Hormonikierukka ja outo vuoto
Melkein puoli vuotta on mennyt niin, ettei oikeastaan ole vuotanut lainkaan. Joskus on tullut paperiin vähän tuhrua. Nyt on vuotanut kaksi päivää niin, että on tullut vuotoa koko ajan phs:aan asti ja alamahalla aavistuksen kipua. Langat kyllä tuntuu. Onko jollain ollut samanlaista, mistähän voisi johtua? Kävi nyt jo mielessä melkein kauhukuva, että voinko olla raskaana kierukasta huolimatta vai mikä mahtaa olla, apua! Kierukka on ollut kaikkiaan 1,5-vuotta.
Kommentit (6)
mutta kierukka ollut vasta 2kk ja ekana oli vaan päivän vuoto, sitten tuli taukoa ja nyt on sitten ollu tiputtelua ja runsaampaa vuotoa ja kesti aika pitkään, nyt taas kuivempi kausi, mutta koko ajan olo että kierukka putois, ei ole kipee mutta jotenkin tuntuu sellanen möykky siellä. Yhesti kävin tarkistuttaa ja kaikki muka oli ok, sen jälkeen olikin hetken parempi olo mutta nyt taas, onneks kohta edessä 3kk tarkastus. Lankoja en ole koskaan tuntenu.
Outo tää kierukka, tavallaan niin vaivaton mutta hirvee stressi silti.
menossa kolmas hormonikierukka. Kuukautiset ovat jokaisen kanssa jääneet miltei pois, joskus voi näkyä jotain. Silloin tällöin taas tulee enemmän vuotoa, mutta nekin pärjään pikkuhousunsuojalla. Minusta se on aivan normaalia, olihan ilman hormonikierukkaakin kuukautisissa vaihteluita. En ikinä haluaisi palata niihin runsaan vuodon kuukautisiin, joista kärsin ennen hormonikierukkaa. Enkä myöskään halua syödä pillereitä.
edellä mainittujen syiden vuoksi poistin omani enkä IKINÄ harkitsisi toista kertaa. en ymmärrä siskot, että 2000-luvulla suostutte tuollaseen epävarmuuteen. hormoonikierukka on KAMALA ja lääkärit kuittaa kaikki oireet sanomalla, että kuuluu asiaa ja ei tiedä koska loppuu, kärsi nyt vaan.
oli niin epämääräinen kapistus ja tuli kaikkia kurjia oheisjuttuja tän ehkäisyn lisäksi. Kamala hökötys tosiaan,
Nyt on loppunut kokonaan, asetuksesta nyt 2,5kk.
Kauheesti finnejä ja jatkuva ahdistunut olo...
Minulla on ollut kierukka vasta 4kk, mutta alun tiputtelun jälkeen ei vuotoa ole juuri ollut, ihan lievästi kerran muutaman päivän jakson ajan. Nyt on vuotanut 1,5viikkoa eikä loppua näy. Vuoto ei ole runsasta, pikkuhousunsuojalla pärjää (aiemmin on ollut tosi runsaat kuukautiset). Mietin kanssa, että mistä lie kyse. Onko ns. normaalia ja miksi jatkuu näin pitkään. Onko muilla kokemuksia saati tietoa?