Subjektiivinen päivähoito-oikeus
Aiheesta on keskusteltu sata kertaa, tiedän. Mutta koska se ei ole aiemmin läheltä liipannut, niin on jättänyt vähän kylmäksi. Tänään mulle selveni, että lapsen tarharyhmässä, joka on siis pienten, alle 3-vuotiaiden ryhmä, on ainakin kaksi lasta, joiden äiti on kotona äitiyslomalla, mutta lasta pidetään tarhassa. Järkyttävää. Minä en keksi yhtään hyvää perustelua asialle. Edes mielenterveysongelmat eivät nyt kelpaa mulle, koska jos on mielenterveysongelmia, niin kannattaa varmaan vähän oottaa ennen kuin pukkaa lisää lapsia maailmaan. Ja jos ei jaksa hoitaa sekä vauvaa, että isompaa, noin 2-vuotiasta itse, niin kannattaa pysyä yhden lapsen äitinä.
Kommentit (56)
ja niitä päiväkotipaikkoja löytyisi ihan hyvin töihin mennessä jos kaikki ei tunkis itse tehtyjä lapsia yhteiskunnan harteille hoitoon. kannattaa tosissaan miettiä sitä lapsilukua uudemman kerran jos ei omistaan jaksa pitää huolta.
Hei en minäkään jaksaisi hoitaa niitä lapsianne. Niitä on jatkuvasti ylipaikoilla henkilökuntaan nähden.
mutta tuli mieleen sektio. Viikko sen jälkeen ei vielä saa nostella taaperoa.
Jokainen maksaa niistä päiväkodeista veroina. Yhteiskunta ollaan me kaikki ihmiset. Miksi näitä hyviä asioita aina halutaan pois ja monet äidit haluaa toisille äideille vaan rankempia oloja? Raivotkaa mielummin siitä, että päiväkotipaikkoja on liian vähän kuin siitä, että joku tuo muksunsa tarhaan.
Ja siksi toisekseen, lapsen kannalta on ihan sama, että onko äiti töissä vai kotona, jos se on itse tarhassa. Minusta pienen vauvan hoito on aivan pätevä syy laittaa isompi päiväkotiin. Siis ihan yhtä pätevä kuin joku sellainen että kaipaan aikuisten seuraa ja töiden haasteita, mitä monet sanoo syyksi jättää hoitovapaat lyhyeen.
Vierailija:
katsomaan tositarinoita Espooseen,
Millä alueella tuollaista sitten on? Mua siis vilpittömästi kiinnostaa. Meidän pikkukaupungissamme ei todellakaan toimita noin. Jos jollain äidillä isompi on hoidossa, niin kyse on parista päivästä per viikko ja silloinkin muutama tunti kerrallaan. Tuo ei tosiaan ole mikään ongelma. Ehkäpä Espoo on niin erilainen paikka.
Jäänyt mieleen, sillä se ajoittui samaan aikaan D-vitamiinin aloituksen kanssa.
ti, ke ja to. Enkä ole masentunut, en ole etsimässä työtä vaan jään kohta vauvan kanssa kotiin. Kolmas perheenjäsenkin tarvitsee oman huomion, aluksi vain äidin. Kolmivuotiaat kaipaa jo muutakin ja äitikin joskus lepoa. Meillä ei vanhemmat tai sisarukset asu lähellä ja mies tekee paljon matkatöitä. Miksi teen jonkun mielestä väärin?
Mutta eikös sen hoidon voi keskeyttää isomman lapsen kohdalla esim. puoleksi vuodeksi, menettämättä hoitopaikkaa? Aika moni perustelee sillä, että hoitopaikka menee. Eli tuo selitys ei kelpaa äideiltä minulle syyksi. nykyisin äidit luulee, että isomman pitää olla päiväkodissa. Omankin lapsen ryhmässä on kaksi äitiä, jotka hakevat vaunujen kanssa isompaa. Onko nykyäidit oikeasti niin väsyneitä?
2-vuotiaalle EI TODELLAKAAN ole sama, onko äiti kotona vai töissä. Voi olla suorastaan traumatisoivaa lapselle, kun hänet heivataan tarhaan, kun äiti jää kotiin vauvan kanssa. Tämä on lukuisten ansiantuntijoiden mielipide.
Subjektiivinen päivähoito ei useinkaan ole lasten kannalta hyvä asia - laiskojen vanhempien kylläkin. Kumpien hyvinvointia sinä sitten haluat tukea?
Vierailija:
Jokainen maksaa niistä päiväkodeista veroina. Yhteiskunta ollaan me kaikki ihmiset. Miksi näitä hyviä asioita aina halutaan pois ja monet äidit haluaa toisille äideille vaan rankempia oloja? Raivotkaa mielummin siitä, että päiväkotipaikkoja on liian vähän kuin siitä, että joku tuo muksunsa tarhaan.Ja siksi toisekseen, lapsen kannalta on ihan sama, että onko äiti töissä vai kotona, jos se on itse tarhassa. Minusta pienen vauvan hoito on aivan pätevä syy laittaa isompi päiväkotiin. Siis ihan yhtä pätevä kuin joku sellainen että kaipaan aikuisten seuraa ja töiden haasteita, mitä monet sanoo syyksi jättää hoitovapaat lyhyeen.
Vierailija:
Onko nykyäidit oikeasti niin väsyneitä?
Ja siitä ei kyllä tule mitään, kun vilkas parivuotias vaatii kaiken huomion. Aamupäivähoito muutamana päivänä viikossa loistava ratkaisu. Ja tutkimuksia löytyy kyllä tosiaankin laidasta laitaan.
laillista toimintaa. Niin myös minun 3-vuotiaani jatkaa päiväkodissa, kun saan vauvan - tosin vain kahtena päivänä viikossa virikkeiden takia.
Mielipiteeni kuitenkin on se, että subjektiivista päivähoitoa ei pitäisi olla. Mielestäni verovaroista ei pidä tukea systeemiä, että päiväkodit hoitavat lapset, jotka voisivat olla yhtähyvin kotona.
Minusta pitäisi luoda uusi systeemi ns. virikelapsille (koska virikkeitä ja kavereita 3-vuotias tarvitsee) eli joku päiväkerhosysteemi, joka maksaisi myös summan, joka vastaisi paremmin todellisia kustannuksia. Sekin voisi tietysti olla pienituloisille halvempi.
Minutkin heivattiin aina lomilla maalle mummon luokse. Ehkä äitini oli laiska, mutta ainakin ihanat lapsuusmuistot sain. Joku toinen voi saada ihania lapsuudenmuistoja mukavalta hoitotädiltä ja muilta lapsilta.
vaikeaa hoitaa kahta lasta kerralla. Lapselle on sitä paitsi täysin normaali ja terve ympäristö varttua alusta asti sisarusten kanssa. Ihme pikkutyranneja syntyy juuri tuolla ajattelumallilla: Meidän Nico-Petterin pitää saada äidin huomio yksistään.
" Minä olin järkyttynyt kun tajusin, että äidit ovat kotona..." No kylläpä pienestä järkytytte. Mitäs jos pidätte huolta vain niistä omista asioistanne ja omasta nico-petteristänne, joka on niin täydellinen koska äiti hoitaa kotona kouluikään asti.
Ärk. Minä olen muuten lastentarhanopettaja ja minua ei ainakaan stressaa yhtään onko äiti töissä vai vauvalomalla vai työttömänä. Kyllä jokainen äiti itse parhaiten tietää omat voimavaransa. Niitä ei aina osaa ennen lapsia arvioida.
Itselleni elämän rankimmat vuodet olivat kun hoidin omia,silloin vastasyntynyt, 2½v ja 4v ja jälkeenpäin ajateltuna nyt varmasti tekisin toisin ja laittaisin isommat ainakin osapäivähoitoon.
kuinka moni " subjektiivista pvähoito-oikeutta" käyttävä perhe ( siis että kotona ollaan vauvan kanssa ) kuuluu 0-maksuluokkaan tai maksaa jonkun naurettavan muutaman kympin kuussa lapsen/lapsien päivähoidosta.
On niin helvetin helppoa tässä maassa tunkea lapset päiväkotiin, kun yhteiskunta verorahoilla sen kustantaa. Mä veikkaan, että näitä " ilmaisia" päivähoidon saaja perheitä on PALJON.
Maksut vaan ylös niin loppuu yllättäen tarve monilta näihin hoitopaikkoihin.
katsomaan tositarinoita Espooseen,