Lue keskustelun säännöt.
Kuoleman pelko synnytyksen lähestyessä!
29.11.2007 |
Hei!
Minulla on ennestään 2 ½ vuotias lapsi, keväällä syntyy toinen. Nyt olen näiden ihanien hormoonien saattelemana alkanut pelkäämään kuolemista!
Pelkään siis vain kuolevani ja tuon ihanan rakkaan pikkutyttöni jäävän ilman äitiä!! Miten se täällä selviää?
Synnytystä en niinkään pelkää, mutta se on sellainen tilanne kuitenkin jossa voi käydä vaikka ja mitä! Mitä jos kuolen synnytykseen ja vauva jää eloon? Mies jää yksin kahden pienen kanssa?
Oletteko jollain tavalla valmistelleet miestänne, mikäli näin pääsisi käymään? Jotenkin tuntuisi luontevalta kirjoittaa kirje, toivomuksia siitä, että miehen pitäisi jatkaa elämäänsä muistaen kuitenkin, että lapset ovat numero 1!!
Miten kuolemanpelkoiset itse koette tilanteen? Miten tästä surusta pääsisi yli? Ei varsinaista pelkoa ehkä, mutta surettaa kun näkee oman kultapienen, että mitenköhän pärjää ilman minua ja, etten halua kuolla!
Kommentit (3)
Kaikki kuitenkin ovat sitä kauhistelleet, että kun noin meni..
Raskausmyrkytys, 3 pv käynnistykset ja lopulta imukuppisynnytys! Itselleni nämä olivat kuitenkin sen hetken tilanteita ja ei niitä osannut pelätä kun ei muustakaan tiennyt! En ole jälkikäteenkään synnytystä kauhistellut!
Mutta se osastolla olo oli kauheaa, lapsi kävi kaksi kertaa valohoidossa ja siinä oli sydänultraa yms. Minulla itsellä ei ollut mitään hätää?
En tiedä sitten miten tästä selviäisi.. Jotenkin tuntuu hullulta, että pelkää kuolemaa sen takia, että lapsi ei pärjää ilman äitiä! Itsekkyys huipussaan? Tiedän että tyttö pärjää, mutta kun katsonkin neiti nauravaista tulee minulle jo ikävä, valmiiksi!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin eka synnytys oli siis aika vaikea ja vauva joutui olemaan eri osatolla pari päivää. Ehkä siitä syystä on ollut vaikea laittaa tyttöä hoitoon eikä ole ollut sellaista haluakaan hoitoonviemiseen.
Mutta siis varaudu siihen että edellinen synnytys tulee mieleen uudestaan ja kannattaa puhua miehen (ja kätilönkin?) kanssa asiasta.
Välillä tässä uudessa synnytyksessä tuli sellaisia ajatuksia että koko juttu on hirveä virhe: " Mitä mä täällä teen, pitäis olla kotona tytön kanssa, sillä on varmaan ikävä ja itkee missä äiti on ja täällä mä teen itsekkäänä uuden vauvan" jne vaikka uskoinkin että sisarus on mitä suurin lahja (nyt sen näkee jo omilla silmilläkin:)
ja kun synnytys ei oikein ottanut edistyäkseen ja oli puhetta mahd. sektiosta (onneksi siihen ei jouduttu) niin silloin iski kuolemanpelko ihan tosissaan ja sanoinkin miehelle että pelottaa ja tosi paljon ja pyysin pitämään huolta lapsista jne. Mies kuunteli ja lohdutti (onneksi on hyvä mies:) vaikka ei itse ollutkaan hädissään, eikä mitään syytä ollutkaan.
Loppujen lopuksi 2. synnytys menikin sitten noista peloista huolimatta tosi paljon helpommin ja nopeammin (niinkuin 2. on tapana) ja aamulla tyttö tuli sitten sairaalaan ja olikin ollut jo kova ikävä!
Sekin pelotti kun jotkut kirjoittivat että isompaa lasta alkaa " inhota" kun vauva syntyy, mutta en usko että niin käy jos on oikeasti läheiset välit (ja teilläkin on kirjoituksistasi päätellen) ja meilläkin on mennyt ihan suht helposti mustasukkaisuudet sun muut.
Vaikka mulla ainakin loppuraskaudessa tuntui että joudutaan luopumaan siitä ihanasta kahdenkeskisyydestä tytön kanssa (ja tuntuu että aina vaan puhutaan just kaikista huonoista puolista, em mustasukkaisuus) niin rakkaus vaan lisääntyy! Kohta teillä on toinen vauva (ja uskomatonta kyllä se on ihan yhtä ihana kuin tämä eka:) joka rakastaa teitä ja jota te rakastatte perheenä (myös isosiko, ainakin vähän ajan kuluttua:)
Ehkä tuon pelon taustalla ainakin itselläni oli myös se, että esikoistaan odottava on vielä kuitenkin vähän " itsekäs" ja voi ajatella pääasiallisesti itseään, mutta toista odottava elää jo niin paljon sille lapselle. Ja tietää miten paljon lapsen hoitaminen vaatii (=selviääkö mies siitä ilman minua?)
Kaikki menee varmasti hyvin (onneksi on onnea synnyttää niin hyvissä oloissa kuin täällä suomessa!), halaile tyttöä niin paljon kuin masun takaa voit ja ONNEA!
mutta puhuin paljon miehelle tästä pelosta ja toiveistani tulevaisuuden suhteen ja se oikeasti helpotti tuota pelkoa.
Meillä tyttö oli 2v kun sai pikkuveljen ja kaikki meni onneksi hyvin.
Oliko esikoisen syntymä rankka?
Meillä oli ja kävinkin juuri sitä läpi tässä toisessa synnytyksessä, tunteet oli muutenkin aika pinnalla, itkin ikävääni tytön luokse (ei ollut ollut paljon hoidossa ennen sitä).
Tsemppiä!