Lue keskustelun säännöt.
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (21850)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta?
Koko ajan. Muistelen usein vanhoja tavaroita, joita ei enää ole. Siksi en enää poistakaan mitään.
eihän kenelläkään ole pakko poistaa mitään, mutta tämän tason tavarakiintymys ehkä kielii jostakin käsittelemättömästä ongelmasta ellei vastaus ollut sarkasmia. Toki kukin tyylillään.
Ongelmani on juuri se, että minulla ei enää ole joitain rakkaita esineitä. Ei se sen syvällisempää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu itsekin haluaisin ostaa vähemmän ja laadukasta, mutta tämäkin johtaa helposti ostelukierteeseen, jos koko ajan haluaa vain hienompaa("laadukkaampaa")ja tämä johtaa vanhojen "huonompilaatuisten", ei niin hienojen, mutta käyttökelpoisten tavaroiden ja vaatteiden poistoon .
Vierailija kirjoitti:
Juu itsekin haluaisin ostaa vähemmän ja laadukasta, mutta tämäkin johtaa helposti ostelukierteeseen, jos koko ajan haluaa vain hienompaa("laadukkaampaa")ja tämä johtaa vanhojen "huonompilaatuisten", ei niin hienojen, mutta käyttökelpoisten tavaroiden ja vaatteiden poistoon .
Nuo ovat tarkemmin ajatellen kaksi eri asiaa. Laadukkaan ostaminen ei tarkoita nykyisten kelvollisten tavaroiden korvaamista laadukkaammilla vain siksi, että ne olisivat parempia. Se tarkoittaa sitä, että kun on oikea tarve jollekin, ostaa niin laadukasta kuin mihin rahkeet riittävät eikä heikkolaatuista siksi kun se on halvempaa tai koska niitä voi ostaa useamman.
Jos esimerkiksi tarvitsee raastimen, ostaa just sellaisen kuin tarvitsee ja mahdollisimman hyvän eikä halvempaa vähän sinne päin olevaa, joka on niin heikkoa tekoa, että hajoaa nopeammin kuin se parempi raastin. Jos on kiinnostunut sisustuksesta, ero hahmottuu vielä selkeämmin. Käytän tässä itseäni esimerkkinä: minulla on keskivertoa kalliimmat sohvatyynyt. Vanhan sohvan kanssa en niitä tarvinnut, mutta nyt tarvitsen. En voinut ostaa mieleisiä kaikkia kerralla vaan säästin niihin jonkin aikaa. Samalla tuli pohdittua, mistä tykkään oikeasti ja kuinka monta edes tarvitsen. Nyt ne tismalleen samat tyynyt ovat olleet jokapäiväisessä käytössä seitsemän vuotta eivätkä osoita kulumisen merkkejä. Uusia tyynyjä ei ole ollut tarvetta ostaa enkä ole edes halunnut, koska tykkään näistä. Olen tyytyväinen, että en hätäpäissäni ostanut jotain ihan kivoja tai heikkolaatuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olettet jostain luopuneet, niin miten usein tulee kuukausien tai vuosien saatossa tilanne, jos luovutusta olisikin ollut iloa tai tarvetta?
Koko ajan. Muistelen usein vanhoja tavaroita, joita ei enää ole. Siksi en enää poistakaan mitään.
eihän kenelläkään ole pakko poistaa mitään, mutta tämän tason tavarakiintymys ehkä kielii jostakin käsittelemättömästä ongelmasta ellei vastaus ollut sarkasmia. Toki kukin tyylillään.
Mitä jos tavarakiintymys onkin normaalitila? Lapsikin kiintyy leluihinsa, eikä siinä ole mitään epänormaalia.
Minä kiinnyn tavaroihini, eikä se minulla ilmene niin, että olisi tosi vaikea heittää pois kaikkea turhaa. Pikemminkin niin, että minulla ei ole mitään jatkuvaa tavararundaa. Olen kiintynyt esimerkiksi vanhaan antiikkipöytään lapsuudenkodista, joten en tarvitse sen tilalle uutta. Koriste-esineeni ovat yleensä sellaisia, joihin liittyy jokin tarina tai jotain muistoja, joten en osta uusia ja muodinmukaisia vain siksi, että ne ovat nättejä.
Toki tämä menneiden vuosien muistojen mukanaolo tarkoittaa, että sisustusmakuni on sellainen vintage-henkinen, mikä ei varmasti miellytä kaikkien silmää. Mutta rohkenen kuitenkin väittää, että ihmiset pitäisivät parempaa huolta tavaroistaan ja ympäristöstään, jos jollain tasolla kiintyisivät niihin.
Tavaroihin kiintymistä on kovin eriasteista. Pidän omistamistani tavaroista enkä tykkää suurista muutoksista kodissa, joten pidän kiinni tavaroista, joita minulle on. Toisaalta muistot läheisistä tai joistain tapahtumista eivät minulla kiinnity tavaroihin, ja voin hyvin luopua rikkinäisistä tai tarpeettomista tavaroista, vaikka ne liittyisivät johonkin merkitykselliseen ihmiseen tai tapahtumaan. Tunnen myös olevani vastuussa tavaroistani eli jos jotain hankin, sitoudun pitämään siitä huolta ja lopulta kierrättämään asiaankuuluvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu itsekin haluaisin ostaa vähemmän ja laadukasta, mutta tämäkin johtaa helposti ostelukierteeseen, jos koko ajan haluaa vain hienompaa("laadukkaampaa")ja tämä johtaa vanhojen "huonompilaatuisten", ei niin hienojen, mutta käyttökelpoisten tavaroiden ja vaatteiden poistoon .
Nuo ovat tarkemmin ajatellen kaksi eri asiaa. Laadukkaan ostaminen ei tarkoita nykyisten kelvollisten tavaroiden korvaamista laadukkaammilla vain siksi, että ne olisivat parempia. Se tarkoittaa sitä, että kun on oikea tarve jollekin, ostaa niin laadukasta kuin mihin rahkeet riittävät eikä heikkolaatuista siksi kun se on halvempaa tai koska niitä voi ostaa useamman.
Jos esimerkiksi tarvitsee raastimen, ostaa just sellaisen kuin tarvitsee ja mahdollisimman hyvän eikä halvempaa vähän sinne päin olevaa, joka on niin heikkoa tekoa, että hajoaa nopeammin kuin se parempi raastin. Jos on kiinnostunut sisustuksesta, ero hahmottuu vielä selkeämmin. Käytän tässä itseäni esimerkkinä: minulla on keskivertoa kalliimmat sohvatyynyt. Vanhan sohvan kanssa en niitä tarvinnut, mutta nyt tarvitsen. En voinut ostaa mieleisiä kaikkia kerralla vaan säästin niihin jonkin aikaa. Samalla tuli pohdittua, mistä tykkään oikeasti ja kuinka monta edes tarvitsen. Nyt ne tismalleen samat tyynyt ovat olleet jokapäiväisessä käytössä seitsemän vuotta eivätkä osoita kulumisen merkkejä. Uusia tyynyjä ei ole ollut tarvetta ostaa enkä ole edes halunnut, koska tykkään näistä. Olen tyytyväinen, että en hätäpäissäni ostanut jotain ihan kivoja tai heikkolaatuisia.
Hajoaako ihmisiltä useinkin raastimia? Ostin itse halvan raastimen 25 vuotta sitten, eikä siinä ainakaan vielä ole mitään kulumisen merkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu itsekin haluaisin ostaa vähemmän ja laadukasta, mutta tämäkin johtaa helposti ostelukierteeseen, jos koko ajan haluaa vain hienompaa("laadukkaampaa")ja tämä johtaa vanhojen "huonompilaatuisten", ei niin hienojen, mutta käyttökelpoisten tavaroiden ja vaatteiden poistoon .
Nuo ovat tarkemmin ajatellen kaksi eri asiaa. Laadukkaan ostaminen ei tarkoita nykyisten kelvollisten tavaroiden korvaamista laadukkaammilla vain siksi, että ne olisivat parempia. Se tarkoittaa sitä, että kun on oikea tarve jollekin, ostaa niin laadukasta kuin mihin rahkeet riittävät eikä heikkolaatuista siksi kun se on halvempaa tai koska niitä voi ostaa useamman.
Jos esimerkiksi tarvitsee raastimen, ostaa just sellaisen kuin tarvitsee ja mahdollisimman hyvän eikä halvempaa vähän sinne päin olevaa, joka on niin heikkoa tekoa, että hajoaa nopeammin kuin se parempi raastin. Jos on kiinnostunut sisustuksesta, ero hahmottuu vielä selkeämmin. Käytän tässä itseäni esimerkkinä: minulla on keskivertoa kalliimmat sohvatyynyt. Vanhan sohvan kanssa en niitä tarvinnut, mutta nyt tarvitsen. En voinut ostaa mieleisiä kaikkia kerralla vaan säästin niihin jonkin aikaa. Samalla tuli pohdittua, mistä tykkään oikeasti ja kuinka monta edes tarvitsen. Nyt ne tismalleen samat tyynyt ovat olleet jokapäiväisessä käytössä seitsemän vuotta eivätkä osoita kulumisen merkkejä. Uusia tyynyjä ei ole ollut tarvetta ostaa enkä ole edes halunnut, koska tykkään näistä. Olen tyytyväinen, että en hätäpäissäni ostanut jotain ihan kivoja tai heikkolaatuisia.
Hajoaako ihmisiltä useinkin raastimia? Ostin itse halvan raastimen 25 vuotta sitten, eikä siinä ainakaan vielä ole mitään kulumisen merkkejä.
Minulta irtosi joskus halpisraastimen kahva ja sillä oli myös huono raastaa pientä raastetta. Ostin uuden viilanmallisen keittiötarvikeliikkeestä ja se on kestänyt erinomaisesti ja hienokin raaste irtoaa eikä jää raastimen koloihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
muistot jäävät kirjoitti:
Konmarituksen idea on helppo omaksua, jos on joutunut tekemisiin kuolinpesien kanssa. Olen valitettavasti jo nuorena tyhjentänyt sekä äitini (leski) ja sisareni kodit. Sitä jotenkin oppii, että täältä ei tosiaan saa mitään mukaansa kun viimeiselle matkalle lähtee.
Olen varmaan sanonut tämän aiemminkin ketjussa, mutta siksi juuri minä haluan tavaraa nyt, kun olen hengissä. Kuollessa niistä ei ole iloa eikä hyötyä, mutta nyt on.
Ei muistojakaan saa mukaan hautaan, ei saa ystäviään tai perhettä, ei kokemuksiaan matkoista, harrastuksista, konserteista, ei yhtään mistään. Kaikki se häviää mielestä (tai ei häviä, jos uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, mutta toisaalta silloinhan voi myös kuoleman jälkeen omistaa paljon tavaraa).
Miksi eläisin nyt kuin olisin jo kuollut?
Ymmärän sinua osittain. Ei kukaan varmasti halua elää "kuin kuollut", ei edes se vitivalkoisessa talossa alasti patjalla nukkuva stereotypinen ja valaistunut minimalisti. Ihmisen pitää nauttia elämästään, ei tavarankarsimisen tavoite saa olla kamala kärsimys ja kituutus.
Mielestäni moni on täällä sanonutkin, että jokaisella on ne omat tärkeät tavarat, ja jokainen päättää itse omista tavaroistaan. Tavaransa siivonnut tai minimalisti voi hyvinkin omistaa vaikka värikkään kodin joka on täynnä pannulappuja tai kirjoja.
Pointti lieneekin se, että useille ihmisille aiheutuu harmia ja vaivaa ylimääräisistä, tarpeettomista tavaroista. Tai surua jos tavara tuo aina uudestaan kamalia muistoja ja ikäviä ajatuksia sydänalaan. Tai hengenvaaran, jos on hoardaaja ja talo on pakattu täyteen roskaa ja ..roskaa. Meitä on siis monenlaista ihmistä ja suotakoon jokaiselle pyrkiminen omaan tavoitteesensa ja toivon totisesti, että me kaikki nautimme elämästä, jokaisesta päivästä ja hetkestä, siitäkin kun istuu hiki otsalla sen sotkulaatikon edessä tai ihailee 50 paria täydellisiä astiastoja ja valmistautuu sukujuhliin. Jokainen tavallaan.
Minulla ei ole ongelmana haluanko luopua tavarasta vai en. Ongelmani on, että en halua loukata henkilöä, joka antoi sen tavaran.
Olin pitkään lähisuvun nuorin, joten minulle annettiin aina ne tarpeettomat ylijämät. Äitini on antelias ihminen ja antanut minulle paljon lahjoja, uusia ja käytettyjä. Äidilläni ja minulla ei vaan satu olemaan sama maku sisustuksessa, eikä vaatetuksessa. Muutenkin sisustukseni on ahdistava sillisalaatti, kun kaikki tavarat on saatu ilmaiseksi joltain muulta, ne kaikki edustavat eri tyyliä ja mitään en ole itse oikeasti valinnut. Äitini on hamstraaja-tyyppinen sillä tavalla että, usein kieltää minua luopumasta tavaroista, koska niillä voi vielä olla käyttöä. Hänen hamstraustendenssi kumpuua siitä, kun hänellä oli tosi köyhä lapsuus ja varhaisaikuisuus, melkein koditon jossakin vaiheessa. Nyt aikuisena olen saanut tavaramäärän loppumaan sillä, että olen kieltänyt lahjojen antamista minulle kaikilta sukulaisiltani, m.l. äidiltäni.
On vain henkisesti tuskallista luopua tavaroista, kun tietää, että joku on antanut ne minulle aikoinaan vain hyvää tarkottaen, etenkin äitini antamat tavarat. Tänään pystyin viimeinkin luopumaan serkkuni antamasta pursotussetistä, koska ajattelin, että loogiesti en ole leiponut koskaan mitään, missä olisi pakko käyttää pursotinta. Pidän tätä pienenä edistysaskeleena. Tsemppiä muille, jos painitte samankaltaisten tunteiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
muistot jäävät kirjoitti:
Konmarituksen idea on helppo omaksua, jos on joutunut tekemisiin kuolinpesien kanssa. Olen valitettavasti jo nuorena tyhjentänyt sekä äitini (leski) ja sisareni kodit. Sitä jotenkin oppii, että täältä ei tosiaan saa mitään mukaansa kun viimeiselle matkalle lähtee.
Olen varmaan sanonut tämän aiemminkin ketjussa, mutta siksi juuri minä haluan tavaraa nyt, kun olen hengissä. Kuollessa niistä ei ole iloa eikä hyötyä, mutta nyt on.
Ei muistojakaan saa mukaan hautaan, ei saa ystäviään tai perhettä, ei kokemuksiaan matkoista, harrastuksista, konserteista, ei yhtään mistään. Kaikki se häviää mielestä (tai ei häviä, jos uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, mutta toisaalta silloinhan voi myös kuoleman jälkeen omistaa paljon tavaraa).
Miksi eläisin nyt kuin olisin jo kuollut?
Ymmärän sinua osittain. Ei kukaan varmasti halua elää "kuin kuollut", ei edes se vitivalkoisessa talossa alasti patjalla nukkuva stereotypinen ja valaistunut minimalisti. Ihmisen pitää nauttia elämästään, ei tavarankarsimisen tavoite saa olla kamala kärsimys ja kituutus.
Mielestäni moni on täällä sanonutkin, että jokaisella on ne omat tärkeät tavarat, ja jokainen päättää itse omista tavaroistaan. Tavaransa siivonnut tai minimalisti voi hyvinkin omistaa vaikka värikkään kodin joka on täynnä pannulappuja tai kirjoja.
Pointti lieneekin se, että useille ihmisille aiheutuu harmia ja vaivaa ylimääräisistä, tarpeettomista tavaroista. Tai surua jos tavara tuo aina uudestaan kamalia muistoja ja ikäviä ajatuksia sydänalaan. Tai hengenvaaran, jos on hoardaaja ja talo on pakattu täyteen roskaa ja ..roskaa. Meitä on siis monenlaista ihmistä ja suotakoon jokaiselle pyrkiminen omaan tavoitteesensa ja toivon totisesti, että me kaikki nautimme elämästä, jokaisesta päivästä ja hetkestä, siitäkin kun istuu hiki otsalla sen sotkulaatikon edessä tai ihailee 50 paria täydellisiä astiastoja ja valmistautuu sukujuhliin. Jokainen tavallaan.
Oon tehnyt ns kuolinsiivouksen. Vanhassa kodissa oli 1000 tavaraa. Voi olla uuteen tulee vähemmän
En ole pariin vuoteen löytänyt mitään karsittavaa
Anteeksi, en ole lukenut kuin pari sivua tätä keskustelua, niin luultavasti on jo puhuttu näistä asioista. Ajattelin kuitenkin jakaa omia ajatuksiani tavarapaljoudesta.
En ole koskaan ennen huomannut, miten paljon tavarat ympärilläni vaikuttavat mielentilaani. Luulin, että minulla on vain yleinen masennus ja ahdistus, mutta mieleni on jostakin syystä voinut paljon paremmin sen jälkeen kun luin Kon Marin kirjan ja rupesin konmarittamaan. Tavararoista luopuminen on vaikeata henkisesti, mutta se helpottuu, kun koko ajan vähitellen pohtii ja sulattaa ajatusta, että voisiko oikeastaan elää paremmin ilman joitakin esineitä.
Nyt kun olen seurannut Ukrainan tilannetta ja havannoinut, että joillakin on ollut niin kiire paeta pakoon ulkomaille, että heilä ei ole edes yhtä kassia tai matkalaukkua mukana. Rupesin miettimään, että jos joutuisin itse pakenemaan sotaa pois Suomesta, en todellakaan ottaisi mukaan kauan inhomaani akryylivillasekoite villapaitaa, vaan ottaisin vain sen lempivillapaidan jota rakastan. Kon Marin ajatus säilyttää ainoastaan ne tavarat, jotka tuottavat minulle iloa, todellakin puhuttelee minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ongelmana haluanko luopua tavarasta vai en. Ongelmani on, että en halua loukata henkilöä, joka antoi sen tavaran.
Olin pitkään lähisuvun nuorin, joten minulle annettiin aina ne tarpeettomat ylijämät. Äitini on antelias ihminen ja antanut minulle paljon lahjoja, uusia ja käytettyjä. Äidilläni ja minulla ei vaan satu olemaan sama maku sisustuksessa, eikä vaatetuksessa. Muutenkin sisustukseni on ahdistava sillisalaatti, kun kaikki tavarat on saatu ilmaiseksi joltain muulta, ne kaikki edustavat eri tyyliä ja mitään en ole itse oikeasti valinnut. Äitini on hamstraaja-tyyppinen sillä tavalla että, usein kieltää minua luopumasta tavaroista, koska niillä voi vielä olla käyttöä. Hänen hamstraustendenssi kumpuua siitä, kun hänellä oli tosi köyhä lapsuus ja varhaisaikuisuus, melkein koditon jossakin vaiheessa. Nyt aikuisena olen saanut tavaramäärän loppumaan sillä, että olen kieltänyt lahjojen antamista minulle kaikilta sukulaisiltani, m.l. äidiltäni.
On vain henkisesti tuskallista luopua tavaroista, kun tietää, että joku on antanut ne minulle aikoinaan vain hyvää tarkottaen, etenkin äitini antamat tavarat. Tänään pystyin viimeinkin luopumaan serkkuni antamasta pursotussetistä, koska ajattelin, että loogiesti en ole leiponut koskaan mitään, missä olisi pakko käyttää pursotinta. Pidän tätä pienenä edistysaskeleena. Tsemppiä muille, jos painitte samankaltaisten tunteiden kanssa.
Olet oikeassa siinä, että lahja on annettu hyvässä tarkoituksessa. Se onkin tehtävänsä täyttänyt kun antaja antoi sen sinulle. Jos äitisi käy paljon luonasi ja huomaa, että tavarat katoavat, tilanne voi olla hankala. Ellet ole tähän vielä valmis, harjoittele luopumisesra antamalla pois tavaroita, jotka olet saanut jostain muualta.
Helpoin on luopua esimerkiksi työpaikalta tai vieraammilta ihmisiltä saaduista tavaroista. Siitä voit jatkaa sukulaisilta saatuihin. Voisit samalla työstää mielessäsi ajatusta siitä, millainen kotisi olisi, jos sinä olisit yksin tehnyt sitä koskevat päätökset. Onko lahjaksi saaduissa sellaisia, jotka jatkossakin toisivat elämääsi iloa. Niitä muita voisit vaikka pakata alkuun pois edes silmistäsi. Ei joka kaapin ja nurkan tarvitse olla karsittu, mutta valitse vaikka yksi huone jossa on vain tavaroita joista itsekin pidät. Miltä tuntuu oleskella siellä? Jos pussilakanasettejä on kymmeniä, mistä kahdesta pidät eniten? Pakkaa muut muualla ja käytä vain kahta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ongelmana haluanko luopua tavarasta vai en. Ongelmani on, että en halua loukata henkilöä, joka antoi sen tavaran.
Olin pitkään lähisuvun nuorin, joten minulle annettiin aina ne tarpeettomat ylijämät. Äitini on antelias ihminen ja antanut minulle paljon lahjoja, uusia ja käytettyjä. Äidilläni ja minulla ei vaan satu olemaan sama maku sisustuksessa, eikä vaatetuksessa. Muutenkin sisustukseni on ahdistava sillisalaatti, kun kaikki tavarat on saatu ilmaiseksi joltain muulta, ne kaikki edustavat eri tyyliä ja mitään en ole itse oikeasti valinnut. Äitini on hamstraaja-tyyppinen sillä tavalla että, usein kieltää minua luopumasta tavaroista, koska niillä voi vielä olla käyttöä. Hänen hamstraustendenssi kumpuua siitä, kun hänellä oli tosi köyhä lapsuus ja varhaisaikuisuus, melkein koditon jossakin vaiheessa. Nyt aikuisena olen saanut tavaramäärän loppumaan sillä, että olen kieltänyt lahjojen antamista minulle kaikilta sukulaisiltani, m.l. äidiltäni.
On vain henkisesti tuskallista luopua tavaroista, kun tietää, että joku on antanut ne minulle aikoinaan vain hyvää tarkottaen, etenkin äitini antamat tavarat. Tänään pystyin viimeinkin luopumaan serkkuni antamasta pursotussetistä, koska ajattelin, että loogiesti en ole leiponut koskaan mitään, missä olisi pakko käyttää pursotinta. Pidän tätä pienenä edistysaskeleena. Tsemppiä muille, jos painitte samankaltaisten tunteiden kanssa.
Olet oikeassa siinä, että lahja on annettu hyvässä tarkoituksessa. Se onkin tehtävänsä täyttänyt kun antaja antoi sen sinulle. Jos äitisi käy paljon luonasi ja huomaa, että tavarat katoavat, tilanne voi olla hankala. Ellet ole tähän vielä valmis, harjoittele luopumisesra antamalla pois tavaroita, jotka olet saanut jostain muualta.
Helpoin on luopua esimerkiksi työpaikalta tai vieraammilta ihmisiltä saaduista tavaroista. Siitä voit jatkaa sukulaisilta saatuihin. Voisit samalla työstää mielessäsi ajatusta siitä, millainen kotisi olisi, jos sinä olisit yksin tehnyt sitä koskevat päätökset. Onko lahjaksi saaduissa sellaisia, jotka jatkossakin toisivat elämääsi iloa. Niitä muita voisit vaikka pakata alkuun pois edes silmistäsi. Ei joka kaapin ja nurkan tarvitse olla karsittu, mutta valitse vaikka yksi huone jossa on vain tavaroita joista itsekin pidät. Miltä tuntuu oleskella siellä? Jos pussilakanasettejä on kymmeniä, mistä kahdesta pidät eniten? Pakkaa muut muualla ja käytä vain kahta.
Kiitos neuvoista! Joo, en ihan ole valmis luopumaan äitini antamista tavaroista, mutta muista tavaroista voin luopua paljon paremmin mielin. Täytyy kokeilla tuota pois silmistä kaappiin menetelmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on jo pitkään ahdistanut meidän työhuoneessa vallitseva kaaos, vaikka en siellä juurikaan aikaa vietä kun mies siellä tekee töitä arkisin. Nyt hänen ollessa lomalla tartuin tuumasta toimeen ja aloin siivota. Työhuoneen suuri vaatekaappi on meidän tärkein säilytyskaluste, kun lämmintä varastotilaa ei ole ja kylmään varastoon ei voi mitä tahansa säilöä. Lisäksi huoneessa on iso kirjahylly joka oli päässyt hyvin suttuiseksi kun sinne on säilötty kirjojen lisäksi vaikka mitä muuta rojua. Sain kirjahyllyn järjestettyä siistiksi, vähän tavaraa heitin pois ja järjestelin omille paikoilleen kaiken mikä ei sinne kuulunut, sain poistettua myös pari kirjaa (lisääkin olisi varaa karsia niistä mutta nyt ei aika ja energia riittänyt kaikkien läpikäymiseen!) , yhden kirjan heitin roskiin kun oli sellainen ettei sillä ole mitään arvoa, ja yhden lahjoitin miehen sukulaiselle joka on kiinnostunut kirjan aihepiiristä. Kaapin sain uudelleenjärjestelyllä paljon toimivammaksi ja tilan paremmin käyttöön. Myös sieltä lähti poistoon esim. vanhoja valokuvakehyksiä ja yksi läppärin alusta jolle ei ole käyttöä. Vielä pitäisi myöhemmin käydä läpi kaapissa olevat vaatelaatikot, tiedän siellä olevan tarpeettomia ja liian pieneksi jääneitä talvivaatteita (mun ja miehen!).
Meidän vauva täytti puoli vuotta ja molemmat mummot mieluusti ostelisivat lahjoja. Sanoin omalle äidilleni, että emme kaipaa lahjoja, niin hän tarjoutui ostamaan vauvalle syöttötuolin, siitä en voinut tietenkään kieltäytyä kun se oli joka tapauksessa ostettava, eli hyödyllinen lahja :) Anoppi oli omin päineen saanut hillittyä ostohalunsa ja toi lahjaksi vain yhden pienen kylpylelun, se oli ihan positiivista myös :D Pitäisi jaksaa käydä läpi vauvalle pieneksi jääneet vaatteet ja päättää mitkä lähtee eteenpäin, pikkusisaruksille en tahdo säästellä kuin kaikkein lemppareimmat.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ongelmana haluanko luopua tavarasta vai en. Ongelmani on, että en halua loukata henkilöä, joka antoi sen tavaran.
Olin pitkään lähisuvun nuorin, joten minulle annettiin aina ne tarpeettomat ylijämät. Äitini on antelias ihminen ja antanut minulle paljon lahjoja, uusia ja käytettyjä. Äidilläni ja minulla ei vaan satu olemaan sama maku sisustuksessa, eikä vaatetuksessa. Muutenkin sisustukseni on ahdistava sillisalaatti, kun kaikki tavarat on saatu ilmaiseksi joltain muulta, ne kaikki edustavat eri tyyliä ja mitään en ole itse oikeasti valinnut. Äitini on hamstraaja-tyyppinen sillä tavalla että, usein kieltää minua luopumasta tavaroista, koska niillä voi vielä olla käyttöä. Hänen hamstraustendenssi kumpuua siitä, kun hänellä oli tosi köyhä lapsuus ja varhaisaikuisuus, melkein koditon jossakin vaiheessa. Nyt aikuisena olen saanut tavaramäärän loppumaan sillä, että olen kieltänyt lahjojen antamista minulle kaikilta sukulaisiltani, m.l. äidiltäni.
On vain henkisesti tuskallista luopua tavaroista, kun tietää, että joku on antanut ne minulle aikoinaan vain hyvää tarkottaen, etenkin äitini antamat tavarat. Tänään pystyin viimeinkin luopumaan serkkuni antamasta pursotussetistä, koska ajattelin, että loogiesti en ole leiponut koskaan mitään, missä olisi pakko käyttää pursotinta. Pidän tätä pienenä edistysaskeleena. Tsemppiä muille, jos painitte samankaltaisten tunteiden kanssa.
Niin tuttua! Minua helpotti, kun tajusin etteivät nämä lahjoittajat voi mitenkään muistaa kaikkia lahjoittamiaan tavaroita. Niitä voi pikkuhiljaa poistaa.
Ja tietysti voi odottaa, että antaja itse kuolee, kuten joku tuossa kirjoitti. Mutta se on kyllä aika rankkaa.
Ehkä sen salaisen, hiljaisen tavaroiden poistamisen lisäksi voisi etsiä muutaman tavaran, jotka on saanut lahjaksi ja joista on todella nauttinut tai joista pitää. Laittaisi ne oikein paraatipaikalle, esim. seinälle kehyksiin tai keittiöön näkyvästi jos käyttötavaraa. Tämän lisäksi muistaisi aina kehua miten mainio tavara se on ja miten juuri tästä yksilöstä ei voi ikinä luopua. Muutama instagram tms postaus vaikka. Näin saisi hyvää mieltä lahjoittajallekin, joka ehkä tajuaisi miten osuva ja oikea tavara on tosi hieno juttu.
Minä pesin maitopurkkeja ja laitan niihin marjat
Vierailija kirjoitti:
Minä pesin maitopurkkeja ja laitan niihin marjat
Huono idea. Maitopurkkeja ei ole tarkoitettu pakastamiseen. Eivät suojaa marjoja riittävästi, ja pahvista liukenee kemikaaleja marjoihin. Suosittelen käyttämään pakastamiseen tarkoitettuja, pestäviä muovirasioita.
Huom myöskään muoviset esim margariinirasiat eivät sovellu pakastamiseen. Jäätelörasiat sopii mutta ne taas ovat hankalan muotoisia.
Aamulla petasin sängyn ja käynnistin astianpesukoneen. Tämä riitti, jotta koti on perussiisti. Enää ei tarvitse aloittaa siivousta tavaroiden paikalleen palauttamisella.
2 rikkinäistä t-paitaa lähti roskiin, samoin yksi pariton sukka. Isoja poistoja ei enää tule ja tavaroiden karsinta kuuluu osana muuhun siivoukseen/kodin järkkäilyyn.
Meillä on oma mökki. Vanhemmillani on myös omansa. Nyt he alkavat olla jo niin iäkkäitä ettå tarvitsevat apua. Remonttia tehdessä katselin ympärilleni heidän mökillään. Tulee olemaan melkoinen urakka aikanaan. Jokainen nurkka täynnä tavaraa, laskin pelkästään olohuoneen ikkunalaudoilta ja ikkunanpielistä yli 30 eri koristetta. Osa ihan roskaa, osaa arvokasta keräilytavaraa.
Ihan vilpittömästi toivon heille oikein pitkää ikää ja hyvää terveyttä, senkin takia ettei tarvitse ruveta pohtimaan kuka ottaa huvilan ja sen tavarat vastuulleen.
eihän kenelläkään ole pakko poistaa mitään, mutta tämän tason tavarakiintymys ehkä kielii jostakin käsittelemättömästä ongelmasta ellei vastaus ollut sarkasmia. Toki kukin tyylillään.