Olen ihan kyllästynyt äiteihin, jotka huutavat kiukuttelevalle!

kiukuttelevalle huutaa! Olen kuullut myös tuhannesti tarhassa, että kun lapsi kiukuttelee, äiti kiukuttelee takaisin. Tottakai aina välillä menee hermot, mutta olen viime aikoina kuullut jopa sitä, että jätän sut tänne jos et lopeta... kyseessä oli 5 vee. Reilu ja aikuinen meininki!

Niin kuin jokainen vastuunsa tunteva äiti tekee?! Onko sulla paha mieli kun teet itse samaa? Osuiko haukku omaan nilkaan?



ap

kasvattaa eritavalla kuin toinen. Meilläkään ei huudeta, vaan pysytään rauhallisena. Perusturvallisuus ennen kaikkea. Kerran on mennyt hermo, mutta lapset ovat jo 6 ja 8, joten ei paha. Ylpeä olen itsestäni.

Vierailija:

kasvattaa eritavalla kuin toinen. Meilläkään ei huudeta, vaan pysytään rauhallisena. Perusturvallisuus ennen kaikkea. Kerran on mennyt hermo, mutta lapset ovat jo 6 ja 8, joten ei paha. Ylpeä olen itsestäni.

Lapsi saa olla vihainen ja turhautunut-eli kiukutella. Lapsi saa olla surullinen-eli itkeä.



Jos lapsen kiukkuun vastaa vihaisesti tai hyssyttelee, että itkeä ei saa, niin miten ihmeessä lapsi sitten saisi ilmaista tunteitaan? Aikuisen tulee näissä tilanteissa hyväksyä lapsen tunteet ja tukea ja lohduttaa.



Myös aikuinen saa näyttää tunteensa, mutta ei silloin kun toisella on kriisi päällä. Sehän vain osoittaa lapselle, että sinun tunteesi ovat turhia ja ei-toivottuja, aikuinen tässä on tärkeä.

Ja he eivät sitten tajua, että oikeasti se ei johda mihinkään hyvään.

jos uhkailee ja huutaa raivopäälle?



Tunnen paljon äitejä, jotka huutavat raivopäille. Missä ne kaikki nyt ovat?



Kuulin, jopa äidin uhkaavan lasta sillä, että jättää lapsen yksin kauppakeskukseen ja isä sitten tulee hakemaan. Isä tunnetusti on kova tukistamaan.

Vaikka päiväkodista lähdettäessä

Kauppakeskuksessa

Kotona pukiessa

Kotona syödessä

Saa raivarit lähes kaikesta mikä ei mene oman pään mukaan



Äiti joka kiukuttelee kiukuttelevalle liian usein väsyksissä.

Mutta ei se nyt mitenkään kauhea juttu ole, jos lapsi huomaa menneensä liian pitkälle ja äitikin saa joskus suuttua.



JOS äiti jatkuvasti huutaa eikä kestä lapsen uhmaa lainkaan, se on vakavan pohdiskelun paikka. Mutta jos pinna joskus menee pitkälliseen venkoiluun, kiukutteluun jne., niin se on inhimillistä. Asiasta kannattaa jutella lapsen kanssa ja pyytää anteeksi.



Itse asiassa osa lastenpsykiatreista pitää jopa hyvänä sitä, että vanhempi joskus suuttuu. Suuttumisen tapa on olennainen: ettei napata kiinni eikä ilkeillä lapselle (jolla ei ole keinoja puolustautua ironiaa tai vähättelyä vastaan). Mutta näyttämällä, että aikuinenkin voi turvallisella tavalla suuttua, jos lapsi menee oikein pitkälle, lapsi oppii, että negatiivisia tunteitakin saa ilmaista ilman, että rakkaus kärsii.



Olennaista on kuitenkin siis se, miten herkästi pinna pimahtaa ja miten se sitten ilmenee.

Rauhoittelen ja pyydän kuuntelemaan. Sitten kun rauhoittuu sen verta, että kuuntelee, niin kerron mitä olemme tekemässä. Jos alkaa huutamaan taas sanon, että sitten istutaan tässä niin pitkään, että haluat lähteä tekemään sitä mitä olemme menossa tekemään. Kerran ollaan istuttu tunti. Normaalisti riittää minuutti tai kaksi. Niin ja tosiaan, ihan missä vaan otan lapsen syliin. Jos ei ole paikalla penkkiä, niin menen lattialle taikka otan syliini ja seison.

Varmasti jokainen syyllistyy lapselle huutamiseen joskus, väsyneenä vielä entistä helpommin. Mun mielestäni aikuisen tulisi kuitenkin yrittää pysyä aikuisena ja asiallisena, eikä heittäytyä aivan " lapsen tasolle" . Kun ei se huutaminen ja meuhkaaminen auta kuitenkaan, tai ehkä jos hermostuu kunnolla vain kerran pari vuodessa, niin se voi auttaakin, kun lapsi hölmistyy huutavaa äitiä ;). Usein huutava äiti on tavallaan menettänyt tehon siltä huudolta, kun huutaa jatkuvasti.

1. UHKAILU - jos et osaa olla, lennät ulos, et saa sitä mitä olimme ostamassa, emme mene Mäkkäriin tai mikä tahansa SEURAAVA kiva asia pois. Iltasatu pois, lelu jäähylle, poistutte paikalle.



2. Älä huuda, rauhoita rauhallisella äänellä.



3. Sylijäähy (ei toimi kaikille)



4. Lahjonta on huono, mutta jos jäätelö on jo ostoskärryissä, sen voi ottaa pois...



5. Pikkaraiset uhmikset selviää vähemmillä rangaistuksilla. Isot saa isomman.



6. Älä jätä yksin, mutta anna tilaa ja aikaa rauhoittua.



7. Keskustelkaa raivarin jälkeen. Pyytäkää anteeksi toisiltanne, verbalisoikaa tunteita ja jutelkaa rauhassa.

mutta itse kasvatustieteilijänä tiedän, että moni toimii vain saamansa aikuisen mallin mukaan -- siten miten heitä on kohdeltu. ikävä kyllä tämä tapa jatkuvana tapana vaurioittaa lasta, ja aikuisen ihmisen tulisi ennen lasten hankkimista tietoisesti karsia itsestään huonot käytännöt pois.



Joskus hermostuminen ei lasta vakavasti vaurioita, mutta se, ettei aikuinen kestä hänen koko tunneskaalaansa tuottaa vaurioituneita tulevia aikuisia.

kun on monta lasta. En minä voi rangaista muita lapsiani, jos yksi päättää vetää juntturat. Ei ne muut voi siellä lumihangessa tuntia istua, kun äiti sylitellen ottaa yhden uhmaa vastaan.



Meillä saa ilmaista tunteita kaikki, äiti ja lapset. Mutta meidän perheessä on 6 jäsentä ja ne yhden tunteiden ilmaukset eivät voi terrorisoida koko perhettä. Ja joskus äidin tai isän stressi on niin suuri, että karjaistaan.



En tiedä oletteko te kaikki hyssyttelijät jotain työttömiä tai kotiäitejä, joiden lapsilla ei ole mitään pakollisia menoja tai muuten ei ole mitään väliä kaunko kestää pukemiset ja syömiset jne.? Varmaan ihannemaailmassa lapsentahtisesti lapset sais harjoitella sitä tunteiden hallintaa tonne 10- vuotiaaksi asti ilman mitään ulkoisia pakkoja ja ainoina lapsina.



Mulla ainakin hermo palaa, jos esim. aamulla joku rupeaa vänyämään. Koetan kyllä valmistella asiat etukäteen ja aamupala on rauhallinen hetki ja juttelen lasten kanssa. Jos joku lapsista siinä päättää saada jonkun uhmakohtauksen ja alkaa kiukutella, niin kerran sanon, että ymmärrän, että lasta harmittaa, mutta nyt on vaan syötävä ja puettava ja lähdettävä päivän touhuihin. Jos ei mee perille, niin sitten todellakin sille lapselle karjaisen, että pulinat pois.



Sama jossain tarhasta hakemisesta. Ei isossa perheessä kerta kaikkiaan ole aikaa siellä vanua ja ootella jonkun kiukkukohtauksen loppumista. Pitää päästä kotiin, että ehtii viemään isompia harrastuksiin jne. Aikuisella monesti on aika paljon muitakin paineita ja tehtäviä kuin vaan se yhden lapsen tunnetilojen vastaanottaminen lehmänhermosena äiti Teresana.

Vierailija:

Ja he eivät sitten tajua, että oikeasti se ei johda mihinkään hyvään.

Jatkuva huutaminen on sitäpaitsi TEHOTONTA! Lapsia voi komentaa myös ilman huutamista!

lapsia, että ei ole aikaa niille? Jos kuuden kanssa elämä on sitä, että ei ole aikaa rauhoittaa tai aikaa leikkiä tai aikaa kuunnella - mitä iloa on kuudesta lapsesta?



Elämästä tulee sitä, että vanhemmat tekee kotitöitä ja lapset pitää huolta itsestään. Ei kiitos, mieluummin kaksi jotka näen ja kuulen sellaisena kuin ne on ja mulla on aikaa niille kun elämään tulee ryppyjä!

eli kyllä meillä on aikatauluja, joissa on yritettävä pysyä. Osa aikataulutuksesta johtuu aikuisista ja osa lapsesta. Töihin pitää yrittää ehtiä ajoissa tarhan kautta ja jos tosiaan aamun pukemisesta tulee kiukuttelua (niinkuin talven monien vaatekerrosten kanssa tahtoo välillä käydä) niin ei kyllä onnistu istua kovin pitkään lapsen kanssa, kun jo bussista näkyy enää perävalot.

Myönnän siis karjaisevani esim. tällaisessa tilanteessa, että lapsi on heittänyt kintaat 4 kertaa pois käsistään, kun ne on " kurjasti" ja ulkona on 10 astetta pakkasta.

Vierailija:

Mun mielestäni ne ainokaiset on nii...

joiden lapset esim. kiusaavat toisia, yksikin käy joka päivä leikkipuistossa tönimässä muita tai lyömässä ja tämä äiti aina vaan sanoo " ei saa" tai nostaa pois ja hyssyttelee että ei saa lyödä. Ja aina tämä toistuu. Sanoisi kerran napakasti, mieluummin huutaisi jotta menisi jakeluun.



Ei jatkuvassa huudossa mitään järkeä ole mutta kyllä mielestäni joskus pitää antaa aikuisenkin lupa suuttua.