Kaikki muut tulee uskoon,jotka haluaa,minä en.En kelpaa Jumalalle.

ap tässä,kiitos asiallisille vastaajille...

minä mietin joka päivä näitä uskonasioita,en saa rauhaa.pelkään myös kuolemaa,minne joudun,jos nyt lähtö tulisi.

aamulla kun herään,mieli on valmiiksi matalalla,ei olis mitään syytä nousta,mutta en jaksa jäädä sänkyynkään valveilla makaamaan.usein nukun huonosti,joudun käyttää unilääkkeitä.illalla jos yhtään alan miettimään uskonasioita,katoaa unet takuuvarmasti.ei siis auta mitkään iltarukoukset.

päivät menee mieli matalana,mitään en jaksaisi.olen varmaan myös pahasti masentunut.

tiedän,että jos tulisin uskoon,en olisi näin masentunut,enkä myöskään pelkäisi kuolemaa.

nyt vaan vatvon ja vatvon näitä asioita.

Voisiko sua auttaa puhua vaikka jollekin papille? Sua selvästi ahdistaa tämä asia paljon.

Sinä tulit uskoon ekalla kerralla kun pyysit. So simple. Ei siihen kuulu mitään sen ihmeempää kokemusta. Joss olet pyytänyt syntisi anteeksi ja haluat seurata Jeesusta koko sydämestäsi olet uskossa. Taidat odottaa jotain humahdusta? Itse tulin uskoon niin että itsekseni sanoin Jeesukselle haluavani seurata häntä. En ollut missään srk:ssa vaan kotona.

Sulta puuttuu uskon varmuus, pyydät vaikka Jumalaa antamaan sen varmuuden sulle että olet pelastunut. Mutta se varmuuskin tulee luultyavasti vaan rauhana ei minään sen kummempana kokemuksena.

Eri asia on sitten jos tarkoituksella jatkat elämistä Raamatun vastaisesti jossain asiassa, sitten sun täytyy tehdä siitä parannus.

Jos niin ei ole olet uskossa ja menossa taivaaseen! Älä murehdi turhasta!!

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:26"]

Sinä tulit uskoon ekalla kerralla kun pyysit. So simple. Ei siihen kuulu mitään sen ihmeempää kokemusta. Joss olet pyytänyt syntisi anteeksi ja haluat seurata Jeesusta koko sydämestäsi olet uskossa. Taidat odottaa jotain humahdusta? Itse tulin uskoon niin että itsekseni sanoin Jeesukselle haluavani seurata häntä. En ollut missään srk:ssa vaan kotona.

Sulta puuttuu uskon varmuus, pyydät vaikka Jumalaa antamaan sen varmuuden sulle että olet pelastunut. Mutta se varmuuskin tulee luultyavasti vaan rauhana ei minään sen kummempana kokemuksena.

Eri asia on sitten jos tarkoituksella jatkat elämistä Raamatun vastaisesti jossain asiassa, sitten sun täytyy tehdä siitä parannus.

Jos niin ei ole olet uskossa ja menossa taivaaseen! Älä murehdi turhasta!!

[/quote]

Kiitos sinulle,asia on juurikin näin,puuttuu uskonvarmuus!ja siinä sitten räpistelen ja epäilen koko ajan :(

En halua mitään humahduksia,vaan sen sisäisen varmuuden,että olen Jeesuksen oma ja rauhan sydämeeni,ja että jaksaisin elää,eikä tartteis pelätä huomista eikä myöskään kuolemaa.

Minä vaan rämmin ja rämmin tässä epäuskon suossa ja olen katkera Jumalalle,kun ei ole minua pelastanut(en tiedä,onko).ja kateellinen kaikille uskovaisille,kun ovat saaneet tulla uskoon ja minä en...

Koitko sinä siinä uskoontulossasi mitään,saitko siis varmuuden,että olet uskossa?Minulta puuttuu se,ja olen ihan epätoivoinen.

Lisäksi kiroilen ihan pienistäkin asioista...senkin takia ajattelen,että en ole uskossa...jos olisin uskossa,en kiroilisi...

Tässä muutamia faktoja tilanteeseesi kuvauksesi perusteella:

- Olet uskossa, olet Jeesuksen oma

- Olet matkalla taivaaseen

- Ole siis huoleti ja rauhassa

- Tunteista viis, ei sen tartte tuntua miltään - faktat on yllä.

Jeesus sanoo, että "sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois". (Joh. 6:37) Ja toisaalla Raamatussa sanotaan "joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu". (Ap.t. 2:21) (Herran nimellä tarkoitetaan tuossa Jeesusta.) Ja vielä yksi kohta: "Niitä, jotka turvaavat Herraan, ei kohtaa tuomio. Hän lunastaa heidät vapaiksi." (Ps. 34: 23) Tässä nyt joitain kohtia - samantyyppisiä lupauksia on monia muitakin Raamatussa.

Voit luottaa Jumalan omiin lupauksiin. Oli sun tunteet tai kokemus mitä vaan. Eikä liikaa kannata vertailla toisten ihmisten tunteisiin tai kokemuksiin.

Meitä ei loppupeleissä pelasta se, miten vahvan uskon saamme itsestämme puserrettua - saamme olla pelastettuja vain sen takia, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Joten omaa uskon määrää ei tarvitse alkaa mittailemaan. (Ja miten sitä edes mittaisi?)

Me ei olla täydellisiä. Syntisiä ollaan niin kauan kuin tässä maailmassa eletään. Mutta Jumalan armo on valtavan suuri. Psalmissa 36 esim. sanotaan Jumalasta, että "sinun armosi on avara kuin taivas". Ja avaruus on ääretön... Jeesus on todella kuollut aivan kaikkien meidän syntien tähden - epäuskon, epäluottamuksen, epäilysten, rakkaudettomuuden, itsekkyyden...

Hengen hedelmää on rakkaus, ilo, rauha jne. Mutta ne on hedelmää, jota Jeesus saa aikaa. Ei meidän tartte niitä itse yrittää itsestämme puristaa. Ajan kanssa Jumala tekee työtään ja ei kasvua välttämättä itse huomaa. Jos kukkaakin tuijottaa herkeämättä, niin harvoin sitä näkee, miten se kasvaa...

Uskovan elämään voi kuulua kaikenlaisia tunteita. Uskova voi myös sairastaa masennusta tai kärsiä muunlaisista mielenterveyden ongelmista. Mutta me saadaan luottaa siihen, että Herra on lähellä niitä, joilla on murtunut mieli. Saat olla Isän kädessä ja hoidossa koko ajan.

Uskova saa myös hakea apua masennukseen. Ei Jumala välttämättä vie masennusta pois niin, että "naps vaan". Jumalan suunnitelmat meitä kohtaan on rakkaudelliset, mutta syystä tai toisesta tie voi joskus viedä syvien vesien läpi.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:45"]

Tässä muutamia faktoja tilanteeseesi kuvauksesi perusteella:

- Olet uskossa, olet Jeesuksen oma

- Olet matkalla taivaaseen

- Ole siis huoleti ja rauhassa

- Tunteista viis, ei sen tartte tuntua miltään - faktat on yllä.

[/quote]

Kiitos,haluaisin uskoa tähän,mitä kirjoitit...kuitenkin hiipii epäilys,entä jos en olekaan uskossa...miten voisin saada varmuuden?

Yritän joskus kotona rukoilla,että saisin tulla uskoon,mutta en koe mitään...en saa sitä varmuutta,mistä Raamattukin kertoo!Opetuslapset olivat niin varmoja uskostaan,että olivat valmiita jopa kuolemaan sen puolesta!

Olen joskus muutama vuosi sitten saanut kokea jotain häivähdyksiä,yksin kotona rukoillessa,ja jopa kiittänyt Jeesusta ääneen pelastuksesta,mutta enää ei ole mitään ollut moneen vuoteen...että ehkä olin joskus uskossa,mutta olen sen menettänyt?

Äsken kirjoitin aika pitkästi, mutta nyt huomasin yhden vastauksesi, joten siihen liittyen vielä:

Uskonvarmuus tai pelastusvarmuus eivät pelasta meitä. Vaikka toki ne olisi kiva olla - mutta pelastuksen ehto ne eivät ole.

Kiroilu ei ole merkki siitä, oletko uskossa. (Jos on paha olo, niin eikö se saata ainakin joillain purkautua ulos kiroiluna? Ja jos on masentunut, eikö silloin ole paha olo?)

Uskovat eivät ole täydellisiä. Saadaan vaan luottaa Jeesukseen. Armo kantaa. Me saadaan olla niitä oksia "Jeesus-puussa", ja oksa ei tosiaan itsessään pysty kantamaan hedelmää. Oksa vaan pysyy puussa, ja hedelmää syntyy.

Uskon Jumalan mahdollisuuksiin tehdä asioita meidän elämässä ja muuttaa meidän sydämiä. Joskus voi ihmeellisesti muuttua jokin asia yhdessä yössä, mutta joskus (ja monesti) polku on pidempi. Nyt kasvetaan Jumalan hoidossa. Taivaassa sitten vasta kaikki on täydellistä ja valmista.

En ole uskovainen, vaan samassa tilanteessa. Ei kutsu Jumala minua. Elämäni olisi uskovaisena helpompaa, mutta kutsua ei kuulu.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 21:00"]

Jeesus sanoo, että "sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois". (Joh. 6:37) Ja toisaalla Raamatussa sanotaan "joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu". (Ap.t. 2:21) (Herran nimellä tarkoitetaan tuossa Jeesusta.) Ja vielä yksi kohta: "Niitä, jotka turvaavat Herraan, ei kohtaa tuomio. Hän lunastaa heidät vapaiksi." (Ps. 34: 23) Tässä nyt joitain kohtia - samantyyppisiä lupauksia on monia muitakin Raamatussa.

Voit luottaa Jumalan omiin lupauksiin. Oli sun tunteet tai kokemus mitä vaan. Eikä liikaa kannata vertailla toisten ihmisten tunteisiin tai kokemuksiin.

Meitä ei loppupeleissä pelasta se, miten vahvan uskon saamme itsestämme puserrettua - saamme olla pelastettuja vain sen takia, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Joten omaa uskon määrää ei tarvitse alkaa mittailemaan. (Ja miten sitä edes mittaisi?)

Me ei olla täydellisiä. Syntisiä ollaan niin kauan kuin tässä maailmassa eletään. Mutta Jumalan armo on valtavan suuri. Psalmissa 36 esim. sanotaan Jumalasta, että "sinun armosi on avara kuin taivas". Ja avaruus on ääretön... Jeesus on todella kuollut aivan kaikkien meidän syntien tähden - epäuskon, epäluottamuksen, epäilysten, rakkaudettomuuden, itsekkyyden...

Hengen hedelmää on rakkaus, ilo, rauha jne. Mutta ne on hedelmää, jota Jeesus saa aikaa. Ei meidän tartte niitä itse yrittää itsestämme puristaa. Ajan kanssa Jumala tekee työtään ja ei kasvua välttämättä itse huomaa. Jos kukkaakin tuijottaa herkeämättä, niin harvoin sitä näkee, miten se kasvaa...

Uskovan elämään voi kuulua kaikenlaisia tunteita. Uskova voi myös sairastaa masennusta tai kärsiä muunlaisista mielenterveyden ongelmista. Mutta me saadaan luottaa siihen, että Herra on lähellä niitä, joilla on murtunut mieli. Saat olla Isän kädessä ja hoidossa koko ajan.

Uskova saa myös hakea apua masennukseen. Ei Jumala välttämättä vie masennusta pois niin, että "naps vaan". Jumalan suunnitelmat meitä kohtaan on rakkaudelliset, mutta syystä tai toisesta tie voi joskus viedä syvien vesien läpi.

 Kiitos tästäkin,vähän jo helpottaa...

Mitenkähän sellainen asia,minulla on tunnollani yksi asia,jota en voi tunnustaa...olen sen siis tunnustanut sielunhoitajalle,mutta sille,jota asia koskee,en...asia on arkaluontoinen ja koskee omaa työpaikkaa,jos kertoisin,seurauksena voisi olla jopa irtisanominen...olenko tämän asian takia tuhoon tuomittu,vai riittääkö Jeesuksen veri tähänkin asiaan? Voinko uskoa saaneeni tämänkin asian anteeksi?Tämä vaivaa minua todella paljon.

[/quote]

Ei se Jumalan kutsu välttämättä ole mikään ääni taivaasta...

Kutsu kuuluu kaikille. Jumala kutsuu jokaista lapsekseen. Ja se Jumalan kutsu voi ilmetä eri tavoin - esimerkiksi siten, että uskonasiat ylipäänsä kiinnostavat.

Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan ovi. Itse olen löytänyt rauhan kovin parjatuista lestaadiolaisista. Olen saanut uskoa kaikki syntini anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kuuntele seuroja netistä.. Helsingin rauhanyhdistys ja sieltä nettiseurat. Tai mene oman paikkakuntasi seuroihin tiedot löytyvät Srk:n sivuilta. Muualta en rauhaa saa.

Saat uskoa sen asian anteeksi! Vaikka syntimme ovat verenpunaiset, ne tulevat lunta valkeammaksi - Jeesuksen työ riittää!

Onneksi Jumalan anteeksiannolla ei ole sellaisia ehtoja, että uskallammeko milloinkin mitäkin syntiä kenellekin tunnustaa.

Rauhasi takia voisi ehkä kuitenkin olla hyvä tunnustaa asia myös sille, jota se koskee, vaikka sinua pelottaisikin. Voisit saada asiassa rauhan. Ja Jumala pitää kyllä sinusta huolen - meni työpaikka tai ei. Mutta on toki hyvin hankala näin tietämättä asiaa netin kautta neuvoa tässä, joten en suoranaisesti halua ehdottomasti kehottaakaan asian tunnustamiseen... Joten ehkä pikemminkin voisin sanoa, että rauhasi takia voisi olla hyvä vielä keskustella sielunhoitajan kanssa siitä asiasta ja kertoa tuntemuksistasi ja pelostasi - ehkä joku toinen, kypsä kristitty osaisi auttaa sinua siinä, miten pääset eteenpäin tämän ahdistavan asian kanssa.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:38"]

Koitko sinä siinä uskoontulossasi mitään,saitko siis varmuuden,että olet uskossa?Minulta puuttuu se,ja olen ihan epätoivoinen.

 .

[/quote]

Huomasin nyt vasta että olit kysynyt tätä minulta. Vastaus: En kokenut mitään. Mutta en odottanutkaan kokevani mitään. Lapsenomaisesti uskoin, että kun lähtee seuraamaan Jeesusta se on sillä selvä. En kokenut edes mitään erityistä rauhaa tms. Olen ollut uskossa 34 vuotta nyt, eikä uskoni edelleenkään perustu siihen mitä koen.

Sulla voi olla muuten elämässä raskasta/ahdistusta ja se sekoittaa sua. Saisitko rauhaa vaikka ihan virsiä laulamalla, psalmeja lukemalla tai kuuntelemalla vaikka Radio Deitä tms? Jonkun uskovan kanssa keskustelu voisi olla myös hyvä.

Hyvä viestiketjun aloittaja, sinä olet uskossa! Epäileminen on ihan inhimillistä.

Jos et jaksa lukea, niin kuuntele nämä.

http://www.jukkapartala.fi/saarnat/DS400017.mp3

http://saarna.1g.fi/pori_helluntaisrk/JukkaPartala_4_27_9_09.mp3

http://www.ruksa.net/multimedia-archive/jukka-partala-20-5-12-jumalan-koulussa/#play-audio

Ps. Sinä et tule uskoon, vaan usko tulee sinuun.

Siunausta.

J-P

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 21:13"]

En ole uskovainen, vaan samassa tilanteessa. Ei kutsu Jumala minua. Elämäni olisi uskovaisena helpompaa, mutta kutsua ei kuulu.

[/quote]

Jumalahan juuri kutsuu sinua! Siitä merkkinä on se, että sinä mietit näitä asioita ja kaipaat Jumalan yhteyteen.

Hei,miten se asia,josta kerroin...??Voinko uskoa sen anteeksi saaduksi,kun olen tunnustanut sielunhoitajalle(kirjeenvaihdossa),vai onko se sitten vasta anteeksi saatu,kun kerron työnantajalle...kyseessä yli 15 vuotta sitten tapahtunut asia...mutta saattaa siis aiheuttaa jopa irtisanomisen työstä.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:12"]

ap tässä,kiitos asiallisille vastaajille...

minä mietin joka päivä näitä uskonasioita,en saa rauhaa.pelkään myös kuolemaa,minne joudun,jos nyt lähtö tulisi.

aamulla kun herään,mieli on valmiiksi matalalla,ei olis mitään syytä nousta,mutta en jaksa jäädä sänkyynkään valveilla makaamaan.usein nukun huonosti,joudun käyttää unilääkkeitä.illalla jos yhtään alan miettimään uskonasioita,katoaa unet takuuvarmasti.ei siis auta mitkään iltarukoukset.

päivät menee mieli matalana,mitään en jaksaisi.olen varmaan myös pahasti masentunut.

tiedän,että jos tulisin uskoon,en olisi näin masentunut,enkä myöskään pelkäisi kuolemaa.

nyt vaan vatvon ja vatvon näitä asioita.

[/quote]

Hassua, että tämä sattui silmiini.

Olen itse samassa tilanteessa. Olen rukoillut vuosia ja kun olin todella ahdistunut, rukolin, että auta minua tässä ahdistuksessa.  En ehdi nyt kirjoittaa pidemmin. Mutta kaikki tuntemasi on niin totta. Myös tuo kuolemisen ajatteleminen. Se on istunut olkapäällä jo lapsesta asti. Olen niin kauan, kuin muistan tiedostanut, että jokainen hetki on ohimenevää ja aikaa ei ole paljon. Mitä sitten.

En ole kokenut mitään humautusta tai kielilläpuhumista tai kokenut, että Jumala puhuisi minulle ja kertoisi, mitä minun pitää tehdä.

Mutta jossain vaiheessa aloin huomaamaan, että asiat alkaakin järjestyä ja mieli on rauhallisempi. Ehkä tämä pitää näin käydäkin. Olen liian epäileväinen ihminen ehkä kokeakseni mitään humauksia tms.

En osaa sinua auttaa, muuta kuin omaan rukoukseeni illalla ottamaan matkaan. Rukoilen,, että Jumala auttaisi sinua masennuksessasi.

En osaa sinulle toivottaa oikein uskovaisin sanoin mitään rauhaa enkä muuta. Mutta toivon, että sinulle ovi avataan. Sinä tarvitset sitä paljon enemmän kuin minä.

Hei,miten se asia,josta kerroin...??Voinko uskoa sen anteeksi saaduksi,kun olen tunnustanut sielunhoitajalle(kirjeenvaihdossa),vai onko se sitten vasta anteeksi saatu,kun kerron työnantajalle...kyseessä yli 15 vuotta sitten tapahtunut asia...mutta saattaa siis aiheuttaa jopa irtisanomisen työstä.