tavarapaljous :(

Ymmärtäisin vielä jotenkin jos mies keräilisi jotain yhtä loogista asiaa. Jos vaikka kaikki tuo elektroniikka olisi vanhoja pelikonsoleita, joilla välillä pelailee ja fiilistelee, se olisi jotenkin helpompi käsittää. Nyt se on vain satunnaista tavaraa.

Useammankin kuin kerran olen meinannut vetää jonkun "tavarat tai minä"-tyylisen itkupotkuraivarikohtauksen, mutta en usko siitä syntyvän mitään kovin rakentavaa jatkoa. En mä nyt tällaisen syyn takia ala perhettä rikkoa. Kyse on selkeästi jostain psykologisesta ongelmasta, ei laiskuudesta.

=========

Hoarder. Hamstraaja.

Huono juttu, ovat aika vaikeahoitoisia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin vielä jotenkin jos mies keräilisi jotain yhtä loogista asiaa. Jos vaikka kaikki tuo elektroniikka olisi vanhoja pelikonsoleita, joilla välillä pelailee ja fiilistelee, se olisi jotenkin helpompi käsittää. Nyt se on vain satunnaista tavaraa.

Useammankin kuin kerran olen meinannut vetää jonkun "tavarat tai minä"-tyylisen itkupotkuraivarikohtauksen, mutta en usko siitä syntyvän mitään kovin rakentavaa jatkoa. En mä nyt tällaisen syyn takia ala perhettä rikkoa. Kyse on selkeästi jostain psykologisesta ongelmasta, ei laiskuudesta.

=========

Hoarder. Hamstraaja.

Huono juttu, ovat aika vaikeahoitoisia.

Luuletko etten tiedä tätä, kun olen tässä 15 vuotta asunut?

En mä kaipaa neuvoja, halusin vaan purkaa tätä hirveää turhautumista, voimattomuutta ja ihan vihantunteitakin johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.

Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.

Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.

Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.

Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.

Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.

Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..

Oletko kertonut toiveista näille lahjojen antajille? Tietävätkö he, että nuorin tyttö nimenomaan haluaa leikkiä vain junalla eikä kyse ole siitä, että muita ei vain ole? Kannattaisi myös paukuttaa miehen päähän, että sanoo suoraan mitä lahjaksi toivotaan. Toki sen tulee olla yhteisellä päätöksellä, että mitä toivotaan, jos lahjat on yhteiseen käyttöön.

Siinä olen eri mieltä, että lahjan pitäisi olla henkilökohtainen, eikä yhteiseen käyttöön. Miksi? Toki onhan se kiva, että jos vaikkapa puolisoista toinen saa itselleen jotain ja niin sitten toinenkin saa. Mutta mielestäni on ihan normaalia että esim. mieheni vanhemmat antavat jotain miehelle henkilökohtaiseen käyttöön ja minulle jotain yhteiseen käyttöön. Sitten taas omien vanhempieni kohdalla toisinpäin: minulle henkilökohtaista ja miehelle yhteistä. Mutta eipä haittaa sekään, jos on kaikki yhteistä, niinkuin meillä on suurin osa lahjoista jo vuosien ajan ollut. Tai sitten ollut molemmille samat esim. perinteisenä esimerkkinä villasukat. Jos ostellaan jotain henkilökohtaiseksi tarkoitettua aikuiselle, olen huomannut että se menee noin 90% varmuudella huti. Nimenomaan siitä kertyy sitä turhaa rojua. Lapset vähän eri asia tietysti, mutta mielestäni yhteinen peli on lapsille hyvä idea. Jos ei ole itse päässyt pelejä testailemaan, niinkuin harva pääsee, niin voi myös olla vaikea valikoida juuri sitä lapsille mieleistä peliä, jos ei ole toiveita etukäteen kerrottu. Toki sen verran pystynee katsomaan, että kohderyhmä on oikean ikäiset.

Tietävät kyllä, tuossa ylempänä laitoinkin, että tietävät. He eivät vain suostu ostamaan ns. väärän sukupuolen leluja. Aikaan oli ongelma kun kaksoset ovat poikia ja he pitivät keittiöleikestä paljon, eivät ikinä autoilla leikkineet. Silti heille tuotiin autoja, vaikka kysyessään toivoimme leikkihedelmiä, leikkiastioita ym.

Pelejä meillä on kaapit vääränään täynnä ja mitäänhän ei saa poiskaan laittaa. Nyt tosin sanoin, että pakko laittaa pois, jotta mahtuu niille varattuun paikkaan. 

Mutta joo, nämä hutilahjat on jo lahjoitettu pois. Sinne meni yhteensä parinsadan euron edestä ilmaiseksi jollekin toiselle. Olisihan se kiva, että jos meille halutaan antaa jotain, se olisi meitä ajatellen annettu. Huvittavinta on, että nämä sukulaiset valittavat, että meillä on liikaa kaikkea, silti kannetaan lisää. Ja joku vuosi sitten sanottiin, että ei lahjoja meille kiitos kun saimme  yhden todella kalliin lahjan. Tästä suuttuivat verisesti, meni vuosi ennenkuin puhuivatkaan meille enää. Heidän mielestään lahjan pitää tuottaa iloa antajalle, ei saajalle. 

Mutta ehkä vielä joskus saan tämänkin asunnon näyttämään kivalta kodilta. Sellainen meidän kaikkien mielestä olisi kiva. Eikä itseäni lasten tavarat heidän huoneissaan ahdista vaan se kaikki muu.

Toivokaa jatkossa pari sivua sitten mainittuja lahjakortteja ja elämyslahjoja. Kiinnostaisiko teinejä vaikka ratsastustunti tai itsepuolustuskurssi? Haluaisiko pienempi HopLopiin? Aikuisille lahjakortti hierontaan, kampaajalle, ravintolaan. Ovat henkilökohtaisempia ja "lahjamaisempia" kuin S-ryhmän lahjakortti (mikä on vähän kuin antaisi rahaa), joten toiveet saattaa mennä helpommin antajalle läpi.

Hoarder. Hamstraaja.

Huono juttu, ovat aika vaikeahoitoisia.[/quote]

Luuletko etten tiedä tätä, kun olen tässä 15 vuotta asunut?

En mä kaipaa neuvoja, halusin vaan purkaa tätä hirveää turhautumista, voimattomuutta ja ihan vihantunteitakin johonkin.[/quote]

--Älä suutu ystävä hyvä. Voit toki purkaa pahaa oloasi, mutta mitä muuta voimme tehdä kuin antaa turhia neuvoja ja turhia analyysejä jos kaiken olet jo kokeillut? 

Vierailija kirjoitti:

 Markkinoille oli tullut uusia sisustustuotteita, kauniita ja tyylikkäitä, ja heti alkoi ostattaa.

Mielettömän hyvä ja kuvaava sana "ostattaa"! Sana oli mulle tässä käytössä uusi ja alan kyllä heti käyttämään sitä. :)

Päätin ryhtyä vuonna 2021 ostolakkoon ja karsia tavaroita samalla kun käyn läpi tavaroitani jälleen kerran.

Ostolakko ei koske elintarvikkeita, lääkkeitä, bensaa, auton huoltoa, eikä kuluvia tavaroita kuten hehkulamput, hammasharjat, jne.

Toivon todellakin että kohta hallitsen tavaroitani eikä ne hallitse minua ja ympäristöäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.

Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.

Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.

Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.

Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.

Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.

Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..

Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.

Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.

Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.

Olen niin kyllästynyt tähän.

Nostat ne tavarat ulos sieltä, lajittele eri kasoihin (pelit, laitteet, vaatteet), vaikka miehen puolelle sängyn viereen. Laitat työpisteen komeroon ja kysyt mieheltä, että mitäs näille tavaroille tehtäisiin?

Olen tätä kokeillut, kun lapsen huoneesta piti kaappi tyhjnetää lapsen tavaroille tämän kasvettua. Aiemmin kaapissa oli miehen tavaroita. Nostin ne hänen työpisteeseensä ja ympäristöön. Ensin mies sai raivarin, koska koskin hänen tavaroihinsa. Puolen vuoden kuluttua siirsin itse ne tuohon mainittuun varastoon, koska siivoaminen oli niin hankalaa. Siellä oli just näitä diskettejä, elektroniikkaan sun muuta. Mies asetteli ne niin, että niiden joukossa kulki polku ovelle, ikkunalle jne. Ei sellaisen kanssa voi elää.

Ehdotin jopa pienvaraston hankintaa, mutta se jäi, koska miehen mielestä minun pitäisi maksaa siitä puolet. En suostunut, koska tuo roina on kaikki miehen.

Ymmärtäisin vielä jotenkin jos mies keräilisi jotain yhtä loogista asiaa. Jos vaikka kaikki tuo elektroniikka olisi vanhoja pelikonsoleita, joilla välillä pelailee ja fiilistelee, se olisi jotenkin helpompi käsittää. Nyt se on vain satunnaista tavaraa.

Useammankin kuin kerran olen meinannut vetää jonkun "tavarat tai minä"-tyylisen itkupotkuraivarikohtauksen, mutta en usko siitä syntyvän mitään kovin rakentavaa jatkoa. En mä nyt tällaisen syyn takia ala perhettä rikkoa. Kyse on selkeästi jostain psykologisesta ongelmasta, ei laiskuudesta.

Mulla oli juuri tuollainen mies, ja olen jälkeen päin ajatellut, että täytyy olla joku asperger ja ADD. Ei vain selvinnyt sen tavaran kanssa. Kyse ei lopulta ollut, että niitä olisi halunnut edes säilyttää. Kyse oli, että niiden läpi käyminen oli liikaa.

Pojalla alkoi olla tätä samaa teini-ikään tultua. Hänen kanssa pystyin tekemään niin, että otin joku sunnuntai aina yhden laatikon jotain, ja sanoin että mitä näistä tarvitset vielä. Kun hän ei joutunut tekemään sitä yksin, eikä kaikkea kerralla, se meni ihan hyvin. Lisäksi en liikaa korostanut sitä, mitä poistettaville tein, totesin vain että ne lähtevät kiertoon. Pois heittäminen olisi ollut liikaa, ja olisi joutunut pelastamaan ne.

Niin sitten teinkin, vein kirpparille ja pienen hinnan, tai muuten lahjoitin pois. Esim Aku Ankat löysivät seuraavan lukijan, olisi ollut liian kova laittaa rakastetut Akut suoraan paperinkeräykseen.

En tiedä voiko tätä soveltaa aikuiseen mieheen, mutta voihan yrittää, että ottaa vaikka yhdellä kerralla ne avaamattomat levyt, ja sanoo että voinko viedä kirpparille kun sulla on nykyään toi spotify tms. Ja jos saat luvan, pidä huoli ettei hän näe niitä enää ikinä, tai voi ottaa takaisin. Kun ovat pois silmistä, ovat lopullisesti pois mielestäkin.

Toisella kerralla otollinen on muovikassillinen el eiletroniikkaromua, joista kyllä heti näkee, että on aika ajanut ohi. Kolmannella kourallinen asennuslevyjä, eihän niitäkään enää tarvita kun kaikki ladataan netistä.

Mitä hän säilyttää, pakkaa nätisti laatikoihin, vuoden perästä saat taas kysyessä hävittää nekin.

Uuvuttavaa, myönnän. On ihanaa asua nykyään omillaan. Joskus heitän jonkun tavaran vain roskiin, se on välillä äärettömän vapauttavaa (esim joku roju yrityslahja). Ei kaikkea jaksa pohtia loputtomiin.

Joistakin voit ottaa valokuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.

Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.

Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.

Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.

Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.

Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.

Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..

Oletko kertonut toiveista näille lahjojen antajille? Tietävätkö he, että nuorin tyttö nimenomaan haluaa leikkiä vain junalla eikä kyse ole siitä, että muita ei vain ole? Kannattaisi myös paukuttaa miehen päähän, että sanoo suoraan mitä lahjaksi toivotaan. Toki sen tulee olla yhteisellä päätöksellä, että mitä toivotaan, jos lahjat on yhteiseen käyttöön.

Siinä olen eri mieltä, että lahjan pitäisi olla henkilökohtainen, eikä yhteiseen käyttöön. Miksi? Toki onhan se kiva, että jos vaikkapa puolisoista toinen saa itselleen jotain ja niin sitten toinenkin saa. Mutta mielestäni on ihan normaalia että esim. mieheni vanhemmat antavat jotain miehelle henkilökohtaiseen käyttöön ja minulle jotain yhteiseen käyttöön. Sitten taas omien vanhempieni kohdalla toisinpäin: minulle henkilökohtaista ja miehelle yhteistä. Mutta eipä haittaa sekään, jos on kaikki yhteistä, niinkuin meillä on suurin osa lahjoista jo vuosien ajan ollut. Tai sitten ollut molemmille samat esim. perinteisenä esimerkkinä villasukat. Jos ostellaan jotain henkilökohtaiseksi tarkoitettua aikuiselle, olen huomannut että se menee noin 90% varmuudella huti. Nimenomaan siitä kertyy sitä turhaa rojua. Lapset vähän eri asia tietysti, mutta mielestäni yhteinen peli on lapsille hyvä idea. Jos ei ole itse päässyt pelejä testailemaan, niinkuin harva pääsee, niin voi myös olla vaikea valikoida juuri sitä lapsille mieleistä peliä, jos ei ole toiveita etukäteen kerrottu. Toki sen verran pystynee katsomaan, että kohderyhmä on oikean ikäiset.

Tietävät kyllä, tuossa ylempänä laitoinkin, että tietävät. He eivät vain suostu ostamaan ns. väärän sukupuolen leluja. Aikaan oli ongelma kun kaksoset ovat poikia ja he pitivät keittiöleikestä paljon, eivät ikinä autoilla leikkineet. Silti heille tuotiin autoja, vaikka kysyessään toivoimme leikkihedelmiä, leikkiastioita ym.

Pelejä meillä on kaapit vääränään täynnä ja mitäänhän ei saa poiskaan laittaa. Nyt tosin sanoin, että pakko laittaa pois, jotta mahtuu niille varattuun paikkaan. 

Mutta joo, nämä hutilahjat on jo lahjoitettu pois. Sinne meni yhteensä parinsadan euron edestä ilmaiseksi jollekin toiselle. Olisihan se kiva, että jos meille halutaan antaa jotain, se olisi meitä ajatellen annettu. Huvittavinta on, että nämä sukulaiset valittavat, että meillä on liikaa kaikkea, silti kannetaan lisää. Ja joku vuosi sitten sanottiin, että ei lahjoja meille kiitos kun saimme  yhden todella kalliin lahjan. Tästä suuttuivat verisesti, meni vuosi ennenkuin puhuivatkaan meille enää. Heidän mielestään lahjan pitää tuottaa iloa antajalle, ei saajalle. 

Mutta ehkä vielä joskus saan tämänkin asunnon näyttämään kivalta kodilta. Sellainen meidän kaikkien mielestä olisi kiva. Eikä itseäni lasten tavarat heidän huoneissaan ahdista vaan se kaikki muu.

Mun äiti aina myös sanoi, miten teidän lapsella on noin paljon leluja. Sitten toi itse lisää, jonkun halvan vääränlaisen rimpulan, joka jäi käyttämättä. Hän tavallaan ajatteli, että tavara kuin tavara. Kun oikeasti lapsi harrasti ja kokoili ihan tietynlaisia juttuja.

Jotenkin sellainen vanhanaikainen näkemys, että sama se, kunhan on tavaraa. Ja myös vanhakantaisesti, ettei lapsiin oikeasti tutustuta, vaan he on vain geneerisiä "lapsia", ei omanlaisiaan persoonia, jotka tykkäävät juuri yhdestä eikä sitten taas yhtään toisesta.

Raskasta on joutua asumaan hamstraajan kanssa. Oli syy hamstraus, ostoriippuvuus, ocd, add tai mikä vaan.

Siinä ei auta muu kuin yhdessä puhua rajat sille yhdessä asumiselle, missä tavaraa saa ja missä ei saa olla, yhteisessä kodissa pitää olla molemmilla tilaa olla, ystävällisesti yhdessä ja stressittömän hetkenä. Usein tämä tarkoittaa kaiken säilytystilan luovuttamista toiselle, että elintila pysyy jokseenkin kunnossa. Samaan tapaan vaikka peliriippuvaisen kanssa pitää sopia, että luottokortit suljetaan, pelitilit lopetetaan ja jos pelaaminen jatkuu, suhde loppuu, vaikka ei niin vakavasta asiasta olekaan kysymys.

Sitten maanitella, uhkailla, lahjoa ja toivoa toista aloittamaan sen vaikean prosessin asian käsittelyyn ja tavarasta luopumiseen.

Voimia kaikille tämän kanssa kamppaileville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.

Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.

Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.

Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.

Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.

Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.

Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..

Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.

Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.

Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.

Olen niin kyllästynyt tähän.

Nostat ne tavarat ulos sieltä, lajittele eri kasoihin (pelit, laitteet, vaatteet), vaikka miehen puolelle sängyn viereen. Laitat työpisteen komeroon ja kysyt mieheltä, että mitäs näille tavaroille tehtäisiin?

Olen tätä kokeillut, kun lapsen huoneesta piti kaappi tyhjnetää lapsen tavaroille tämän kasvettua. Aiemmin kaapissa oli miehen tavaroita. Nostin ne hänen työpisteeseensä ja ympäristöön. Ensin mies sai raivarin, koska koskin hänen tavaroihinsa. Puolen vuoden kuluttua siirsin itse ne tuohon mainittuun varastoon, koska siivoaminen oli niin hankalaa. Siellä oli just näitä diskettejä, elektroniikkaan sun muuta. Mies asetteli ne niin, että niiden joukossa kulki polku ovelle, ikkunalle jne. Ei sellaisen kanssa voi elää.

Ehdotin jopa pienvaraston hankintaa, mutta se jäi, koska miehen mielestä minun pitäisi maksaa siitä puolet. En suostunut, koska tuo roina on kaikki miehen.

Ymmärtäisin vielä jotenkin jos mies keräilisi jotain yhtä loogista asiaa. Jos vaikka kaikki tuo elektroniikka olisi vanhoja pelikonsoleita, joilla välillä pelailee ja fiilistelee, se olisi jotenkin helpompi käsittää. Nyt se on vain satunnaista tavaraa.

Useammankin kuin kerran olen meinannut vetää jonkun "tavarat tai minä"-tyylisen itkupotkuraivarikohtauksen, mutta en usko siitä syntyvän mitään kovin rakentavaa jatkoa. En mä nyt tällaisen syyn takia ala perhettä rikkoa. Kyse on selkeästi jostain psykologisesta ongelmasta, ei laiskuudesta.

Mulla oli juuri tuollainen mies, ja olen jälkeen päin ajatellut, että täytyy olla joku asperger ja ADD. Ei vain selvinnyt sen tavaran kanssa. Kyse ei lopulta ollut, että niitä olisi halunnut edes säilyttää. Kyse oli, että niiden läpi käyminen oli liikaa.

Pojalla alkoi olla tätä samaa teini-ikään tultua. Hänen kanssa pystyin tekemään niin, että otin joku sunnuntai aina yhden laatikon jotain, ja sanoin että mitä näistä tarvitset vielä. Kun hän ei joutunut tekemään sitä yksin, eikä kaikkea kerralla, se meni ihan hyvin. Lisäksi en liikaa korostanut sitä, mitä poistettaville tein, totesin vain että ne lähtevät kiertoon. Pois heittäminen olisi ollut liikaa, ja olisi joutunut pelastamaan ne.

Niin sitten teinkin, vein kirpparille ja pienen hinnan, tai muuten lahjoitin pois. Esim Aku Ankat löysivät seuraavan lukijan, olisi ollut liian kova laittaa rakastetut Akut suoraan paperinkeräykseen.

En tiedä voiko tätä soveltaa aikuiseen mieheen, mutta voihan yrittää, että ottaa vaikka yhdellä kerralla ne avaamattomat levyt, ja sanoo että voinko viedä kirpparille kun sulla on nykyään toi spotify tms. Ja jos saat luvan, pidä huoli ettei hän näe niitä enää ikinä, tai voi ottaa takaisin. Kun ovat pois silmistä, ovat lopullisesti pois mielestäkin.

Toisella kerralla otollinen on muovikassillinen el eiletroniikkaromua, joista kyllä heti näkee, että on aika ajanut ohi. Kolmannella kourallinen asennuslevyjä, eihän niitäkään enää tarvita kun kaikki ladataan netistä.

Mitä hän säilyttää, pakkaa nätisti laatikoihin, vuoden perästä saat taas kysyessä hävittää nekin.

Uuvuttavaa, myönnän. On ihanaa asua nykyään omillaan. Joskus heitän jonkun tavaran vain roskiin, se on välillä äärettömän vapauttavaa (esim joku roju yrityslahja). Ei kaikkea jaksa pohtia loputtomiin.

Joistakin voit ottaa valokuvan.

Itselläni on diagnosoitu ADHD ja aloin pääsemään alkuun tavaran vähentämisen kanssa vasta kun ymmärsin tarttua siihen tarpeen pieninä kokonaisuuksina vähän kerrallaan. Raivaaminen on raskasta normaaleillekin aivoille, ADHD-ihmisellä ei välttämättä vain riitä aivoissa virta käsitellä karsimisen ja luopumisen prosessia isompana kokonaisuutena. Tuolla tavalla ohi mennen yksi selkeä, pieni kokonaisuus todennäköisesti menee helpommin läpi ja saat heittää tavaraa pois.

Miehellä on vaatteita noin neljä kertaa enemmän kuin minulla. Olen vähentänyt ja vähennän edelleen omia tavaroitani pikku hiljaa. Suunnittelen että muutettaisiin pienempään. Puhun asiasta aina välillä ja mies näkee kun myyn tavaroita ja vaatteita. Toivon että ottaa mallia ja alkaa myös karsia, niin olisi sitten helpompi muuttaa.

Me ollaan vuokrattu meidän kellarikomero, saadaan siitä tonni vuodessa.

Lisäksi meillä asuu ns piianhuoneessa alivuokralainen.

Hän tuli meille ns puolipakolla. Ulkkari mies eikä saanut mistään asuntoa. Maksoi aluksi 500, mutta hän on niin mukava, tiputimme 450 e ja nyt maksaa 400 e.

Pyysi, ettei tiputeta enää, jää meille velkaa.

Saadaan käteen vajaa 4500 euroa ja tämä onnistuu siksi, että olemme karsineet irtaimistoa.

Tässä motivaatiota kaikille

Nyt on mennyt jotain kaupaksi torissa, mites muilla? Jopa kirjoja on ostettu.

Yksi hutiostoslaukku pyörii kaapissa. Mitä kautta kannattaisi myydä? Ostohinnaltaan parin sadan ekun Guess käsilaukku, kuin uusi. Ihana laukku, mutta on pakko tunnustaa että olen repputyyppiä enkä mikään leidi. Pitäis vaan pysyä omassa tyylissä, eikä ostella tavaroita mitkä näyttää kauniilta hyllyssä. Yleensä olen järjen ihminen mutta sillä kertaa vaan naksahti.

Ostolakossa jo toista vuotta. Koronan ainoa hyvä puoli on se, ettei ole mitään hinkua kauppoihin pyörimään eikä siten tule kiusauksia eteen.

Vaatekaappi väljenee, hitaasti mutta varmasti.

Ostin viikko sitten talvisaappaat, kun vanhojen pohjat hajosivat lopullisesti. Viime kesänä ostin lenkkarit samasta syystä. Siinä ne vaateostokset sitten olivatkin. Todennäköisesti tänä vuonna en osta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on vaatteita noin neljä kertaa enemmän kuin minulla. Olen vähentänyt ja vähennän edelleen omia tavaroitani pikku hiljaa. Suunnittelen että muutettaisiin pienempään. Puhun asiasta aina välillä ja mies näkee kun myyn tavaroita ja vaatteita. Toivon että ottaa mallia ja alkaa myös karsia, niin olisi sitten helpompi muuttaa.

Miehet ei useinkaan edes tiedä, mitä vaatteita tai muuta pikku sälää niillä on....ei muuta kun reilusti vanhemmasta ja käyttämättömästä päästä roskiin.

Siten ettei näe niitä roskissa.

Siitä tulee huuto,jos näkee, mutta kun huomaamatta hävittää, niin ei ne muista ikinä niitä hävitettyjä omistaneensakaan.

On putkinäkö, mutta on myös putkimuisti, sitä mitä ei ole pitkään aikaan nähnyt tai käyttänyt, ei ole olemassakaan. Toimii sekä lapsiin että miehiin.

Joo, ehkä niitä remppapaitoja vois hukata sieltä rikkinäisemmästä päästä. Tosin entäs jos joku niistä on just se lempipaira ja sitä sitten etsitään kissojen ja koirien kanssa. Käykö niin, että viskaa mun jo aika minimaalista vaatevarastoa roskiin. En tiedä uskallanko ottaa sitä riskiä. Mun kaapissa ei ole enää kovin montaa kulahtanutta vaatetta ja nyt kyllä huomaisin aika nopeasti yhdenkin paidan puuttumisen.

Vieläkö vähänkäytettyyn voi lähettää laukkuja?

Mitäs toi.. 150 neliöö ja hyvä, kun kääntymään mahtuu, ei tiedä mistä kohtaa alkaisi heittää pois.

Vierailija kirjoitti:

Eilen siivosin askartelutavaroita. Vähän heitin pois. En kauheasti. Mutta lisää en osta ennen kuin vanhat on käytetty. Tänään otin virpomavitsoista höyhenet Ym talteen. Lapselle ensi vuoden virpomavitsoihin. Varastossa mulla on kassi, joka menee työttömille. Sinne laitoin tavaraa. Tosin tänään hain sieltä lapselle lapaset, kun kaikki lapaset oli kateissa. Eli nyt kauhean lupaavalta tää siivous vaikuta.

Etenkin kun tällämenolla pääsette virpomaan joskus 2023, kun rokotukset uusille virusresistanteille korona muunoksille on saatu annettua.