Kuumekouristuksista!
Kertokaa miten uskallatte itse nukkua yöllä?
Minä olen jo pari kertaa asiasta keskustellut täällä. Pojan ensimmäinen kourists sattui 1-vuotissynttäreillä ja kesti yli 2 tuntia!
Syksyllä oli lievempi ja nyt taas perjantaina. Lapsi ei herännyt edes ennen kohtausta, itse onneksi aavistin, ettei kaikki ole hyvin ja istuin lapsen sängyn vieressä kun kohtaus alkoi. Meni kuitenkin ohi lääkkeellä ja viileällä suihkulla, poika oli jo suurinpiirtein tajuissaan ja hengitti kun ambulanssi tuli eikä meidän tarvinnut olla kuin kaksi yötä tarkkailussa sairaalassa.
Poika oli saanut n. 2,5h ennen kohtausta molemmat kuumelääkkeet ja nukkui vaippasilteen. Silti kuumetta 39,5!
Mitä jos olisin itsekin nukkunut? Mistä olisin tiennyt kohtauksen alkaneen?
Miten muilla kohtalotovereila?
Kommentit (13)
ei ole kuumekouristuksia mutta epilepsia on. Sen puhjettua pelättiin kovasti itsekin, miten sitä uskaltaa nukkuakaan... Hankittiin sitten itkuhälytin, vaikka vauva-aikana ei semmoista ollut. Se kun on korvan juuressa täysillä niin herätään kyllä jos seinän takana alkaa olla outoa liikettä tai ääntä. Sen verran lapsi kuitenkin liikehtii ja meidän tapauksessa myös yökkii jos kohtaus tulee. Eikä sitä koko elämäänsä voi valvoakaan...
esim. viileässä kylvyssä niin kauan kunnes kuumelääkkeet alkavat vaikuttaa. Panadol mikstuuran vaikutus alkaa täysillä vasta noin kaksi tuntia lääkkeen annosta, supon teho on yleisesti hiukan kyseenalainen. Pronaxen mikstuuran vaikutus on täysin päällä vasta 4 tuntia lääkkeen annon jälkeen.
Kylvyn tai suihkun ei siis tarvitse olla kylmä, mutta reilusti viileä kuitenkin (n. 30 astetta). Vesi jäähdyttää tehokkaasti ja laskee kuumetta äkkiä. Kylvyn jälkeen kannattaa iho vielä rasvata lämmön haihdutuksen tehostamiseksi. Mikäli teillä on olemassa pöytätuuletinta, sillä voi vielä tehostaa jäähdytystä.
Toisilla lapsilla on siis taipumuksena saada dramaattisia, pitkäkestoisia kuumekouristuksia (kuten ap:n lapsella, muistan teidän tarinan vanhastaan). Tälläisten lasten kohdalla on siis ensiarvoisen tärkeää saada lämpö alas niin pikaisesti kuin mahdollista. Mielellään heti, kun on todennut lapsella olevan kuumetta.
Toivotaan että ap:n lapsellakin kouristelutaipumus vähenee kun ikää tulee lisää.
Jaksamista!
Kai tämän asian kanssa oppii elämään. Tuntuu silti että ei oikein uskalla nukahtaa sikeästi vaan pitää vahtia lapsen unta.
Siirrettiin poia nyt kokonaan nukkumaan samaan huoneeseen meidän kanssa. Se onpieni murhe sitten kun joutuu vierottamaan omaan huoneeseen takaisin.
Silloin perjantaina ennen nukkumaan käymistä käytin lasta viileässä suihkussa ja sainkin kuumeen laskemaan, mutta silti nousi uudelleen korkealle.
-ap
Eli aina kun tulee kuumetta, tulee kouristuksia. Itse nukun kuumeisen pojan sängyn vieressä patjalla. Kyllä siihen herää kun rupeaa kramppaamaan. Minua vaan ihmetytti, että miksi te menitte lääkäriin, jos kerran kramppi meni ohi lääkkeillä? Ja miksi teidän piti olla tarkkailussa kaksi yötä? Ei meillä lähdetä lääkäriin, ellei kouristuslääkkeen annon jälkeen ole vielä kohtaus päällä, eli kestää reilusti yli 5-min. Usein on peruttu ambulanssi, kun kohtaus onkin mennyt itsestään ohi. (eli lääkkeillä)
Ensimäinen kohtaus kesti teillä yli 2-h, kuinka se on mahdollista? Eikö ne sairaalassa antaneet Stesolidia, ja eikö teillä ole kotona sitä käytössä? Vai tarkoititko tuolla, että sai useamman kohtauksen tuon 2-h aikana? Aika outoa jos kouristelu kesti 2-h, eikä sairaalassa tehty mitään. Tokihan lapsi on tokkurainen pitkään kohtauksen jälkeen, ja saattaa olla muissa maailmoissa, mutta ei kouristus saa noin kauan kestää.
Kuumekouristus on sinänsä vaaraton, joten nuku vaan rauhassa, kyllä kunnon kramppiin herää!
Mekaaninen viilennys on myös tosi tärkeä, vilpoisaan suihkuuun lapsi, taivepaikat kannattaa suihkuttaa ja pää erityisesti. Aivan ohuelti päälle tuuletettuun huoneeseen nukkumaan.
Pronaxenin ja buranan vaikutusmekanismi on sama, ja niitähän ei saa antaa samanaikaisesti. Silti burana joskus auttaa, vaikka pronaxenista ei olisikaan mitään apua.
Eiköhän se äidinvaisto olisi herättänyt...itse en varmasti uskaltaisi nukkua.
syytä lainkaan. Buranasupot taas auttavat aika pikaisesti.
meillä kesti kuumekouristus yli 3h poika oli teholla koko ajan mutta ei saanut kouristusta loppumaan oli kyse yhdestä kouristuksesta
Aika outo kysymys tuo, että miksi sairaalassa ei tehty mitään.
Meillä kotona paikalla oli kaksi ambulanssia ja helikopteri. Antoivat ensiapua kotona lähes kaksi tuntia , jona aikana poika ei tullut tajuihinsa eikä edelleenkään hengittänyt kunnolla. Laittoivat hengitysputken ja vietiin kopterilla yliopistolliseen sairaalaan teholle hengityskoneeseen. Eli kyllä yritettiin tehdä, mutta ei auttanut. Pojasta otettiin kaikki kokeet, mutta mitään muuta ei löytynyt, diagnoosi oli siis pitkittynyt kuumekouristus.
-ap
Eli aina kun tulee kuumetta, tulee kouristuksia. Itse nukun kuumeisen pojan sängyn vieressä patjalla. Kyllä siihen herää kun rupeaa kramppaamaan. Minua vaan ihmetytti, että miksi te menitte lääkäriin, jos kerran kramppi meni ohi lääkkeillä? Ja miksi teidän piti olla tarkkailussa kaksi yötä? Ei meillä lähdetä lääkäriin, ellei kouristuslääkkeen annon jälkeen ole vielä kohtaus päällä, eli kestää reilusti yli 5-min. Usein on peruttu ambulanssi, kun kohtaus onkin mennyt itsestään ohi. (eli lääkkeillä)
Ensimäinen kohtaus kesti teillä yli 2-h, kuinka se on mahdollista? Eikö ne sairaalassa antaneet Stesolidia, ja eikö teillä ole kotona sitä käytössä? Vai tarkoititko tuolla, että sai useamman kohtauksen tuon 2-h aikana? Aika outoa jos kouristelu kesti 2-h, eikä sairaalassa tehty mitään. Tokihan lapsi on tokkurainen pitkään kohtauksen jälkeen, ja saattaa olla muissa maailmoissa, mutta ei kouristus saa noin kauan kestää.
Kuumekouristus on sinänsä vaaraton, joten nuku vaan rauhassa, kyllä kunnon kramppiin herää!
[/quote]
itse varmaan ottaisin kuumeisen lapsen viereen nukkumaan,meillä ollut muutama kuumekouristus jotka jäivät sitten pois