Millaista elämäsi oli 10 vuotta sitten?

Yritin epätoivoisesti imettää esikoistani, 3 kk ikäistäö. Ei se sitten ikinä onnistunut.

Vaikka ei se vielä tammikuussa ollut ajankohtaista...

Biletystä, irtosuhteita, suuri kaveripiiri, hektinen elämä. Ahkeraa opiskelua ja työntekoa. Ei lapsia.

Asuin Helsingissä, kerrostalossa. Ei lapsia. Olin töissä. Ulkona käytiin paljon ja oltiin kavereitten kanssa päivittäin yhdessä.



Nyt asun maalla. 3 lasta, koira ja omakotitalo. Opiskelen. Rauhallista (?) perhekeskeistä elämää... No, mies on sama, mutta muuten kyllä elämä muuttunut aikatavalla.

Olin valmistunut edellisenä keväänä, enkä mennyt töihin, koska halusin viittomakielen kursseille, mikä toteutettiin työvoimatoimiston kanssa. Siinä piti olla työttömänä.



Olin siis niillä kursseilla juuri tähän aikaan 10 vuotta sitten. Olin hieman yksinäinen ja pohdin koko ajan, mikä minusta voisi vielä tulla.

Kituuttelin kuolevassa (jo useamman vuoden kestäneessä) suhteessa, poikakaverillani oli jo toinen kuvioissa samaan aikaan. Asuin kuitenkin hänen kanssaan tuolloin vielä. Inhosin koulua ja sain paniikkikohtauksia siellä ollessani. Laihdutin jatkuvasti, vaikka olin ihan normaalipainoinen. Olin bentsoista jatkuvasti väsynyt ja nukuin melkein koko ajan. Ei tainnut olla kovinkaan kivaa aikaa.

elämääni kuului lähinnä opiskelu ja biletys. Noin vuosi eteenpäin tuosta sain huomata odottavani esikoista.

Ei ollut poikaystäviä, eikä muitakaan ongelmia. :) Asuin kotona vanhempieni ja sisarusten kanssa. Meillä oli myös vaihto-oppilastyttö asumassa. 10 vuotta menin bestikseni kanssa kielikurssille Lontooseen. Nautinnolliset 3 viikkoa tutkien museoita ja pitäen hauskaa.

ahdistukseen ja masennukseen sun muuhun käytettäviä lääkkeitä

Esikoinen syntyi helmikuun alussa. Asuimme omakotitalossa, naimisissa olimme olleet puoli vuotta.



Nyt odotan viidettä lasta saman miehen kanssa. Koti on vaihtunut isompaan, mutta muuta ihmeellistä ei ole sattunut.

Kuukauden päästä tilanne olikin jo päinvastainen, eli elämäni onnellinta aikaa. 1998 oli koko vuosi elämäni onnellisin.

Väkivaltainen, joskin intohimoinen parisuhde, kännisekoilua.



Plussana ihana koiranpentu, nyt jo harmaa veteraani. :)

suurimman osan huomiosta vei suht tuore poikaystävä, johon olin tooosi rakastunut (=>nyk aviomies, kaksi lasta :=)).



Olin myös liian laiha ja tarkkailin neuroottisesti painoani. Urheilin liikaa.

Muutamaa kuukautta myöhemmin huomasin olevani raskaana ja nyt lapsia on kolme, että niin se elämä muuttuu :) Mies on ja pysyy samana. Olin silloin lisäksi juuri saanut viran, josta nyt kymmenen vuotta myöhemmin irtisanouduin vaikka silloin se tuntui oikealta " eläkeviralta" .

Elämä oli aika hektistä ja stressaavaakin, tai niin ainakin luulin :) Nyt kahden lapsen äitinä olen hieman eri mieltä...

Ja olin ihan hirveessä morkkiksessa, valvoin öitä, olin hajalla... No, erottiin heti seuraavalla viikolla kun py palasi kotiin mutta ihan eri syystä...

minulta julkaistiin pienoisromaani. Olin hoikka ja kaunis. Rahat olivat aina todella vähissä. Suunnitelmat olivat suuret, uskoin vahvasti että elämä kaikessa ihanuudessaan alkaa lukion jälkeen, kun opiskelut ja työt sujuvat unelmien mukaisesti. Se oli ihanaa aikaa, kaikki tuntui vielä olevan edessä...

Ainoa mistä piti huolehtia, oli että tuli jotenkin käytyä koulussa.

Aikaa riitti kavereille ja itselle *huokaus*.



Silloin haaveili tästä mitä nyt on, mutta nyt kyllä palaisin mielelläni ajassa 10 vuotta taaksepäin ja jäisin sinne.

Asuin silloisen poikaystäväni kanssa pienessä kaksiossa, ja meillä oli koira, jota rakastin suunnattomasti. Laskettelimme paljon viikonloppuisin, arkisin painoin niska limassa töitä ekassa Oikeassa Duunissani ja ihmettelin, että tätäkö tämä on. Muistan, että palkkani oli 12 000 mk/ kk, ja sillä tulin loistavasti toimeen (nyt 5000¿/ kk ja välillä tekee tiukkaa...); maksoin elämiseen liittyvistä kuluista valtaosan, koska avomies oli vielä opiskelija.



Suhteemme oli intohimoinen ja onnellinen, ja olin suht. tyytyväinen elämääni.



Nyt olen naimisissa ihan eri miehen kanssa (sekä mies että koira kuolivat), ja meillä on ihana perhe. Olen verrattain menestynyt työssäni, ainakin enemmän kuin mitä kymmenen vuotta sitten uskalsin edes haaveilla, ja monen mutkan kautta olen jopa päätynyt tekemään opiskeluaikojeni unelmatyötä. Elämässä vallitsee ihana tasapaino niin henkisellä kuin aineellisellakin puolella, kaikki hyvin!

Isoisäni ja paras kaverini olivat molemmat vakavan sairauden kourissa. Itse puursin kaukana heistä opintojen parissa ja mietin, miten saan sanottua poikaystävälle, ettei meistä tule ikinä mitään ja että tätä on oikeastaan ihan turha jatkaa.



Mutta vain pari kuukautta eteenpäin ja kaverini oli jo paranemaan päin ja tapasin elämäni miehen, nyk. aviomieheni.