tavarapaljous :(

Mies on innostunut siivoilemaan osan tavaroistaan ja on laskeskellut, että hänellä on aika paljon tennareita ja vaatteita, eikä tarvitse juurikaan mitään uutta. Toisaalta hän on hyvin järjestelmällinen ja siisti mm. harrastustavaroidensa suhteen. Autotalli on hänen aluettaan, ja siellä ei ole mitään ylimääräistä ja se on aina putipuhdas.

Äitini on siivonnut paljon omia tavaroitaan eikä halua hamstrata turhaa ja tarpeetonta. Hän on myös lahjoittanut koriste-esineitä läheisilleen.

Me tehdään miehen kanssa yhdessä karsimista. Hän toppuutteli aluksi, että ei kai tätä tai tuota laiteta kierrätykseen? Olin jämäkkänä, että pois vaan turhat tilaa viemästä. Vähän ajan päästä mieskin oivalsi kupletin juonen; turha roina pois, vain hyvät, arvokkaat, kauniit tavarat säilytetään. Työ on edennyt sujuvasti yhteisymmärryksessä ja keittiö alkaa olla jo valmis.

Omat vaatteet lajiteltiin jo aiemmin, se oli ehkä helpoin osio, koska vaatevarasto on muutenkin asiallinen ja suht. niukka.

Jätän vähän pelivaraa, sillä nyt eletään aikoja jolloin kaikki kallistuu. Eli parempi tavara saa toistaiseksi olla kotona. Kyllä sen selkeästi näkee mitä kannattaa säilyttää "pahan päivän varalle", kunhan muistaa, että vähemmän on enemmän.

Hyvä siisteys ja järjestys on kaiken a ja o.

Suosittelen youtubessa Matt DAvellan ja Gabe Bultin kanavia minimalismista. Toki paljon muitakin joita voi seurata. Noissa myös silmäniloa. ;)

Pakko kirjoittaa tänne, koska tämä keskustelu on ollut aivan mahtava ja uskoisin, että täältä löytyy joku joka on kokenut saman.

Ihmettelen siis nyt kovasti, että mikähän muhun meni yhtäkkiä. Kiinnyin ennen tosi helposti kaikkeen materiaan, ja sen takia mulla oli vaikeuksia luopua juuri mistään. Aloitin karsimisprosessin joitain vuosia sitten. Kynnys karsimiseen madaltui koko ajan hiljalleen, mutta silti mulla oli vielä tietyt keräilyjutut, joihin en koskenut. Ne vaan oli jotain niin tärkeää, että ajattelin säilyttää niitä vielä jatkossakin. Ei siis puhettakaan, että luopuisin niistä.

Nyt vaan yhtäkkiä tässä kuukauden sisällä tapahtui jotain. Olen ollut tosi väsynyt ylläpitämään järjestystä kotona. Samalla oon huomannut positiivisia vaikutuksia siinä, että mitä paremmin tavaraa lähtee ulos niin sen helpompi ja vaivattomampi on pitää kämppää siistinä = säästyy sitä energiaa. MUTTA silti, mulla oli vieläkin ne keräilyjutut mihin en ollut koskenut. Yhtäkkiä vaan yks päivä päässä vinksahti jokin ja laitoin sittenkin yhden näistä keräilyjutuista myyntiin. Ja omaksi yllätyksekseni huomasin, että ei se sittenkään ollut maailmanloppu. Nyt oon harkinnut myyväni jo kaikki loputkin pois.

Nyt on kuitenkin samaan aikaan vähän epäileväinen olo. Olen tosiaan kokenut itseni väsyneeksi ja joinain päivinä epäilin, että jonkinlainen alakulo on tainnut hiipiä elämään. Onneksi joka päivä ei siis välttämättä tunnu masentuneelta, mutta jonkinlaista alavireisyyttä tässä on ollut. Sen takia jäin miettimään, että mihinköhän suuntaan tuo karsiminen on menossa? Tässä on melkein identiteettikriisikin menossa tuon takia, että ennen tärkeäksi mieltämäni asiat eivät tuntuneetkaan missään kun viskasin ne pois. Mietityttää, että mikä osuus tästä on sellaista niistä tavaroista "ylikasvamista" (ehkä ne eivät olleetkaan tämän ikäiselle minälleni enää merkitseviä) ja mikä osuus on mahdollisen alakulon aiheuttamaa kiinnostumattomuutta? En tiiä. Vaikea juttu selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa miten palstalaisten läheiset ovat suhtautuneet tavaran karsimisprojektiin?

Anoppi rupesi itkemään ja sanoi, että olisimme voineet viedä turhat tavaramme hänen luokseen. Hänellä on vähän vajaa 200 neliötä käytössään kaikkine kaappeineen + suoraan asunnon päällä sijaitseva saman kokoinen vintti + autotalli/varasto-osake. Kaikki täynnä tavaraa.

Eli että "olisimme voineet" viedä haljenneet Lego-levyt, vanhat luentopaperit, rikkinäiset muoviset parveketuolit ym. kaikkineen sinne hänen luokseen, niin ei olisi tarvinut "heittää niitä haaskuuseen"...

Vastaukseni kysymykseen siis on: meillä on läheinen, joka vastustaa raivausprojektiamme omien mt-ongelmiensa takia. Jatkamme silti.

Miksi kerrotte anopille mistään rikkinäisen roskan hävittämisestä, jos siitä seuraa vain turhaa ulinaa? Itse ainakin ennakoin mitä sukulaisille kannattaa kertoa ja mitä ei. Suurin osa asioista on sellaisia mitkä ei suvulle kuulu, ja jos kertoisi niin jotain turhaa kommentointia ja valitusta vain tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kirjoittaa tänne, koska tämä keskustelu on ollut aivan mahtava ja uskoisin, että täältä löytyy joku joka on kokenut saman.

Ihmettelen siis nyt kovasti, että mikähän muhun meni yhtäkkiä. Kiinnyin ennen tosi helposti kaikkeen materiaan, ja sen takia mulla oli vaikeuksia luopua juuri mistään. Aloitin karsimisprosessin joitain vuosia sitten. Kynnys karsimiseen madaltui koko ajan hiljalleen, mutta silti mulla oli vielä tietyt keräilyjutut, joihin en koskenut. Ne vaan oli jotain niin tärkeää, että ajattelin säilyttää niitä vielä jatkossakin. Ei siis puhettakaan, että luopuisin niistä.

Nyt vaan yhtäkkiä tässä kuukauden sisällä tapahtui jotain. Olen ollut tosi väsynyt ylläpitämään järjestystä kotona. Samalla oon huomannut positiivisia vaikutuksia siinä, että mitä paremmin tavaraa lähtee ulos niin sen helpompi ja vaivattomampi on pitää kämppää siistinä = säästyy sitä energiaa. MUTTA silti, mulla oli vieläkin ne keräilyjutut mihin en ollut koskenut. Yhtäkkiä vaan yks päivä päässä vinksahti jokin ja laitoin sittenkin yhden näistä keräilyjutuista myyntiin. Ja omaksi yllätyksekseni huomasin, että ei se sittenkään ollut maailmanloppu. Nyt oon harkinnut myyväni jo kaikki loputkin pois.

Nyt on kuitenkin samaan aikaan vähän epäileväinen olo. Olen tosiaan kokenut itseni väsyneeksi ja joinain päivinä epäilin, että jonkinlainen alakulo on tainnut hiipiä elämään. Onneksi joka päivä ei siis välttämättä tunnu masentuneelta, mutta jonkinlaista alavireisyyttä tässä on ollut. Sen takia jäin miettimään, että mihinköhän suuntaan tuo karsiminen on menossa? Tässä on melkein identiteettikriisikin menossa tuon takia, että ennen tärkeäksi mieltämäni asiat eivät tuntuneetkaan missään kun viskasin ne pois. Mietityttää, että mikä osuus tästä on sellaista niistä tavaroista "ylikasvamista" (ehkä ne eivät olleetkaan tämän ikäiselle minälleni enää merkitseviä) ja mikä osuus on mahdollisen alakulon aiheuttamaa kiinnostumattomuutta? En tiiä. Vaikea juttu selittää.

Elämään on varmaankin tulossa jotain ihan uutta kunhan luopumisen surutyö on tehty.

Ilahduin kovasti kun miniäni kurkkasi pari pv. sitten vaatehuoneeseeni ja sanoi: Eihän sulla oo paljon mitään! Tottahan se on ja tuon paremmin minua ei voi kehua, koska en hamstraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa miten palstalaisten läheiset ovat suhtautuneet tavaran karsimisprojektiin?

Anoppi rupesi itkemään ja sanoi, että olisimme voineet viedä turhat tavaramme hänen luokseen. Hänellä on vähän vajaa 200 neliötä käytössään kaikkine kaappeineen + suoraan asunnon päällä sijaitseva saman kokoinen vintti + autotalli/varasto-osake. Kaikki täynnä tavaraa.

Eli että "olisimme voineet" viedä haljenneet Lego-levyt, vanhat luentopaperit, rikkinäiset muoviset parveketuolit ym. kaikkineen sinne hänen luokseen, niin ei olisi tarvinut "heittää niitä haaskuuseen"...

Vastaukseni kysymykseen siis on: meillä on läheinen, joka vastustaa raivausprojektiamme omien mt-ongelmiensa takia. Jatkamme silti.

Miksi kerrotte anopille mistään rikkinäisen roskan hävittämisestä, jos siitä seuraa vain turhaa ulinaa? Itse ainakin ennakoin mitä sukulaisille kannattaa kertoa ja mitä ei. Suurin osa asioista on sellaisia mitkä ei suvulle kuulu, ja jos kertoisi niin jotain turhaa kommentointia ja valitusta vain tulisi.

Joo, ei missään nimessä kannata kertoa, ellei ole jotain suvun kalleuksia (ja harvemmalla on).

Vierailija kirjoitti:

Pakko kirjoittaa tänne, koska tämä keskustelu on ollut aivan mahtava ja uskoisin, että täältä löytyy joku joka on kokenut saman.

Ihmettelen siis nyt kovasti, että mikähän muhun meni yhtäkkiä. Kiinnyin ennen tosi helposti kaikkeen materiaan, ja sen takia mulla oli vaikeuksia luopua juuri mistään. Aloitin karsimisprosessin joitain vuosia sitten. Kynnys karsimiseen madaltui koko ajan hiljalleen, mutta silti mulla oli vielä tietyt keräilyjutut, joihin en koskenut. Ne vaan oli jotain niin tärkeää, että ajattelin säilyttää niitä vielä jatkossakin. Ei siis puhettakaan, että luopuisin niistä.

Nyt vaan yhtäkkiä tässä kuukauden sisällä tapahtui jotain. Olen ollut tosi väsynyt ylläpitämään järjestystä kotona. Samalla oon huomannut positiivisia vaikutuksia siinä, että mitä paremmin tavaraa lähtee ulos niin sen helpompi ja vaivattomampi on pitää kämppää siistinä = säästyy sitä energiaa. MUTTA silti, mulla oli vieläkin ne keräilyjutut mihin en ollut koskenut. Yhtäkkiä vaan yks päivä päässä vinksahti jokin ja laitoin sittenkin yhden näistä keräilyjutuista myyntiin. Ja omaksi yllätyksekseni huomasin, että ei se sittenkään ollut maailmanloppu. Nyt oon harkinnut myyväni jo kaikki loputkin pois.

Nyt on kuitenkin samaan aikaan vähän epäileväinen olo. Olen tosiaan kokenut itseni väsyneeksi ja joinain päivinä epäilin, että jonkinlainen alakulo on tainnut hiipiä elämään. Onneksi joka päivä ei siis välttämättä tunnu masentuneelta, mutta jonkinlaista alavireisyyttä tässä on ollut. Sen takia jäin miettimään, että mihinköhän suuntaan tuo karsiminen on menossa? Tässä on melkein identiteettikriisikin menossa tuon takia, että ennen tärkeäksi mieltämäni asiat eivät tuntuneetkaan missään kun viskasin ne pois. Mietityttää, että mikä osuus tästä on sellaista niistä tavaroista "ylikasvamista" (ehkä ne eivät olleetkaan tämän ikäiselle minälleni enää merkitseviä) ja mikä osuus on mahdollisen alakulon aiheuttamaa kiinnostumattomuutta? En tiiä. Vaikea juttu selittää.

Mulla on ihan sama! Tuli yksi muutos elämään viime kuun lopulla ja olen ollut tosi alakuloinen. Olen säästellyt paljon yksiä tiettyjä tavaroita varastossa, mutta nyt niitä on lähdössä myyntiin kaikki. Myyn sitä mukaan kun kerkeän. Mikään tavara ei tunnu enää miltään ja olisin valmis luopumaan enemmästäkin. Tajusin tuon muutoksen myötä, että millään tavaralla vaan ei ole merkitystä, enemmän merkitystä on muilla asioilla. Ihmisillä, kokemuksilla ym ym.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kirjoittaa tänne, koska tämä keskustelu on ollut aivan mahtava ja uskoisin, että täältä löytyy joku joka on kokenut saman.

Ihmettelen siis nyt kovasti, että mikähän muhun meni yhtäkkiä. Kiinnyin ennen tosi helposti kaikkeen materiaan, ja sen takia mulla oli vaikeuksia luopua juuri mistään. Aloitin karsimisprosessin joitain vuosia sitten. Kynnys karsimiseen madaltui koko ajan hiljalleen, mutta silti mulla oli vielä tietyt keräilyjutut, joihin en koskenut. Ne vaan oli jotain niin tärkeää, että ajattelin säilyttää niitä vielä jatkossakin. Ei siis puhettakaan, että luopuisin niistä.

Nyt vaan yhtäkkiä tässä kuukauden sisällä tapahtui jotain. Olen ollut tosi väsynyt ylläpitämään järjestystä kotona. Samalla oon huomannut positiivisia vaikutuksia siinä, että mitä paremmin tavaraa lähtee ulos niin sen helpompi ja vaivattomampi on pitää kämppää siistinä = säästyy sitä energiaa. MUTTA silti, mulla oli vieläkin ne keräilyjutut mihin en ollut koskenut. Yhtäkkiä vaan yks päivä päässä vinksahti jokin ja laitoin sittenkin yhden näistä keräilyjutuista myyntiin. Ja omaksi yllätyksekseni huomasin, että ei se sittenkään ollut maailmanloppu. Nyt oon harkinnut myyväni jo kaikki loputkin pois.

Nyt on kuitenkin samaan aikaan vähän epäileväinen olo. Olen tosiaan kokenut itseni väsyneeksi ja joinain päivinä epäilin, että jonkinlainen alakulo on tainnut hiipiä elämään. Onneksi joka päivä ei siis välttämättä tunnu masentuneelta, mutta jonkinlaista alavireisyyttä tässä on ollut. Sen takia jäin miettimään, että mihinköhän suuntaan tuo karsiminen on menossa? Tässä on melkein identiteettikriisikin menossa tuon takia, että ennen tärkeäksi mieltämäni asiat eivät tuntuneetkaan missään kun viskasin ne pois. Mietityttää, että mikä osuus tästä on sellaista niistä tavaroista "ylikasvamista" (ehkä ne eivät olleetkaan tämän ikäiselle minälleni enää merkitseviä) ja mikä osuus on mahdollisen alakulon aiheuttamaa kiinnostumattomuutta? En tiiä. Vaikea juttu selittää.

Luota itseesi, vaistoihisi ja päätöksiisi. Vaikutat analyyttiselta ihmiseltä, joten uskon myös luopumispäätösten olevan harkittuja ja perusteltuja. Ehkä tosiaan olet kasvanut yli keräilemistäsi tavaroistasi, ja nyt on aika luopua niistä merkeistä silloisesta minästäsi. Me muutumme koko ajan, joskus paljonkin nopeassa ajassa ja muutos saa näkyä myös kodissamme ja tavaroissamme. Se entinen minämme, se mennyt aika ei pyyhiydy pois, vaikka siihen kuuluvia esineitä meillä ei enää olisi.

Luulen myös, että pitempään jatkunut karsiminen on muuttanut ajatteluasi ja suhdettasi tavaroihin niin, että nyt halusit luopua aiemmin säilyttämistäsi esineistä. Niiden merkitys sinulle muuttui. Alakulo voi tosiaan latistaa tunteita, mutta toisaalta jotain ajatuksia ja tunteita luopuminen herätti eli kyse ei ole ainakaan kokonaan vaan siitä, että mikään ei juuri nyt kiinnosta.

Sellainenkin näkökulma vielä, että jos joskus tulee luopuneeksi jostain ja myöhemmin se kaduttaa, kannattaa muistaa, että ne ovat vain tavaroita ja että on silloin luopumishetkellä toiminut parhaan mahdollisen tietonsa ja harkintansa varassa. Itsensä soimaaminen jälkikäteen ei hyödytä ketään, vähiten itseä.

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla samaa että tavaroiden läpikäynti, kierrättäminen ja järjestely tuntuu olevan loputon suo. Eilenkin lähti kaksi kassia ulos ovesta ja tänä aamuna taas yksi mutta jostain laatikoiden kätköistä ryömii koko ajan esiin uutta roinaa ja myös autotallin hyllyn tavarat alkavat muistutella itsestään.

Samoin eteishallissa on lasivitriinissä maljakoita ja vastaavia. Nyt on alkanut tuntua että koko vitriini on raskas, vanhanaikainen ja tukkii asuntoa ja että siitä pitäisi päästä eroon.

Loppuuko tämä koskaan ja jos loppuu niin miten?

Karsiminen voi kestää vuosia. Appivanhempien kodin läpikäymiseen ja karsimiseen meni lähes 10 v.

Valmista tuli ja pari v sen jälkeen muuttivat pois. Anoppi kertoi kuinka helppoa oli muuttaminen.

Heti, kun päätös myymisestä tuli, laitettiin n 30 huonekalua myyntiin. Muuttivat 500 neliön asunnosta, iso omakotitalo, sis piha n 100 neliön asuntoon, kerrostaloasuntoon.

Mä karsin myös. On käsittämätöntä miten paljon tavaraa voi kertyä....en ole edes mikään hamstraavat.

Olen lahjoittanut, kuskannut kaatikselle, myynyt. Nykyään kynnys hankkia mitään On todella korkea. Olisinpa jo nuorena oivaltanut miten turhaa On haalia tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen youtubessa Matt DAvellan ja Gabe Bultin kanavia minimalismista. Toki paljon muitakin joita voi seurata. Noissa myös silmäniloa. ;)

Kiitos vinkistä, kävin katsomassa ja tosiaan oivalsin että tavarapaljoutta on myös rahan tuhlaaminen kaikkeen muuhun sellaiseen mille ei oikein ole käyttöä tai mistä ei saa kunnolla vastinetta rahalle.

Näytttää siis siltä että asioiden läpikäynti ja kyseenalaistaminen laajenee tavaroista koko elämäntapaan.

Tämä on vähän hassu kommentti tähän ketjuun kun mietitään tavarapaljoutta ja niiden karsimista. Mutta olen todella iloinen, että en ole heittänyt pois vanhoja housujani, jotka eivät ole mahtuneet päälle vajaaseen kymmeneen vuoteen.

Vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja pudotettua painoani. Ne ovat edelleen tosi hyviä housuja ja mahtuu nyt niin hyvin. Kaksi raskautta aiheutti sen, että välissä eivät päälle menneet. Yhdet ainoat housut laitoin pois, sillä niiden materiaali oli todella kutittava.

Mutta muuten olen saanut karsittua todella paljon tavaraa pois. En enää säilö pieniä lasten vanhoja vaatteita, enkä halua isoa määrää oman harrastuksen tavaraakaan kotiin. Vähäiselläkin määrällä voi harrastaa.

Kuvaile tilanne kun karsiminen tuli valmiiksi. Mistä tunnistit tilanteen ja mihin jatkossa käytit tavararumbasta vapautuneen ajan?

Turhaa tavaraa on turhaa työtä. Turha tavaraa on taloudellisia menetyksiä. Turhaa tavara on turvattomuuteen sairastuminen.  Turhaa tavraa on muka olen parempi muita. Ei ole tervettä.

Oikeasti  tarpeellinen ja laadukas tavara kestää usein eliniän. Vaatteet voi tuunata esim. Vanhin ihailtu vaatteeni on 30v. takaa. Olen rikas monilla sektoreilla, mutta omaisuuteni materiana mahtuu pakettiautoon. Että näin onneni on.

Noin kymmenen vuotta sitten havahduin tiedostamaan, että tavaraa kertyy liikaa. Päätin lopettaa ostelun. Sanoin puolisolleni, että huomauta=varoita minua, jos joku tuote (muu kuin elintarvike) on kädessäni ja aion ostaa sen.

Kyllä niitä varoituksia tuli silloin tällöin, mutta tottelin kiltisti ja laitoin tavaran pois.

Nyt huomaan raivatessa, että se kyllä kannatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas lukuvuosi kahlattu loppuun ja kasa koulukirjoja ja osin täytettyjä vihkoja tuotu kotiin useampana kappaleena.  Milloin niistä uskaltaa luopua? 

Miksiköhän kouluvihkoja ei voisi jatkaa seuraavana lukuvuotena vaan aina aloittavat uuden vihkon joka aineessa? Pyrin itse ottamaan käyttöön lasten keskeneräiset vihkot, mutta ruutupaperille ei hirveästi ole käyttöä kuin kauppalappuina. 

Me säästetään vain tarinat, kaikki muut roskiin. Vihkoista otan paperia vai vähän talteen kauppalapuiksi, loput roskiin. Tykkään itse tehdä kauppalaput paperisina. Kirjaan aina niihin ylös kun huomaan jonkun tuotteen loppuvan, en jaksa kännykällä tehdä noita.

Meillä on kauppalappuna whatsapp-ryhmä, jonka nimi on Kauppalappu. :) Ryhmään kuuluu vain minä ja puolisoni.

Sinne kumpikin voi lisätä ne vessanpesuaineet, kahvimaidot ja muut loppuneet asiat. Hoituu helposti arkisen viestinnän ohessa, keskustelut tietty käydään muualla kuin tuossa ryhmässä.

Tätä varten on ihan sovelluksiakin, meillä miehen kanssa käytössä Listonic.

Vierailija kirjoitti:

Noin kymmenen vuotta sitten havahduin tiedostamaan, että tavaraa kertyy liikaa. Päätin lopettaa ostelun. Sanoin puolisolleni, että huomauta=varoita minua, jos joku tuote (muu kuin elintarvike) on kädessäni ja aion ostaa sen.

Kyllä niitä varoituksia tuli silloin tällöin, mutta tottelin kiltisti ja laitoin tavaran pois.

Nyt huomaan raivatessa, että se kyllä kannatti.

Kiva, että sait hyvän tsempparin! Meillä oli niin, että mies oikein tsemppasi ostamaan ja kotona valitti, että pitää karsia, pitää karsia. Aloitimme yhdessä aina karsimaan, mutta huomasin aina kymmenen minutin jälkeen olevani yksin tekemässä hommaa.

Nyt kun erottiin, niin on puolet vähemmän tavaraa ja enää ei tee mieli edes ostaa kotia täyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa miten palstalaisten läheiset ovat suhtautuneet tavaran karsimisprojektiin?

Anoppi rupesi itkemään ja sanoi, että olisimme voineet viedä turhat tavaramme hänen luokseen. Hänellä on vähän vajaa 200 neliötä käytössään kaikkine kaappeineen + suoraan asunnon päällä sijaitseva saman kokoinen vintti + autotalli/varasto-osake. Kaikki täynnä tavaraa.

Eli että "olisimme voineet" viedä haljenneet Lego-levyt, vanhat luentopaperit, rikkinäiset muoviset parveketuolit ym. kaikkineen sinne hänen luokseen, niin ei olisi tarvinut "heittää niitä haaskuuseen"...

Vastaukseni kysymykseen siis on: meillä on läheinen, joka vastustaa raivausprojektiamme omien mt-ongelmiensa takia. Jatkamme silti.

Miksi kerrotte anopille mistään rikkinäisen roskan hävittämisestä, jos siitä seuraa vain turhaa ulinaa? Itse ainakin ennakoin mitä sukulaisille kannattaa kertoa ja mitä ei. Suurin osa asioista on sellaisia mitkä ei suvulle kuulu, ja jos kertoisi niin jotain turhaa kommentointia ja valitusta vain tulisi.

Joo, ei missään nimessä kannata kertoa, ellei ole jotain suvun kalleuksia (ja harvemmalla on).

Vanhoista tavaroista "jotain" tietävänä väitän, että suuri osa "arvottomasta roskasta", jota siivoushullut surutta jätteisiin kuskaa on rahanarvoista tavaraa. Vaan eipä siinä mitään niin kauan kuin vain omaa rahaanne jätteisiin heittelette. Ja ette kohta taas ole yhteiskunnalta pienituloisuusavustuksia mankumassa.