hiljaisuuteen tottunut / hiljaisuutta rakastava vauva?
8kk vauvamme on todella herkkä äänille. Nukahtamiseen tarvitaan täysi hiljaisuus. Unilta herätään, jos naapurissa lapset leikkivät, ovi narahtaa, ulkona menee äänekkäämpi auto tai joku kävelee rappusissa. Vaunuissa ei voi kuvitellakaan mennä ihmisten ilmoille, ei autoteiden varsille, leikkipuistojen tai koiratarhojen läheisyyteen. Vauva on ollut laitokselta asti todella huono nukkumaan. Iän karttuessa unen määrä vuorokaudessa on kuitenkin lisääntynyt kiitettävästi sekä nukahtaminen on alkanut sujumaan paremmin nyt lähiaikoina - jos vain mikään ei pientä nukkujaa häiritse.
Kun vauva on hereillä, häntä häiritsevät, mutta myös kiinnostavat äänet. Leluissa olevat piippaukset ja soittoäänet pelottavat. Tuntuu, että kaikki pienetkin äänet kotona (ja ulkoa tulevat äänet) rekisteröidään, ja niihin reagoidaan jotenkin. Eikä auta vaikka vessan vetämisen kuulee kymmenen kertaa päivässä.
Olen miettinyt mitenköhän paljon meluherkkyydessä on opittua ja mikä taas persoonaan liittyvää? Ajan saatossa aloin vähentämään melutasoa kotona ja ulkosalla, kun yritin raapia kaikki mahdolliset minuutit unta kasaan. Jossain vaiheessa yritin pitää radiota päällä kotona, mutta sen kanssa ei tullut nukuttua silmällistäkään. Olemme jatkaneet kotona sellaista hiljaista tossuttelu-elämää, enkä ole varma onko tässä oikein mitään järkeä vai vaatiiko poika oikeasti näin paljon hiljaisuutta.
Olisi kiva kuulla, jos jollain olisi kokemusta vastaavanlaista tai toki saa muutkin kommentoida.
Myttö, poika ja huopatossutehdas.
Kommentit (4)
kuuletko usein: olet totuttanut liian hiljaisuuteen? plää plää
tämä tyttö herää jos vessa vedetään ym. hiivitään täällä kuin jossain huopatossutehtaassa ja pienikin ääni herättää ja sitten ei enää päivällä uniaan jatka..
ei paljon sympatiaa saa kun muiden vauvat nukkuvat vaikka päällään..herkkäuninen tää tyttö on ja niin olen minäkin, olen kyllä radiota soittanut kun oli pieni että " tottuisi" mut ei se siitä riipu..tekis mieli vuorata pinnis jollain melueristeellä =)
Vastasyntyneenä nukkui kuin tukki,muttei enään moneen kuukauteen. Totuttamisesta ei ole kyse, meillä on kaksoset vajaa neljävuotiaita ja kotona kaiket päivät. Meteli on välillä kammottavaa ja jos kavereita on kylässä niin vielä kamalampaa. Alusta asti pyrin poikaa nukuttamaan tässä kaikessa metelissa,mutta ei. Nukahtaa kyllä jos on oikeasti väsynyt,mutta nukkuu 5min-30m ja herää heti vähänkään kovempaan kolahdukseen tai muuhun. Ja niitähän riittää tässä taloudessa.
Takapihalla en voinut kunnolla nukuttaa hetkeen kun heräsi jos naapurissa koira haukkui, joku käveli tiellä tai naapuri kävi tupakalla.
Nyt kun poika on 9kk, on ruvennut nukkumaan paremmin ulkona heräämättä ihan jokaiseen rasahdukseen. Silti saan käydä monta kertaa päikkäreiden aikana heijjaamassa uudelleen uneen kun on herännyt.
Yöunille meno on vaikeata kun ei saisi kuulua yhtään meidän vanhempien ääntä tai telkkarin ääntä, koko ajan heräilee.
Myönnän että kun kaksoset sain ja he oppivat nukkumaan ihan joka paikassa, ja tuntui että mitä kovempi meteli sen paremmoin nukkuivat. Niin ajattelin pienessä mielessäni että kaikki jotka valittivat herkkää vauvaa, niin syytin suoraan vanhempia.
Nyt olen itsekkin sen tajunnut ettei aina voi kaikkeen syyttää vanhempiakaan, jotkut vauvat ovat vain tälläisiä, jospa se joskus helpottaa..
Heräsi aina ihan pienimpäänkin rasahdukseen ja vesipisaroiden tipahteluun ulkona. Ja oli kyllä todella raivostuttavaa, kun ihmiset sanoivat, että " te olette sen totuttaneet hiljaisuuden, olisi pitänyt nukuttaa metelissä" . No niin yritettiinkin alussa, mutta tuloksena oli se, että vauva ei nukkunut juuri lainkaan. Joten hissutteluksi meni.
Vauvana esikoinen pelkäsi myös yllättäviä ääniä, juuri vessan vetoa ja piipittäviä leluja, kuten ap kuvaili. Myös kovaäänisiä lapsia ja koiria ja mopoja ja ties mitä. Nyt 4-vuotiaana ei ole enää niin säikky ja nukkuukin erilaisista äänistä huolimatta. Nuorempi sisarus huutaa aina pitkin yötä, mutta tottui siihenkin nopeasti, eikä enää heräile. Mielestäni koko äänihämmingissä oli kysymys nimenomaan luonteenpiirteestä: meidän esikoinen on muutenkin arka ja varoivainen ja kun pienempänä ei tiennyt, mistä kaikki äänet johtuivat, pelkäsi niitä. Ja joidenkin ihmisten temperamentti nyt vaan on jo syntyjään sellainen, että kestää huonommin erilaisia ärsykkeitä.
Meidän nuorempi lapsi tosin on siinä mielessä erilainen, että heräilee ääniin kyllä herkästi, mutta ei hereillä ollessaan pelkää niitä, vaan haluaa mennä tutkimaan, mikä äänen aiheuttaa.
Liittyy persoonaan, et ole opettanut. Minulla kaksi lasta. esikoinen ei välittänyt äänistä, nukkui kaupungilla, junassa missä tahansa kolkkeessa yms. Kuopus ei nuku missään missä on ääniä. Eli kertoo tosiaan persoonasta, koska kuopuslapsi jos kuka joutuu alusta asti altistumaan aivan erilaisella melutasolle kuin esikoinen. Minkäs teet. Esim. esikoinen nukahti kun ihan vain työnsi missä tahansa kaupungin vilskeessä. Kuopus ei nuku missään muualla kuin kotipihassa. Jos saankin nukahtamaan pihassa ja lähden ihan vain työntämään asemalla saattaakseni kaveria niin hän herää kesken sikeänkin unen; kokeiltu on. No, ei auta muu kuin mennä persoonan mukaan. Mutta mielenkiintoinen lisäys: yönsä esikoinen nukkui huonosti ja tämä kakkonen taas hyvin...