Ettekö te naiset oikeasti tajua, millainen miehenne on perheenisänä, ennen kuin on jo liian myöhäistä?

on tullut mieleen, että miten tuo ystäväni ei ole voinut jo seurustelunaikaisista merkeistä päätellä mitään... pohjaton itsekeskeisyys esimerkiksi ei lupaa hyvää perheenisän uralle, esimerkiksi.

elämisestä itellänikään ... no, minä muutuin ja kannan vastuuta, mies ei.

Tapasimme, hän vei jalat alta. Oli hurmaava, supliikki ja kohtelias.

Olimme kovin nuoria. 20v. Molemmilla koulut kesken ja kova kiire toisten syliin. Molemmilla jäi koulut kesken kun piti saada rahaa ja hinku muuttamisesta oli kova. Oli pieniä asioita joita en aina sulattanut kuten hänen sotkuisuutensa, mutta kyllä vaaleanpunaiset lasit sumensi suurimman osan..

Taloudesta hoidin suurimman osan kun satuin asiat hoitamaan ajoissa. Siinäkään ei ollut suurempia ongelmia silloin.



Pyhät ja vapaat olin valmis menemään hänen toiveiden mukaan, kun oma sukuni on hyvin pieni ja vieras.



Aikaa on mennyt 5 vuotta ja yksi lapsikin on siunaantunut.



Hoidan itse kodin kaikin puolin. Niin autot kuin laskut. Käyn kaupassa ja siivoan.



Mies käy vieläkin töissä, mutta muuttunut ei ole pätkääkään.



Lainkaan ei ole aikuistunut. Vastuuntuntoa ei ole tullut.



Hyvät käytöstavat siis oven avaaminen on eri asia kuin toisen huomioon ottaminen tai velvollisuus. Hänelle on tärkeää uusille tuttavuuksille esittää tätä hienoa ulko kuorta, mutta minuun se ei enään toimi. Hän ei oikeasti tee kotona mitään helpottaakseen minun taakkaani tai edes ymmärtääkseen että osa niintä kuuluisi hänelle.



Eli olimme nuoria, pidimme toisistamme ja meillä oli hauskaa. 2v.



Ei enään. Olen kasvanut mies ei.

Aika rajuin keinoin jouduin hänet herättämään. Olin ottamassa eroa.