Mikä on teidän täydellisen perheen salaisuus? Mtä salaatte/peittelette?

Olen tajunnut, että suomalaiset on älyttömän kateellisia toisilleen ja vaikka ei oliskaan, paheksutaan onnen kuuluttamista yleisesti. Niinpä yleensä vastaan kuulumisten kyselyynkin " sitä tavallista sähellystä" tai " haipakkaa, mutta ihan jees" tai " univelka vaan kasvaa, mutta muuten ihan hyvää" tai " lapsen on olleet paljon kipeinä, mutta muuten ihan tavallista" . Tuntuisi nololta hehkuttaa onneaan, kun eiköhän se käy vähän liiankin selväksi jo ihan muutenkin.



Muuten nautin ilman huonoa omaatuntoa elämästäni. Tiedän, että se voi muuttua milloin vain, joten jokaisesta päivästä saa ja pitää ottaa kaikki irti NYT! Sitä kaikki eivät tajua, jos eivät ole seuranneet läheltä karuja kohtaloita...

Toisaalta ne nyt on niin kaukaisia asioita, että ei niitä oikein kai voi luurangoiksi edes sanoa. Mennyt on mennyttä, nyt on nyt. Nykyinen elämä meillä on varmaan moninkertaisesti helpompaa ja mukavampaa kuin millaisen kuvan annamme esim. lapsettomille pariskunnille. On jotenkin sellainen olo, että ei haluta hehkuttaa onneamme, kun mitä se ketään auttaisi? Ennemmin sillä saisi vain pahaa mieltä aikaiseksi ja kaverit kaikkoamaan. Vaikea toisaalta perusjuttuja on peitelläkään, mutta samanlaisia heittoja kuin toi edelläoleva mekin viljellään. Ja valitellaan rahasta, jos muutkin valittaa, vaikka pärjätään tosi hyvin oikeasti myös taloudellisesti.



Hei, on meillä yksi huijaus: ollaan remontoitu itse paljon vähemmän kuin annetaan ymmärtää. Työvoima on kallista, " itse tehden" on muka voinut säästää hurjasti ;) Sekin menee matalan profiilin pitämisen piikkiin, vaikka turhaa toki onkin.

Hankalaa, kun ei halua leveillä, mutta kuitenkin haluaisi auttaa nyt niitä, joilla tekee tiukkaa... etenkin läheisistä puhuttaessa. Melkoista tasapainoilua.

muttei minun kanssa. eron hakeminen toisesta maasta on niin hankalaa kun exä ei ole yhteistyökykyinen. suomessa ovat eronneet jo ennen kuin tavattiin.

Eikä sitäkään, että miehellä on avioeronsa jäljiltä niin isot velat, ettei hän selviä velattomaksi tässä elämässä. Enkä minäkään kauheasti piilottele aiempaa vakavaa masennustani.



Olemme ihan superonnellisia nyt, kun mikään näistä ei varjosta elämäämme mitenkään olennaisesti.

No ehkä se että toista lastamme yritimme vuoden (!) eikä tullut ihan tosta vaan, kolmannen kanssa sama ongelma, siksi suuremmat ikäerot.



Emme ole ihan niin rikkaita miltä näytämme, iso uusi omakotitalo, uusi hieno auto, paljon laatuvaatteita yms. mutta kun minulla vaan on niin lyömätön finanssitaju ja kyky raha-asioissa että tajuan hyödyntää tilaisuuksia kun ne tulevat.

Ei haluta rehvastella. Hankalaa kuitenkin kun halutaan matkustella, ostettiin talo, 2 autoa jne. Mun vanhemmille sanottiin, et miehen puoleta tuli perintöä ja miehen vanhemmille sitten päinvastoin. Ehkä joskus sanomme totuuden, mutta vielä ei uskalleta.



Pelkäämme myös, että ystävät alkaisivat suhtautua erilailla tai ympärille pelmahtaisi yhtäkkiä onnenonkijoita.



Minä jäin jo ½ vuotta sitten töistä pois, mutta suvulle sanoin, että olen osa-aikaisena...

Pidetään matalaa profiilia, ollaan vähän niinkuin arkeen nuutuneita ja kauhistellaan miten selvitään velastamme. Oikeasti siis kaikkea muuta, elämä on ihanaa! ;)

Ja toisaalta, vanhempianne ja siskojanne ja veljiänne epäilemättä jelppisitte joissakin erityisissä rahavaikeuksissa pyytämättäkin? Vai?

Nyt ollut " kuivilla" 11 vuotta. Emme me varsinaisesti asiaa salaa, mutta tarkoin harkitaan kenelle kerrotaan. Monet ovat reagoineet hienosti, mutta aina on niitäkin joista se on ihan kauheaa. Olla nyt entisen alkoholistin ja narkomaanin kanssa. Sukulaiset eivät tiedä ja vanhempieni pyynnöstä he saavatkin ollakin tietämöttömiä.

Edellinen asuntomme oli meille aivan liian kallis. Myytiin jotain kaikille selitellen..



Noita lotosta voittaneita en kans ymmärrä, että miksi ette perheillenne kerro? Jos mä voittasin, kertosin kyllä ja auttaisin taloudellisesti heitä!

mies tekee pimeetä työtä noin. 2000-2500¿/kk normaali päivätyön lisäksi.

Vanhempani paheksuvat kovasti etenkin perheellisiä jotka alkoholia käyttävät. En todellakaan aio kertoa asian laitaa heille.



Moni luulee että olen ahkerampi kuin oikeasti olen. Kun tulee vieraita niin siivoan kovasti että olisi siitiä. Normaalioloissa aina vähän sekaista.

Annan aina kiireisemmän kuvan itsestäni, kuin olen. En jaksa kaiken maailman kissanristiäisiä, joten teeskentelen kiireistä, jotta voisin taas rauhassa mennä saunomaan tai lukemaan kirjaa.

Lisäksi en kerro esimerkiksi työkavereille, että miehelläni on kaksi lasta entisestä liitosta vaan puhun vain " lapsesta" ja kaikki luulee, että tyttöjä on yksi. Tämä nyt kyllä on turhaa, mutten kehtaa enää tunnustaa totuutta vaan yritän olla puhumatta asiasta lainkaan.



Sitten suurin salaisuus: mieheni on luottekelvoton ja tuomittu talousrikoksesta. Sitä ei tiedä kukaan tai no, kaverit tietää jotain sinne päin tuosta luottokelvottumuudesta, mutta tuomiosta ei olla kerrottu kenellekään. Se on ajalta ennen kuin tavattiin ja se asia on käsitelty meidänkin suhteessa. Pelkään kauheasti, että tuo luottokelvottomuus ja tuomio käyvät ilmi, kun äitini on sellainen nuusku ja käy tutkimassa tuolla toimistoissa ihmisten papereita.

...

Vanhemmat eivät tiedä, eivätkä sisarukset. Mun vanhemmat kuolisivat varmaan, jos kuulisivat... Äiti arvostelee ihmiset suorastaan sen perusteella tupakoivatko vai eivät.



Onneksi tupakoin nykyään tosi vähän, niin salailu ei ole niin tuskaista.

plus se, että mies on ollut lukuisia kertoja vankilassa nuorempana, sekä yhden todella tunnetun jutun päätekijänä tuomittu, tosin yli 10 vuotta sitten.

Nyttemmin hän on akateemisesti koulutettu uraputkessa kiitävä ihana perheenisukki...

Vierailija:

Nyt ollut " kuivilla" 11 vuotta. Emme me varsinaisesti asiaa salaa, mutta tarkoin harkitaan kenelle kerrotaan. Monet ovat reagoineet hienosti, mutta aina on niitäkin joista se on ihan kauheaa. Olla nyt entisen alkoholistin ja narkomaanin kanssa. Sukulaiset eivät tiedä ja vanhempieni pyynnöstä he saavatkin ollakin tietämöttömiä.

Ei nyt toitoteta kaikista ongelmista kaikelle kansalle, mutta ei myöskään tehdä töitä jotta joku asia pysyisi salaisuutena.



Nuorempana olin varsinainen super-mama-wanna-to-be, vaadin itseltäni liikaa ja keskityin kovasti ulkokuorenkin vaalimiseen. Nyt olen huomannut että ihmiset suhtautuu paremmin jos on ihan vaan oma inhimillinen itsensä, nykyään on itsetuntoakin niin paljon ettei tarvitse salailla tai esittää.

kirvesmurhaaja, aviottomia lapsia joista äitinsä ei huolehtinut, itsemurha, myös alkoholiongelmia