Lue keskustelun säännöt.
Arkkiatri Risto Pelkonen pitää Ylen Viimeiset sanani -ohjelmahanketta vastenmielisenä
16.01.2008 |
Arkkiatri Risto Pelkonen pitää Ylen Viimeiset sanani -ohjelmahanketta vastenmielisenä. Ensi vuonna aloitettavaan sarjaan etsitään parhaillaan kuutta lähikuukausien sisällä kuolevaa suomalaista. Ohjelman tarkoituksena on tehdä videotestamentti heidän läheisilleen.
Jaksot lähetetään vasta henkilöiden kuoleman jälkeen.
Suomen lääkärikunnan vanhimpana toimiva Pelkonen yrittää miettiä ohjelman sanomaa, mutta ei keksi sellaista.
- Siis onko tarkoitus että tämä tulisi nyt Suomeen? Onko tässä mitään järkeä, arkkiatri Risto Pelkonen kysyy.
Pelkonen huomauttaa ohjelman mainostekstiä kuultuaan, ettei vaikeasti sairaskaan voi aina varmasti tietää, kuoleeko hän " muutamien kuukausien sisällä" .
- Onko tässä mitään järkeä? En ymmärrä, mikä tässä olisi se sanoma, paitsi että taas saataisiin hyviä ihmisiä katsomaan surkeita tapauksia, hän ironisoi.
- Ainahan pitäisi olla joku sanoma josta joku iloitsee tai hyötyy tai joka avaa keskustelua. Mutta en keksi tästä mitään sellaista.
- Minusta tämä on vastenmielistä ja jos minulla olisi valta, niin kieltäisin koko ohjelman. Mutta kun ei minulla ole, Pelkonen harmittelee
Kommentit (13)
Vai ne sairaudet? En ymmärrä. Juuri tuon takia kuolemaa täytyy tehdä ihmisille tutummaksi aiheeksi. IKINÄ ei voi tietää, mikä sairaus tm. omalle tai läheisen kohdalle iskee. Pelossa ei kannata alkaa elämään, muttei myöskään tynnyrissä.
Arvoisa arkkiatri ilmeisesti haluaa sulkea vastenmieliset kuolemansairaat laitoksiin piiloon " tavallisten ihmisten" elämää häiritsemästä. Eihän tuota ohjelmaa ole kenenkään pakko katsoa!
Läheisille voi jäädä ihana muisto ohjelman muodossa kyseisestä ihmisestä.
Itse voisin kuvitella osallistuvani ohjelmaan, enkä todellakaan pahastuisi jos vatsasyöpää sairastava tätini siihen ilmoittautuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan nähneeni jostain saattokodista ohjelman missä haastateltiin vaikka kuinka monia suomalaisia kuolevia ihmisiä. Ihan mielellään juttelivat siinä kaikenlaisia asioita. Ainoa mikä erottaa tuon ohjelman kaikesta on tuo jutun testamentiksi verhoaminen. Todennäköisesti kuitenkin myös testamenttaajat tulevat näkemään valmiin ohjelman, jos eivät ehdi sitä ennen kuolla. Siis ns. privaatisti näkevät, eivät suunnitelman mukaan (?) televisiossa.
saattohoitokodissa asuvien puhua vapaasti ajatuksiaan, kuin että tehdään tämmöinen kamala tosi-tv -ohjelma. Joku tetamentti, joka näytetään omaisillekin kuoleman jälkeen vasta.
Ihmisen oma kuolemanpelko saa ahdistumaan tällaisista ohjelmista.
Vierailija:
saattohoitokodissa asuvien puhua vapaasti ajatuksiaan, kuin että tehdään tämmöinen kamala tosi-tv -ohjelma. Joku tetamentti, joka näytetään omaisillekin kuoleman jälkeen vasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kaikki sen tulemme enemmin tai myöhemmin kohtaamaan. Niin se sanoma on tietysti elämän rajallisuus.
kuolema on yksi osa elämää ja siitä pitääkin voida puhua. Televisiossa näytetään syntymää ja elämää, kyllä siellä voidaan näyttää myös kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
telkkarissa jotain suvun salattuja asioita....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäpaitsi jos olisi saattohoitokodissa tehty haastattelu, niin siinä olisi ollut vapaita ajatuksia ja omaiset varmaan olisivat sen etukäteen voineet nähdä.
Tämä on kamala, kun omaiset näkevät sen ensi kertaa telkkarissa vasta kuoleman jälkeen. Eivät voi keskustella enää kuolevan kanssa, jos hän on sanonut siinä jotakin erityistä ja uutta, joka voisi jäädä kaivelemaan. On vaikka syyttänyt jostain tai kertoo sittenkin rakastavansa tms.
Eli tärkeää asiaa, jota kuoleva puhuu, ei voi enää käydä kuolleen kanssa läpi ja omaisille jää traumoja. Tässä oikein kaivellaan tämmöisiä esiin, joista voi tulla kurja olo omaisille. Tai sitten hyvä olo, mutta valtava halu sanoa takaisin kuolleelle jotain.
Kamala ohjelma.
Eihän kuolemassa pitäisi mitään ihmeellistä olla. Luonnollinen tapahtuma, kuten synnytyskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairaalassa kuolevien kanssa paljon työskentelevänä voin sanoa, että kuolema on tavalliselle ihmiselle todellakin vaikea kohdata ja on joskus tosi surkeata olla se ainoa ihminen kuolevan lähellä, kun omaiset, vaikka sairaalassa jopa kävisivät, eivät uskalla tulla lähelle. Koskea, syöttää, pyyhkiä hikeä, ei mitään. Monta kertaa olen vierellä seissyt ja sanonut, että potilaalle voi puhua ja että hän voi vielä ihan hyvin kuulla, kun omainen on sitäkin epäröinyt.
Ohjelma on kamala.
Parempi olisi ollut vaikka semmoinen ohjelma, että kuoleva juttelee ajatuksiaan. Ei olisi mikään testamentti eikä ainakaan semmoinen, että omaiset näkisivät sen kuoleman jälkeen.
Minua kiinnostaisi kyllä sinänsä kuolevan ajatukset, sillä olen kuullut, että ajatukset elämästä ja tärkeysjärjestyksestä kirkastuvat.