Saako lasta sanoa tuhmaksi?

Monesti on niin että joku lapsi " kiusaa" toista ihan jatkuvasti. Minusta ihan aiheettomasti suuttui ystäväsi, koska ei tuon ikäinen vielä osaa olla mitenkään tuhma eikä tietenkään ymmärrä ja usko aina mitä sanotaan.



Sitä paitsi eihän siitäkään tule mitään että on koko ajan haukkana vahtimassa omaa lasta ettei vaan pääse kiusaamaan toista. Tietenkin siihen " kiusaamiseen" pitää puuttua ja kieltää ja olla estämässä sitä mutta ei sitä yksinkertaisesti voi olla koko ajan ihan vieressä pitämässä kädestä kiinni lasta. Ei se varmasti lapsestakaan ole kiva jos ei saa normaalia kontaktia ottaa toiseen lapseen kun äiti on koko ajan välissä.



Sellaisia ajatuksia, toivottavasti ymmärsit pointtini. =)

eli sanooko että teit tuhmasti vai että nyt olit tuhma. Itse käytän kumpaakin, ajattelematta sitä sen syvemmin, joten tuskin meidän hiukan alle 2vuotiaskaan niiden eroa sen enempää ajattelee. Olet kyllä hiukan pilkunviilaaja:) Eli minusta lapselle voi sanoa että olit tuhma kun purit. Mieluummin niin kuin että olet väkivaltainen / agressiivinen /tyhmä / kauhea/ ilkeä tai muuta vastaava. Eli tuhmaksi sanominen on mielestä erittäin lievä ja " lempeä" ilmaus.



Ehkä olisi tosiaan ollut fiksumpaa sanoa vieraan lapselle vain vihaisesti että ei niin saa tehdä, mutta hätääntyneenä/kiihdyksissä voi tulla sanoneeksi samalla lailla kun sanoisi omalle lapselleen (tai poikaystävän lapselle kuten sinun tapauksessa.).



Ja sitten siitä saako alle2v:lle sanoa niin: miksipä ei. Kyllä sen ikäinen (luonteesta ja kehitystasosta riippuen) mielestäni jo ymmärtää hyvin oikein ja väärin teon eron, jos siitä on aiemmin sanottu ja neuvottu. Osaa myös jossain määrin katua tekoaan. Ja kyllähän kaikki lapset kokeilee rajojaan tekemällä uudestaan ja uudestaan kiellettyjä juttuja. Jo ihan senkin vuoksi että saisivat huomiota. Ei ilkeyden tekoa silti saa jättää " rankaisematta" ja huomioimatta, muutenhan lapsi olettaa että ilkeydestä onkin tullut sallittua...



Mielestäni aina kiellettäessä pitäisi lapselle selittää miksi niin ei saa tehdä, jolloin lapsi oppii sen syyn ja hyväksyy kiellon helpommin. Eli esim: ei saa lyödä, muute lapselle tulee pipi ja lapsi alkaa itseä. Meillä ainakin lapsemme tietää jo kaikille kielletyille jutuille syyt ja sanoo ne itse ääneen, jos on tehnyt jotain väärin, eli muistaa ne kyllä heti tehtyään tuhmasti. Pelkkä sanominen että nyt teit tuhmasti, ei auta jatkossa, kun se on aika abstrakti sana lapselle.

Oli siis ystäväni poikaystävän lapsi, joka joutui kärsimään oman lapseni käytöksestä... Tuosta aiemmin kirjoittamasta kun voi siis saada väärän kuvan.

Maaria-80:

Itse käytän kumpaakin, ajattelematta sitä sen syvemmin, joten tuskin meidän hiukan alle 2vuotiaskaan niiden eroa sen enempää ajattelee. Olet kyllä hiukan pilkunviilaaja:) Eli minusta lapselle voi sanoa että olit tuhma kun purit. .

Ai, minusta sillä nimeomaan ON eroa, sanooko lapselle " nyt olet/olit tuhma" tai " nyt teit tuhmasti" (ja siihen päälle selitys, että miksi teko oli tuhma). Jos lapselle jatkuvasti sanoo, että hän ON tuhma, hän alkaa vähitellen uskoa itsekin, että tuhmuus on hänen ominaisuutensa, jolle hän ei itse voi mitään. Jos taas lapselle sanoo, että hän TEKI tuhmasti, hän voi valita seuraavan kerran toisen vaihtoehdon, eli sen, että hän EI TEE tuhmasti. Hän voi kokea, että on kiltti lapsi, vaikka välillä tekee tuhmia asioita - ihan niin kuin kaikki muutkin ihmiset, aikuisetkin. Minusta oleminen ja tekeminen ovat ihan eri asioita, ja ne pitää pitää erillään, ymmärsi lapsi semantiikkaa vielä tai ei, -jossain vaiheessa hän kuitenkin alkaa sisäistää sitä, mitä hänelle sanotaan.

Mutta tilanteessa, jossa lapsen vanhempi on paikalla ja vielä reagoinut tilanteeseen on asiatonta ojentaa toisen lasta.

Mielestäni ystäväsi teki väärin alkaessaan haukkua lastasi ylipäätään.



Itseki tosin mieluummin käytän lastani toruessa ilmaisua: sinä teit mieluummin kuin sinä olet. Mutta jälkimmäinenkin joskus lipsahtaa.

Toisten lapsia ei tulisi mieleenkään alkaa nimittelemään.

siiliviili:

Mutta tilanteessa, jossa lapsen vanhempi on paikalla ja vielä reagoinut tilanteeseen on asiatonta ojentaa toisen lasta.

samaa mieltä tästä

Olen samaa mieltä sparvenin kanssa: teko voi olla tuhma, lapsi ei.

Jos lasta toistuvasti sanoo tuhmaksi, tyhmäksi, hitaaksi, laiskaksi, epäsosiaaliseksi, vaikeaksi jne., tulee tuosta " negatiivisesta" ominaisuudesta ihan taatusti pysyvä. (" Negatiivinen" sitaateissa siksi, että yleensä tuhmuus ym. ominaisuudet riippuvat kontekstista ja kulttuurista.) Lapsi alkaa itsekin ajatella olevansa tuhma. Ja kun kerran perusominaisuudeltaan on tuhma, niin ei kai sitä voi kiltisti käyttäytyäkään.



Lapsen ikään on mielestäni turha vedota. Fiksu kielenkäyttö vaatii aikuiselta harjoittelua, joten on paras aloittaa heti lapsen syntymästä. Vaikkei 2-vuotias näennäisesti ymmärrä, niin kukapa tietää, minkä ikäisenä hän yhtäkkiä alkaakin ymmärtää. Sitten onkin enemmän korjattavaa.



Kieli on mahtava vallan väline.

ja oli asiatonta tuossa tilanteessa kauheasti torua noin pientä lasta. Niille joiden mielestä lapset ovat tuhmia tai tyhmiä: Mitä jos teille sanotaan vaikka töissä että oletpa sinä tyhmä. Tai jos jätätte pysäköinnin maksamatta niin oletteko tuhmia? Monella suomalaisella on lapsuuden perua heikko itsetunto koska heidät on kasvatettu pelolla, haukkumisella, vähättelyllä ja " kiltteyden" vaatimisella kaikissa tilanteissa. Helposti huono itsetunto siirtyy polvelta toiselle jos ei tunnista ja kyseenalaista tällaisia " mustia kasvatuskeinoja" .

Yhdyn edellisiin eli lapsen toimintaa voi paheksua (teit tuhmasti) mutta lasta ei saa leimata tuhmaksi. Asialla on tosi iso ero, ei se ole mitään pilkunviilausta!

Siis ehdottomasti niin, että teko voi olla tuhmasti tehty, mutta lasta EI IKINÄ kutsuta tuhmaksi! Edellä joku jo selittikin syyn juuri niin kuin se menee. Itse olisin enemmän taipuvainen ajattelemaan, että jo alle kaksi vuotiaskin ymmärtää aika paljon siitä mikä on kiellettyä ja sallittua...vanhemmat tuntuvat aivan liian paljon puolustelevan lapsiaan sillä, että he eivät vielä ymmärrä, joten ei heiltä voi vaatiakaan...



Jokaiseen lyöntiin/tönimiseen/läpsimiseen minkä aikuinen havaitsee on puututtava. Sitenhän lapset oppivat kun heille opetetaan. Se on sit toinen juttu miten puututaan. Mielestäni ei ole syytä korottaa ääntään. Riittää että kiusantekijälle sanotaan selkeästi, EI ja selitetään lyhyesti ja selkeästi miksi ei. (moni aikuinen selittää ja selittää ja siinäkös vasta pieni menee sekaisin ja unohtaa jo miksi ja mitä äiti nyt höpisee). Tärkeää on ottaa lapseen katsekontakti ja laskeutua hänen tasolleen puhumaan. Tehoaa paljon paremmin kuin parin metrin päästä huutaminen.

Olen samaa mieltä kuin edellisetkin, että lasta ei saa sanoa tuhmaksi vain teko oli tuhma. Ja perustelut tässä ketjussa jo tulikin. Et siis mielestäni ole ollenkaan pilkunviilaaja vaan tiedostava kasvattaja :).

Kiitos sparven, annivanni ja muutkin, jotka vahvistitte käsitystäni asiasta. Sparven osasi kiteyttää omat ajatukseni sanoiksi.



Asian teki vielä hankalammaksi se, että olimme kylässä vieraassa paikassa koko viikonlopun. Stressasin jo etukäteen tyttöni käytöksestä, hänellä on meneillään hankala (minulle) vaihe ja muutenkin on aika voimakasluontoinen. Oli tosi raskasta vahdata lasta koko ajan.

Emme kuitenkaan olleet nähneet kahteen vuoteen ystäväni kanssa, joten päätimme lähteä, vaikka arvasin, että voi tulla rankkaa.



Jokatapauksessa rehellisesti sanottuna en tiedä satuttiko minua enemmän se, että lastani haukuttiin vai se millä tavalla se tehtiin. Taidan olla aika herkkä, kun kysymyksessä on oma lapsi.



Ja siitä rankaisemisesta:

Yritän todenteolla olla rankaisemisessa johdonmukainen ja asiallinen. Vien sivummalle, perustelen hänelle, mitä teki väärin ja miksi jotain asiaa ei saa tehdä mahd. lyhyesti ja ytimekkäästi ja vaadin anteeksipyynnön (ja halin) huonon käytöksen jälkeen. Mielestäni olen onnistunut tässä aika hyvin (huonoista tuloksista huolimatta).



Meillä oli tästä tuhmaksi nimittelystä kova vääntö tämän ystäväni kanssa myöhemmin illalla asiaa setviessämme, hän ei pitänyt asiaa ollenkaan pahana,päinvastoin, onneksi niin moni teistä oli samoilla linjoilla kun minä...tuli parempi fiilis..

Ps. onneksi tämä konflikti ei vaikuttanut ystävyyteemme, vaan jatkamme yhteydenpitoa tästä eteenpäinkin normaalisti.

Meillä myös vilkas ja voimakastahtoinen, pian 2-v, jolla pureminen on ongelma. Puremisesta kielletään meillä systemaattisesti ja olen kyllä sitä mieltä, että lapsi myös ymmärtää sen kielletyksi ja vääräksi, koska siihen puututaan. Ja nyt, kun se toistuu esim. uhmakohtauksen aikana, niin kyllä sanon lapselle että hän tekee tuhmasti, kun puree. En käyttänyt tuhmasti-sanaa ensimmäisillä puremisilla, vaan kielsin muilla sanoilla ja kerroin esim. että äitiin tuli pipi ja paha mieli, kun purit.



Minusta tuollainen parivuotias alkaa jo ymmärtää tekojensa seurauksia, esim. juuri puremisen sattumista ja ainakin siihen voi pikku hiljaa alkaa opettaa, siis asioissa, joissa seuraus ja syy-yhteys on suoraan nähtävissä, esim. puree kaveria ja tästä seuraa itku ja kipu toiselle. Sehän on tuhmaa, varsinkin jos se on toistuvaa, eikä ainutkertainen, " kokeiluluonteinen" tapahtuma.



Olen muiden kanssa samaa mieltä siitä, että jos oma vanhempi toruu, niin siihen ei tarvitse enää toisten mennä säestämään. Eri asia on, jos vanhempi ei ollenkaan kieltäisi esimerkiksi toista lasta satuttavasta toiminnasta.



Tuo pureminen on muuten tosi hankala tapa, onko kellään mitään konstia sen poistamiseen (muuta kuin aika)?

tapauksessa järki on voittanut.

Näin olen siis lukenut:pitää tuomita lapsen teko eikä lasta itseään.

Olen kovin tarkka omien kanssa siitä, että muistan aina nimenomaan sanoa " tuhmasti tehty" . Joku viisas kutistaja väitti ja saatan uskoakin(en siis ota riskiä), että jos lasta alituiseen sanoo tuhmaksi, hän alkaa itse uskoa siihen ja alkaa käyttäytymään huonommin, koska sitä häneltä odotetaan.



Joo ja eihän kaksivuotias ole vielä mikään järjenjättiläinen, hänhän kokeilee mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Niin pieni vasta opettelee yhteispeliä, ei häntä voi rankaista tietämättömyydestä. Tarvitaan lempeää, mutta jämäkkää ohjausta.

Mutta olen kyllä vuosien myötä huomannut, että ei sillä loppujen lopuksi lapselle itselleen ole niin kauheasti merkitystä sanotaanko että " Nyt teit tuhmasti" vai " Nyt olit tuhma" . Nimittäin vaikka itse käyttäisin vain ensimmäistä ilmaisua niin lapsi saattaa itse hyvinkin todeta että " Olin tuhma" . Niinpä minäkin myönnän nykyisin joskus käyttäväni myös ilmaisua " Olit tuhma" .



Tärkeämpänä pidän nykyisin sitä, että lasta ei moitita jatkuvasti tai yksinomaan, vaan että hänelle pyritään antamaan pääsääntöisesti positiivista palautetta aina kun se vain suinkin on mahdollista. En myöskään käytä ilmaisuja " Olet tuhma" (imperfekti osoittaa mielestäni tuon hetkellisyyden), " Aina sinä olet tuhma" tai kysymystä " Miksi olet tuhma?" tai ylipäänsä moiti jotakuta nimeltä " Maija on tuhma" .

Pyrimme sanomaan aina vain, että jotain ei saa tehdä ja sille jokin lyhytsanainen perustelu (tulee hirveä sotku, äitiä sattuu, isiä alkaa harmittaa tai se ei ole tapana (!))



Tajusin juuri, että " se oli tuhmasti tehty" sijasta meille on vakiintunut kuin varkain ilmaus " se oli huonoa hommaa" . Se kuulostaa omaan korvaani jotenkin vähemmän alentuvalta, vaikka viesti on periaatteessa sama. Silloin se tekeminen ja tekemättä jättäminen ei ikään kuin tapahdu kenenkään mieliksi vaan perustuu yleiseen käytäntöön ja tapoihin, jotka lapsen pitäisi vähitellen sisäistää. Tämäpä se vasta pilkunviilausta on. :D

... eikä oikeastaan muitakaan lapsisanoja kuten haukku, sylkky, poppaa jne. Minäkin karsastan koko tuhma/tuhmasti-sanoja. Eihän " teit tuhmasti" sitä paitsi kerro lapselle, miksi jotain ei saa tehdä. Meillä käytetään enemmän " ei tunnu mukavalta" -tyyppisiä ilmaisuja. Tuhma-sanaahan käytetään vain lasten ja lemmikkieläinten yhteydessä. Onko kukaan koskaan kutsunut ketään aikuista tuhmaksi?????

Koska ei meilläkään sitä todellakaan käytetä juuri lainkaan. Itse asiassa sekä tuhma että poppa ovat sanoja jotka meille ovat tulleet vasta päivähoidon myötä. Kaksi ensimmäistä lasta eivät kyseisiä sanoja käyttäneet ollenkaan pienenä, mutta nyt tämä kolmas on oppinut jo kaikkia kummallisuuksia.



Mutta tuhma-sana on siis opittu ilmeisesti päiväkodista ja ehkä lastenkirjoista ja koska lapset ovat sitä käyttäneet niin jotenkin se on livahtanut meidän aikuistenkin kielenkäyttöön. Yleensä kuitenkin sanotaan että jotain ei saa tehdä koska... Joskus riittää pelkkä EI.



Tuota poppa-sanaa inhoan muuten itse tavattomasti koska loogisella päättelyllä voi sitten todeta että tulipaloa sammuttavat poppamiehet jne... Mies ei edes ymmärtänyt eka kerralla kun lapsi totesi että joku on poppa.

kuin enemmistö (kaikkia vastauksia lukematta tosin), eli ei sanota tuhmaksi vaan ennemmin käytöstä tuhmaksi/tyhmäksi. Meillä tosin homma kääntyi niin, että kun olin sanonut pojalle (1v8kk) päivällä että oli tyhmää heittää ruokalautanen lattialle, niin illalla kuului sängystä että " tyhmä" . Kysyin että mikä on tyhmä, niin poika sanoi oman nimensä. Tuli paha mieli ja vakuutin tietysti lapselle ettei hän ole tyhmä. Mutta nykyisin käytän ilmaisua " ei ollut kivasti tehty" .

Mä olen myös " allerginen" tyhmä ja tuhma sanoille, meilläkään ei käytetä niitä lainkaan. Paljon yksinkertaisempaa on sanoa: Ville ei saa lyödä Kallea, se sattuu:). Itse asiassa meidän 4½v (yli)vilkas tyttö kysyi kesällä, millainen lapsi on tuhma. Tyttö oli pari vuotta hoidossa pph:lla ja iloksemme sielläkään ei tehty hoitopäivien aikana mitään tuhmaa tai tyhmää, vaikka paljon saivatkin aikaan ja nahistelujakin oli.



Sitä paitsi on paljon neutraalimpaa sanoa vieraallekin lapselle: " ei saa lyödä" , kuin jos sanoisi " teit tuhmasti kun löit" puhumattakaan vaihtoehdosta " olet tuhma kun lyöt"