Pieni uusperheongelma..

Ajattelin vain vastailla kun kukaan muu ei ollut vaivautunut.



Ensiksikin kyllä teillä voi olla teidän kodin säännöt telkan katselussa yms. 7v jo ymmärtää sen. Itse sanoisin että pidä kiinni tiukasta telkan katsomisesta ja katsomisesta miehesi kanssa. Ei se 7v:kaan voi olla kovin paljoa telkkaa katsomassa ja pelailemassa- varmasti tulee levottomaksi.



Sitten jos lapsi valittaa ettei ole mitään tekemistä, niin mitä tekemistä hänelle olisi? Onko kavereita, onko leluja, askarteluvälineitä, voiko pelata lautapelejä, voisiko talvella käydä luistelemassa, uimassa, pulkkamäessä, hiihtämässä, kesällä pyörälenkillä, uimarannalla yms. yhdessä? Tuo teidän 3v:kin jo varmaan mielellään osallistuisi noihin touhuihin.



Ja lapsen käytökseen ovien paiskomiseen yms. voi kyllä puuttua. Aina ei tarvitse olla lakia lukemassa, vaan lapsen kanssa voisi keskustella ja kysyä lapsen mielipidettä miten muuten voisi käyttäytyä. Jos saat lapsen mukaan ja jopa itse sopimaan säännöistä, voisi niiden noudattaminen olla helpompaa.

ja vieläpä asiallisesti. Tuntuu, että kun näistä uusperhe asioista avautuu niin saa vaan pelkät haukut päälleen.



No siis tekemisestä ei pitäis olla puutetta.. Leluja on, jopa oma huone tyttöä varten, askarteluvälineitä pilvin pimein, lautapelejä samoin, mutta kun mikään ei kiinnosta.. Kovin kauaa ainakaan. Kavereita ei ole ja se on tosi kurjaa, mutta kun eri paikkakunnalla asutaan ja meidän tuttavapiirissä ei ton ikäsiä lapsia vielä ole



Vielä tuota mietin, miten oman Taaperon saisi tajuamaan Etiksen täällä ollessa, että kaikki nuo aikasemmassa tekstissä mainitsemani asiat oo sallittuja. Etiksen täällä ollessa tuo uhma mua kohtaan nousee ihan älyttömästi, vaikka muuten äitiä tottelee..



Eikö -o-i-k-e-e-s-t-i- kukaan muu hakkaa päätään seinään samanlaisissa asioissa?

Tytön kanssa oon yrittänyt tuloksetta keskustella näistä asioista. Vastaus vaan on joka kerta joko emmätiiä tai okei. Jos vastaa vaan okei, niin kysyn että mitä okei niin vastaa sitten siihen et emmätiiä. Mies kuittaa tän vaan silleen, että kun se nyt vaan on sellanen..

Hitto vie, ei kukaan lapsi " vaan oo sellanen" ettei sille mittään voisi sanoa tai opettaa.. Ja tätä se on todennut jo pelkästään siihen, ettei tyttö välttämättä sano mulle edes moi, vaikka tulee meille.. Just!



Kahden kun joskus tytön kanssa ollaan (nykyään tosin aika harvoin), mutta silloin se on kuin eri tyttö, juttelee asioistaan ja touhuiluistaan ja on ihan kivaa.On vaan asioita joita ei silloinkaan voi ottaa puheeksi.

Hmm, kauanko miehesi erosta on? Onko tyttö viettänyt noita viikonloppuja teillä jo monen vuoden ajan? Mietin, että ehkä hän ei oikein koe teidän kotia omakseen eikä siksi keksi siellä mitään tekemistä. Kannattaisiko hänet ottaa mukaan kotitöihin, tekemään esim. yhdessä ruokaa tai siivoamaan tms? Että hän jotenkin tuntisi itsensä enemmän perheenjäseneksi eikä vieraaksi.



Oletteko miehesi kanssa puhuneet tytölle teidän kodin säännöistä? Auttaisiko jos vaikka yhdessä juttelisitte, että oven paiskomiset yms. on kiellettyjä, telkkaa katotaan vain vähän jne? Ja asettamalla hänelle rajat aivan kuin omallekin lapselle. Itse sanoisin, että jos tyttö ei tottele, telkkaria ei katota ollenkaan, tai ainakin aikaa vähennetään. Ja tosiaan kuten Insinööriäiti ehdotti, illoiksi voisi kehitellä jotain tekemistä, uimahallia, luistelua jne. Kavereita voi olla hankalaa saada, kun hän kuitenkin käy teillä vain ehkä pari kertaa kuussa. Mutta pikkusisarus tietysti kasvaa ja kehittyy koko ajan kaveriksi.



Ymmärrän, jos sinulle on vaikeaa komennella. Rajojen asettaminen on minusta kuitenkin suurinta rakkautta. Se, että lapsen antaa pelata tuntikausia tietokonepelejä tai tuijottaa telkkaa, on mitä suurintä välinpitämättömyyttä.

Ei ole helppo tilanne, ei, uusperhekuviot on joskus hankalia, kun on epäselvää, kuka saa kenekin kersoja " komentaa" , ja lapsethan käyttävät tätä aikuisten epävarmuutta hyväkseen.

Sanoisin, että ota vaan rohkeasti paikkasi tämän etiksenkin äitinä. Tervehdi iloisesti, kysele kuulumiset, ole kiinnostunut vaikka ensin tuleekin varmaan umpimielistä kommenttia. Ja lue vaan sitä lakia kodin säännöistä; oikealla asiallahan olet rajoittaessasi liiallista tv:n katselua. Välittäminen on joskus myös kieltämistä ja rajojen asettamista, joten opettele vain sanomaan etiksellekin tarvittaessa ei ja pidä myös pääsi. Ota molemmat tytöt mukaan kotitöihin, ja koeta houkuttaa etis isonsiskon rooliin pienemmästä huolehtimaan ja taitavampana näyttämään mallia vaikka leipomispuuhissa jne - niin että etiskin löytäisi paikkansa teidän perhekuviossa. Ennen kaikkea, käytä omaa aikaasi tähän; älä jätä lapsia hääräämään vain keskenään vaan ole mukana.

- Tiedän kyllä, että tää on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ole silti sinnikäs ja päättäväinen. Järjestys on saatava taloon, niin teillä kaikilla on parempi olla. Tilannehan on sikäli kuitenkin hyvä, että etiksesi on 7-vuotias, eikä vielä murkkuikäinen, jonka kanssa vääntäminen voisi olla vielä hankalampaa.

Aikoinaan miehen poika (ed.liitosta) oli myös sellainen, että valehteli myös tosi tyhmistä asioista ja jäi niistä kiinni. Mutta ei ainakaan meillä siihen mikään auttanut, valehtelu vain jatkui aina vähän ajan päästä. Ja yksi mihin kiinnitin huomiota oli, että isänsä ei huomannut koko valehtelua vaan uskoi kaiken mitä poika kertoi. Monta kertaa katsoin miestä ihan tyhmänä, että et kai sä tota usko.



Muutaman kerran sain pojan kiinni valheesta niin, että sanoi isälleen olevansa harjoituksissa mutta keskustelussa oli jotain mikä pisti mun korvaan. Niinpä käskin miestäni soittamaan takaisin ja sanomaan, että hänpäs tuleekin hakemaan sitten sielä harkoista... vähän aikaa oli puhelimessa ollut hiljaista ja sitten selvisi, että sitä oltiinkin kaverilla !! Taas olisi isänsä uskonut jos en olisi itse puuttunut asiaan. Että tosiaan MIKÄÄN EI AUTTANUT TUOHON VALEHTELUUN, ja edelleenkin valehtelee.

Kai se vaan niin on, ettei tässä helpolla pääse..

Tyttö on meillä muuten käynyt kohta 6 vuotta ja nyt tähän kouluun asti oli meillä joka viikko 2 päivää viikossa aina miehen vapaapäivinä. Voi tietysti olla, että vaikka aikaa onkin mennyt näinkin paljon, niin ollaan silti vähän vieraita toisillemme, kun tein kuitenkin pitkään töitä ja koulua samaan aikaan ja tyttö oli isänsä kanssa kaiket päivät ja minä jonkun pätkän silloin tällöin. Monta asiaa meni pieleen.. Tytön äiti katkerana on minua parjannut tytölle oikein kovasti ja näitä " totuuksia" onkin ollut lystiä kuunnella tytön suusta.. Ja me mieheni kanssa on tavattukin vasta heidän eronsa jälkeen, joten en ole kenenkään perhettä edes rikkonut..



Musta olis mukavaa, jos pystyttäis edes jonkinmoiseen yhteistyöhön Etiksen äidin kanssa, mutta kun ei sovi niin ei sovi..



No, muutaman vuoden kun vielä jaksais, niin sais tyttö itsekin päättää haluaako edes tulla meille, jos ei huvita. Eikö? En tarkoittanut pahasti tuota viimestä lausetta.

Meillä sikäli erilainen tilanne, että miehen lapset 10 ja 12 v asuvat meillä (muuttivat 1 kk kuluttua yhteisen lapsemme syntymisen jälkeen) ja vierailevat äidin luona todella epäsäännöllisesti. Äidin moninaisten ongelmien takia hänellä tuntuu olevan vanhemmuus aivan hukassa, ei aseta lapsille juuri lainkaan rajoja (mm. televisio, tietokone, pelit, nukkumaanmenoaika, ei kotitöitä..). Tämän sitten näkee meillä aika rankasti, protestoivat tyyliin " äidillä saa tehdä sitä ja tätä, äidillä ei tarvitse tehdä kotitöitä" jne. Olemme tehneet selväksi, että _meillä on meidän säännöt_ ja täällä aikuisia uskottava, minua myös, vaikka äiti en olekaan. Mieheni kanssa olemme onneksi aika samoilla linjoilla ja pitkiä keskusteluja on asiasta käyty.



Mitään taikakeinoja asian selvittämiseksi ei kyllä ole, ja itse ajattelen jo niin, että meidän elämä tulee varmasti aina olemaan paljon vaikeampaa kuin " normaalin perheen" . On kuitenkin asioita, jotka painaa silti vaakakupissa enemmän, niin, että en luovuta. Meillä tosin vielä vanhimmalla lapsella aika vaikeita tunne- ja käytösongelmia sekä oppimisvaikeuksia ja lasten äidin ongelmat vaikuttavat myös lasten ja koko meidän perheen elämään.. Ei ole helppoa, ei.



Yllättävää kyllä, kun olen avoimesti kertonut meidän uusperheen vaikeuksista ja vanhimman lapsen ongelmista niin moni muukin tunnustaa, ettei helppoa ole. Oikeastaan mitään pahempaa kritiikkiä en ole koskaan saanut ja toisaalta olisin varmaan hulluksi tullut, jos en olisi osannut asiasta puhua.



Voimia!! Ja muista myös, että hankalien asioiden ääneen tunnustaminen tekee niistä helpommin käsiteltäviä, silläkin uhalla, että joku ajattelee, että on " ilkeä äitipuoli" . (Mä aina ajattelen, että ehkäpä olen se syntipukki, jota lapset voi sitten aikuisena syyttää ongelmistaan ;)

Olet jo saanut hyviä vastauksia - ei muusta sen enempää, mutta tuo valehtelu. Minun ihan ikkariomat lapsikultani ;) tuossa hurmaavassa 7-vuoden iässä valehtelivat mennen tullen, vaikka oli päivän selvää ettei jutussa VOI olla sanaakaan totta.



Sanon tämän siksi, että jossain määrin voi olla kyseessä ihan vaan the vaihe, jolloin haetaan rajaa juuri tässä asiassa.



Noh, vielä siihen ei-mitään-tekemistä: Aina ei ole pakko tehdä mitään ;) Joku ehdotti, että otat Etiksen mukaan ruoanlaittoon tms., se voisi auttaa?



Valehteluasiaan ja kaikkeen muuhunkin isosti tsemppiä!

..erilaiseksi sen jälkeen, kun tyttö on aloittanut koulun ja käy teillä harvemmin? Tuntuu äkkiseltään, että osa kiukuttelusta voi olla ihan sitäkin, että tyttö näkee nyt isäänsä paljon vähemmän kuin ennen. Voi olla isää ikävä. Minusta se iltojen riehuminenkin viittaa vähän siihen, on niin kivaa nähdä isää ja olla teillä, ettei malta rauhoittua ja homma meneen " ylikierroksille" .



Mulla ei ole uusperheasioista mitään omakohtaista kokemusta, joten kaikki mitä sanon, on vain " kuvittelua" ja toivottavasti maalaisjärkeä. Tuli vain mieleeni, että oletko tarkkaillut itseäsi ja koittanut kiinnittää huomiota siihen, että kohtelet lapsia mahdollisimman samalla tavalla ja yrität vaikka välillä vähän lelliä 7-vuotiasta. Tehdä hänen kanssaan isompien juttuja? Jos työnjako on se (onko), että aina isän ollessa paikalla hän on " tytön elämän keskipiste" , saa isältä paljon huomiota ja sinä & pikkusisarus jäätte sivummalle --> teidän suhteenne ei pääse vahvistumaan äiti-lapsi-suhteeksi, vaan kaikki se aika, jonka olette kolmestaan, on enemmänkin vain odotusta, että " milloin isä tulee?" . Koittakaa vaikka vängällä järjestää myös niitä hetkiä, jolloin sinä vietät erityisesti aikaa isomman tytön kanssa ja pienempi on isällään.



:) ONNANNAA

,mutta kuulostit oikein kunnon äitipuolelta. Eli jaksamista edelleen. Sen vaan olen huomannut, että usein lasten käytösongelmissa syy on huomion haku ja lievä huonommuuden tunne. Eli 7-v on aika pieni vielä. Ja voi olla mustasukkainenkin alitajuisesti pienemmästä. Eli kehuja, kannustusta, kiintymystä, vaikka välillä sisällä vähän kiehuisikin. Ja yhteistä tekemistä. Olisiko naapurustossa samanikäistä seuraa, johon voisi yrtittää tutustua? Ja rajat tietty ovat kiintymystä, ei niiden asettamisesta tarvitse potea huonoa oloa.

Me oltiin kesällä vanhan sukulaistädin luona 3- ja 5-vuotiaiden kanssa. Samaan aikaan siellä oli 9-vuotias serkku lomailemassa. Hän sanoi ja teki mitä tykkäsi ja vanhukset vain naureskelivat hänelle. Meidän 5-vuotias rupesi tätä kaikkea sitten matkimaan, sanomaan minulle rumasti vastaan yms. Minä sitten yritin komentaa 9-vuotiasta ja lopulta turvauduin perinteiseen uhkailuun: me ei voida tänne tulla samaan aikaan sinun kanssasi, jos näytät tuollaista esimerkkiä.



- Voisiko joku tällainen puhuttelu tepsiä teilläkin, vetoaminen isommuuteen ja esimerkkinä olemiseen.



Tämä sama 9-vuotias oli meillä kylässä vanhempineen ja käyttäytyi nätisti, kuin kuka tahansa lapsi. Kyseessä oli varmasti rajojen kokeilua. Ei lapsi itsekään siitä pidä, että raja ei tule missään vastaan. Oman kodin säännöt siis koskemaan kaikkia siellä asuvia. Ja perheenjäsenen asema etätytöllekin.



Tsemppiä.

ne rajat. Meillä on perheessä ainakin niin, että jos isommat lapset katsoo isojen tv- ohjelmaa - mitään Winxejä meillä ei katso kukaan, mutta kuitenkin luonnollisesti meidän 7- ja 9- vuotiaat katsoo joskus ohjelmia, jotka ei ole sopivia meidän 4- vuotiaalle - niin silloin se 4- vuotias ei yksinkertaisesti mene sinne olkkariin häärimään, vaikka kuinka kiukuttais. Ja se on meidän vanhempien asia kestää sen pienen tättähäärän kiukku eikä sen tarvi olla niitten isompien lasten huoli ollenkaan.



Samoin tekemisessä koetetaan pitää huolta siitä, että isojen ei tarvitse aina tehdä juttuja sen pienimmän jaksamisen/osaamisen/kiinnostuksen mukaan vaan. Ja isojen ei tarvitse myöskään aina antaa periksi sille pienimmälle vaan sen takia, että ovat muutaman vuoden isompia.



7- vuotiaskin on kuitenkin vielä aika pieni lapsi, aikuisten pitää huolehtia siitä, että kaikenikäisillä perheen lapsilla on jokaiselle omalle ikätasolleen mielekästä tekemistä. Ja toki perheessä kaikki joustaa ja tehdään yhdessäkin juttuja, mutta minusta ei voi olla niin, että aina se ikävuosissa vähän vanhempi lapsi sopeutuu nuoremman juttuihin ja tahtiin.



Paiskomisissa ja kiukutteluissa sitten jokaisen perheen tulee tietysti vetää omaa linjaansa.