Suku on rakkain ja pahin!?

Minulla on 14 serkkua ja miehelläni on 5. Aika monella heistä on lapsia ja olemme yhteyksissä. Meidän suvussamme ei ole myöskään ollut avioeroja vanhempiemme keskuudessa ja tässä serkkupolvessakin vain kaksi. Kaikki ovat kouluttautuneet vähintään AMK-tasoisesti, kun edellinen sukupolvi taas on ponnistanut maatalosta kaupunkiin ja opiskellut ammattikoulun tai opistotasoisesti.



Asiaan. Serkkujen ja heidän lastensa kanssa on niin helppoa olla. Lasten hoito sujuu kaikilta. Lapset ovat tottuneet noin samoille käytöstavoille kuin omammekin.



Ystäviemme lasten kanssa taas ei suju. Parhaat ystäväperheet ovat siis löytyneet sukulaisistamme. Voimme luottaa sukulaisiimme!



Järkytyn harva se kerta, kun kutsun esim vanhemman lapsemme kerhokavereita meille leikkimään. Sotkevat ympäriinsä, riehuvat, rosvoavat kaikki keksit omalle lautaselleen, eivät pese käsiään, kiipeilevät sisällä, eivätkä vanhemmat tee mitään tilanteen rauhoittamiseksi. Ulkona olen joutunut pelastamaan heitä auton edestä, kieltänyt raapimasta autoja ja kiipeilemästä liikennemerkkeihin ja vanhemmat vaan ovat ihan sokeita näkemään silloin mitään. Aina saan huolehtia vieraidenkin lapsista. Kun itse menen kylään pidän huolen siitä, että lapseni käyttäytyvät ja käyttäytyväthän he kotonaankin, vaikka normaalia uhmaa ym tietysti onkin.



Muilla suku vai ystävät parempia lastenkasvatuksessa?