Aiomme ottaa koirat mukaan ampumaan raketteja, omaan metsään. Huono idea?
Kommentit (13)
Koirilla on myös herkkä kuulo ja ne kärsivät rakettien äänistä kovasti.
Mutta nuorempi on puolitoistavuotias jonka aion viedä ensi vuonna luonnetestiin. Erittäin vahvahermoinen koira. Mietin vaan että tekeekö paukkuharjoitus hyvää, vai onko siitä haitaa luonnetestin paukkuarkuus -osuutta ajatellen.
Ja ovat palveluskoiria.
ap
meinaan pauke on niin erilasita, kuin aseissa.
niin saatat tehdä aika ison karhunpalveluksen koirallesi ja itsellesi. Jos koira nyt pahasti säikähtää, se voi jäädä sille ikuisiksi ajoiksi, eli silloin ei ole enää suuria mahdollisuuksia saada esim. taipumuskokeita läpi, joissa ei saa säikähtää aseen laukausta.
Paukutteluun pitää totuttaa pikku hiljaa, esim. ampumaradalla.
2
Mitä kauempana pidetään, sen parempi.
Mietin vaan että kun luonnetestissä laukaisuvarma saa paremmat pisteet kuin laukaisukokematon, pitäisikö sitä harjoitella?
Tavoitteena yli 200 pistettä luonnetestistä.. :)
ap
meillä metsätyskoira kestää vaikka konekiväärin rätätyksen mutta ei raketteja. Se mitä on saanut jossain testissä on suuntaa antavaaa totuus ei näy kun vata oikeassa tilanteesa.
Oma koira säikähti parivuotiaana rakettia uutena vuotena (livahti korkean kerrostalon parvekkeelle ja raketti pasahti tosi läheltä). Vuosi vuodelta paukuttelu kävi yhä pahemmin koiran hermoille ja lopulta se lopetettiin 7-vuotiaana kun sekosi yksinollessaan ukonilmastakin. Sekoamisella tarkoitan sitä, että halusi väkisin ulos talosta ja kun muuta reittiä ei ollut, niin hyppäsi lasin läpi.
Viime vuonna (pentuna) ei välittänyt paukkeesta, kun ulkoilimme illalla pihalla. Vanhus on ollut mukana ampumassa, ja hyppi silloin innoissaan häntä heiluen rakettien perään. Tämä nuorempi on vielä huomattavasti hyvähermoisempi, siksi ajattelin ettei olisi ongelmaa.
ap
menkääpä ihotautien osastolle uudenvuoden jälkeen (sinne ei saa viedä koiraa) ja tulkaa sitten naureskelemaan pikku hupailuille
jotka ovat haulikon ym. paukkeeseen tottuneet, niin mikä ettei.
Ja jos voit olla varma etteivät juokse nappaamaan sytytettyjä raketteja suuhunsa.
En suosittele, mutta itse koirasi tunnet.