tavarapaljous :(

Olen kova konmarittaja ja ystävieni pitäisi tämä tietää. Toinen ystäväni antoi minulle vanhan neuleensa joululahjaksi ja toinen ystävä tyrkyttää joka tapaamiskerralla kirppikseltä ostamiaan, hänelle pieneksi jääneitä paitoja. En ymmärrä mikä itseilmaisussani on mennyt pieleen kun näin tapahtuu. :D

Vierailija kirjoitti:

Vinkki : Kirjastoissa on hylly jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa.

Olisipa! Meidän paikalla vanha kirjasto purettiin, ja kirjsto oli monta vuotta ripoteltu eri väistötiloihin eri puolille kuntaa, ja kierrätyshyllyille ei ollut tilaa. Nyt on uusi ja hieno kirjasto (oikeasti ulkoa ihan mielettömän ruma), joka voittaa arkkitehtuuripalkintoj, ja jossa ”ei ole yhtään sopivaa paikkaa” kierrätyshyllylle, vaikka sitä on moni pyytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen kova konmarittaja ja ystävieni pitäisi tämä tietää. Toinen ystäväni antoi minulle vanhan neuleensa joululahjaksi ja toinen ystävä tyrkyttää joka tapaamiskerralla kirppikseltä ostamiaan, hänelle pieneksi jääneitä paitoja. En ymmärrä mikä itseilmaisussani on mennyt pieleen kun näin tapahtuu. :D

Konmarin perusidea on säästää se mikä ilahduttaa itseä ja hankkiutua eroon muista, joten ehkä olet joskus ihaillut ystäviesi vaatteita ja he ajattelevat että pitäisit niistä.

Konmari ei ole minimalismia ja tai tavaramäärän pitämistä muuten vähäisenä. Sinulla voi olla 300 kenkäparin kokoelma, talo muutenkin täynnä tavaraa ja voit silti olla ''konmarittaja''.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki : Kirjastoissa on hylly jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa.

Olisipa! Meidän paikalla vanha kirjasto purettiin, ja kirjsto oli monta vuotta ripoteltu eri väistötiloihin eri puolille kuntaa, ja kierrätyshyllyille ei ollut tilaa. Nyt on uusi ja hieno kirjasto (oikeasti ulkoa ihan mielettömän ruma), joka voittaa arkkitehtuuripalkintoj, ja jossa ”ei ole yhtään sopivaa paikkaa” kierrätyshyllylle, vaikka sitä on moni pyytänyt.

Moni kirjasto lopetti asiakkaiden omien kirjojen kierrätyshyllyt, koska ihmiset rahtasivat sinne roskaa, joka ei kiinnostanut ketään. Hyvä idea kirjojen kierrättämisestä ei toteutunut.

Vähän ohi aiheen, kun tuhlailu ei liity tavaran vaan neliöiden määrään, mutta minä koen jotenkin painetta vaihtaa pienempään asuntoon.

Ostimme 4h+k 120 m2 pakettiomakotitalon 15 vuotta sitten, kun muutimme tänne pikku ympäristökuntaan ja esikoinen oli pieni. Ainakin minulla oli toiveena vielä toinenkin lapsi, ja talossa oli sopivasti kolme makuuhuonetta.

Talo oli silloin kykyjemme rajalla, melko uusi, keskuskunnasta ei olisi ollut varaa ostaa perheasuntoa. Silloin kaikki neuvoivat, että pitää ostaa niin hyvä kuin pystyy. Ja lasten takia mieluummin vaikka pienempi mutta hyvältä alueelta. Ja mahdollisimman uusi, ettei tarvitse tehdä remonttia, kun lapsi on pieniä.

Lisää lapsia ei tullut, ja ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli miehen työhuone.

Sitten tuli ero, ja ostin talon itselle, ja jäätiin siihen kaksin lapsen kanssa, että hänen koti ja koulu ja kaverit säilyy. Jälleen olin talouden rajalla, mutta ajattelin, että sinnittelen, ja myyn sitten kun lapsi lähtee kotoa.

Opin säästämään sopivissa kohdissa ja hoitamaan taloa yksin. Onnenkantamoinen toi minulle työpaikanvaihdoksen, jossa palkkani nousi, eikä ollut talous enää kuukaudesta toiseen sinnittelyä.

Nyt lapsi muuttaa pois kotoa, ja minun pitäisi päättää, mitä tehdä kodilleni. Kaikki tämä puhe minimalismista aiheuttaa minulle paineita luopua siitä.

Tällä hetkellä palkkani riittää siinä asumiseen. Säästöön ei ole jäänyt paljon yksinhuoltajana. Mutta raha on talon arvossa, se on hyvällä alueella ja menisi kaupaksi.

Samalla hinnalla saisin 60-luvun kaksion keskuskunnassa. En erityisemmin halua asua siellä, tutut ovat täällä.

Kolmio täällä pikkukunnassa maksaisi puolet tästä, mutta yhtiövastike ei olisi halvemmat kulut kuin omakotitalossa, ja putkiremonttiin ja keittiöremonttiin pitäisi laittaa sivuun kymmeniä tuhansia. Pienempää en haluaisi, koska pitää olla vierashuone nuorelle, joka on arkisin työhuone minulle.

Vanhat kerrostalot täällä ovat myös huono sijoitus. Uudessa kerrostalossa täällä kaksio maksaa tämän omakotitalon verran.

Tuntuu tuhlaavaiselta ja jotenkin pröystäilevältä asua näin väljästi yhdelle ihmiselle, ja jotenkin minulla on aina ollut vaikeuksia kokea ansaitsevani mitään, vähän sellainen huijarisyndrooma. Mutta järjellä ajatellen, muuttamalla maksaisin vain korkeampaa neliöhintaa sekä hinnassa että kuluissa.

Ihanne olisi kuitenkin sellainen kompakti pieni ja minimalistinen asunto. Joten ristiriita on valmis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki : Kirjastoissa on hylly jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa.

Olisipa! Meidän paikalla vanha kirjasto purettiin, ja kirjsto oli monta vuotta ripoteltu eri väistötiloihin eri puolille kuntaa, ja kierrätyshyllyille ei ollut tilaa. Nyt on uusi ja hieno kirjasto (oikeasti ulkoa ihan mielettömän ruma), joka voittaa arkkitehtuuripalkintoj, ja jossa ”ei ole yhtään sopivaa paikkaa” kierrätyshyllylle, vaikka sitä on moni pyytänyt.

Moni kirjasto lopetti asiakkaiden omien kirjojen kierrätyshyllyt, koska ihmiset rahtasivat sinne roskaa, joka ei kiinnostanut ketään. Hyvä idea kirjojen kierrättämisestä ei toteutunut.

Tavallaan ymmärrän, mutta mikä on roskaa? Mistä sen tietää mikä ketäkin kiinnostaa? Minua ei kiinnosta kauppojen harlekiinit mutta edelleen niitä myydään, joten joku niitä ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, kun tuhlailu ei liity tavaran vaan neliöiden määrään, mutta minä koen jotenkin painetta vaihtaa pienempään asuntoon.

Ostimme 4h+k 120 m2 pakettiomakotitalon 15 vuotta sitten, kun muutimme tänne pikku ympäristökuntaan ja esikoinen oli pieni. Ainakin minulla oli toiveena vielä toinenkin lapsi, ja talossa oli sopivasti kolme makuuhuonetta.

Talo oli silloin kykyjemme rajalla, melko uusi, keskuskunnasta ei olisi ollut varaa ostaa perheasuntoa. Silloin kaikki neuvoivat, että pitää ostaa niin hyvä kuin pystyy. Ja lasten takia mieluummin vaikka pienempi mutta hyvältä alueelta. Ja mahdollisimman uusi, ettei tarvitse tehdä remonttia, kun lapsi on pieniä.

Lisää lapsia ei tullut, ja ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli miehen työhuone.

Sitten tuli ero, ja ostin talon itselle, ja jäätiin siihen kaksin lapsen kanssa, että hänen koti ja koulu ja kaverit säilyy. Jälleen olin talouden rajalla, mutta ajattelin, että sinnittelen, ja myyn sitten kun lapsi lähtee kotoa.

Opin säästämään sopivissa kohdissa ja hoitamaan taloa yksin. Onnenkantamoinen toi minulle työpaikanvaihdoksen, jossa palkkani nousi, eikä ollut talous enää kuukaudesta toiseen sinnittelyä.

Nyt lapsi muuttaa pois kotoa, ja minun pitäisi päättää, mitä tehdä kodilleni. Kaikki tämä puhe minimalismista aiheuttaa minulle paineita luopua siitä.

Tällä hetkellä palkkani riittää siinä asumiseen. Säästöön ei ole jäänyt paljon yksinhuoltajana. Mutta raha on talon arvossa, se on hyvällä alueella ja menisi kaupaksi.

Samalla hinnalla saisin 60-luvun kaksion keskuskunnassa. En erityisemmin halua asua siellä, tutut ovat täällä.

Kolmio täällä pikkukunnassa maksaisi puolet tästä, mutta yhtiövastike ei olisi halvemmat kulut kuin omakotitalossa, ja putkiremonttiin ja keittiöremonttiin pitäisi laittaa sivuun kymmeniä tuhansia. Pienempää en haluaisi, koska pitää olla vierashuone nuorelle, joka on arkisin työhuone minulle.

Vanhat kerrostalot täällä ovat myös huono sijoitus. Uudessa kerrostalossa täällä kaksio maksaa tämän omakotitalon verran.

Tuntuu tuhlaavaiselta ja jotenkin pröystäilevältä asua näin väljästi yhdelle ihmiselle, ja jotenkin minulla on aina ollut vaikeuksia kokea ansaitsevani mitään, vähän sellainen huijarisyndrooma. Mutta järjellä ajatellen, muuttamalla maksaisin vain korkeampaa neliöhintaa sekä hinnassa että kuluissa.

Ihanne olisi kuitenkin sellainen kompakti pieni ja minimalistinen asunto. Joten ristiriita on valmis.

Ei todellakaan kannata muuttaa vain muiden mielipiteiden tai mahdollisen paheksunnan takia jos olet onnellinen ja tyytyväinen nykyiseen kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki : Kirjastoissa on hylly jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa.

Olisipa! Meidän paikalla vanha kirjasto purettiin, ja kirjsto oli monta vuotta ripoteltu eri väistötiloihin eri puolille kuntaa, ja kierrätyshyllyille ei ollut tilaa. Nyt on uusi ja hieno kirjasto (oikeasti ulkoa ihan mielettömän ruma), joka voittaa arkkitehtuuripalkintoj, ja jossa ”ei ole yhtään sopivaa paikkaa” kierrätyshyllylle, vaikka sitä on moni pyytänyt.

Moni kirjasto lopetti asiakkaiden omien kirjojen kierrätyshyllyt, koska ihmiset rahtasivat sinne roskaa, joka ei kiinnostanut ketään. Hyvä idea kirjojen kierrättämisestä ei toteutunut.

Tavallaan ymmärrän, mutta mikä on roskaa? Mistä sen tietää mikä ketäkin kiinnostaa? Minua ei kiinnosta kauppojen harlekiinit mutta edelleen niitä myydään, joten joku niitä ostaa.

Veikkaisin, että 70-luvun tietosanakirjat ja Valittujen palojen kirjavaliot. Meillä oli joskus työpaikalla tällainen kierrätyshylly, josta kaunokirjallisuus kyllä teki kauppansa, mutta jotkut toivat 80-luvun tenttikirjoja ja noita möhkälesarjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, kun tuhlailu ei liity tavaran vaan neliöiden määrään, mutta minä koen jotenkin painetta vaihtaa pienempään asuntoon.

Ostimme 4h+k 120 m2 pakettiomakotitalon 15 vuotta sitten, kun muutimme tänne pikku ympäristökuntaan ja esikoinen oli pieni. Ainakin minulla oli toiveena vielä toinenkin lapsi, ja talossa oli sopivasti kolme makuuhuonetta.

Talo oli silloin kykyjemme rajalla, melko uusi, keskuskunnasta ei olisi ollut varaa ostaa perheasuntoa. Silloin kaikki neuvoivat, että pitää ostaa niin hyvä kuin pystyy. Ja lasten takia mieluummin vaikka pienempi mutta hyvältä alueelta. Ja mahdollisimman uusi, ettei tarvitse tehdä remonttia, kun lapsi on pieniä.

Lisää lapsia ei tullut, ja ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli miehen työhuone.

Sitten tuli ero, ja ostin talon itselle, ja jäätiin siihen kaksin lapsen kanssa, että hänen koti ja koulu ja kaverit säilyy. Jälleen olin talouden rajalla, mutta ajattelin, että sinnittelen, ja myyn sitten kun lapsi lähtee kotoa.

Opin säästämään sopivissa kohdissa ja hoitamaan taloa yksin. Onnenkantamoinen toi minulle työpaikanvaihdoksen, jossa palkkani nousi, eikä ollut talous enää kuukaudesta toiseen sinnittelyä.

Nyt lapsi muuttaa pois kotoa, ja minun pitäisi päättää, mitä tehdä kodilleni. Kaikki tämä puhe minimalismista aiheuttaa minulle paineita luopua siitä.

Tällä hetkellä palkkani riittää siinä asumiseen. Säästöön ei ole jäänyt paljon yksinhuoltajana. Mutta raha on talon arvossa, se on hyvällä alueella ja menisi kaupaksi.

Samalla hinnalla saisin 60-luvun kaksion keskuskunnassa. En erityisemmin halua asua siellä, tutut ovat täällä.

Kolmio täällä pikkukunnassa maksaisi puolet tästä, mutta yhtiövastike ei olisi halvemmat kulut kuin omakotitalossa, ja putkiremonttiin ja keittiöremonttiin pitäisi laittaa sivuun kymmeniä tuhansia. Pienempää en haluaisi, koska pitää olla vierashuone nuorelle, joka on arkisin työhuone minulle.

Vanhat kerrostalot täällä ovat myös huono sijoitus. Uudessa kerrostalossa täällä kaksio maksaa tämän omakotitalon verran.

Tuntuu tuhlaavaiselta ja jotenkin pröystäilevältä asua näin väljästi yhdelle ihmiselle, ja jotenkin minulla on aina ollut vaikeuksia kokea ansaitsevani mitään, vähän sellainen huijarisyndrooma. Mutta järjellä ajatellen, muuttamalla maksaisin vain korkeampaa neliöhintaa sekä hinnassa että kuluissa.

Ihanne olisi kuitenkin sellainen kompakti pieni ja minimalistinen asunto. Joten ristiriita on valmis.

Elä omaa elämääsi, turha hyppiä muiden odotusten mukaan. Osa tuon alueesi asukkaista varmaan muutti aikanaan ulkoiseen paineen takia. Pitäähän lapsia varten olla trampoliini pihassa ja viettää norminmukaista lapsiperhe-elämää. Jos se keskustakaksio on nyt houkutteleva, sellaisen ihmisen kannattaa tietysti muuttaa, kun elämäntilanne sen taas sallii.

Minä asun kaupunkikaksiossa. Jos tulisi kaksi makkaria lisää, tekisin toisesta työhuoneen (100 % etätyö nyt, jos pandemia joskus loppuu, ehkä 50 %) ja toisesta huoneesta tekisin ehkä kuntoilutilan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki : Kirjastoissa on hylly jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa.

Olisipa! Meidän paikalla vanha kirjasto purettiin, ja kirjsto oli monta vuotta ripoteltu eri väistötiloihin eri puolille kuntaa, ja kierrätyshyllyille ei ollut tilaa. Nyt on uusi ja hieno kirjasto (oikeasti ulkoa ihan mielettömän ruma), joka voittaa arkkitehtuuripalkintoj, ja jossa ”ei ole yhtään sopivaa paikkaa” kierrätyshyllylle, vaikka sitä on moni pyytänyt.

Moni kirjasto lopetti asiakkaiden omien kirjojen kierrätyshyllyt, koska ihmiset rahtasivat sinne roskaa, joka ei kiinnostanut ketään. Hyvä idea kirjojen kierrättämisestä ei toteutunut.

Tavallaan ymmärrän, mutta mikä on roskaa? Mistä sen tietää mikä ketäkin kiinnostaa? Minua ei kiinnosta kauppojen harlekiinit mutta edelleen niitä myydään, joten joku niitä ostaa.

Minulla on muuten hektinen elämä, joten luen telkan katselun sijasta Harlekiinia illalla, todellisuuspaoksi. Rentouttaa. En jaksa nykyisin lukea mitään raskaampaa, on arjessa riittämiin.

Tuota kerrostaloasumista pohtivalle: elät tietysti niin kuin haluat, mutta kerrostaloasumisessa on välimuotoja uudistuotannon ja putki- ja julkisivuremppaamattoman asunnon kanssa. Kun oma talosi on 15 vuotta vanha, kannattaa laskeskella vähän, milloin siinä on ne remonttitarpeet. Asumismuodon valitset tietysti itse, mutta kaikki asumiskulut eli vastike, sähkö, vesi ja (taloyhtiö)netti on 60-neliöisessä asunnossa alle 250 e/kk. Tähän tietysti sisältyy yhteisesti hoituvat lämmitys, jätehuolto ja kiinteistövero. Taloyhtiö pystyy tekemään kunnossapitoa ja pientä huoltoa tuolla rahalla. Omakotiasujalla pienistä menovirroista syntyy usein asumiskuluja, joita ei tule huomioitua.

Itse en voisi edes asua ok-talossa, koska en osaa mitään kunnostustöitä enkä halua hoitaa pihaa. Jos omakotitaloasumisesta pitää ja siihen on mahdollisuus, go for it. Vaikka somessa kaikki asuisivatkin sadan esineen minitalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vinkki : Kirjastoissa on hylly jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa.

Monessa kirjastossa ne poistettiin täällä, kun kirjastot oli auki vain varausten noutoon ja palautukseen, eivätkä ne tulleet takaisin. Korona varmaan leviää niistäkin...

Olen saanut tavaroita pois ajattelemalla jokaisesta tavarasta onko tästä oikeasti hyötyä tai iloa. Mulla on keräily tavaroille oma paikka nätisti hyllyllä mutta muuta krääsä ei ole. Hyvä järjestely ratkaisu auttaa paljon. Tavarat minkä käyttö tarkoitusta et tiedä tai random ruuveja yms voi pitää yhdessä laatikossa. Random osien ei tarvitse olla johto laatikon pohjalla. Ja kannattaa just käydä läpi kaikki johdot, kodin tekstiilit, keittiö tarvikkeet hiljaksiin nii ei tule. Jos et muista omistavasi jotain todennäköisesti et tarvitse sitä jatkossakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, kun tuhlailu ei liity tavaran vaan neliöiden määrään, mutta minä koen jotenkin painetta vaihtaa pienempään asuntoon.

Ostimme 4h+k 120 m2 pakettiomakotitalon 15 vuotta sitten, kun muutimme tänne pikku ympäristökuntaan ja esikoinen oli pieni. Ainakin minulla oli toiveena vielä toinenkin lapsi, ja talossa oli sopivasti kolme makuuhuonetta.

Talo oli silloin kykyjemme rajalla, melko uusi, keskuskunnasta ei olisi ollut varaa ostaa perheasuntoa. Silloin kaikki neuvoivat, että pitää ostaa niin hyvä kuin pystyy. Ja lasten takia mieluummin vaikka pienempi mutta hyvältä alueelta. Ja mahdollisimman uusi, ettei tarvitse tehdä remonttia, kun lapsi on pieniä.

Lisää lapsia ei tullut, ja ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli miehen työhuone.

Sitten tuli ero, ja ostin talon itselle, ja jäätiin siihen kaksin lapsen kanssa, että hänen koti ja koulu ja kaverit säilyy. Jälleen olin talouden rajalla, mutta ajattelin, että sinnittelen, ja myyn sitten kun lapsi lähtee kotoa.

Opin säästämään sopivissa kohdissa ja hoitamaan taloa yksin. Onnenkantamoinen toi minulle työpaikanvaihdoksen, jossa palkkani nousi, eikä ollut talous enää kuukaudesta toiseen sinnittelyä.

Nyt lapsi muuttaa pois kotoa, ja minun pitäisi päättää, mitä tehdä kodilleni. Kaikki tämä puhe minimalismista aiheuttaa minulle paineita luopua siitä.

Tällä hetkellä palkkani riittää siinä asumiseen. Säästöön ei ole jäänyt paljon yksinhuoltajana. Mutta raha on talon arvossa, se on hyvällä alueella ja menisi kaupaksi.

Samalla hinnalla saisin 60-luvun kaksion keskuskunnassa. En erityisemmin halua asua siellä, tutut ovat täällä.

Kolmio täällä pikkukunnassa maksaisi puolet tästä, mutta yhtiövastike ei olisi halvemmat kulut kuin omakotitalossa, ja putkiremonttiin ja keittiöremonttiin pitäisi laittaa sivuun kymmeniä tuhansia. Pienempää en haluaisi, koska pitää olla vierashuone nuorelle, joka on arkisin työhuone minulle.

Vanhat kerrostalot täällä ovat myös huono sijoitus. Uudessa kerrostalossa täällä kaksio maksaa tämän omakotitalon verran.

Tuntuu tuhlaavaiselta ja jotenkin pröystäilevältä asua näin väljästi yhdelle ihmiselle, ja jotenkin minulla on aina ollut vaikeuksia kokea ansaitsevani mitään, vähän sellainen huijarisyndrooma. Mutta järjellä ajatellen, muuttamalla maksaisin vain korkeampaa neliöhintaa sekä hinnassa että kuluissa.

Ihanne olisi kuitenkin sellainen kompakti pieni ja minimalistinen asunto. Joten ristiriita on valmis.

Tällaisissa pohdinnoissa kannattaa olla ajattelematta muita ja sitä miten pitäisi tai voisi toimia. Joskus on hyvä asettua niiden elämän peruskysymyksien äärelle ja miettiä että me eletään oikeasti vain tämän yhden kerran täällä ja välillä kannattaa tehdä ratkaisut sen perusteella mistä oikeasti itse nauttii ja tykkää. Selkeästi viihdyt tuossa asunnossa. Asu siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, kun tuhlailu ei liity tavaran vaan neliöiden määrään, mutta minä koen jotenkin painetta vaihtaa pienempään asuntoon.

Ostimme 4h+k 120 m2 pakettiomakotitalon 15 vuotta sitten, kun muutimme tänne pikku ympäristökuntaan ja esikoinen oli pieni. Ainakin minulla oli toiveena vielä toinenkin lapsi, ja talossa oli sopivasti kolme makuuhuonetta.

Talo oli silloin kykyjemme rajalla, melko uusi, keskuskunnasta ei olisi ollut varaa ostaa perheasuntoa. Silloin kaikki neuvoivat, että pitää ostaa niin hyvä kuin pystyy. Ja lasten takia mieluummin vaikka pienempi mutta hyvältä alueelta. Ja mahdollisimman uusi, ettei tarvitse tehdä remonttia, kun lapsi on pieniä.

Lisää lapsia ei tullut, ja ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli miehen työhuone.

Sitten tuli ero, ja ostin talon itselle, ja jäätiin siihen kaksin lapsen kanssa, että hänen koti ja koulu ja kaverit säilyy. Jälleen olin talouden rajalla, mutta ajattelin, että sinnittelen, ja myyn sitten kun lapsi lähtee kotoa.

Opin säästämään sopivissa kohdissa ja hoitamaan taloa yksin. Onnenkantamoinen toi minulle työpaikanvaihdoksen, jossa palkkani nousi, eikä ollut talous enää kuukaudesta toiseen sinnittelyä.

Nyt lapsi muuttaa pois kotoa, ja minun pitäisi päättää, mitä tehdä kodilleni. Kaikki tämä puhe minimalismista aiheuttaa minulle paineita luopua siitä.

Tällä hetkellä palkkani riittää siinä asumiseen. Säästöön ei ole jäänyt paljon yksinhuoltajana. Mutta raha on talon arvossa, se on hyvällä alueella ja menisi kaupaksi.

Samalla hinnalla saisin 60-luvun kaksion keskuskunnassa. En erityisemmin halua asua siellä, tutut ovat täällä.

Kolmio täällä pikkukunnassa maksaisi puolet tästä, mutta yhtiövastike ei olisi halvemmat kulut kuin omakotitalossa, ja putkiremonttiin ja keittiöremonttiin pitäisi laittaa sivuun kymmeniä tuhansia. Pienempää en haluaisi, koska pitää olla vierashuone nuorelle, joka on arkisin työhuone minulle.

Vanhat kerrostalot täällä ovat myös huono sijoitus. Uudessa kerrostalossa täällä kaksio maksaa tämän omakotitalon verran.

Tuntuu tuhlaavaiselta ja jotenkin pröystäilevältä asua näin väljästi yhdelle ihmiselle, ja jotenkin minulla on aina ollut vaikeuksia kokea ansaitsevani mitään, vähän sellainen huijarisyndrooma. Mutta järjellä ajatellen, muuttamalla maksaisin vain korkeampaa neliöhintaa sekä hinnassa että kuluissa.

Ihanne olisi kuitenkin sellainen kompakti pieni ja minimalistinen asunto. Joten ristiriita on valmis.

Tällaisissa pohdinnoissa kannattaa olla ajattelematta muita ja sitä miten pitäisi tai voisi toimia. Joskus on hyvä asettua niiden elämän peruskysymyksien äärelle ja miettiä että me eletään oikeasti vain tämän yhden kerran täällä ja välillä kannattaa tehdä ratkaisut sen perusteella mistä oikeasti itse nauttii ja tykkää. Selkeästi viihdyt tuossa asunnossa. Asu siinä.

Niinpä. Nyt tuo pohtija on jo varmaan sen ikäinenkin, että tekee kuinka parhaaksi katsoo. Vähän naurattaakin, että tuo kodin hankintakin on ulkoistettu muiden päätökseksi. ”Kaikki” sanoivat, että näin, täällä, tämänkokoisessa ja tämänhintaisessa pitää asua. Sama pohdinta on taas päällä: onko normaalia, hyväksyttävää ja ok olla näin.

Ei kai siitä vertailusta koskaan pääse, mutta ketjussakin on moneen kertaan sanottu, että tunnista mikä on sinulle tärkeää. Siihen liittyviä tavaroita ja omistuksia kannattaa vaalia. Toisten odotukset ja ihanneminän kuvitteellinen elämäntapa vie harhaan. Jos vaatteet, postimerkit tai ok-asuminen tuntuu tärkeältä ja omalta jutulta, järjestä elämäsi ja tavarasi sitä tukemaan.

Omakotiasuja pohtii, että olette te ihania. Totuus on, etten haluaisi lähteä viihtyisästä kodistani yhtään mihinkään, muuta kuin jalat edellä, ja jos saan valita, tämä on sitä minun näköistä elämää.

Pitäisi varmaan haluta käyttää ne rahat johonkin muuhun, mutta kun en keksi mitään mikä toisi minulle enemmän iloa.

Joskus kun exän kanssa rahaa oli enemmän, ajattelin että minunkin täytyy hankkia merkkilaukku ja koruja. Ystävättäret niin hehkuttivat niitä. Tuolla ne ovat kaapissa, eivätkä tuota enää yhtään iloa. Se ostamisen ilo ja ekan kerran elvistelyn ilo niissä oli, mutta hiipui tosi nopeaan. Ajattelin myös, että varmaan luksusmatkailu on tosi hienoa. Exän kanssa käytiin Dubaissa ja aavikkosafareilla. Olihan se komeaa, mutta kerta riitti ihan uteliaisuudesta. Jos rahaa jää säästöön, on kiva käydä kerran vuodessa halpalennolla ja halvassa hotellissa jossain Riikassa fiilistelemässä yksi yö. Muuten olen onnellinen kotiterassilla.

Exä tykkäsi hyvistä ravintoloista ja juomista, ja hän vei meitä hienosti syömään, oli monet viinit ja konjakit, ja olihan se ruoka herkullista. Mutta viikon kuluttua se siihen käytetty 500 ei tuottanut enää yhtään ilon tuntemuksia.

Olen onnellinen, kun saan kotona kokata lapsen tai miesystävän kanssa, tai kutsua suvun pihajuhliin kesällä terassille, ja grillata heille. Se 500 tuottaa jatkuvasti todella paljon iloa, kun laitoin sen terassin laseihin suojaksi tuulelta ja sateelta.

Kesäiltana tykätään miesystävän kanssa kaataa itsellemme lasit konjakkia, ja nauttia se keinussa istuskellen, puutarhan hämärtyessä.

Talvella kotona on kaunis valo, ikkunoista näkyy joka puolelta lumista puutarhaa tai sitten avarasti taivasta tai puistoa, tai naapurin puutarhaa. On valoisaa ja avaraa ja siistiä.

En keksisi siellä keskustassa mitään tekemistä, miksi pitäisi asua siellä. Kotiin ei mahtuisi juhlia, enkä voisi istuskella kesäiltaa omassa yksityisyydessä pihalla.

Viihdyn etätöissä kotona. Käyn kävelyllä ja kävelen lähikauppaan.

Kotona on jo 15 vuotta ollut ne kalusteet ja verhot mitä asumiseen tarvitaan ja mistä tykkään, joten lähinnä pientä maalailua ja muuta pikku kunnossapitoa.

Tässä näköjään on myös kysymys, "mikä tuottaa iloa". Näköjään kaikkein mieluiten käytän rahani kotiin ja kotona viihtymiseen. Näin talvisunnuntaina kotihiiren ylistys. Ehkä minä sitten ihan hyvällä omallatunnolla olen muuttamatta kerrostalokaksioon, niin kauan kuin selkä ja polvet sallivat.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, kun tuhlailu ei liity tavaran vaan neliöiden määrään, mutta minä koen jotenkin painetta vaihtaa pienempään asuntoon.

Ostimme 4h+k 120 m2 pakettiomakotitalon 15 vuotta sitten, kun muutimme tänne pikku ympäristökuntaan ja esikoinen oli pieni. Ainakin minulla oli toiveena vielä toinenkin lapsi, ja talossa oli sopivasti kolme makuuhuonetta.

Talo oli silloin kykyjemme rajalla, melko uusi, keskuskunnasta ei olisi ollut varaa ostaa perheasuntoa. Silloin kaikki neuvoivat, että pitää ostaa niin hyvä kuin pystyy. Ja lasten takia mieluummin vaikka pienempi mutta hyvältä alueelta. Ja mahdollisimman uusi, ettei tarvitse tehdä remonttia, kun lapsi on pieniä.

Lisää lapsia ei tullut, ja ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli miehen työhuone.

Sitten tuli ero, ja ostin talon itselle, ja jäätiin siihen kaksin lapsen kanssa, että hänen koti ja koulu ja kaverit säilyy. Jälleen olin talouden rajalla, mutta ajattelin, että sinnittelen, ja myyn sitten kun lapsi lähtee kotoa.

Opin säästämään sopivissa kohdissa ja hoitamaan taloa yksin. Onnenkantamoinen toi minulle työpaikanvaihdoksen, jossa palkkani nousi, eikä ollut talous enää kuukaudesta toiseen sinnittelyä.

Nyt lapsi muuttaa pois kotoa, ja minun pitäisi päättää, mitä tehdä kodilleni. Kaikki tämä puhe minimalismista aiheuttaa minulle paineita luopua siitä.

Tällä hetkellä palkkani riittää siinä asumiseen. Säästöön ei ole jäänyt paljon yksinhuoltajana. Mutta raha on talon arvossa, se on hyvällä alueella ja menisi kaupaksi.

Samalla hinnalla saisin 60-luvun kaksion keskuskunnassa. En erityisemmin halua asua siellä, tutut ovat täällä.

Kolmio täällä pikkukunnassa maksaisi puolet tästä, mutta yhtiövastike ei olisi halvemmat kulut kuin omakotitalossa, ja putkiremonttiin ja keittiöremonttiin pitäisi laittaa sivuun kymmeniä tuhansia. Pienempää en haluaisi, koska pitää olla vierashuone nuorelle, joka on arkisin työhuone minulle.

Vanhat kerrostalot täällä ovat myös huono sijoitus. Uudessa kerrostalossa täällä kaksio maksaa tämän omakotitalon verran.

Tuntuu tuhlaavaiselta ja jotenkin pröystäilevältä asua näin väljästi yhdelle ihmiselle, ja jotenkin minulla on aina ollut vaikeuksia kokea ansaitsevani mitään, vähän sellainen huijarisyndrooma. Mutta järjellä ajatellen, muuttamalla maksaisin vain korkeampaa neliöhintaa sekä hinnassa että kuluissa.

Ihanne olisi kuitenkin sellainen kompakti pieni ja minimalistinen asunto. Joten ristiriita on valmis.

Ei kannata muuttaa vain siksi, että ulkoisen paineen vuoksi muka pitää asua pienemmässä. Minullakin yksi tuttu jäi asumaan vielä isompaan taloon, koska asuinalue oli rakas. Muutamia vuosia tästä tuli asiasta puhetta lähellä pienessä talossa asuvan nuoren perheen kanssa. Perhe piti myös alueesta, mutta sieltä niin harvoin tuli mitään myyntiin, että joutuivat asuman liian pienessä talossa ja harmikseen luultavasti muuttamaan muualle. No kävikin niin, että ostivat sitten tuttavani talon ja hän perheen pikkusen talon.

Eikä tuo 120neliötä mikään huikea linna kuitenkaan ole. Tilanteet myös voi aina muuttua ja tarvetta lisätilalle ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Saako täältä apua/tukea shoppailuaddiktioon? :D D:

Oon seurannut tätä ketjua alusta asti ja mun selkeä ongelmakohta on vaatteet. Kaikkea muuta mulla on maltillisesti. 

Mulla on shoppailuaddiktio, joka alkoi n. 10v sitten kun laihduin hieman ylipainoisesta, entisestä ongelmavartaloisesta tosi hoikaksi. Oon siis nykyään mallimaisen hoikka ja mun ongelma on se, että siinä missä ennen vihasin vaatteiden ostoa, niin nyt kaikki näyttää hyvältä päällä. Rohkaistuin myös samalla käyttämään erilaisia värejä, kuoseja ja kokeilemaan eri tyylejä. No, nyt mulla onkin sitten rytkyjä varmaan enemmän kun 5 keskivertoihmisellä yhteensä.

Ongelmana ei ole raha, en ole veloissa tai mitään.

Vaan yksikertaisesti tilan puute ja myös ahdistus siitä, että miten turhaa ja tyhjää jatkuva shoppailu on. Elämäni on muuten aika tylsää, mulla ei ole harrastuksia eikä ystäviä. Istun kotona ja ennen koronaa pyörin kaupungilla shoppailemassa mutta siinä se. Nyt ei ole edes töitä, olen ollut monta kuukautta työtön ja se on vaan lisännyt ahdistusta.

Tilannetta pahentaa vielä se, että olen huono luopumaan mistään. Kaapissani on vanhoja kauhtuneita rättejä, joita pidän yhä(koska eihän ne ole rikki!) ja myös vaatteita joita en ole koskaan käyttänyt. Olen yrittänyt myydä niitä, mutta olen saanut vain pari kaupaksi vaikka hinta on mielestäni kohtuullinen...

Tekis mieli viedä UFFiin vaan kaikki mutta sitten mielessä kummittelee se kaikki raha mitä niihin olen käyttänyt. Haaveeni olisi minimalistinen vaatekaappi mutta toisaalta RAKASTAN vaihtelua. Ja niitä pirun riepuja. Ehkä voi sanoa, että harrastan muotia, en vaan kauhean hyvällä ja kestävällä tavalla.

Kohtalotovereita? Apuja? Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? :/

Shoppailuaddiktioon ei oikein auta muu kuin shoppailun lopettaminen. Varsinkin jos olet tätä saanut jo kuriin kirjaamalla ostokset ylös, harkitsemalla ostoksia kunnolla ja asiaa pohtimalla. Minä lakkasin käymästä kaupoilla kokonaan, jos johonkin haluan lähteä menen kahville, kirjastoon tai salille (lähinnä kuntopyöräilemään tai jumppaan). Joku harrastus voisi sinulle toimia, selkeästi shoppailet tylsyyteen, menet vaikka jollekin kurssille. Nettishoppailuun auttoi se, että peruin kaikki mainoskirjeet, ne joita en saanut peruttua laitoin automaattisesti luetuksi ja roskikseen. Sitten päätin, että en osta mitään vaatteita vuoteen, paitsi jos on hätätilanne (hautajaiset, eikä yhtään mustaa vaatetta, kaikki sukat rikki)

Ostoshimoon auttoi kaapin järjestely. Asun yksin, niin siivosin olkkarin ja kannoin kaikki vaatteet olohuoneen lattialle. Siis ihan kaikki. Ensin järjestin ne pääkategoroihin, paidoista tuli jo vaikka kuinka monta kategoriaa, topit, t-paidat, hupparit jne.

Toiseksi mietin mitkä muut kategoriat liittyvät, esim juhlapaitoihin liittyy juhlamekot, eli eivät oikeastaan kuulu kategoriaan "paidat" vaan "juhlavaatteet". Samoin kuin topit missä nukun oli "pyjamat", sitten oli "työ/arkivaatteet", "urheiluvaatteet", "arkivaatteet, ei töihin".

Eli minulla ei olekaan fiksua olla kaikki paidat samalla hyllyllä, vaan osa juhlavaatteissa, osa pyjamissa, osa urheilussa. Tässä prosessissa, kun mietin miten minun kannattaa lajitella vaatteet, meni jo aika pitkään ja vaatteet oli kasoissa olkkarin lattialla.

Sitten kun kategoriat olivat kunnossa mietin, kuinka usein niitä käytän, paljonko realistisesti tarvitsisin vaatteita tuohon kategoriaan. Juhla- ja bilevaatteet oli vaikeita, koska koronan takia ei pääse paljoa missään käymään. Muilta osin tähän vaikutti se, kuinka usein pesen pyykkiä, kuinka paljon käytän. Esimerkkinä arki/työvaatteita tarvitsisin viisi asua, olettaen, että joka päivä kaadan kahvit syliin. Oikeasti minulla on noita varmaan 40 asua.

Sitten tein vaatteista asukokonaisuuksia. Näiden housujen kanssa voi käyttää näitä paitoja. Asuista otin kuvan ne päällä ja katsoin miltä näyttää päällä. Tässä tuli vastaan paitoja, jotka ei sovi minkään alaosan kanssa, ei ihme ettei ole käytetty. Samoin tuli vastaan ne kauhtuneet, joita vastaavia hyviä vaatteita löytyi kaapista. Helpompi luopua kun näkee kuvassa päällä.

Järjestin sitten kuvia parhaasta huonoimpaan per kategoria. Kirjasin ylös myös jos joku on huono päällä, vaikka näyttää hyvältä.

Tätä tein shoppailun sijaan. Sitten pystyin luopumaan monista vaatteista, kun näin niiden olevan rumia, kauhtuneita tai ikäviä päällä.

Vierailija kirjoitti:

Omakotiasuja pohtii, että olette te ihania. Totuus on, etten haluaisi lähteä viihtyisästä kodistani yhtään mihinkään, muuta kuin jalat edellä, ja jos saan valita, tämä on sitä minun näköistä elämää.

Pitäisi varmaan haluta käyttää ne rahat johonkin muuhun, mutta kun en keksi mitään mikä toisi minulle enemmän iloa.

Joskus kun exän kanssa rahaa oli enemmän, ajattelin että minunkin täytyy hankkia merkkilaukku ja koruja. Ystävättäret niin hehkuttivat niitä. Tuolla ne ovat kaapissa, eivätkä tuota enää yhtään iloa. Se ostamisen ilo ja ekan kerran elvistelyn ilo niissä oli, mutta hiipui tosi nopeaan. Ajattelin myös, että varmaan luksusmatkailu on tosi hienoa. Exän kanssa käytiin Dubaissa ja aavikkosafareilla. Olihan se komeaa, mutta kerta riitti ihan uteliaisuudesta. Jos rahaa jää säästöön, on kiva käydä kerran vuodessa halpalennolla ja halvassa hotellissa jossain Riikassa fiilistelemässä yksi yö. Muuten olen onnellinen kotiterassilla.

Exä tykkäsi hyvistä ravintoloista ja juomista, ja hän vei meitä hienosti syömään, oli monet viinit ja konjakit, ja olihan se ruoka herkullista. Mutta viikon kuluttua se siihen käytetty 500 ei tuottanut enää yhtään ilon tuntemuksia.

Olen onnellinen, kun saan kotona kokata lapsen tai miesystävän kanssa, tai kutsua suvun pihajuhliin kesällä terassille, ja grillata heille. Se 500 tuottaa jatkuvasti todella paljon iloa, kun laitoin sen terassin laseihin suojaksi tuulelta ja sateelta.

Kesäiltana tykätään miesystävän kanssa kaataa itsellemme lasit konjakkia, ja nauttia se keinussa istuskellen, puutarhan hämärtyessä.

Talvella kotona on kaunis valo, ikkunoista näkyy joka puolelta lumista puutarhaa tai sitten avarasti taivasta tai puistoa, tai naapurin puutarhaa. On valoisaa ja avaraa ja siistiä.

En keksisi siellä keskustassa mitään tekemistä, miksi pitäisi asua siellä. Kotiin ei mahtuisi juhlia, enkä voisi istuskella kesäiltaa omassa yksityisyydessä pihalla.

Viihdyn etätöissä kotona. Käyn kävelyllä ja kävelen lähikauppaan.

Kotona on jo 15 vuotta ollut ne kalusteet ja verhot mitä asumiseen tarvitaan ja mistä tykkään, joten lähinnä pientä maalailua ja muuta pikku kunnossapitoa.

Tässä näköjään on myös kysymys, "mikä tuottaa iloa". Näköjään kaikkein mieluiten käytän rahani kotiin ja kotona viihtymiseen. Näin talvisunnuntaina kotihiiren ylistys. Ehkä minä sitten ihan hyvällä omallatunnolla olen muuttamatta kerrostalokaksioon, niin kauan kuin selkä ja polvet sallivat.

Toivon, että otat nyt sen konjakin ja luet tämän edellisen oman viestisi uudestaan. Tämä kuulostaa niin ihanalta! Olet löytänyt sen mikä sinulle on rakas ja tärkeä, koti. Pidä siitä kiinni, koska se tekee sinut onnelliseksi ja saa sinut elämään itsellesi hyvää elämää. Toivon itsekin, että minulla tulee joskus olemaan noin rakas koti eikä pelkästään näitä "kämppiä" missä pitää tavaroitaan. Ison työn olet tehnyt, että olet saanut itsellesi ja lapsellesi pidettyä kotia pystyssä. Nauti kodistasi ja elämästäsi, olet sen todella ansainnut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako täältä apua/tukea shoppailuaddiktioon? :D D:

Oon seurannut tätä ketjua alusta asti ja mun selkeä ongelmakohta on vaatteet. Kaikkea muuta mulla on maltillisesti. 

Mulla on shoppailuaddiktio, joka alkoi n. 10v sitten kun laihduin hieman ylipainoisesta, entisestä ongelmavartaloisesta tosi hoikaksi. Oon siis nykyään mallimaisen hoikka ja mun ongelma on se, että siinä missä ennen vihasin vaatteiden ostoa, niin nyt kaikki näyttää hyvältä päällä. Rohkaistuin myös samalla käyttämään erilaisia värejä, kuoseja ja kokeilemaan eri tyylejä. No, nyt mulla onkin sitten rytkyjä varmaan enemmän kun 5 keskivertoihmisellä yhteensä.

Ongelmana ei ole raha, en ole veloissa tai mitään.

Vaan yksikertaisesti tilan puute ja myös ahdistus siitä, että miten turhaa ja tyhjää jatkuva shoppailu on. Elämäni on muuten aika tylsää, mulla ei ole harrastuksia eikä ystäviä. Istun kotona ja ennen koronaa pyörin kaupungilla shoppailemassa mutta siinä se. Nyt ei ole edes töitä, olen ollut monta kuukautta työtön ja se on vaan lisännyt ahdistusta.

Tilannetta pahentaa vielä se, että olen huono luopumaan mistään. Kaapissani on vanhoja kauhtuneita rättejä, joita pidän yhä(koska eihän ne ole rikki!) ja myös vaatteita joita en ole koskaan käyttänyt. Olen yrittänyt myydä niitä, mutta olen saanut vain pari kaupaksi vaikka hinta on mielestäni kohtuullinen...

Tekis mieli viedä UFFiin vaan kaikki mutta sitten mielessä kummittelee se kaikki raha mitä niihin olen käyttänyt. Haaveeni olisi minimalistinen vaatekaappi mutta toisaalta RAKASTAN vaihtelua. Ja niitä pirun riepuja. Ehkä voi sanoa, että harrastan muotia, en vaan kauhean hyvällä ja kestävällä tavalla.

Kohtalotovereita? Apuja? Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? :/

Shoppailuaddiktioon ei oikein auta muu kuin shoppailun lopettaminen. Varsinkin jos olet tätä saanut jo kuriin kirjaamalla ostokset ylös, harkitsemalla ostoksia kunnolla ja asiaa pohtimalla. Minä lakkasin käymästä kaupoilla kokonaan, jos johonkin haluan lähteä menen kahville, kirjastoon tai salille (lähinnä kuntopyöräilemään tai jumppaan). Joku harrastus voisi sinulle toimia, selkeästi shoppailet tylsyyteen, menet vaikka jollekin kurssille. Nettishoppailuun auttoi se, että peruin kaikki mainoskirjeet, ne joita en saanut peruttua laitoin automaattisesti luetuksi ja roskikseen. Sitten päätin, että en osta mitään vaatteita vuoteen, paitsi jos on hätätilanne (hautajaiset, eikä yhtään mustaa vaatetta, kaikki sukat rikki)

Ostoshimoon auttoi kaapin järjestely. Asun yksin, niin siivosin olkkarin ja kannoin kaikki vaatteet olohuoneen lattialle. Siis ihan kaikki. Ensin järjestin ne pääkategoroihin, paidoista tuli jo vaikka kuinka monta kategoriaa, topit, t-paidat, hupparit jne.

Toiseksi mietin mitkä muut kategoriat liittyvät, esim juhlapaitoihin liittyy juhlamekot, eli eivät oikeastaan kuulu kategoriaan "paidat" vaan "juhlavaatteet". Samoin kuin topit missä nukun oli "pyjamat", sitten oli "työ/arkivaatteet", "urheiluvaatteet", "arkivaatteet, ei töihin".

Eli minulla ei olekaan fiksua olla kaikki paidat samalla hyllyllä, vaan osa juhlavaatteissa, osa pyjamissa, osa urheilussa. Tässä prosessissa, kun mietin miten minun kannattaa lajitella vaatteet, meni jo aika pitkään ja vaatteet oli kasoissa olkkarin lattialla.

Sitten kun kategoriat olivat kunnossa mietin, kuinka usein niitä käytän, paljonko realistisesti tarvitsisin vaatteita tuohon kategoriaan. Juhla- ja bilevaatteet oli vaikeita, koska koronan takia ei pääse paljoa missään käymään. Muilta osin tähän vaikutti se, kuinka usein pesen pyykkiä, kuinka paljon käytän. Esimerkkinä arki/työvaatteita tarvitsisin viisi asua, olettaen, että joka päivä kaadan kahvit syliin. Oikeasti minulla on noita varmaan 40 asua.

Sitten tein vaatteista asukokonaisuuksia. Näiden housujen kanssa voi käyttää näitä paitoja. Asuista otin kuvan ne päällä ja katsoin miltä näyttää päällä. Tässä tuli vastaan paitoja, jotka ei sovi minkään alaosan kanssa, ei ihme ettei ole käytetty. Samoin tuli vastaan ne kauhtuneet, joita vastaavia hyviä vaatteita löytyi kaapista. Helpompi luopua kun näkee kuvassa päällä.

Järjestin sitten kuvia parhaasta huonoimpaan per kategoria. Kirjasin ylös myös jos joku on huono päällä, vaikka näyttää hyvältä.

Tätä tein shoppailun sijaan. Sitten pystyin luopumaan monista vaatteista, kun näin niiden olevan rumia, kauhtuneita tai ikäviä päällä.

Juuri näin! 👍🏼

Tässä viestissä on tosi hyviä oivalluksia!

1) Omistaminen on tosi työlästä. Suuri osa jättää tuon järjestelytyön tekemättä, ostaa vaan aina lisää ja joskus poistaa jotain satunnaista toisesta päästä. Tuloksena on kaaos, jonka järjestämiseen menee aikaa ja vaivaa. Kun sen työn on kerran tehnyt, vastaavaa työtä ei tahdo tehdä toiste, joten kaappi alkaa pysyä paremmin kurissa.

2) Kun liiallisen tavaramäärän kategoriassa löytyy pariton tavara (tässä nuo yläosat), luovutaan siitä tavarasta eikä automaattisesti mennä ostamaan siihen sopivaa alaosaa.

3) Vaate (tai muu tavara) voi olla siisti ja tarpeellinen, mutta liika on liikaa, kuten 40 työasua. Se selviää erityisen hyvin konmarittamalla, kuten tässä oli tehty. Sehän menee juuri noin, että ihan kaikki kerätään yhteen ja ihmetellään tavaramäärää.

Kannustan kaikkia etätyöläisiä käymään kaapin läpi ja käyttämään jokaista työvaatetta. Nythän on helppoa, kun epämukavan paidan voi juosta vaihtamassa heti pois. Kun käyttää jokaista, huomaa heti mitkä ovat jotenkin viallisia (liian pieni/suuri, vääränlainen kaula-aukko, liian lyhyet hihat jne.) ja pistää ne pois. Joukosta voi löytyä joku helmikin. Esim. joku alaosaton paita voi osoittautua superkivaksi ja mukavaksi, jolloin voi alkaa harkita uuden alaosan hankkimista. Tai vähintään käyttää sitä näin etäaikaan, kun joka toisella on kuitenkin alaosana jotkut leggarit.