Näin unta exästäni...

Olen jotenkin kausittain ihan jumittunut menneisyyteen...ja mietin miten asiat OLISIVAT voineet mennä ja miten ne nyt OLISIVAT jos olisimme vielä yhdessä. En näe visioissani lainkaan sitä negatiivista sävyä, joka elämässäni tuolloin myös vallitsi. Näen kaiken vain hyvänä...



Ap

Varsinkin, jos on ollut nykyisen puolison kanssa jotain kränää, on ihan luonnollistakin miettiä, että mitähän jos... Minäkin vielä joskus näen unia siitä, että olemme exän kanssa yhdessä (erosta jo 15 vuotta), mutta yleensä ne kyllä ovat aika ahdistavia ja herätessä olo on helpottunut, kun se ei ollutkaan totta...

Kaikki johtunee siitä, että en tunne luontaista vetoa nykyiseen mieheeni kuten tunsin exään. Aviomieheni ei siis nappaa seksuaalisesti kuten ex. Aviomies ei hivele silmää kuten ex. Siinä ihan perimmäinen syy.



Ap

Ja silti!! Silti mietin tällaisia. Voisin kovettaa itseni ja manata hänet ja haukkua paskaksi, mutta sitä hän ei ollut. Oli sivistynyt, hyvätapainen, huumorintajuinen, hyvännäköinen, lämmin, ymmärtäväinen...



Vittu mikä paska...



Ap

Kaikki kirjoittamasi on kuin suoraan minun ajatuksistani!

Minä otin yhteyttä exään. Oli pakko, en saanut häntä pois mielestäni. Heti kun näimme taas, tunteet heräsivät. Molemmilla. Nyt olemme siinä pisteessä, että tuntuu kuin koko maailma hajoaisi: emme voi elää ilman toisiamme, emme kuitenkaan halua pettää puolisoitamme, haluamme olla yhdessä mutta toisaalta emme halua rikkoa lastemme koteja. Tämä on aivan kamalaa, toisaalta ihanaa.

Miksi erosimme? Ajankohta ei ollut meille suotuisa. Toisissa olosuhteissa olisimme pysyneet yhdessä, olemme siitä varmoja. Nyt asiat ovat toisin, me voisimme olla yhdessä, mutta meillä on puolisot ja lapsia. Mitä todennäköisimmin tämä johtaa siihen, että jätämme puolisomme ja alamme elää yhdessä. Tunne on vaan niin vahva. Sydän sanoo yhtä, järki toista.

Ilmeisesti hän on henkisessä kehityksessään vielä ulkonaisten seikkojen korostamisen tasolla.

Nykyinen mieheni on hauska, huumorintajuinen, rehellinen, rehti, hyvä mies, hyvä isä...Aivan lottovoitto.



Silti sisintä kalvaa. Miksi? Aivan kuin hakemalla hakisin jotain mitä hänessä ei ole, sellaista mitä exässä oli, ja sitten jäisin niitä juttuja kaipailemaan...



Ap

Mutta onneksi en myöskään asu lähelläkään exääni, että joutuisin vaikka kadulla häneen törmäämään. Silloin minun maailmani romahtaisi. Ei hänen.



Olemme olleet yhteydessä eromme jälkeen pari kertaa vuodessa mailitse, mutta kaksi vuotta sitten pyysin ettei hän enää ottaisi yhteyttä kun se tekee niin kipeää. Hän ollut arvannut, että asia voisi olla minulle niin vaikea. Hänelle eromme ei varmaan ottanut voimille yhtään. Eikä minullekaan silloin, porskutin vaan täyttä häkää eteenpäin. En käsitellyt eroa ja nyt se muhii mielessäni. Haluaisin purkaa sen ulos, mutta en tiedä mihin ja miten. Olen tunnetasolla aika sulkeutunut, vaikka sosiaalinen olenkin.



Seksuaalisuus ei todellakaan ole minulle kaikki kaikessa. Aviomiehelleni se merkitsee paljon, ja jos minullekin se olisi niin tärkeää niin häsäilisimme varmaan päivittäin. Minusta tuntuu, etten pysty tyydyttämään miestäni...Ei ole haluja, eikä fyysisiä tarpeita. Siis on toki kun tällaisia uniakin näen, mutta en pysty kanavoimaan niitä ulos. Paitsi tänä aamuna olisin kyllä kanavoinut, mutta välissämme koisasi lapsemme;-)



Ap

Mekään emme asu lähekkäin, vaan olemme matkustaneet satoja kilometrejä päästääksemme tapaamaan toisiamme. Ensin otin yhteyttä sähköpostilla, sitten hän soitti, sitten puhuimme Skypen kautta (kamera), ja lopulta oli pakko tavata. Me leikimme tulella. Järki sanoo, että tästä seuraa vielä katastrofi, mutta sydän sanoo jotain muuta, ja minä taidan seurata sydäntäni. Se on moraalisesti väärin, mutta tunne on niin pakottava.

9

Olen tunneihminen, mutta pelaan järjen kanssa. Jääköön sitten elämänliekki vaikka kuinka pieneksi...



Eikä meillä siis mitään tulevaisuutta tästä eteenpäin edes yhdessä exän kanssa olisi. Haluaisin vain irrottautua menneisyydestä ja kyetä suhtautumaan siihen samalla tavalla kuin vaikka johonkin mummon synttäreiden viettoon viisi vuotta sitten, ilman sen kummempia tunnekuohuja!



En pystyisi edes matkustamaan siihen kaupunkiin, jossa hänet tapasin, jossa hänen kanssaan asuin...Liian kuohuttavaa! Siihen haluaisin apua...



Ap

että kumpikaan ei koskaan jättänyt toista, vaan erosimme olosuhteiden pakosta. Kummallakin on ollut toinen mielessä vuosikaudet, ja molemmilla on edelleen vahvoja tunteita.

En haluaisi lapsilleni avioeroperhettä ja uusperhekuvioita, mutta toisaalta ei elämä voi tällaisenakaan jatkua. Minä riudun ja kärsin.

9

Vierailija:

Kaikki kirjoittamasi on kuin suoraan minun ajatuksistani!

Minä otin yhteyttä exään. Oli pakko, en saanut häntä pois mielestäni. Heti kun näimme taas, tunteet heräsivät. Molemmilla. Nyt olemme siinä pisteessä, että tuntuu kuin koko maailma hajoaisi: emme voi elää ilman toisiamme, emme kuitenkaan halua pettää puolisoitamme, haluamme olla yhdessä mutta toisaalta emme halua rikkoa lastemme koteja. Tämä on aivan kamalaa, toisaalta ihanaa.

Miksi erosimme? Ajankohta ei ollut meille suotuisa. Toisissa olosuhteissa olisimme pysyneet yhdessä, olemme siitä varmoja. Nyt asiat ovat toisin, me voisimme olla yhdessä, mutta meillä on puolisot ja lapsia. Mitä todennäköisimmin tämä johtaa siihen, että jätämme puolisomme ja alamme elää yhdessä. Tunne on vaan niin vahva. Sydän sanoo yhtä, järki toista.

Ihastukseni kohde on asunut erillään vaimostaan yli vuoden, mutta muutti sitten takaisin koska vaimo sitä halusi (tämän tiedon olen varmistanut oikeaksi).

Eli heikoilla jäillä meidän avioliittomme ovat olleet jo ennen sitä, kun löysimme toisemme taas.

Lapset kärsivät varmaan jonkin verran, mutta toisaalta he kärsivät myös siitä että minä olen onneton. Heillä säilyisi isä ja läheiset suhteet isään eron jälkeenkin, samoin miehen lapsella.

Ilman lapsia olisimme jo yhdessä. Heidän parastaan tässä ajatellaan. Mutta meistä kumpikaan ei myös haluaisi uhrata omaa onneaan ja elämäänsä, varsinkin kun lastemme onnellisuus ei ole taattu sillä, että me yritämme väkisin unohtaa toisemme.

9