Maito vai vilja-allergiaa, vai jotain muuta?
perheen kuopuksella on ollut alusta asti paljon puleuttelua. Täysrintamaidolla 10,5 kk jonka jälkeen maitotuotteita vain muksuvelli kaurasta ja nyt viikon vain riisivelli ja maissivelli. Lisäksi jogurttia on saanut nyt noin kuukauden ihan normaalia " valion" jogurttia.
Vauvan kakat on olleet nyt siitä asti kun aloitimme lisäruuat eli 6 kuisesta vihertävää tosi löysää. Satunnaisesti ehkä kerran kaksi kuussa jotain kiinteämpää tullut. Yleensä kakat leviää ihan kaulaan asti kun sitä sitten riittää. Ulostaa joka päivä, joskus harvoin joka toinen päivä. Hajukin on melkoinen, ei ollenkaan " normaalia" . Eli viljatuotteteita saanut yhtä kauan kuin velliäkin. Imetyksen aikana kaikki suht ok, paitsi ilmavaivoja on ollut ja tosi levottomat yöt. Meillä nukutaan maksimissaan 2 tunnin unia, päivällä ehkä vain puolen tunnin. Alkaa olla puhti pois ja mieli maassa kun ei koskaan saa nukuttua. Mulle tulis mieleen allergiat, mutta neuvolan terkka ilmoitti vaan että nykykäytännön mukaan mitään ei saa jättää pois ruokavaliosta ellei nyt saa siitä hengenvaarallisia oireita? Miten ihmeessä asia voi olla näin? Lapsen kidutukselta kuulostaa. Panadolia annoin viime yönä hiukan kokeeksi ja kas kummaa, nukkui 5 tuntia putkeen. Jossain mättää, mutta missä? Kertokaas viisaammat olenko ollenkaan oikeilla jäljillä ja onko muualla samoja kommentteja annettu ruokavaliosta. Enää en imetä ja lapsen ruokavalio on ollut nyt jo muuten sama kuin muillakin, mutta suolaa ei. Vauva on 11 kuinen nyt.
Kommentit (2)
Mutta järkevintä olisi varata aika suolioireisiin perehtyneelle lasten allergologille (löytyy yksityisiltä lääkäriasemilta).
Allergologeissa on vähän koulukuntaeroja ja osa tosiaan kannattaa siedättämistä voimakkaillakin oireilla, mutta jatkuva ripuli alkaa kyllä vaikuttaa nopeasti jo kasvuunkin, joten itse en sietäisi voimakkaita oireita, kuten jatkuvaa ripulia ja yölevottomuutta. Mutta kukin tekee oman valintansa - lääkäreiltä saa kahta mielipidettä (osahan ei pidä suolioireita edes allergiaoireina vaan oireena suolen kypsymättömyydestä)!
mielestäni voisi kysymyksessä hyvinkin olla jokin allergia... Nykyään ei toisaan enää kaiketi suositella jättämään tiettyjä ruokia kokonaan pois...mutta asia ei tosiaankaan ole ihan niin mustavalkoinen kuin terkkarisi antoi ymmärtää. Mielestäni sinun kannattaisi minimoida ruokavaliota niin, että jätät vaikka vain yhden viljan, perunan, yhden lihan, yhden hedelmän tai marjan yms. ruokavalioon ja katsot onko sillä vaikutusta yöuniin. Kokeilet tällästä vaikka viikon ajan...niin lyhyt kokeilu ei haittaa mitään, mutta siitä voi olla hyötyä. Aluksi voi ruokavalio tuntua aika pieneltä, mutta kyllä sitä viikon jaksaa.
Itse huomasin aikoinaan eron jo seuraavana päivänä, kun ruokavalio supistettiin. Meillä oli myös tosi rikkonaiset yö ja päiväunet ja myös iho ja suolioireita