tavarapaljous :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä ketju muuttunut jotenkin äkäiseksi?

-entinen vakiokeskustelija.

Mä erosin fb-ryhmistä ku kauhee tappomeininki jos jotakin oli ostanut tai KYSYI mistä sais jotakin!

Missä ryhmissä ollaan näin fanaattisia asian suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä ketju muuttunut jotenkin äkäiseksi?

-entinen vakiokeskustelija.

Mä erosin fb-ryhmistä ku kauhee tappomeininki jos jotakin oli ostanut tai KYSYI mistä sais jotakin!

Missä ryhmissä ollaan näin fanaattisia asian suhteen?

eri, mut jokunen vuosi sitten joku konmaritus-ryhmä oli ihan hirveä haukkumisalusta joillekin. En siis itse edes kirjoittanut sinne mitään, mut postauksiin kommentoinnit oli niin angstisia, että lopetin ryhmän seuraamisen parin päivän jälkeen.Kuvittelin saavani sieltä inspiraatiota muiden tarinoista tms. FB on ryhmien osalta valitettavasti kun avohoitolaitos. Jopa käsityöryhmistä löytyy näitä "haastajia".

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

Minulle myös ihan puhtaasti roskiin heittäminen on vaikeaa. Tänään vein mainosmeikkipussin ihan roskiin. Olin pyöritellyt sitä varmaan puoli vuotta koska olihan se ehjä ja uusi ja käyttökelpoinen..Mutta kuitenkin turha ja ilmainen kaupanpäällinen. Ja alushousut joista haarapala täynnä reikiä. Kyllä ne vielä menee..

Älytöntä

Myyminen on ok, samoin lahjoittaminen. Mutta esim mainosroina jota saan työn kautta messuilta ym on hankalaa koska on vaikea kierrättää hyväkin esine jos siinä lukee isolla joku firma..

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

auttaako asiaan, jos mietit paljonko henkistä pääomasi tämä pyörittely vaatii? Kukaan ei käske heittämään ko. vaatteita pois, mutta jostakin syystä tämä sinua kuitenkin häiritsee eli olisiko silloin järkevämpää heivata ne vaatteet sieltä kaapista veks ajatuksia herättämässä ja pitäisit maks. seuraavan koon vaatteita muutaman kappaleen. Ei kenenkään paino heittelehdi jatkuvaan +-20kg..silloin siihen ainakin kannattaisi hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

auttaako asiaan, jos mietit paljonko henkistä pääomasi tämä pyörittely vaatii? Kukaan ei käske heittämään ko. vaatteita pois, mutta jostakin syystä tämä sinua kuitenkin häiritsee eli olisiko silloin järkevämpää heivata ne vaatteet sieltä kaapista veks ajatuksia herättämässä ja pitäisit maks. seuraavan koon vaatteita muutaman kappaleen. Ei kenenkään paino heittelehdi jatkuvaan +-20kg..silloin siihen ainakin kannattaisi hakea apua.

Heh, sinulla on aika valoisa käsitys syömishäiriöiden hoidosta. Pari keskusteluaikaa ja laihdutusneuvontaa korkeintaan.

auttaako asiaan, jos mietit paljonko henkistä pääomasi tämä pyörittely vaatii?

Tää oli mainio, kiitos. Mietin ihan liikaa tarpeettomia tavaroita, niiden myymistä tai kierrätystä. Helpoin tie on pakata hyväntekeväisyyteen ja unohtaa vs saada jotain 20 euroa puolen vuoden myyntisession jälkeen.

Minulla ainakin tavarapaljous syö energiaa !!

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

Mulla on lähes samanlainen tausta. Ei oltu köyhiä, mutta rahaa ei käytetty.

Menin tosi nuorena töihin ja olen tämän jälkeen muutaman vuoden tuhlaillut urakalla. Sitten tuli järki päähän.

Käytän kaikki loppuun. Teepaidassa 20 reikää, menee vielä kotona, sukassa iso reikä, käytän hanojen pesuun.

Itse olen keskittynyt kirppismyyntiin. Käyn kerran kesässä Hietsussa ja myymättömät vien Fidaan.

Konmarittamisessa sain karsittua kodin hyvin ja silloin kauppa myös kävi.

Ylläpito vaatii sen yhden kirppiskerran.

Ne rikkinäiset sukat vien vielä kerran koneeseen ja sen jälkeen pesen hanat ja roskiin

Opettelen nyt käyttämään zadaata ja tiseä. Myyn siellä vaatteita ja kenkiä, joita en enää tarvitse

Jahas. Kotoa löytyi alivuokralaisia, vyöturkiskuoriaisen toukkia hellan ja jääkaapin takaa. Hyi olkoon. Tekisi mieli roudata koko omaisuus pihalle nuotioon. No, kävin läpi sitten heti vaatekaappeja, sillä laadukkaat villapaidat ovat heikkouteni. Näyttää siltä, että toukat eivät ole niitä löytäneet ja olen joskus asettanut punaseetrirenkaita vaatekaappeihin varmuuden vuoksi. En tiedä, onko niillä vaikutusta. Nyt kuitenkin on likainen fiilis enkä oikein tiedä, pitäisi nyt tehdä joku kunnon puhdistus sanan monessa mielessä: kaikkien pientenkin nurkkien ja saumojen himokuuraus ja ihan kaiken turhan tavaran heivaus. Ongelmaa tuottaa puoliso, joka suhtautuu hyvin liberaalisti meidän uusasukkeihin. Kun kerran niitä ei muualta kuin keittiöstä ole löytynyt, niin siivotaan siellä järjestelmällisesti ja usein nuo laitteiden taustat yms. Itse taas ajattelen, että toukkia voi olla piilossa ihan missä vaan. Niitä on löytynyt joskus useampi vuosi sitten aiemminkin mutten silloin tajunnut, että ne ovat vyöturkiskuoriaisen toukkia, luulin sokeritoukiksi. Onneksi ei ollut montaa, noin 10 kuorta ja yksi elävä. Edellisen kerran ollaan siivottu puoli vuotta sitten noiden laitteiden takaa.

Ahdistaa, kun sokkeleita ei saa keittiöstä irti, ties mitä siellä takana tapahtuu. Olen jo heittänyt menemään kaikki aukinaiset jauhot ja tarkastanut kaikki keittiön kaapit, niissä ei ollut mitään. Talokin on suht uusi, vain viisi vuotta sitten rakennettu ja asumme ylimmässä kerroksessa. En usko, että noista pääsee ikinä täysin eroon.

Oletteko te muut milloin viimeksi siivonneet sokkeleista, jääkaapin tai hellan tai vaikka sohvan takaa? Suosittelen.

Kerrostalossa aika mahdotonta päästä eroon noista ellei tee myrkytystä koko taloon. Silloinkin vähän niin ja näin, sillä asullaat eivät välttämättä tee siivouksia kotonaan ja jos heillä tavaroissaan on noita kuoriaisia tms, niin leviävät uudestaan.

Itse pääsin muuttamalla eroon. Vein vain pestyt ja pakastetut tavarat uuteen kotiin.

Sitä ennen ei päästy eroon vaan aina löytyi jostain joku kuori.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

Oon tosi pahoillani. Olisiko mitään terapiaa saatavilla tai voimia selfhelpiin turvallisuudentunteen saavuttamiseksi?

Olen itsekin traumalapsuuden elänyt ja minulla se ilmenee niin, että olen melko tarkka siitä, mitä kodissani suostun katsomaan, on se sitten esine tai ihminen. Kodin pitää olla minulle seesteisyyttä huokuva hyvinvoinnin paikka.

Kun lähiomaiseni kuoli, olin pari vuotta varastoonostaja. Saatoin myös ostaa kaksi samanlaista puseroa, että kun yksi kuitenkin kuluu tai on välillä pesussa eikä oikein ollut voimavaroja shoppailuun. Myös kosmetiikkaa tms aloin ostaa varastoonkin.

Hyvä, jos tiedostaa ongelmansa ja niiden syyt. Sillä pääsee jo alkuun.

Itse lahjoitan ukrainalaisille uutta, käyttämätöntä tarpeetonta tavaraa,

koruja, joku pikkulaukku, tilattu väärä mekko, asusteita, kaikkea jota en tule käyttämään, keittiöjuttuja, avaimenperiä ym.

He kun lähtivät pakoon vai vaatteet päällään niin monet asiat menevät ihan hyötykäyttöön tai muuten vaan ilahduttamaan kun oikein mitään ei ole. Onneks asuvat naapureissa niin ei ole pitkä matka lahjoittaa.

Itse en ikinä heitä mitään hyvää käyttämätöntä roskiin, olen sen verran luonnonsuojelija että pidän tallessa kunnes saan lahjoitettua (tai myytyä) johonkin.

Ikuisuusongelma. Jos olen hyvin, hyvin rehellinen, syy kodin sotkuiseen liialliseen roinamäärään piilee siinä, että pohjimmaltani taidan pitää boheemista itsestäni. Myönnän, etten ota vastuuta tavarasuhteestani, suon itselleni mielin määrin kivoja esineitä, joita sitten pursuaa kaikkialta.

On mukavaa elellä löysin rantein kotona ja jättää sitten tavaroita hujan hajan. Tämä oman luonteeni näyttäminen ulkopuolisille hävettää, ei niinkään kotini sekamelska.

Ja toivossa on hyvä elää: jonakin päivänä kotini on oleva siisti ja "normaali." (Paitsi, että tämä toiveajattelu on sitä suurinta itsepetosta.)

Olen auttamattomasti liian lepsu itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Olenpa minäkin ollut ostoksilla, ikävä kyllä. Parin kolmen viikon aikana on mennyt kuusi lakanaa ihan hajalle/hiutirikki. Kyllä, luit oikein, nekin menevät joskus hajalle - joku on tätäkin joskus palstalla epäillyt. Oli pakko käydä ostamassa uusia - ostin kolme, katson selviääkö näillä. Luulenpa, että pitää ostaa lisää, jotta arki sujuu. Minusta ei ole siihen, että pesen, kuivaan ja laitan ne heti sänkyihin - vaihtovaraa pitää olla. Kukin toki tavallaan.

Ja niistä rikkimenneistä lakanoista voi tehdä hyviä matonkuteita, joista voi tehdä hienoja koreja, mattoja, istui pehmusteita ja -suojia keinuun ja nojatuoliin, koiralle pedin... 😅

Minä olen pakannut ylimääräiset yli 5 e arvoiset Sellpyn kassiin ja lähettänyt Ruotsiin myyntiin (se kassi pitää tietysti ensin tilata sieltä). Ei tarvitse kuin pakata kassi, tilata kuljetuspalvelu hakemaan se ilmaiseksi ovelta ja jäädä odottamaan pizza-, leffa- ja kahvittelurahoja.

Sellpy hoitaa kaiken muun. Itse saa kyllä korjata ja täsmentää hintoja ja tietoja, jos haluaa. Saman verran niistä prosentteina vähintään saa, kuin jos näkee kauhean vaivan ja ravaa kirpparilla - jossa lopulta joutuu myymään kaiken 50% alennuksella.

Myyntiin soveltumattomat sitten hyväntekeväisyyteen tai jätekierrätykseen.

Vierailija kirjoitti:

Minulle myös ihan puhtaasti roskiin heittäminen on vaikeaa. Tänään vein mainosmeikkipussin ihan roskiin. Olin pyöritellyt sitä varmaan puoli vuotta koska olihan se ehjä ja uusi ja käyttökelpoinen..Mutta kuitenkin turha ja ilmainen kaupanpäällinen. Ja alushousut joista haarapala täynnä reikiä. Kyllä ne vielä menee..

Älytöntä

Myyminen on ok, samoin lahjoittaminen. Mutta esim mainosroina jota saan työn kautta messuilta ym on hankalaa koska on vaikea kierrättää hyväkin esine jos siinä lukee isolla joku firma..

Opettele olemaan ottamatta vastaan mainosroinaa, muuten emme saa sen jakelua ja tuotantoa loppumaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

Onko sulla minkä verran säilytystilaa? Voithan halutessasi myös antaa itsesi säästää vaatteita, jos pakkaat ne koittain siististi yläkaappiin/ vaatehuoneeseen/ lämpimään varastoon, niin eivät ne varmaan valtavasti tilaa vie? Ole sit muiden tavaroiden kanssa tiukempi.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ainakin minulle turhasta luopuminen vaatii tosi paljon energiaa ja jaksamista, en ollenkaan pysty vain laittamaan pois tavaraa. Mieheni ei ole ollenkaan yhtä kiintynyt tavaroihin kuin minä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että minä olen kasvanut vähävaraisessa perheessa, jossa oltiin hyvin tarkkoja että ei saanut tuhlata millään lailla (esim. jos ainoat farkut hajosivat pahasti, se oli oikeasti ongelma, kun mitään muuta päällepantavaa ei välttämättä ollut, siis ihan oikeasti ei mitään alaosaa jossa olisi voinut mennä kouluun). Mies taas on kasvanut suht varakkaassa perheessä, jossa ei ollut ongelma ostaa uutta, jos vanha hajosi. Kai tuossa on takana tietty turvattomuuden tunne? Tavara tuo turvan tuntua.

Minulle tämä on kuitenkin tuottanut vaikeuksia vaatteiden suhteen. Painoni on heitellyt viimeisen 10 vuoden aikana noin 50 kilon verran, mikä tietysti tarkoitta, että kaapissa on paljon eri kokoista vaatetta. Tämän lisäksi olen ollut kaksi kertaa raskaana, mikä tarkoittaa muitakin muutoksia vartaloon, olen esim. joutunut uusimaan kaikki kenkäni, kun jalkani kasvoivat raskauksien myötä.

Plussa koon vaatteet ovat kalliita ja usein hankalia löytää, joten niistä luopuminen on minulle tosi hankalaa (eivät myöskään oikein liiku kirppiksillä). Olen yrittänyt pitää tiukasti sääntöä, että vain hankalasti hankittavaa/kallista saa säilöä väärässä koossa, eikä niitäkään liikaa. Silti istun täällä ja mietin, raaskinko laittaa pois nuo 10 kiloa nykyistä isompana käyttämäni housut, jos vaikka sattuisin lihomaan (nämä kyllä savaat lähteä, kunhan saan kerättyä voimia kantaa ne kierrätykseen), kun ovat kokoa, jota saa kivijalkakaupasta.

Hilloan myös suurimpia ikinä omistamiani housuja, vaikka nuo sopivat melkein 30 kg nykyistä isommalle itselleni. Pelkään jotenkin ihan hillittömästi, että ahmimishäiriöni jossain vaiheessa räjähtää pahaksi, ja sitten olen kotona jumissa ilman päälle mahtuvia vaatteita. Siksi en vaan pysty luopumaan noista housuista, koko ajatus pelottaa.

On tämä yksi työmaa

Kamppailen vaatteiden suhteen vähän samojen ajatusten (tai pelkojen) kanssa. Itselläni ei ole jojoilu-historiaa, mutta sen sijaan olin ylipainoinen varhaisteini-iästä vähän päälle 20-vuotiaaksi. Minulla ei ole koskaan oikeastaan ollut pieniä vaatteita varastoituna, sillä tuudittauduin pitkään siihen ajatukseen, että ei kannata jemmata, kun en kuitenkaan niihin mahdu. Saavutin ns. normaalin bmi:n vuonna 2020 ja siitä asti paino on pysynyt samana. Tein silloin itseni kanssa sopimuksen, että jos paino ei kahteen vuoteen muutu radikaalisti, niin pistän vanhat vaatteeni eteenpäin. Olen siirtänyt tuota päätöstä kohta vuoden, eikä syy ole mikään "järjellinen". Minua pelottaa hankkiutua niistä eroon. Entä jos paino taas muuttuu? Sitten olisi pakko taas ostaa melkein kaikki uusiksi, kuten piti silloin 2020 tehdä. Edelleenkin oma suhteeni kehoon on hankala. Muutos oli silloin niin iso, että oma pää ei pysynyt yhtään perässä ja oma keho tuntui vieraalta ja pelottavalta. Pelottaa, että sama toistuu uudestaan, eikä minulla olisi mitään mihin verhoutua. Itsellänikin on vuosien ahmintaa taustalla ja edelleen se on yksi niistä kierolla tavalla tutuimmista tavoista käsitellä vaikeaa stressiä.

Jo pelkästään vaatteisiin liittyy tällaisia tunteita ja ajatuksia. Sen lisäksi tulee muihinkin tavaroihin liittyvät tunteet ja ajatukset. On tämä kyllä työmaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pakannut ylimääräiset yli 5 e arvoiset Sellpyn kassiin ja lähettänyt Ruotsiin myyntiin (se kassi pitää tietysti ensin tilata sieltä). Ei tarvitse kuin pakata kassi, tilata kuljetuspalvelu hakemaan se ilmaiseksi ovelta ja jäädä odottamaan pizza-, leffa- ja kahvittelurahoja.

Sellpy hoitaa kaiken muun. Itse saa kyllä korjata ja täsmentää hintoja ja tietoja, jos haluaa. Saman verran niistä prosentteina vähintään saa, kuin jos näkee kauhean vaivan ja ravaa kirpparilla - jossa lopulta joutuu myymään kaiken 50% alennuksella.

Myyntiin soveltumattomat sitten hyväntekeväisyyteen tai jätekierrätykseen.

Kuinka paljon tähän mahtuu/voi laittaa? Maksaako tuo kassin tilaus/lähettäminen?

Voisin kyllä laittaa sinne nuo mitä harkitsin antavani vain ilmaiseksi johonkin konttiin. Rahalle olisi tarvetta, mutta en jaksa kirppisrumbaa ym.