Hyviä kiukunpurkamiskeinoja 5-vuotiaalle?
Meillä siis _äärimmäisen_ temperamenttinen kohta 5-vuotias poika, joka ilmaisee kiukustumistaan läpsimällä, tönimällä, sylkemällä, haukkumalla tyhmäksi, uhkailemalla (hajotan äidin auton tms.).
Olisin todella kiitollinen hyvistä kiukunpurkamiskeinoehdotuksista. En toivo, että lapsi tukahduttaa tunteensa. Joskus olen kehottanut häntä menemään vaikka muksimaan tyynyään, mutta se ei ole kelvannut. Nyt hän usein istuskelee omassa huoneessaan rauhoittumassa. Joskus, kun oikein harmittaa tavarat saattaa lennellä oikein kunnolla, johon olen sanonut, ettei omia eikä muiden tavaroita tai kotia saa hajottaa.
Ideoita? Itse olen sellaisesta kodista, ettei lapset saaneet ilmaista kiukkua ja kärsin siitä vieläkin; en osaa pitää puoliani tai sitten saan lopulta jostain pikkujutusta ihan hirveet raivarit, kun olen ensin pitänyt negatiiviset tunteet sisälläni jonkin aikaa. Siksi tämä asia on minulle oikeasti kysymysmerkki.
Kommentit (35)
5v. hoidossa. Olen siis yksityinen pph.
Aika monesti tämän ikäiset pojat ovat tällaisia, eikä heissä ole sen kummenpaa " vikaa" . Monesti adhd. tä on epäilty tai muuta jonkunlaista kehityksen viivästymää tms. Mutta parin vuoden jälkeen, eli kun yl. poika on n. 6-7 v. niin ongelmia ei enää ole.
Tosin , on mulla ollut hoidossa 5v. poikia jotka ovat juuri tällaisia " lapsellisia" , kovakouraisia, " kuuntelemattomia" , jne... ja heillä tosiaan on löydetty myöhemmin joku oikea ongelma.
Kovasti toivon että lapsesi ns. ongelma olisi joku ohimenevä, toisaalta ikäänkuuluva juttu mutta jos syynä on ylivilkkaus tms, niin sekään ei ole mailmanloppu ja poikasi saa siihen varmasti oikean tuen.
Jaksamista arkeen!!!
Leikkii taisteluleikkejä ja riehumista ja sekoilee ja lyö ja tönii... Vaikea tajuta, miten siitä hillitystä pienestä 3-v prinsessasta kehittyi tällainen sekopäinen addilapsi! :/
Mukava nähdä, kun lastenhoitohenkilökunnasta löytyy tuollaista laajakatseisuutta.
Ne ovat oikeasti tarpeen, koska jos lapsella o nvihan tunteita ja turhautumista, ne eivät tosiaan opstu sillä, että joku av-läinen sanoo ettei se ole normaalia ja että äiti on huono kasvattaja.
Meillä on käytetty näitä:
On sovittu tietty paikka pihalla, jossa saa huutaa.
Jos on ihan pakko kiroilla (meidän poika on jo 10, joten kirosanoja on kuultu päiväkodissa ja koulussa), ne sanat saa huutaa vessanpönttöön.
Isän työhuoneessa on yksi tietty tyyny, jota saa hakata nyrkillä niin paljon kuin jaksaa. Mitään muuta ei saa lyödä. Olen harkinnut myös nyrkkeilysäkin ostamista, osin itseänikin varten.
Meidän lapsi rauhoittuu aina itsestään jos pääsee metsään. Hiihtolenkki tai metsäretki tasoittaa kaiken, mutta aina sinne ei pääse. Pian aion opettaa hänet lenkkeilemään, mutta niin kauan kuin hän ei vielä varmasti hilltse itseään, en ajatellut päästää yksin pois kotoa raivon iskiessä (usein sen raivon syynä on joku " kaveri" , ja kiusaus lenkkeillä sen " kaverin" luo voisi olla liian suuri). Muuten hän toki jo on tarpeeksi vanha olemaan yksinkin liikkeellä.
Meillä toimii myös vihantunteiden piirtäminen pois. Kirjoittaminen ei meillä toimi, mutta aika monilla muilla kuulemma kyllä, pojillakin. ELi joku päiväkirja käteen.
Kiitos nro 18! Nauran täällä vedet silmissä, vaikka on vakavasta asiasta kyse.
Toivon sinullekin jaksamista näiden meidän vilperttien kanssa!
On aina ollut äärimmäisen itsekriittinen. Jos ei onnistu heti tai osaa jotain, niin itkee, hermostuu ja rupeaa raivoamaan. On myös herkkä ja ujokin vieraissa tilanteissa. Viivästynyt puheentuotto on hänelläkin ollut mutta nyt puhe ok.
Poika käyttäytyy esimerkillisesti kodin ulkopuolella, saa vain kehuja mutta kotona sitten purkaa pahaa mieltään. Osittain johtuu arkuudesta, sillä joutuu tsemppaamaan eskarissa koko päivän ja sitten purkaa turhautumistaan kotona.
Meillä on yritetty myös tätä vaihtoehtoista kiukunpurkausta eri tavoin. Mutta silloin, kun on iso raivo päällä, tuntuu ettei mikään auta. Tällä hetkellä poika kerää tarroja eli jos on onnistunut olemaan kiljumatta ja satuttamatta päivän, saa tarran. Olen rohkaissut poikaa sanomalla, että pahaa mieltä saa tuntea mutta toisia ei saa satuttaa eikä aina raivota niin, että naapuritkin kuulevat. Välillä tämä tarran saaminen motivoi mutta on päiviä, jolloin hän viittaa kintaalla koko asialle.
Luulenpa, että meillä tulee aina olemaa aika hankalaa tämän pojan kanssa. Pikkuveli on ihan eri maata.
Tsemppiä!
Meidän tyttö joka sai vielä joku aika sitten useamman kerran päivässä kamalia raivareita. Ku me alettiin kohteleen lasta positiivisemmalla tavalla, ja tyttö alkoi melkein heti muuttua itsekin positiivisemmaksi. Kasvatustavan muuttaminen oli alkuun hankalaa ja edelleenkin, mutta suunta on oikea. Vaikka taktiikka on muuttunut, niin tytöllä on edelleen rajat.
Eli ongelmahan on usein siinä, että lapsi kohta ongelman, joka " kaataa" koko maailman, eikä pysty tällöin hallitsemaan käytöstään. Aikuinen voi auttaa toimimalla suodattimena; eli vaihtoehtoja on monia.
Oman kiukkupussinin kanssa käytän seuraavia keinoja, joskus auttaa, joksus ei......
1. Sanoittaminen : " nyt sua kiukuttaa, koska piirrustus meni pieleen, rauhoitutaan yhdessä ja yritetään uudelleen"
2. rauhallinen, hidastettu puhe yleensäkin; " koitetaan yhdessä" , " aina ei voi onnistua" , " ei haittaa, jos välillä menee pieleen"
3. jos lapsi aggressiivinen, otan käsistä kiinni, pyrin katsekontaktiin ja rauhoitan " ei lyödä" " ei heitellä tavaroita"
4. en jätä yksin kiukun kanssa, tarjoan mahdollisuutta tulla syliin rauhoittumaan
5. yksi tärkeimmistä on asian jutteleminen jälkeen päin : " huomasitko, että tuli iso kiukku, kun et onnistunut/ et saanut mitä halusit tms., meillä saa kiukuta, mutta lyödä/rikkoa tarvaroita ei saa"
6. rauhoittamaan opettaminen; hoen rauhoitu, yritän itse olla rauhallinen
Keinot, jotka EIVÄT toimi:
1. huutaminen kiukkuisena
2. yksin jättäminen
3. syyllistäminen " et onnistu, jos raivoat tehdessäsi"
4. uhkailu " jos et rauhoitu, otan kynät pois"
Oma jästipääni todella koettelee hermoja, rauhoittuminen yleensä vie aikaa ja itse joutuu todella hengittämään syvään ja miettimään sanojaan. VÄlillä itse menee hermo ja joskus saattaa tehota äidin totaalinen hermojen menettäminen, jolloin huudan ja raivoan......Näin on käynyt pari kertaa, jolloin kiukkupussi on totaalisesti pysähtynyt ja säikähtänyt.......
Pääosin kuitenkin nuo ensimmäiset käytössä ja toimivat, mutta vaativat todella pitkää pinnaa....... Tsemppiä muiden kiukkuisten äideille!!!!
että kiukunpurkamiskeinoista tärkein on aikuisen läsnäolo; kiukkuisimmat lapset nimenomaan ovat avuttomia vahvojen tunteiden edessä ja tarvitsevat kädestä pitäen apua tunteiden käsittelyyn ja kohtaamiseen. Yleensä aikuiset (itse mukaan lukien) olettavat esim. 5-vuotiaan jo oppivan itse hallitsemaan itseään, mutta jotkut lapset ( ja erityisesti esim. puhehäiriöiset) tarvitsevat aikuista muita lapsia enemmän.
t. psykologi
Vierailija:
Poika vaikuttaa aika älykkäältä ja vaativalta itseään kohtaan. Joskus olen ollut huomaavinani, että häiriökäytös lisääntyy, kun puheentuotto on vaikeaa; poika tuntuu purkavan harmistustaan häiriökäyttäytymiseen.Samoin kuin edellä kirjoittanut, meidänkin poika ottaa pultit, jos jokin ei onnistu. Monesti hän jättää edes yrittämättä, jos etukäteen arvelee, ettei onnistu. Tämä pätee esim. piirtämiseen; hän sanoo, ettei osaa ja pyytää minua piirtämään itsensä puolesta (tällaisen tilanteen jälkeen tietysti kannustan häntä yrittämään omalla tavallaan, joka on varmasti oikein hyvä).
mulla samanlainen poika. ikää 3.8v. puheenkehityksen viive. ymmärtämisessä pientä viivettä.
pojastasi tulee mieleen add eli tarkkaavaisuushäiriö. add näkyy vasta eskarissa tehtävätasolla, kun tarkkaavaisuuden ylläpito ei pidä.
nämä lapset raivoavat helposti.
myös dysfasiaan liittyy tunteiden käsittelemisen vaikeuksia. kielelliset ongelmat yleensä heijastuu käytökseen.
harjoitellaan kosketusta ja tunteista puhumista. ei laiteta arestiin.
rangaistus vasta onkin huonon kasvattajan merkki, kun muusta koskaan ei olla kuultukkaan.
nyt 6 v oppi puhumaan 3,5 vuotiaana ja silloin/sitä ennen raivarit olivat mahtavia. Ymmärretyksi tuleminen auttoi paljon. Tukiviittomat helpottivat koko perhettä.
Viisi-kuusivuotiaat pojat tarvitsevat lisäksi " juoksuttamista" . Kaksi tuntia päivässä liikkumista kuin schäferit ikään ;-) Toisaalta meidän 6 v kaipaa myös jo omaa rauhaa, jolloin kukaan ei häiritse. Silloin hän lukee kirjoja. Näin poika on myös rauhallisempi.
Hyviä kiukunpurkamiskeinoja olet jo saanut. Niistä otan oppia itsekin.
Ei käytä vielä v-sanaa, eikä tule käyttämäänkään! Ei meidän poika vielä tällaisia sanoja osaisikaan. Mistä tulikin mieleeni, että 4-vuotisneuvolassa oli puhetta, että poika on vielä aika " lapsellinen" ja vaatii hieman pidemmän ajan kasvaakseen, mikä voi olla hyväkin asia, jotta käytöksessäkin ehkä tapahtuu kehitystä myönteiseen suuntaan, kun ikää tulee lisää.
Mutta eikö siis kellään ole neuvoja, miten kiukkuaan voi suunnata johonkin sijaisaktiviteettiin tms.? Ei nyt anneta tuon puhevian ja kasvatuksenpuutesyytösten johdattaa keskustelua harhaan :)
Sinänsä kyllä ihan mielenkiintoista, kun niin helposti tunnutaan aina lähdettävän tuolle syyttelyn tielle. Meillä on siis pikkusiskokin, jonka kanssa minäkin saan kokea olevani ns. " onnistunut kasvattaja" . Sen olen tässä oppinut, että niitä lapsia nyt vaan on niin erilaisia ja jos itselle sattuu syntymään se rauhallisempi malli, siitä toivottavasta käytöksestä vain osa on vanhempien ansiota ja loppu tulee syntymälahjana.
Minä nyt sitten kovasti yritän rakastaa poikaa omanlaisenaan ja pitää sitä kuria, ottaa tämän elämäntehtävänä. Ja toivoa parasta.