Kysyn täältäkin 2v pissaamisesta housuun ja peukun imemisestä!
Eli 2v4kk vanha tyttäreni oppi heinäkuussa päiväkuivaksi, ja olikin sitä hienosti tämän neljä kuukautta. Mutta nyt on jo jonkin aikaa pissannut housuun AINA kun ollaan esim kerhossa, reissussa tai vaikkapa vain abc:llä kahvilla ja tyttö on leikkipaikassa.
Myös tuo peukun imeminen tuli kuvioihin samoihin aikoihin! Tosin ennen pissaamisen alkamista...
Meille syntyi 5kk sitten vauva. Esikoinen saa osallistua vauvan hoitoon tosi paljon. Vauva on ÄÄRETTÖMÄN helppo, syö, nukkuu ja viihtyy hienosti itsekseen. Eli ei vaadi paljoakaan jatkuvaa huomiota.
Usein leikitään kaikki kolme yhdessä ja käydään kävelyillä ym.
Esimerkiksi tänään kerhossa tyttö pissasi housuun kaksi kertaa. Vietimme viikonlopun Torniossa siskoni luona, ja tuolla matkalla piti pitää vaippaa ihan koko ajan autossa istuttaessa ja kun käytiin kaupoilla. Siskon luona on potta, joten siellä ei pissinyt housuun, kuten ei tee myöskään meillä kotona.
Olen todella huolissani tuosta pissimisestä housuun ja peukun imemisestä.. Mieitin jatkuvasti, josko tyttö tuntee olonsa turvattomaksi, pelokkaaksi tai ei rakastetuksi.
Me ei miehen kanssa ikinä riidellä/huudeta toisillemme eikä lapsille. Tytöllä on selkeät rajat ja säännöt (päikkärit, syöminen, lelut kerätään lattialta illalla ym). Myönnän kyllä joskus stressaavani turhasta sotkusta, mutta en mielestäni sitä näytä ulospäin.
Mistä ihmeestä tämä tilanne voisi johtua? Olen oikeasti todella huolissani. Olisiko kellään vinkkejä tai ehdotuksia, mitä tehdä?
Kiittäen,
heather
Kommentit (8)
Meillä tyttö on ollut yhtä kauan päiväkuiva, mutta vaippaa pidetään silti joskus ilman, että mentäisiin takapakkia. Etenkin kerhossa leikkiessä lapsi voi vaan olla niin innoissaan, ettei muista ilmoittaa ajoissa.
Peukusta taas tulee heti mieleen, että tulisiko vielä hampaita. Meillä huomasin myöskin saman ilmiön, mutta ei varsinaisena peukun imemisenä. Ihmettelin aikani, kunnes hoksasin vilkaista suuhun ja uusia hampaita olikin tulossa.
Niin kovasti kuin haluaisitkin uskoa, että tyttösi on päiväkuiva, niin hän ei selvästikään sitä ole. Ota reilusti vaippa takaisin käyttöön - ja kannusta tietysti potalle edelleenkin. Kotioloissa voitte varmaan olla ilman vaippaa, mutta kerhossa tai reissussa toistuva housuun pissaaminen on hankalaa ja voi olla lapselle kiusallistakin.
Onko se totta, että lapsi oppii kuivaksi oli vaippaa tai ei? Eli siis se vaipan käyttö sinänsä ei anna lapselle viestiä, että pissat saa tehdä housuun? Kuulin tällaisen jutun.
Mäkin mietin tuota hammas juttua, mutta ei se sitä ole. Tyttö imee peukkua kun leikkii, lukee, katsoo piirrettyjä tai kun on hämmentynyt tms.
ap
Mun tyttö on saman ikäinen, kesän jälkeen pikku hiljaa jätetty vaippaa pois, tytön omasta halusta. Jostain syystä viime viikolla pissasi kotona housuun, mutta päiväkodissa, kauppareissuilla ym. ei.
Eli en nyt sanoisi, että tyttö takaisin vaippoihin. Mutta tietty mäkin pakkaan lomareissulle vaipat mukaan, ettei junassa tule penkeille tms. Ehkä voi olla joitain tilanteita, joissa sen vaipan voi laittaa. Niin esim. mun lapselle laitetaan päiväkodissa ulkoiliun ajaksi. Tyttö tietää, että vaikka vaippa onkin, niin silti voi mennä pytylle pisulle.
meillekkin niitä tullut 2 lapsella kolmesta, ei olla silti alettu vaipottamaan uudestaan, vahingot ei haittaa, eikä niistä olla vihaisia. Peukun imemiseen ei kannata kiinnittää minkäänlaista huomiota, lopettaa sen aikanaan, yleensä viimeistään 5-6 vuotiaana :)
Ei muakaan haittaa pissavahingot tai lisäpyykki, pelkään vain sitä, että tyttö oireilee jostain... Olin jo kiikuttamassa suurin piirtein lasten psykiatrille, mutta onneksi mies sai järkiinsä!!! :0)!!! Mä nyt olen tällainen hermoilija...
Kakkaa tyttö ei muuten ikinä tee housuun tai vaippaan, aina pyttyyn. Se on se pissi vaan.
ap
Vaikka vaippa on housuissa, ilmoittaa lapsi aina pissan tai kakan tulosta.
ap