1,5 vuotiaan yöhuutoon pari vinkkiä:
Kirjoittelin viime viikolla tänne ahdistustani siitä että meidän 1,5 vuotias poikamme on huutanut miltei joka yö tai sitten muuten vain kukkuloinut öisin jopa parikin tuntia yhteen menoon ennenkuin on saanut uudestaan unen päästä kiinni.
Saattaa olla liian aikaista hehkuttaa mutta viime yö meillä nukuttiin ekaa kertaa moneen kuukauteen kunnolla. Annettiin eilen pojan nukkua päikkäreitä vain tunnin (ennen ollaan annettu nukkua 2 h) ja yöksi laitoin pojan huoneeseen radion päälle. En tiedä kummasta keinosta oli enemmän hyötyä, mutta luulen että iltahuutokin jäi pois kun poika ihmeissään kuunteli radiota ja nukahti todellakin itsekseen ilman vatkaamista. Ja tätähän ei ole tapahtunut herran aikoihin...
No innolla kokeillaan tätä tänään uudestaan ja toivotaan parasta.
Kommentit (4)
meillä on toiminut tuo sama juttu, ainakin luulen niin. Eli ennen tyttö 1v 5 kk nukkui 2 tunnin päikkäreitä, nykyisin herätän tytön kun on nukkunut n. 1h 20-30 min. Muutoin illalla nukahtaminen venyy tosi pitkäksi ja öisin heräillään. Tällä konstilla meilläkin on sitten riittänyt unta koko yön, nukkuu n. 11-12 tuntia heräämättä. Sama juttu myös aamulla, herätän tytön aina n. klo 8.30-9, muutoin nukkuisi varmaan 10 saakka eikä päikkäreille laitosta taas tulisi mitään! Muillekin vinkiksi, kannattaa kokeilla!! :)
Uteliaana kysyn että onko teillä kaikki hampaat jo tullu? Meillä muksu huutelee joka yö ja ollaan aiksta loppu tohon hommaan. Meillä vielä moni hammas puuttuu vielä. Taidanpa kokeilla tota radioo. Onko teillä se koko yön auki?
on tytölle tullut hampaita tosi myöhään, nyt on vasta 8 hammasta suussa. Muuten ei ole hampaiden puhkeamiset vaikuttaneet koskaan yöuniin, paitsi nyt kun poskihampaita tuli kerralla 2, niin silloin viikon verran itkeskeli öisin.
Meillä kyllä eniten heräilemiseen/yöhuutoihin on vaikuttanut tuo etten anna nukkua liikaa unia päivällä.
hienoa kun olet jaksanut valvoa.