Syyssalaisuudet uutta nippua!! Ke-->
Aattelin alottaa uuden pinon ku alkaa olla niin pitkä ketju meillä jo että hitaalla koneella päivän kuulumisten lukemiseen menee puoli ikuisuutta. :)
Samalla voin vähän esittäytyä, kun en ole vielä kirjoitellut mitään. Eli ikää on vielä 25 vuotta ja toista odotellaan. Ennestään tyttö 2/2005. Hirveästi mitään oireita ei ole ollu mutta kovin alussahan tämä kaveri onkin vielä, rv 4+6 ja LA 18.9. Alkuraskauden ultraan meinasin mennä parin viikon päästä. Neuvolaa en vielä ole varannut enkä oikein tiedä pitäisikö varata jo nyt vai odottaa että se ultra on nähty (ihmeellisten asioiden kanssa sitä ihminen kamppailee).
Sikkis + hajuherne
Kommentit (62)
Mulle iski karmea flunssa, ja tietenkin tämä raskausajan herkistely alkoi sitten samalla. Itken pienestäkin asiasta, eilen siitäkin kun mieheni laittoi mielestäni turhan paljon valoja tullessaa kotiin.. =/
Neuvola on maanantaina, ja lääkärin aikaa varataan siitä sitten.. Jännittää kovasti. Maha on aika turvoksissa, niin että saan kävellä housuista nappi ja vetoketju puoleenväliin saakka auki...silti housut pysyy jalassa... Täytyy lähteä siis housuostoksille. =)
Heippa olen siis kohta 30, ennestään on 3 lasta 11/-01,02/-05 syntyneet pojat ja 01/-07 tyttö joten tässä jännäillään jo onko se tyttö vai poika.
LA on 10.9, mutta mikäli meidän kaavan mukaan menee niin yli mennään.
Oireita ei mitään ihmeempää, vähän on rinnat arat ja lievää etomista, varsinkin maidon juomisen jälkeen.
mitään herkkuja ei tee mieli sen sijaan kaikkee raikasta, kuten hedelmiä ja todella kylmää jogurttia.
Aika hassuja meistä tulee odotusaikana, mutta se kai kertoo siitä mitä se vauva tahtoo, heh.
Neuvolan varasin ja se on 6 helmikuuta, joten sitä täytyy viel odotella. Mut pian se siletä tulee, aika menee niin vauhdilla kun päivät on täynnä touhua noiden lasten kans. Onneks ei oo viel ainakaan ihan hirmu väsy tullu ja toivottavasti ei tulekaan.
Onnea kaikille odottajille!
...minäpä tallustelen takaisin kuumeilijoihin...:' -( illalla pientä värillistä vuotoa, nyt sitten valutaan kirkasta verta ihan urakalla...voi hitto että voi olla paha olla! No...kun tästä selvitään niin yritetään sit uudestaan, ei siinä muu auta.
Äiti1983
Minä en osaa vielä edes uskoa että olen oikeasti raskaana... Meillä raskaus on niin alussa että vielä ei tunnu mitään oireita ja jotenkin sitä on oppinut siihen että vasta oireet saavat uskomaan raskauteen.
Mulla ei tunnu vielä yhtään mitään... Ja tietty jotenkin pelottaa tuo keskenmenon vaara...
Taisin tuohon aiempaan pinoonkin kertoa meistä hiukan mutta laitan tähänkin pienen esittelyn. Olen 24v ja perheessämme on 2 poikaa -03 ja -06 syntyneet. Kolmatta meillä siis vartutaan. Olen kotona lasten kanssa hoitovapaalla.
Mintaka rv4+2
äiti1983 :(
itse soitin tänään äippäpolille ja aikaistin ultran 30.1.. se sihteeri tivasi, miksi niin aikaisin menen (kun suosittelevat sitä rv12, mutta eivät tee np) johon sanoin meneväni np-uä rv12 ja haluan silti käyttää ilmaisen ultrani. vk on silloin 9 tai 10. siihen se sanoi, että ei ole varmaa näkyykö silloin vielä mitään !?! :D annoin hiukan faktoja tädille..
kamala väsymys, kun esikoinen on nyt hillunut kaksi yötä. viimeyönä heräili 1-2h välein. enää en sitten saanut unta niissä väleissä. aamulla olin ihan poikki ja itkuinen.. onneksi sain sitten tytön päikkäreillä nukuttua 2h. mies saa ottaa ensiyöksi. olen niin väsynyt, että raivostuttaa ja silloin ei kellään ole meillä mukavaa.
vointi r-oireiden osalta on aaltoilevaa yhäkin. normaalin väsymyksen lisäksi väsyttää, nälättää, välillä rinnat arat ja yhäkin sitä vilutusta. niin ja syke on noussut hieman (voi johtua väsymyksestäkin) niin ja närästää! muistan kun minut naurettiin ulos töistä, kun sanoin sen alkuraskauden oireeksi esikoisesta. olivat että eihän semmoista vielä kun ei ole mahaakaan, mutta raskaushormonissahan on sitä jotain " löysyttävää" vaikutusta ja näin ollen ruokatorvikin hiukan laiskistuu :)
minullakin ollut iltaisin äippäreenihousut jalassa, kun tukee mukavasti turvonnutta massua ;) ulos en tosin niillä lähde..
nyt lähden taas lepäilemään ennen ruuan laittoa!
cec rv7+2
Eipä meidänkään pieni pysynyt matkassa.. :(
Uskomatonta kuinka nopeasti nämä tilanteet vaihtuu, tiistaina pieni <3 sykki, tänään sitten alko kauheet menkkakivut ja verta alko tuleen... Rinnatkaan ei ole enää turvonneet/kipeät.
Kaksi vuotta meni, että sain tulla raskaaksi,nyt toivotaan ettei seuraavaa tarvitse odottaa näin kauaa ja että se päättyisi siihen omaan vauvaan..
Kyllä on nyt niin sanat hukassa..huoh.. :,(
Voimia Äiti1983!!!! samassa veneessä ollaan...
No, toivon teille kaikille ihanaa odotusta ja nauttikaa niistä oireista ja raskaudestanne!!
-hyntty murheen murtama rv.6+5 -> " kp.1"
pikkuinen ei pysynyt matkassa... :( Toivottavasti ens kerralla parempi onni!!Omasta navasta sen verran et välillä todella etova olo,mut aika lieviä oireitä vielä... Maha on kyl niin turvoksissa ettei omiin housuihin mahdu:D
Varasin kans tänään neuvolaa,se ois 13.2,pitkä aika:(
Icequeen 4+4
olen todella pahoillani kesken menneiden takia =(. tuli tosi paha mieli...itkettää ..
minullahan oli myös toissapäivänä sitä vuotoa...nyt alkoi pelottamaan ettei vaan mitään tapahdu, mutta ei varmaan kannata maalata piruja seinille.
huono olo ja olen tuhottoman väsynyt...tuntuu että masentaa pienet jututkin, varmaan tää pimeyskin tekee sen. raha-asiat huolettaa. mutta kaipa ne asiat tuppaa jotenkin järjestymään.
peetu 7+2
Täällä ollaan kans herkistelty oikeen urakalla koko viikko. Kaikki itkettää: mies katsoi ohjelmaa toisesta maailmansodasta ja minä itkin kun " osa niistä kuoli" ja tarkotin siis esimerkiksi vuonna 1998 vanhuuteen. Itkin myös kun telkkarissa jollekin naiselle tehtiin kasvohierontaa ja se näytti tuntuvan tosi kivalta. Mies onneksi sanoo, että itkeskeleminen on vaan söpöä. Ehkä söpömpää on kuitenkin kun se viitsii sanoa noin :D
Kuvotus on vähän jo mennyt ohitse, onneksi.
Turvottaa kovasti ja farkut tuntuu ärsyttäviltä jalassa... Pitäisköhän mennä housuostoksille.
Mainostan täälläkin, liittykää jos haluatte jutella vähän enemmän " piilossa" :
http://groups.yahoo.com/group/syysmammat2008/
Voimia kaikille, joiden pikkuiset eivät jaksaneet matkata pidempään. En voi edes kuvitella kuinka kamalalle se varmasti tuntuu :' ' ( :' ' (
Oli tosi kurjaa lukea teidän kuulumisianne.
Fuulis 6+6
P.S. Joskus verenvuoto voi olla merkki hematoomasta, jollainen kehittyy arviolta 20% raskauksista. Se on käsittääkseni yleensä harmiton (ellei se ole juuri istukan alla). Siihen liittyy kipua ja runsastakin vuotoa.
Voi harmi, kun tippui joukosta porukkaa pois.. Se on niin hölmöä, ensin saa iloita sitten annetaan koko repullinen surua tilalle. Mutta sille ei voi mitään...
Omia kuulumisia sen verran, kävin ultrassa ja mennkojen mukaan ois 7+3 mutta ultran mukaan viikko vähemmän. Lääkäri sanoi, että toisinaan enteilee keskenmenoa, mutta sanoi lohdutukseksi että niin reippaasti ja voimakkaasti pieni sydän löi ettei sen mukaan pitäisi olla vaaraa. Jospa se ois kierrosta johtuvaa.. Näin muuten viime yönä unta että olin synnyttämässä, syntyi tyttö joka painoi 3024g ja 47cm pitkä :) Jää nähtäväksi minkävärinen paketti tulee.. :)
Tarrasukkia kaikille <3
<3 kmk-83
Pahoittelut keskenmenon kokeneille! Meillä oli viime vuonna keskeytynyt keskenmeno. Varhaisraskauden ultrassa pikkuinen ihmeemme vastasi viikko 6+3 vaikka piti olla viikon verran enemmän, sydänkin hakkasi huimasti, mutta se ei kuitenkaan viikkoa pidempään kestänyt. Suru oli valtava, mutta ihanan rakkaan avulla yhdessä jaksoimme käydä keskenmenon läpi sekä uuden yrittämisen. Nyt vihdoin kahdeksan kuukauden jälkeen meillä tärppäsi ja nyt pelokkaan mennään päivä kerrallaan.
Mulla ei ole nimeksikään pahoinvointia, mutta rinnat niin arat ja turvonneet ettei paidat meinaa mahtua päälle. Musta tuntuu että mua turvottaa niin paljon että ahdistaa pukea vaatteita päälle, koko ajan pelko persuuksissa että joku alkaa epäilemään töissä jotain.
Paljon jaksamista kaikille ja toivotaan että meidän salaiduudet pysyvät mukana loppuun asti.
Ainiin, itse olen 25 ja avopuolisoni 28, tämä on meidän ensimmäisemme.
Skap1983 5+2
Kyllä me täältä vielä noustaan ja tuodaan pienetkin mukana...pahalle se nyt tuntuu vaan, sille ei mahda mitään...kun pääsis tästä fyysisestä kivusta pian niin pääsis toipumaan. Mites on meinaatko heti aloittaa uuden yrityksen? Onko tässä pinossa tietoa ja kokemusta siitä pitäskö oikeesti pitää yhden kierron taukoa vai ei..?
Muille valtavasti jarruja mukaan matkalle!
tuli aivan kamala olo puolestanne!!esikoisen menettäneenä ja tuulimunan kokeneena tiedän kuinka kamalaa tuo menetyksen tunne on!itkettää ihan hurjasti kun kuin nuo teidän kirjoituksenne!tänään ja eilen oli jo luottavaisempi olo ja ajattelin että jospa nyt vaan yrittäs luottaa siihen et tällä kertaa kaikki menis hyvin..!nyt meni kyllä taas usko pohjalukemiin!varsinkin kun hynttykin oli jo sykkeen kerennyt näkemään ja kaikkea;(;(!!!!maanantaina ultra ja jotenki vaan koko ajan ahdistaa enemmän..en jaksa enää yhtään menetystä,en vaan jaksa..pakko vaan yrittää olla positiivinen!vastaan on otettava,tuli mitä tuli..
ON:etonu on voimakkaasti eilen ja tänään..ja kamala väsymys palelu taas=/!tissit on tosi arat ja painavat(suurentuneetkin)!ja tuntuu että tänään ois kohtu oikeen voimakkaasti venyny ku niin nippaili aina ku nousee ylös ja kävellessäkin!jospa se ois hyvä merkki?=)!koko ajan on myös kamala jano ja niimpä suuntaankin taas juomaan=)!
jarrusukkia ihan kamalasti meidän kaikkien pikkusille!!!!
hjo ja masunasuttaja 6+2
Osanottoni ja isosti haleja kaikille teille, joilla ei tarrasukat riittäneet. Surullista. :(
Itse olen jossain rv6 alussa, luulisin, ja olo on erittäin epätodellinen. Ei oireita vielä, ei mitään ihmeitä muutenkaan ja pelko jäytää takaraivossa yötä päivää. Mitä, jos ei kaikki menekään hyvin? En siis oikeestaan anna itseni olla edes onnellinen sen takia, ettei sitten pettyis niin pahasti. Tosi typerä olotila.
Lyöttäydyn nyt kuitenkin tänne joukkoon mukaan ja toivon paljon niitä tarrasukkia kaikille ja myös itselleni. Pitkä aika on sinne syksyyn vielä, mutta tsempataan täysillä ja nautitaan niistä iloista ja oloista. (Hyvä mä sanomaan täällä..) =)
Onnea matkaan, toivoopi Samettinen ja Varpu
Uusi täällä :) Eli esikoistani odotan. Miehellä ennestään 5- ja 3-vuotiaat lapset. Laskettuaika kiekon mukaan 16.9. Ensi viikolla ultra :)
Ja niin itse 24-vuotias nainen Pohjanmaalta :)
Ensiksi pahoittelut kaikille keskenmenon kokeneille ja kovasti voimia!!
Laitan nyt uudestaan pienen esittelyn itsestäni...
Eli olen kohta 31 v pirkanmaalta ja kolmatta odotetaan syntyväksi omien laskujen mukaan 21.9. Ennestään tyttö 01 ja poika 03. Neuvola varattu ja aika on ens ke.
Olo ollut ihan ok, rinnat todella arat ja edellisistä raskauksista poiketen nyt mukana myös oksetusolo, ei kivaa ei. Myös mahan jomotusta tai voisko sanoa kk maista kipua ollut ja eilen myös alaselkää jomotti.
Omistan myös oman hevosen ja nyt jännittelen kuinka pitkään voin/uskallan jatkaa rakasta harrastusta. Ajattelin mennä miten hyvältä tuntuu ja tietenkin jättää rankemmat reenit jo väliin.
Kuulumisiin, Kimaro
hyntylle pahoittelut :( ei se ultra vaan mikään tae ole.. :(
kimaro: minulla myös hevonen :) esikoista odottaessa ratsastin vielä rv 20 pieniä vääntöjä kentällä. ajamistakin kokeilin, mutta tärinä aiheutti supistelua. nyt en ole enää niin innostunut lähtemään ratsastelemaan, kun ei ole oikein aikaakaan ja väsymys painaa. ruunakin tykkää, kun pääsee lomailemaan taas :)se on 17v. ja kengätkin otettiin täksi ajaksi pois. viime talvena olikin kunnon jumppaa ison massun kanssa pelkkä hevosen harjaus! saas nähdä kuinka sitten on aikaa, kun tämä toinen tulee.
tänään kerroin anopilleni syys-salaisuudesta ;) hän meni ihan hämilleen, kun sanoin -että ristiäisiin sitten lokakuussa..
eli uusintana itseni esittelyä, kun niin monta uutta jo;
olen 22v. mies 32v ja esikoinen 1v. asutaan keski-suomessa ja olen tällä hetkellä kotiäitinä. olen hoitoalan ammattilainen. harrastelen tuota hevostani ja oman pihan ja kodin laittoa :)
minäkin näin muuten unta synnyttämisestä. sain pojan mitoilta 3315g (5g painavampi kuin tyttöni syntyessään) ja 48cm pitkä :) pieni poika siis :)
cec rv7+3
kirjoittelinki tuonne edelliselle palstalle että täälltä löytyis uutta :) minäkin voisin kertoa itsestäni uusille ja muistin virkistyttämiseksi alkuun mukana olleille :) eli olen 23v kahden pojan ( 3v ja vajaa 5v) äiti satakunnasta. mies on alkanut epäilemään että voiko raskaudesta johtua tämä kauhee väsymys.. nukun vajaa 10-12h unia yössä ja päivälläkin pitää saada päikkärit. minulla viimein loppui se hirveä nälän tunne ja on alkanut hieman normaalisoitumaan elimistö..väsymystä lukuunottamatta. täällä ulkona hirmusen pimeään ja synkkää ei oikein pihallekkaan ole päässyt ja sitä todellakin kaipaa jo.ihme talvi tämäkin =/ taidan mennä tvtä katselemaan jos vaikka sieltä tulis jotain..