Mitä ajattelet vanhemmista, joilla on useammat monikot?
Siis kaksoet ja kolmoset tai kahdet kaksoset? Käsittääkseni sellaisia perheitä on aika paljonkin.
Kommentit (8)
Jos vähän vanhemmilla on vain yhdet kaksoset eikä muita lapsia niin mietin ovatkohan hoidoilla tehtyjä.
Itse kaksosten äitinä tiedän kuinka rasittavaa tämä on, joten näiden täytyy olla kaikkien asioiden suhteen tosi väliinputoajia.
ja vain 2v ikäeroa ensimmäisten ja toisten kaksosten välissä.
Nämä saaneet alkunsa ihan luomusti, ilman hoitoja.
Heillä kodissa jatkuva kaaos, aina joku lapsista huutamassa tai kiljumassa.
Kunhan nämä nuoremmat vielä oppivat kävelemään, niin sitten vasta riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Vanhemmista ajattelen, siten, että toivon heille voimia ja jaksamista kaksien kaksosten hoitamisessa.
Varmasti ovat kovasti halunneet lapsia kun ovat " tehneet" lisää lapsia kaksosten jälkeenkin.
Tapasi kerran työasioissa erään hyvin rauhallisen miehen, joka pienen jutustelun jälkeen kertoi että hänellä on viisi lasta: vanhin lapsista oli tuolloin 5 v ja nuorin 4.
Jälkeenpäin selvisi, että he saivat ensin kolmoset (identtiset kaksoset + 1 ei-identtinen) pitkien hedelmöityshoitojen jälkeen. Sitten yllätysluomukaksoset reilun vuoden ikäerolla isompiin sisaruksiin.
että en varmaan itse kykenisi hoitamaan kaksia kolmosia tai kaksosia, etenkään pienellä ikäerolla.
Toivon hyvää tukiverkostoa kaikille monikkojen vanhemmille sekä hyväunisia lapsia!