tavarapaljous :(
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (20634)
Ihana vapautunut tunne, sain tänään karsittua ja lahjoitettua eteenpäin yhden huonekalun, vaatteita ja pikukrääsää.
Olen huomannut sen auttavan, että päätän hankkiutua eroon yhdestä tavarasta per päivä. Se voi olla vaikka kynä. Usein sitten pääseekin vauhtiin ja menee useampi tavara kerralla.
Työsarkaa on, sillä muutan puolet pienempään asuntoon, jossa ei ole paljon säilytystilaa. Samalla on kuitenkin myös mieli keventynyt, on on vähentänyt roinaa.
Ihana vapautunut tunne, sain tänään karsittua ja lahjoitettua eteenpäin yhden huonekalun, vaatteita ja pikukrääsää.
Olen huomannut sen auttavan, että päätän hankkiutua eroon yhdestä tavarasta per päivä. Se voi olla vaikka kynä. Usein sitten pääseekin vauhtiin ja menee useampi tavara kerralla.
Työsarkaa on, sillä muutan puolet pienempään asuntoon, jossa ei ole paljon säilytystilaa. Samalla on kuitenkin myös mieli keventynyt, kun on vähentänyt roinaa.
Mitä teette pikkusälälle? Olen osan heittänyt vaan roskiin, koska en jaksa miljoonaa eri rasiaa askartelusälää, ompelusälää, ihan jotain randomia myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä keskusteltu Rinna Saramäen kirjasta Hyvän mielen vaatekaappi?
Ajattelin nyt kokeilla systeemiä, että vaatekaapissani olisi vain vaatteet, joita käytän nyt talvella. Muut pakkaan muovilaatikkoon ja vien varastoon odottamaan kevättä ja kesää. Tuli kivan väljä kaappi! Tavallisesti se on täyteen tungettu. Löytyi myös vaatteita, jotka olen ajatellut korjata, niidenkään ei tarvitse olla käyttövaatteiden seassa. Katson saanko korjattua ja jos en, niin luovun niistä.
Mulla on ollut tämä tyyli pari vuotta. Käyttövaatekaapissa vain ne mitä oikeasti käytän, toisessa kaapissa sitten kesävaatteet, vähän pienet tai vähän isot, äitiysvaatteet jne. Olen perheellistymisiässä eli vaihtelua tulee siinäkin kun välillä olen raskaana tai imetän ja paino vaihtelee välillä, siksi aika iso vaatevarasto 😅
Mutta siis vain ne käyttämäni käyttövaatekaap
Mulla on myös kesävaatteet, äitiysvaatteet, juhlavaatteet ym. joita en aktiivisesti käytä toisessa kaapissa eri huoneessa. Joskin ajattelen että tämä tapa lienee aika yleinen, tai itselleni ainakin aivan selvä asia että miksi ihmeessä säilyttäisin jotain shortseja ja kesätoppeja keskellä talvea käyttövaatteiden kaapissa viemässä tilaa tai imetysliivejä, jotka pääsevät käyttöön taas vasta ensi syksynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ketää, joka olisi opiskellut ammattijärjestelijäksi? Itseäni tässä oman kokemuksen myötä on se alkanut kiinnostamaan, mutta mietin miten töitä alalta löytyy?
Opiskelin ammattijärjestelijäksi, mutta ei ole alan töitä. Teen sitten kotisiivoustöitä, ikkunanpesua jne.
Kiitos, näin arvelinkin. Ehkä sitten jätän väliin, koulutukset vaikuttavat aika kalliilta.
Tämä päivä menee siivoillessa ja järkkäillessä. Sain jo yhden poistopussin täyteen. Tammikuun poistosaldo on tosi hyvä.
Näkyvää tavarapaljoutta meillä ei enää ole, paitsi silloin kun elämisen jäljet näkyy. Kun kaikki tavarat on paikoillaan niin on todella seesteistä ja selkeää. Poistot ja tavaratyö tulevatkin kaappien siivouksesta. Vaikka suurin työ on jo tehty, niin koskaan ei voi olla kokonaan valmis, koska lapsiperhearkea elellään.
Ei ole enää muutamaan vuoteen ollut varaa ostaa itselle ja tyttärelle vaatteita. Ollaan tytön kanssa samaa M-kokoa ja keksin alkaa antaa tytön käyttää omia vaatteitani. Nyt on sitten tilanne, että omistan itse vaatteistani enää yhdet farkut, verkkarit, hupparin, 2 t-paitaa, mekon ja villapaidan. Tietysti alusvaatteet ja sukat ovat omat. Ulkovaatteetkin ovat meillä yhteiset. Maku on täysin samanlainen. Ennen tuskailin liikoja vaatteitani, nyt olen sitten muutamalla vaatteella. Niin kallista on perheen ruuassa pitäminen, että tähän on tultu. No eipä ole enää ainakaan liikaa vaatteita.
Teininä vaatevarastoni oli todella niukka perheen rahatilanteesta johtuen. Olin siitä jopa katkera aika pitkälle aikuisuuteen, mutta nyt yli viisikymppisenä olen palannut lähes samaan tilanteeseen.
On niin paljon helpompaa kun kaapissa on vain vähän vaatteita ja ne kaikki ovat lempivaatteita. Kun on vain vähän valinnanvaraa, niin paradoksaalisesti ei koskaan tunnu siltä että ei olisi mitään päällepantavaa.
Vuosia sitten konmaritin vaatteeni, kenkäni ja a asusteeni. Sen jälkeen tein vielä muutaman kierroksen uudelleen, nyt on lähes optimaalinen tilanne, ehkä pari tavoitevaatetta vielä löytyy.
Ensimmäisen marituksen aikana lähti 80% vaatteista, ja sen seurauksena hävisi epämääräinen ahdistus. Ilmeisesti käyttämättömät vaatteet olivat stressanneet minua jo pitkään.
Minua stressaa myös todella paljon vaatteet joita en käytä. Kaapissa myös sellaisia joissa laput edelleen kiinni. Olen tutkaillut mistä tämä johtuu; milloin ostan vaatteita jotka eivät tule koskaan käyttöön. Yhteinen nimittäjä näille on matkat (ostettava jotain kivaa itselle, erikoisempaakin) ja erityisesti alennusmyynnit joista ostan "pidän kun laihdun" tai jotain ei niin mieleistä mutta suuren alennuksen sokaisemana teen hankinnan ja kuvittelen tarvitsevani vaatetta.
Ostin ennen joulua neuleen normaalihinnalla. Siitä tuli heti lempparini. Tajusin silloin ettei vaatteen alennus tuo mulle säästöä, oikeastaan päinvastoin!
No nyt en ole hetkeen ostanut mitään ja yritän luopua vikaostoksista niitä myymällä. Ei käy kauppa. Kunpa hennoisin ne vain antaa pois. Pääsisin tästä stressistäkin kun "poissa silmistä, poissa mielestä".
Mutta kyllä tämä tästä kun olen nyt tehnyt oivalluksia ja tehnyt oikein listan mitä tarvitsen. Se lista on lyhyt !
Vierailija kirjoitti:
Minua stressaa myös todella paljon vaatteet joita en käytä. Kaapissa myös sellaisia joissa laput edelleen kiinni. Olen tutkaillut mistä tämä johtuu; milloin ostan vaatteita jotka eivät tule koskaan käyttöön. Yhteinen nimittäjä näille on matkat (ostettava jotain kivaa itselle, erikoisempaakin) ja erityisesti alennusmyynnit joista ostan "pidän kun laihdun" tai jotain ei niin mieleistä mutta suuren alennuksen sokaisemana teen hankinnan ja kuvittelen tarvitsevani vaatetta.
Ostin ennen joulua neuleen normaalihinnalla. Siitä tuli heti lempparini. Tajusin silloin ettei vaatteen alennus tuo mulle säästöä, oikeastaan päinvastoin!
No nyt en ole hetkeen ostanut mitään ja yritän luopua vikaostoksista niitä myymällä. Ei käy kauppa. Kunpa hennoisin ne vain antaa pois. Pääsisin tästä stressistäkin kun "poissa silmistä, poissa mielestä".
Mutta kyllä tämä tästä kun olen nyt tehnyt oivalluksia ja tehnyt oikein listan m
Vaihda tuttujen kanssa vikaostoksia heidän vikaostoksiin. Monella saattaa olla ihan vain väärä värisävy syynä, ettei vaate ole päässyt käyttöön. Työkaverin kanssa vaihdettiin uudet talvitakit päittäin. Hän katui kun tuli ostaneeksi tummansinisen ja minä taas sitä, kun ostin taas vain mustan. Takkini oli 20€ kalliimpi, niin hän teki vielä minulle villasukatkin kaupan päälle, vaikka en niitä edes ottanut. Ja varmasti monella on kaapeissaan liian pieniä tai suuria vaatehankintoja, joita voi tietenkin vaihdella aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua stressaa myös todella paljon vaatteet joita en käytä. Kaapissa myös sellaisia joissa laput edelleen kiinni. Olen tutkaillut mistä tämä johtuu; milloin ostan vaatteita jotka eivät tule koskaan käyttöön. Yhteinen nimittäjä näille on matkat (ostettava jotain kivaa itselle, erikoisempaakin) ja erityisesti alennusmyynnit joista ostan "pidän kun laihdun" tai jotain ei niin mieleistä mutta suuren alennuksen sokaisemana teen hankinnan ja kuvittelen tarvitsevani vaatetta.
Ostin ennen joulua neuleen normaalihinnalla. Siitä tuli heti lempparini. Tajusin silloin ettei vaatteen alennus tuo mulle säästöä, oikeastaan päinvastoin!
No nyt en ole hetkeen ostanut mitään ja yritän luopua vikaostoksista niitä myymällä. Ei käy kauppa. Kunpa hennoisin ne vain antaa pois. Pääsisin tästä stressistäkin kun "poissa silmistä, poissa mielestä".
Mutta kyllä tämä tästä kun o
Oho, huomasin juuri kirjoittaneeni etten ottanut villasukkia.. otin toki, piti kirjoittaa odottanut.
Vierailija kirjoitti:
Sabotoiko muilla perheenjäsenet tavaroiden karsimista? Jos yritän laittaa tavaraa kiertoon, mies käy läpi kaikki kassit ja laatikot. Vaikka tavarat olisivat minun tai lasten. Mies yritti väittää, että yli 10 v vanhoista vauvanvaatteista voisi saada vielä jotain rahaa, kun olin viemässä niitä uffille. Hän suuttui, kun sanoin, ettei minulla ole aikaa myydä kaikkea arvotonta muutamalla eurolla. Häntä ei ilmeisesti itse huvita hoitaa tavaroiden myymistä.
Me ollaan sovittu että mies saa myydä itse mitä jaksaa, minä en oikein osaa nettimyyntiä niin laitan loput hyväntekeväisyyteen tai jätän tien viereen ja lappu saa ottaa. Mies saa ostaa rahoilla Legoja joten on tyytyväinen (niitäkin on kyllä liikaa mutta se ostaisi niitä joka tapauksessa x))
Sitten kun laatikot on olleet varastossa tietyn ajan, esin 6kk-12kk, ja jos sieltä ole mitään tarvittu kertaakaan viet laatikon/laatikot avaamatta kierrätyskeskukseen.
Olen täällä monta kertaa sanonut, että tämä riippuu tosi paljon ihmisestä ja elämäntilanteesta. Meillä on varasto (oma, pihalla, lämmin), joka on samalla työtila. Siellä on kaikkea urheiluvälineistä kausikoristeisiin, työkaluihin jne. jne. Minulla on tapana pakata sinne vaikka mitä umpinaisiin säilytyspusseihin ja laatikoihin, joissa lukee, mitä sisältää.
Minulla ei lainkaan päde tuo 6-12kk kiinni ja jos ei tarvetta, kiertoon. Minulla on ollut siellä jotain 5-10vuotta ja niitä haetaan käyttöön. Usein ovat nykytavaraa parempilaatuisia ja monelle teen jotain, mutta käyttöön taas tulevat. Koen, että tuosta hävittämisestä on tullut hokema, jota välillä toistetaan yleisenä totuutena. Jokainen siis miettiköön omalla kohdallaan. En minäkään kehota varastoa tätä varten hankkimaan, jos ei ole ihan varma, että sen haluaa ja on tarpeen.
Sinä, joka viet siis varastoon, vie vaan. Mieti kuitenkin samalla, mitä muutat, että kohta kaikki paikat sisällä eivät ole yhtä täynnä. Käy myös varastoa säännöllisesti läpi ja jos et sieltä koskaan mitään hae, laita kiertoon vaan.
Edellinen lisää, että mummon tyynyliinat ovat meillä käytössä ihan niin, että tyyny sisällä on ensin yksinkertaisen, tavallisen tyynyliinan sisällä ja sitten päällä on pitsinen/kirjailtu. Kauniita ovat. 😍
Itse olen miettinyt tätä samaa, ja huomannut, että vaikka hilloaisin kuinka tavaroita, niin vuosien päästä sieltä saattaa tulla uudelleen käyttöön alle 1% tavaroista tyyliin yksi harmaa t-paita. Iso osa tavaroista on sinä aikana muuttunut jo käyttökelvottomaksi- hapertuneita kuminauhoja vaatteissa, nykyään vaaralliseksi laskettavaa muovia legoissa jne.
Kuitenkin jos miettii sitä, että säilyttää sen sata tavaraa ja ottaa siitä läjästä yhden tavaran käyttöön vaikkapa kymmenen vuoden jaksolla, niin omalla kohdalla se henkinen paine ja stressi sen tavaramäärän varastoimisesta on sellainen, että mieluummin käyn hakemassa senkin t-paidan kaupasta/kirpparilta ihan rahalla. Se kymppi siitä t-paidasta on pieni hinta siitä mielenrauhasta minkä saa kun paikat eivät pursua tavaraa. Kuitenkin niitä tulee aina välillä siirreltyä, pengottua, mietittyä ja harmiteltua - sitä se tavaratyö on. Itselleni vapaus näistä murheista on arvokkaampaa kuin se mahdollisesti säästyvä kymppi.
Tätä taustaa vasten pidän hyvänä sitä ajatusta, että kauppa/kirppis on se varasto josta haetaan tavara tarvittaessa. Ja jos tavaran voi korvata viidessätoista minuutissa kympillä tai kahdella (jos ei muka ilman sitä tulisi toimeen), niin silloin sitä ei ole kannattavaa varastoida siellä kotona vain siltä varalta, että jos sitä joskus kymmenen vuoden päästä kaipailee.
Toinen hyvä tapa ajatella tätä on, että paljonko se varastotila siellä kotona maksaa, mikä on ollut asunnon neliöhinta ostettaessa. Olisiko voinut ostaa kymmenen neliöä pienemmän asunnon jos tavaraa olisi vähemmän, ja jos, niin mikä se säästö olisi ollut. Saattaa olla kannattavampaa laittaa ne tavarat kiertoon.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan sitä puhutaan että paikat pysyy siistimpänä kun ei ole ylimääräistä käyttämätöntä tavaraa tukkimassa säilytystiloja, mutta en ainakaan itse tajunnut sitä että miten totta se oikeasti on!
Siivoiltiin viime vuoden keväällä ja kesällä paikkoja aika isolla kädellä. Poistui keittiötavaraa, liinavaatteita, vaatteita, astioita, koriste-esineitä, autotallista ja varastoista kaikkea mitä ei oltu käytetty aikoihin. Pidettiin iso pihakirppis ja otettiin myös kirpparilta pöytä kuukaudeksi, loput lahjoitettiin pois/vietiin kierrätyskeskukseen.
Ihan kuin paino olisi nostettu hartioilta pois. Paikat todella pysyy tiptop kun on esim eteiskaapissa kunnolla tilaa ulkovaatteille ja kengille (ne käytössä olevat mahtuu kaappiin eikä pyöri pitkin lattioita!) ja pipot yms saa laitettua siististi pois näkyvistä, keittiössä on jopa pari tyhjää laatikkoa. Kaikelle pikkusälälle on tietty paikka.Vaatteet saa heti h
Äskeisen kirjoittaja (varastosta hakija :) vastaa, että tämäkin on kyllä niin totta, kiitos tästä. Minulla on parhaillaan menossa kunnon siivous ja otin tämän sun viestin talteen. Olen kova tekemään käsilläni kaikkea ja huollan ja korjaan paljon (ei ole vain joskus sitten -projekteja). Tykkään siitä oikeasti, mutta ilman muuta siitä helposti seuraa pientä kasaumaa ja epäjärjestystä.
Samalla olen esteetikko ja haluan sekä viihtyisän että siistin kodin (joka ei minulle tarkoita minimalismia). Tunnistan käyttövaatekasaongelman jossain määrin myös ja siksikin pidän tämän viestisi mielessä. Hyvän mielen viesti ja sovellan kun järjestän omaa kotiani!
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette pikkusälälle? Olen osan heittänyt vaan roskiin, koska en jaksa miljoonaa eri rasiaa askartelusälää, ompelusälää, ihan jotain randomia myös.
Jos tavara on siistiä, ne voi koota pieniin pusseihin ja lahjoittaa Kierrätyskeskukseen tai vastaavaan paikkaan. Ehkä joku koulu tai päiväkoti ottaisi myös vastaan, jos tiedät jonkun henkilön jolta kysyä. Itse olen lahjoittanut esimerkiksi pussillisen piippurasseja, kiiltokuvia, puoliksi käytettyjä lankarullia, askartelukartonkia jne. kun siivosin työhuoneeni. Puolikuivuneet liimat ja pieni paperisilppu tietenkin joutaa roskiin tai huonoksi menneet maalit vaarallisen jätteen keräykseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos epäröit opiskeluajan kalusteiden kierrättämistä, niin käy katsomassa alueen facen roskalava tai torin annetaan -osasto. Siellä on melko uusia, ihan arvokkaitakin huonekaluja ilmaiseksi. Eli näillä mitä nyt säilöt ei ole mitään arvoa.
Jos joskus tulee tilanne että tarvitset jotain eikä ole varaa ostaa, niin saat sen varmaan jostain ilmaiseksi. Ei kannata hillota niitä varastossa jos niistä on yhtään stressiä ja huolta.
Maailmassa on tavaraa jo niin paljon että iso osa on arvokasta vain jos sillä on sinulle joku käyttöarvo, eli jos se on käytössä , eikä varastossa.
Tästä ilmaiseksi kunnollisten ja ehjien kalusteiden saamisesta ei kyllä ole mitään takuita. Jos on jotain, jonka nuoret itse ilmoittavat haluavansa, en ollenkaan laskisi sen varaan, että just kun haluan tuollaisen, se löytyy. Ja itse asiassa jos jotain Temukamaa ei lasketa, tavara kallistuu ja huononee koko ajan.
Mä askartelin just kaikki loput askartelutarvikkeeni joulu-, pääsiäis- ja synttärikorteiksi. Nämä kun loppuvat laittelen enää puhelimella onnittelu- ja toivotusviestejä. Pahviversion laitan jatkossa enää vain mummilleni, joka oikeasti kerää ja säästää kaikki kortit ja katselee niitä usein lastenlasten kanssa.
Opiskelin ammattijärjestelijäksi, mutta ei ole alan töitä. Teen sitten kotisiivoustöitä, ikkunanpesua jne.