5-vuotiaan raivarit
Meidän poika täytti ihan juuri 5v. ja saman tien alkoi ihan hillittömät raivarikohtaukset. Jos joku asia ei mene niin kuin hänen mielestään pitäisi, alkaa mieletön kiljuminen, hakkaaminen ja huuto. Raivareihin ei tarvita paljon, esim. valojen sytyttäminen. Poika yleensä rauhoittuu kun saa olla ihan yksikseen hetken ja sitten menen lähelle istumaan, mutta en koske enkä puhu mitään, koska siitä alkaisi taas uusi raivari. Hetken päästä kömpii sitten syliin ja hetkeä myöhemmin poika juttelee niitä näitä iloisena kuin mitään raivaria ei olisi ollutkaan.
Normaaliahan nämä raivarikohtaukset ovat, mutta joskus itsellä ei vaan pinna kestä. Eilen alennuin lapsen tasolle ja raivosin takaisin, huh huh. Mikä äiti olenkaan? Nyt on niin mieli maassa, ettei töistä tahdo tulla mitään. Jouduin lähtemään töihin ennen kuin poika heräsi. Illalla kyllä rauhoittumisen jälkeen pyydettiin molemmat anteeksi ja nukkumaan mennessä kaikki oli hyvin ja hyvällä mielellä.
Onneksi tänne saa tulla purkamaan tuntojaan. Tiedän, että kohtalotovereita löytyy.
Kommentit (2)
Eli puhutaan asioista ääneen ja jutellaan tunteista. Kun lasta joku kiukattaa niin sen jälkeen jutellaan kiukusta, miten sitä voi koettaa purkaa (hyppiä tasajalkaa/hakata tyynyä jne).
Olen myös koittanut sanoa, että on ihan ok että joskus kiukuttaa, joka asiasta ei kuitenkaan kannata riidellä.
Samoin kannattaa kertoa omista tunteista ja ajatuksista, eli " äiti on nyt väsynyt" tyyliin.
Itse joku kerta annoin puoliksi vahingossa neuvoja miten toimia jossakin tilanteessa niin suorastaan huvitti kun päiväkodissa seuraavana päivänä kerrottiin lapsen käyttäneen juuri näitä keinoja.
Silloin tajusin miten yksityiskohtaisesti lapsen kanssa pitää jutella asioista ja neuvoa malleja miten toimia.
on vaikea yhdistelmä - joten joka kodissa niiden hallintaa opetellaan niin pienenä kuin isonakin ;-). Tuossa 5v iässä muistan, että oli jotenkin vaihe, jolloin lapsi kiihtyi nollasta sataan ihan alle sekunnin ilman mitään syytä! Mahtoi lapsella olla vaikeaa noiden tunteidensa kanssa. aina ei vanhempana jaksa olla ymmärtäväinen loppuun saakka, vaan tulee rähistyä ja kiukuttua takaisin. Vaikkei se olekaan aikuismaista käytöstä, on toisaalta hyvä että lapsi oppii ja näkee, että vanhemmat ei ole yli-ihmisiä. Tärkeää on ehkä kuitenkin keskustella lapsen kanssa siitäkin, että välillä äiti/isi on väsynyt, eikä jaksa kuunnella huutoa ja kiukkua tai kiukustuu turhasta itse. Ehkä se arki on näin kasvattavinta meille kaikille ja lapsi saa parhaat eväät aikuisuuteen rähistessään kotona turvallisessa ympäristössä, jossa on lupa olla väsynyt ja kiukkuinenkin, mutta pyytää myös anteeksi ja halata!