Katkeran akan jorinoita...

mulla on aina ollut ihan ok välit vanhempiini, mutta silti esikoisen vauva-aika on jäänyt hampaankoloon. Esikoinen oli koliikkivauva, joka sairasti paljon, joten me vanhemmat olimme tosi väsyneitä. Itse itkin kerran puhelimessa väsymystäni äidilleni ja hän ei sanonut siihen yhtään mitään. Ikinä sen jälkeen ei ole myöskään kysynyt siitä mitään. No ne ajat on menneitä ja turhahan niitä on tietysti miettiä.



Nyt siskoni on saanut vauvan, niin nyt apua löytyy kyllä. Jopa siinä mittakaavassa, että se menee jo yli. Äiti ja isä ovat joka viikko ottaneet vauvaa yöhoitoon, jotta sisko saa levätä. Vauva on nyt siis 2 kk. O vielä aika helppohoitoinen lapsi. Mua todella ottaa päähän ja olen kateellinen ja kaikki muut mahdolliset tunteet päälle. Olen yrittänyt sanoa, että on hienoa, että he auttavat, mutta eivät kuitenkaan voi ottaa koko vastuuta vauvasta. Inhoan tätä katkeruuden määrä, mitä tällä hetkellä tunnen, mutta en vain voi sille mitään!