tavarapaljous :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan miettinyt, että tämä minimalismitrendi ja tavaran pois heittomuoti olisi osa tätä nykymaailman agendaa. "et omista mitään, mutta olet onnellinen" ja yleensä se, että ihmiset heittää pois käyttökelpoista tavaraa ja sitten tulee "yllättäin" saatavuusongelmia, komponenttipulaa, sähkökatkosta, vesikatkosta ja laivat jumittuu kanaaliin jne ja sitten ollaan pulassa. Ei ole mitään ylimääräistä kaapeissa tai korvaavaa tuotetta varastossa kun se on heitetty pois.

Paremminkin kyse on oikeasti kulutuksen ylläpitämisessä. "Osta laadukas tilalle, älä käytä vanhoja tavaroita loppuun". Ihmisillä on jo kaikki perustarpeet käytetty ja kamaa ostettu kämpät täyteen. Konmarita kaikki mahdollinen pois: ostat kumminkin sitten taas lisää. En tiedä, mistä ne vuosittain konmaritettavat rekkakuormat oikein tulee, jos niitä ei jostain ole ostettu?

Kulutuksen vähentäminen se kai olisi tässä asiassa suurin pointti, eikä kulutuksen mahdollistaminen raivaamalla lisää tilaa? Mutta tässä talousjärjestelmässä ei kulutusta voida vähentää, muuten se kaatuu. Siksi siihen ei kannusteta, että vanhat tavarat käytettäisiin loppuun ja elettäisiin säästeliäästi.

Konmarituksessa hankkiudutaan eroon tavaroista, joita ei koskaan tultaisi käyttämään loppuun, jos ne jäisivät omaan kotiin. Tämä voi tapahtua myymällä, kierrättämällä tai antamalla jollekin tarvitsevalle.

Toki sitten on näitä yksittäisiä shoppailuun koukkuun jääneitä, jotka mielestään ovat onnistuneet toteuttamaan konmarituksen tai minimalismin idean mutta silti aina ostavat uutta tilalle, mutta niinhän mitä tahansa muutakin ajatussuuntaa voi yksilötasolla väännellä omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi.

Monta rehevää kuolinpesää siivonnut 70-vuotias äitini on itse parin vuoden sisällä järjestänyt kotinsa ja säilytystilansa mallikelpoiseen kuntoon. Ei siksi että hänelle olisi sitä joku muu ehdottanut, eikä pelkästään siksi että tulevalla perikunnalla olisi helpompaa.

Hän on menneiden projektien aikana huomannut miten helposti ihmiselle kertyy kaikenlaista jota ei ikinä ehdi käyttää ennen kuolemaa, ja tärkein syy kaiken läpikäymiseen on että hän itse nauttii siististä ja väljästä kodista.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti jokainen saa päättää omista tavaroistaan. Kivalta ei vain tunnu sekään asenne, että ei edes haluta itse raivata yhtään mitään ihan turhaksikin tiedettyä (rikkinäistä tai täysin arvotonta, kuten vanhoja lumppuja), koska "kyllähän te ne sitten siivoatte".

No se on eri asia, ei voi kukaan edellyttää siivoamaan omia romujaan. Voitte sitten tilata jonkun firman tyhjäämään ja maksaa kuolinpesän varoista.

Vaikka eläkeläisillä olisi kuinka kaunis koti tavaroineen, niin eihän se nuorempaa polvea miellytä. Joten vanhemmat pitäkööt huoletta kotinsa just sellaisena missä itse viihtyy.

Sitten aikanaan homma käy sutjaakkaasti ottamalla siirtolavan pihaan. Ellei jaksa tai halua itse tyhjentää asuntoa, on sitä varten olemassa ammattitaitoiset tekijät. Jos perikunnan näppiin jää pari tonnia vähemmän, so what?

Kuten tuolla jo sanottiin, ei jälkeläisten kuulukaan saada omaisuutta puhtaana käteen.

Uskoisin, että he joilla on hyvät välit lastensa kanssa, haluavat itsekin paremmin järjestellä ja siivoilla kotia omaksi ilokseen ja tulevaakin silmällä pitäen. Meillä on siinä mielessä tilanne ok, ja mummola ilmeisen viihtyisä paikka. Vaikka sisustukseltaan kuulema vähän vanhanaikainen.

Jokainen tyylillään! ;) t.mummo&pappa

Minä olen vakavasti sairas ja teen siksi kuolinsiivousta. Olen kyllä tutustunut aiheeseen (ja siihen ruotsalaiseen kirjaan nimeltä Kuolinsiivous) jo aiemmin.

Kuolinsiivous on sanana aika raaka ja pelottava. Itse asiahan on varsin mainio ja ihan sitä samaa tavaranraivaamista kuin konmaritus tai muu vastaava.

Asian ydin, siis tavarapaljoudesta pois pyrkimisen, on vain siinä, että kipinä siivoamiseen tai jonkinlaiseen raivaamiseen pitää tulla henkilön itsensä sisältä. Kukaan muu ei voi sitä määrätä. Ehdottaa voi, mutta samalla voi verisesti loukata toista ja sellaista olisi hyvä välttää. Moni meistä marittajista tietää, ettei perheenjäsenten tavaroihin pidä koskea. Sitten kuitenkin saattaa lipsahtaa suusta "kuka noita mummon romuja edes huolii" ihan yllättäen. Ne "mummon romuthan" ei tosiaan meille kuulu.

Perintöromuista kannattaa alkaa huolehtia vasta sitten kun ihminen on mennyt rajan taakse ja ne romut ovat omalla vastuulla. Siihen asti ne ovat toisen ihmisen rakkaita tavaroita.

Kaikki ennen sotia syntyneet eivät tosin ole kaikki tavarahamstereita. Usein pariskunnan toinen osapuoli on. Toinen yrittää epätoivoisesti jo vähän siivota :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti jokainen saa päättää omista tavaroistaan. Kivalta ei vain tunnu sekään asenne, että ei edes haluta itse raivata yhtään mitään ihan turhaksikin tiedettyä (rikkinäistä tai täysin arvotonta, kuten vanhoja lumppuja), koska "kyllähän te ne sitten siivoatte".

Minulle lapseni sanoi että kärrää kaiken kaatopaikalle kun kuolen pois. Ei aio käydä mitään läpi, säästää tai edes myydä. Antoi kovasti pontta alkaa hyvissä ajoin myymään ja hävittämään tavaroita. Voi nauttia rahoista itse elämänsä aikana. Kyllähän se elämä helpottuu huomattavasti kun ei ole liikaa tavaraa, vain välttämättömät.

Mun appi kärräsi paljon tavaraa kastopaikalle, kun hänen äiti kuoli.

Oma koti oli täynnä. Pari v sen jälkeen alettiin tyhjentämään heidän kotia. He toivat meille tarpeetonta ja minä myin kirppistavarat ja roskat kierrätin. 10 v meni siinä

Jossain toisessa ketjussa oli perintöasioista keskustelua ja siellä oli useampi joka kertoi, että tädin/mummon/muun sukulaisen kuoltua asunto oli ikäänkuin tyhjätty kaikesta henkilökohtaisesta, ei ollut vanhoja kirjeitä, ei päiväkirjoja, ei rahaa sukanvarressa/patjan alla/kirjojen välissä. Eräällä oli jopa yöpöydän vetolaatikossa testamentin kopio ja lista pankkitileistä ja hoidettavista asioista.

Olivat epäilleet jopa, että oliko lähtö itse aiheutettu, mutta ei, ihan normaali kuolema omassa sängyssä nukkuen. Oli vaan ilmeisesti sellainen järjestyksen ihminen tai muuten vaan oli laittanut tavaransa järjestykseen.

Mutta ihan yhtä rakkaita ihmisiä ovat ne, joiden kaapit pullistelevat raanuja ja valokuvia, kirjoja ja vanhoja pestyjä viilipurkkeja. Ihan yhtä rakkaita <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuuskymppisellä äidilläni on meidän lapsuudenkodissa( joka toimii hänellä nykyään ns. loma-asuntona) 1 huone lattiasta kattoon täynnä tavaraa..sitä onkin sitten aikanaan hyvä lähteä muutaman astmaatikon purkamaan, voi vain kuvitella minkälainen pölyn ja ties minkän määrä siellä on vastassa..Asunto on pitkiä aikoja käyttämättä eli siellä muhii muutenkin aikapommi..ja juu en haaveile perinnöstä, asunnon arvo melko vähäinen, lähinnä ajatus tästä siivousurakasta kauhistutaa ellei hän keksi myydä ko. kämppää ennen, toivottavasti myy..toki sitten varmaan raijaa ne romut mukana..

Arvaapa odotanko innolla kun pääsen oman äitini kämppää tyhjentämään? Tavaraa on paljon, 150 neliön verran. Tuhansia kirjoja, kippoja ja kuppeja, tekstiilejä ym. Kaikki haisee pistävälle homeelle tai jollekin. Ei voi pestä koneessa, kone menee pilalle. Kukaan ei osta. Kaatopaikalle suurin osa. Entäs talo sitten? Vasta tehty laaja pintaremontti mutta haju ei lähtenyt. Kukaan ei tule ostamaan taloa, mutta perintövero pitää maksaa heti. Millä maksat kun on mitättömät työkyvyttömän tulot? Jollen kieltäydy perinnöstä, päädyn itse ulosottoon verovelkojen vuoksi.

tässä ei varmaan auta muu kuin kieltäytyä perinnöstä, ellei perhepiiristä muita löydy niin menee sitten valtiolle jatkohoidetettavaksi. Ei kannata ainakaan omia luottotietoja sen vuoksi pilata, jos kerran tietää että kaikki on käyttökelvotonta kuitenkin ja talo pitäisi vetää sileäksi, siinä saattaa purkukulut ylittää jo tontin arvon.

Miltä haju haisee ?

Mun ystävä muutti miehensä kanssa miehen lapsuudenkotiin ja siellä tuoksui myös kosteus. Mitään ei löytynyt. Ystäväni appi oli vanhainkodissa ja he alkoivat miehensä kanssa tyhjentämään taloa.

Pari v olivat kaikki vkonloput Hietsussa ja isompia myi torissa. Sitä mukaa, kun huoneet tyhjeni, myös tuoksu laimeni. Joku sanoi talo oli niin täynnä, ei ilma vaihtunut.

Asunto tyhjeni samaan aikaan, kun appi kuoli.

Oli kuulemma ennätysnopea hoitaa paperit, kun lopun lähtö tiedettiin milloin on lähellä.

Älä luovuta. Kokeile tyhjentämistä ekana

Vierailija kirjoitti:

Jos on joutunut tyhjentämään omin käsin ison huushollin täältä poistuneen puolesta, niin voisi kuvitella että osaa ajatella miltä tuntuu tehdä satoja tunteja työtä turhan, jopa rikkinäisen ja käyttökelvottoman tavaran lajittelemiseksi ja kierrättämiseksi. Kuka täysissä järjissään oleva ihminen toivoo sellaista savottaa omille jälkeläisilleen. On työt, lapset, omat asunnot ja mökit ja mahdollisesti sairauksiakin. Siihen sitten vielä järjetön urakka jonkun hamstraajan jäljiltä. Voisi vaikka kokeilla asettua hetkeksi sen toisen asemaan ja kierrättää elinaikanaan pois edes ne rikki olevat ja tarpeettomat. Omakin elämä voisi helpottua, kun se tavaran määrä ympärillä vähenisi.

Miettikää nyt tätäkin perhettä joka eli kymmenen vuotta toisten romujen armoilla. Omassa kotonaan. Appivanhemmat olisivat voineet laittaa roskat roskiin ihan kotonaan ja antaa vain myyntiin kelpaavat eteenpäin. Muutama roskalava ja lapsen perheen ei olisi tarvinnut kärsiä heidän romuistaan kotonaan kymmentä vuotta.

Juuri näin. Itse en todellakaan haluaisi jättää lapsilleni mitään romuvuorta. Sellaisen hävittäminen maksaa, ja lapsilla on kyllä varmasti muitakin käyttökohteita niille rahoille. Joidenkin suhtautuminen vain tuntuu olevan se, että kaikki pitäisi säästää ja lapset saavat sitten aikanaan hävittää. Lähtökohtaisesti suhtaudutaan hirveän vihamielisesti ajatukseen tavaroiden raivaamisesta, sillä "minä itse päätän mitä omistan!". Joo, saa kyllä päättää itse eikä mitään oikeasti hyvää ja tärkeää tavaraa tarvitse hävittää, mutta tosiaan ihmettelen sitä, että joku tietoisesti haluaa jättää kaiken mahdollisen roskan lastensa huoleksi.

Arvostan yli kaiken ja muistan rakkaudella edesmennyttä lähisukulaistani, jolla oli mielettömät määrät tavaraa mutta kaikki aina todella siististi järjesteltynä. Tyhjensin hänen talonsa yksin, meni kolme päivää. Soitti vain tavaroille noudon johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen ja nosteli kyytiin. Astioita tuli hakemaan paikalliset sosiaalityöntekijät nuorille perheille, joilla ei vielä ollut mitään taloustavaraa. Etenkin siinä kohtaa oikein tunsin, miten sukulaiseni hymyili pilven reunalta. Hän oli elänyt ihan omannäköistään elämää, tavarat olivat harkittuja, rakkaita, ehjiä, toimivia. Ei ollut ylisiisti kulissikoti, päinvastoin. Mutta hän eli täysillä ja se mielessä, että kerran täältä lähdetään ja että hyväkuntoinen tavara on hyvä juttu sitten aikanaa kierrättääkin. Epämääräisiä noloja nyssäköitä ei talossa ollut ainuttakaan, eikä mitään avaamattomia, yöllä valvoessa tilattuja Zalandon laatikoita tm. huteja. Ei paperikasoja eikä epämieluisia, velvollisuudentunnosta säilytettyjä lahjoja. Laadukasta, huollettua, putsattua tavaraa vain - ja hänen näköistään. Se oli mulle sellainen ahaa-elämys. Kun elää tasapainossa tavaramääränsä kanssa, se heijastuu tavaroiden parempana hallittavuutena. Oli niin helppo raivata tuo talo ja samalla ihanasti muistella edesmennyttä rakasta talon omistajaa.

Vierailija kirjoitti:

Arvostan yli kaiken ja muistan rakkaudella edesmennyttä lähisukulaistani, jolla oli mielettömät määrät tavaraa mutta kaikki aina todella siististi järjesteltynä. Tyhjensin hänen talonsa yksin, meni kolme päivää. Soitti vain tavaroille noudon johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen ja nosteli kyytiin. Astioita tuli hakemaan paikalliset sosiaalityöntekijät nuorille perheille, joilla ei vielä ollut mitään taloustavaraa. Etenkin siinä kohtaa oikein tunsin, miten sukulaiseni hymyili pilven reunalta. Hän oli elänyt ihan omannäköistään elämää, tavarat olivat harkittuja, rakkaita, ehjiä, toimivia. Ei ollut ylisiisti kulissikoti, päinvastoin. Mutta hän eli täysillä ja se mielessä, että kerran täältä lähdetään ja että hyväkuntoinen tavara on hyvä juttu sitten aikanaa kierrättääkin. Epämääräisiä noloja nyssäköitä ei talossa ollut ainuttakaan, eikä mitään avaamattomia, yöllä valvoessa tilattuja Zalandon laatikoita tm. huteja. Ei paperikasoja eikä epämieluisia, velvollisuudentunnosta säilytettyjä lahjoja. Laadukasta, huollettua, putsattua tavaraa vain - ja hänen näköistään. Se oli mulle sellainen ahaa-elämys. Kun elää tasapainossa tavaramääränsä kanssa, se heijastuu tavaroiden parempana hallittavuutena. Oli niin helppo raivata tuo talo ja samalla ihanasti muistella edesmennyttä rakasta talon omistajaa.

Aivan ihana tarina, kiitos tästä!

joo tuskin täällä kukaan on tarkoittanutkaan että mummun ja papan pitää alkaa totaaliminimalisteiksi, joilla on malliin 2 mukia, lautasta, haarukka tms ja telkkari pahvilaatikon päällä olkkarissa :D Aika monelle nykyään koittaa kuitenkin muutto palvelutaloon ja/tai pienempään asuntoon, niin onhan se hyvä varmistaa ettei se muutto ja vanhan kodin tyhjennys vie tosiaa kolmea viikkoa silloin kun malliin kaapeissa on tallella satoja aikakausilehtia, tuplakappaleita kirjoista tai ylipäänsä kirjoja, jos ei ole enää näköä lukemiseen tms. Kyllä sitä itsekin joutuu yksin asuvana välillä pohtimaan että, mitä joku tästä kodistani löytäisi, jos mulle jotakin kävisi, olen vielä melko nuori mut silti :) Minimalisti en ole, mutta näkisin että puolessa päivässä saisi kämpän kyllä tyhjäksi, jopa allekin ellei liikoja jää ihmettelemään enkä asu yksiössä.

Vierailija kirjoitti:

joo tuskin täällä kukaan on tarkoittanutkaan että mummun ja papan pitää alkaa totaaliminimalisteiksi, joilla on malliin 2 mukia, lautasta, haarukka tms ja telkkari pahvilaatikon päällä olkkarissa :D Aika monelle nykyään koittaa kuitenkin muutto palvelutaloon ja/tai pienempään asuntoon, niin onhan se hyvä varmistaa ettei se muutto ja vanhan kodin tyhjennys vie tosiaa kolmea viikkoa silloin kun malliin kaapeissa on tallella satoja aikakausilehtia, tuplakappaleita kirjoista tai ylipäänsä kirjoja, jos ei ole enää näköä lukemiseen tms. Kyllä sitä itsekin joutuu yksin asuvana välillä pohtimaan että, mitä joku tästä kodistani löytäisi, jos mulle jotakin kävisi, olen vielä melko nuori mut silti :) Minimalisti en ole, mutta näkisin että puolessa päivässä saisi kämpän kyllä tyhjäksi, jopa allekin ellei liikoja jää ihmettelemään enkä asu yksiössä.

Sinne palvelutaloon, kun muutetaan, ei juuri mitään saa ottaa mukaan.

Pienet ovat tilat.

Päätös siitä mihin kaappiin ko tyyppisten tavaroiden pitää mahtua. Ne, mitkä ei mahdu, heitetään pois. Jokaiselle oma paikka ja jäljelle jäävät pois. Jos jotain uutta hankkii, niin vanhoista osa pois, niin ei ala rönsyämään. Tätä hoin miehelle vuosia, mutta lopulta erottiin, kun ei siisteys kohdannut. Jotenkin hanateri näkee asiat ihan eritavalla. Mun mies valitsi romut, joita ei osaa edelleenkään järjestellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti jokainen saa päättää omista tavaroistaan. Kivalta ei vain tunnu sekään asenne, että ei edes haluta itse raivata yhtään mitään ihan turhaksikin tiedettyä (rikkinäistä tai täysin arvotonta, kuten vanhoja lumppuja), koska "kyllähän te ne sitten siivoatte".

Minulle lapseni sanoi että kärrää kaiken kaatopaikalle kun kuolen pois. Ei aio käydä mitään läpi, säästää tai edes myydä. Antoi kovasti pontta alkaa hyvissä ajoin myymään ja hävittämään tavaroita. Voi nauttia rahoista itse elämänsä aikana. Kyllähän se elämä helpottuu huomattavasti kun ei ole liikaa tavaraa, vain välttämättömät.

Tämä oli vähän outo kommentti. Sinua alkoi kiinnostaa omien tavaroittesi arvo kun kuulit, että lapsi aikoo heittää ne pois. Mikä järki? Ethän sinä niistä olisi mitään saanut, jos lapsesi olisi halunnut kaiken. 

Tuntuuko teistä muista ikinä siltä, että ajatukset pyörivät välillä liikaa tavaroissa ja niiden karsimisessa..? Itselläni on monta vuotta ollut todella vähäistä se sisääntulevan tavaran määrä, mutta toisaalta karsiminenkin on tapahtunut todella hitaasti, joten välillä tuntuu, että pääseekö ikinä rentoon suhtautumiseen tavaroiden kanssa... jotenkin jää päälle tuo tarve karsia, vaikka tilaa on ja tavaraa nyt ei loppujen lopuksi niin hurjasti itselläni ole. Vinkkejä ajatusten ohjaamiseen muualle ja ns. rentoutumiseen tavaroiden kanssa?

Suru tekee ihmisistä outoja. Kuolinpesän siivouksen aikana tullut esiin katkeruutta ja kaunaa. Ei riitäkään se oma osa periville, haluavat vielä lisää ja kinastellaan aivan vähäpätöisistä tavaroista. Ihan kuin se muisto olisi jossain huonekaluissa, astioissa tai työkaluissa. Sitä menetettyä aikaa edesmenneen kanssa ei saa takaisin niillä tavaroilla. Tärkeintä olisi tarinoilla muistaa, ja pyrkiä pitämään välit läheisiin hyvinä.

Näille "voihan siitä perinnöstä kieltäytyä" , niin en minä ainakaan kokisi näin keskituloisen, että haluaisin yhteiskunnan rahaa käyttää siihen, että heittävät äitini tavaroita roskiin. Miinukselle siinä jää, vaikka huutokauppakeisari hakisi jonkun vaasin, tarjoustalosta hommattua krääsää on kuitenkin suurin osa tavaroista. Asunto on vuokralla kaupungilta.

Samalla jos minä kieltäytyisin, niin velvollisuus siirtyisi minun lapselle. Edelleen olisin, vaikka en lain mukaan, niin oman moraalin mukaan, velvoitettu auttamaan siivouksessa. Lapsi taas on niin herkkä, ettei pystyisi kieltäytymään perinnöstä mutta stressaisi siitä tyhjentämisestä itsensä burn outtiin. Valittavana olisi siis yhteiskunnan rahojen tuhlaus, oman lapsen paha olo tai rahan käyttäminen raivaukseen. Niin eipä ole omalla kohdalla ainakaan vaikea valinta. Mutta mieluummin toivoisi, että äiti hoitaisi itse omat tavaransa tai ottaisi tarjottua apua vastaan vielä elossa ollessaan. No toivossa on hyvä elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuuskymppisellä äidilläni on meidän lapsuudenkodissa( joka toimii hänellä nykyään ns. loma-asuntona) 1 huone lattiasta kattoon täynnä tavaraa..sitä onkin sitten aikanaan hyvä lähteä muutaman astmaatikon purkamaan, voi vain kuvitella minkälainen pölyn ja ties minkän määrä siellä on vastassa..Asunto on pitkiä aikoja käyttämättä eli siellä muhii muutenkin aikapommi..ja juu en haaveile perinnöstä, asunnon arvo melko vähäinen, lähinnä ajatus tästä siivousurakasta kauhistutaa ellei hän keksi myydä ko. kämppää ennen, toivottavasti myy..toki sitten varmaan raijaa ne romut mukana..

Arvaapa odotanko innolla kun pääsen oman äitini kämppää tyhjentämään? Tavaraa on paljon, 150 neliön verran. Tuhansia kirjoja, kippoja ja kuppeja, tekstiilejä ym. Kaikki haisee pistävälle homeelle tai jollekin. Ei voi pestä koneessa, kone menee pilalle. Kukaan ei osta. Kaatopaikalle suurin osa. Entäs talo sitten? Vasta tehty laaja pintaremontti mutta haju ei lähtenyt. Kukaan ei tule ostamaan taloa, mutta perintövero pitää maksaa heti. Millä maksat kun on mitättömät työkyvyttömän tulot? Jollen kieltäydy perinnöstä, päädyn itse ulosottoon verovelkojen vuoksi.

tässä ei varmaan auta muu kuin kieltäytyä perinnöstä, ellei perhepiiristä muita löydy niin menee sitten valtiolle jatkohoidetettavaksi. Ei kannata ainakaan omia luottotietoja sen vuoksi pilata, jos kerran tietää että kaikki on käyttökelvotonta kuitenkin ja talo pitäisi vetää sileäksi, siinä saattaa purkukulut ylittää jo tontin arvon.

Miltä haju haisee ?

Mun ystävä muutti miehensä kanssa miehen lapsuudenkotiin ja siellä tuoksui myös kosteus. Mitään ei löytynyt. Ystäväni appi oli vanhainkodissa ja he alkoivat miehensä kanssa tyhjentämään taloa.

Pari v olivat kaikki vkonloput Hietsussa ja isompia myi torissa. Sitä mukaa, kun huoneet tyhjeni, myös tuoksu laimeni. Joku sanoi talo oli niin täynnä, ei ilma vaihtunut.

Asunto tyhjeni samaan aikaan, kun appi kuoli.

Oli kuulemma ennätysnopea hoitaa paperit, kun lopun lähtö tiedettiin milloin on lähellä.

Älä luovuta. Kokeile tyhjentämistä ekana

Meillä on pihalla todella huonokuntoinen rakennus, joka oli vanhempien jäljiltä täynnä rojua, huonekaluja, tekstiilejä, kirjoja, astioita, mitä vaan ja aivan täynnä. Vaikka osa tavarasta oli muistoja, niin roskiin meni. Kaikki huonokuntoisessa rakennuksessa homeentuneet pilalle ja myös hiiret päässet sisään. Mutta jopa tuollaisessa purkukuntoisessa rakennuksessa haju hälveni, kun tavarat poistettiin. Niinkin paljon, että jopa minä astmaatikkona voin nyt käydä siellä. Aiemmin meinasin saada kohtauksen, vaan jos joku avasi rakennuksen oven. Säilytämme siellä nykyään talvirenkaita ja pihatyökaluja, eivätkä ne haise, ainakaan pihatöissä/renkaan vaihdossa. En mitään tärkeää tuolla säilöisi. Mutta kunnollisessa talossa voi haju kadota, kun raijaa tavarat ulos. Seinät voi myös käsitellä hajua hälventävällä aineella.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuko teistä muista ikinä siltä, että ajatukset pyörivät välillä liikaa tavaroissa ja niiden karsimisessa..? Itselläni on monta vuotta ollut todella vähäistä se sisääntulevan tavaran määrä, mutta toisaalta karsiminenkin on tapahtunut todella hitaasti, joten välillä tuntuu, että pääseekö ikinä rentoon suhtautumiseen tavaroiden kanssa... jotenkin jää päälle tuo tarve karsia, vaikka tilaa on ja tavaraa nyt ei loppujen lopuksi niin hurjasti itselläni ole. Vinkkejä ajatusten ohjaamiseen muualle ja ns. rentoutumiseen tavaroiden kanssa?

Moni ihminen tarvitsee jonkun projektin. Raivaaminen on kuitenkin parempi kuin shoppailu. Itselle tavaran karsinta jäi vähemmälle, kun karsimisen jälkeen aloitin remppaa ja nyt rempan jälkeen liikuntaharrastusta. Todennäköisesti sinulla ei vaan ole mitään muutakaan kohdetta mihin laittaa juuri tuollaista energiaa.

Mutta onneksi se karsintamentaliteetti on iskostunut selkärankaan. Rempassa oli tarkka tila missä "ylimääräisiä" (maalia, jäi voi vielä tarvita, aika isoja paloja lautaa, jne) tavaroita säilöttiin ja jos eivät sinne mahtuneet, niin sitten kierrätykseen. Samoin ei ostettu lisää vaikka pensseleitä varmuudeksi, vaan mietittiin montaa tarvitaan ja rautakauppa on kuitenkin lähellä ja lähes aina auki ja prismasta saa vaikka mitä ja se on 24/7. Rempan jälkeen katsottiin varasto kuntoon ja laitettiin jäljelle jääneet tavarat paikoilleen ja lahjoitettiin, ne joita nähtiin, ettei enää itse tarvita tai eivät säily seuraavaan remppaan.

Nyt en ole turhia harrastusvälineitä ostanut, vaan kirjannut ylös mitä tarvitsen, katsonut kaapit läpi onko vastaavia jo olemassa. Jos ei ole, niin tarkkaan miettinyt vaikka miksi nämä tavalliset lenkkarit ei käy ja sitten ostanut sellaiset joissa on kaikki kaipaamani ominaisuudet, enkä vaan jotain, koska on kiva ostaa.

Nyt tavaroita ajattelee vain silloin kun jotain tarvitsee, ei koko ajan niin kuin ennen karsimista (mitä nyt voisi ostaa) tai karsimisen aikana (mitä ja mihin nämä laittaisi ja miksi tämmöisiä on ostanut). Tavarat on elämän tukena, eikä elämä pyöri tavaroiden ympärillä.