Miten eroon tällaisesta?

Herään aamulla hyväntuulisena, täynnä tarmoa ja olen hyvällä päällä. Nautin siitä. Sitten jossain naksahtaa ja tulee ajatus ettei tämä hyvä olo kuitenkaan kauaa kestä, mitä jos lapsi sairastuukin, mitä jos jotain pahaa tapahtuu. Sitten ajatus jatkuu että varmasti noin tuleekin käymään ja asia suurenee ja suurenee niin että olen jo ihan luovuttamassa.



Jotenkin mulla on selkäytimessä sellainen että en osaa nauttia yhtään, että pelko kuuluu jotenkin mun elämään niin tiiviisti ettei ole edes onnellista elämää. Olen jotenkin omaksunut sellaisen rangaistusajatuksen että kun on tarpeeksi onnellinen niin aivan varmasti pahaa tapahtuu ja minua kurjaa kuuluukin rankaista pahimmalla mahdollisella tavalla.