Kultainen noutaja
Millainen rotu on kultainen noutaja? Oikeasti, oikeita kokemuksia? Netissä toisissa kohdissa mainitaan aktiiviseksi, toisissa rauhalliseksi perhekoiraksi.
Kommentit (14)
Meillä on 7-vuotias kääpiösnautseri, joka on hyväkuntoinen, terve jne. mutta tietty tästä vanhenee koko ajan. Eli kernaammin ottaisin sellaisen vähän rauhallisemman version noutajasta!
Ap
Missäpäin asutte? Raahesta olemme ottaneet molemmat koirat, siellä on hyvä kennel, ei mikään koiratehdas. Kennelliiton sivuilla taitaa olla myös eri kasvattajien yhteystietoja. En tiedä mikä tuolla Raahessa on tilanne tällä hetkellä noiden koirien suhteen, emme ole ihan viime vuosina olleet yhteydessä.
Käyn tutkimassa, josko Kennelliiton sivuilta löytyisi yhteystietoja. Nyt pentupörssissä oli pentuja vain kahdelta kasvattajalta.
Ap
iso rontti joka innoissaan riehuu, hyppii päälle ja nuolee...
vai olenko vaan törmännyt huonosti kasvatettuihin?
ennen kun lähden kotiin, olen ollut yön töissä heh..kyllä se on aika paljon kasvatuksesta kiinni, hyppiikö se koira päälle vai ei, mä ite oon kans sitä mieltä, että todella rasittavaa sellanen, varsinkin kun aika iso koira kyseessä! Jos oikein muistan, niin toisella meidän kultsilla oli vähän sellasta taipumusta, että kun oikein riehaantu tuli hyppimään, mutta sen sai kyllä hyvin " kitkettyä" pois. Ja siis ilman mitään fyysistä kuritusta tms!
Nyt lähden kotiin nukkumaan, toivotaan, että löydätte sopivan kasvattajan ja saatte oman ihana kultaisen noutajan. Minä just yhtenä iltana miehelle huokasin, että voi ku haluaisin vielä kultsin, mutta joudutaan varmaan tyytymään johonkin vähemmän allergisoivaan rotuun :)
Onnea koiran etsintään!
kultaisissa (kuten muissakin koirissa) on aika paljon sairauksia. ainakin jos ottaa joltakin pentutehtaalta halvalla. vaan ei koiran kalleuskaan tae kait ole, myös vastuullisilta kasvattajalta voi saada koiran, joka sairastelee ja on kivulias nuoresta alkaen. kultainen ei ehkä liho aivan yhtä helposti kuin labradori, vai olenko väärässä? liikuntaa kultainen varmasti tarvitsee, iso koira kun on. koosta puheen ollen, olen nähnyt aika monen kokoisia kultaisia eli perimä vaikuttanee. kultainen ei ole aivan minun tyyppiäni, mutta tutustu koiraan, jos se olisi sinulle oikea.
M
vaativa rotu. Etenkin nuori koira tuhoaa helposti koko kämpän, jos sille ei järjestetä tarpeeksi tekemistä. Karvaa lähtee paljon ja koira myös kuljettaa kiitettävästi kuraa sisälle turkissaan. Urokset kuolaa jonkin verran. Tykkää plutata kaikki lätäköt ja ojat.
jo ennen tätä, iso aidattu piha, mökillä juoksulääniä mielin määrin ja kotona aina joku.
Ja kun on ollut suursnautseri, tietää kyllä, mitä iso plutaava koira on...
Nyt haluaisin taas jo isomman koiran, mutta suursnautseri on todennäköisesti lasten kavereista turhan pelottava (jostain syystä mustia koiria pelätään), joten tämä kultainen noutaja on nyt sitten esikoisen toivelistalla. Minun lisäkseni siis.
Ap
Rotuyhdistyksellä on varmasti omat jalostussuosituksensa ja oma pentuvälityksensä. Rotuyhdistyksestä saa varmasti apua. Toisaalta ei kannatta rotuyhdistyksen pentulistaan sokeasti luottaa. Snautserikennelkin roikkui pentulistalla, vaikka kennelistä oli huostaanotettu koiria.
välillä on rauhallinen, välillä taas ihan mahdoton. Todella ihmis ja varsinkin lapsirakas, mikä on välillä jopa rasittavaa. koska koira luulee että joka ikinen vastaan tulija haluaa häntä silittää.
vieraita kun tulee niin ravaa ympäriinsä ja vaatii huomiota. rauhoittuu kyllä pian ja sitten makailee omalla paikallaan tai jonkun jaloissa.
rakastaa uimista ylikaiken, lisäksi vapaana juokseminen on parasta liikuntaa.
helppokouluttaa perusjutut, mutta tuo vieraiden tullessa rauhoittuminen on ollut vaikeampi homma.
todella ihana ja helppo rotu. Turkki kaipaa harjausta ja pesun kurakelin jälkeen.
jos teetetty paljon pentueita, jättäisin väliin.
ei kannata myöskään tuijottaa näyttelytuloksia. Usein nämä huippunäyttelykoirilla tehdään paljon pentuja ja myös paljon vikoja löytyy.
itse suosin pieniä kenneleitä, joilla pitkä kokemus rodusta. Pentuja pitää myös päästä katsomaan kennelille ja emo nähdä ehdottomasti.
Siellä näkyy jokainen rekisteröity koira terveystuloksineen ja näyttely- ja koetuloksineen. Sieltä voi myös katsoa jokaisen kasvattajan aikaansaanokset: kuinka usein pentueita, millaisilla koirilla, kuinka usein yhtä narttua on pennutettu.
Ihanampaa luonnetta tuskin voi koiralta toivoa, uskollinen, helppo koulutettava, todella älykäs rotu. Molemmat koirat ymmärtävät puhetta uskomattoman paljon, osaavat siis poimia tavallisesta puheesta ymmärtämänsä sanat ja siksi usein tuntuu kuin koirat ymmärtäisivät puhetta:) Koulutukseen on tärkeä panostaa jo pelkästään koiran koon takia, samoin aktiviteettia pitäisi olla, jotta koira on onnellinen.
Meillä molemmat koirat rakastavat perheenjäseniä ja lapsia täysin pyyteettömästi, koskaan ei ole ollut hankaluuksia. Tämä on sitten se miinuspuolikin, molemmat koirat ovat hellyydenkipeitä ja vaatisivat paljon huomiota, rapsutuksia...myös vierailta! Eli pois on komennettava kun tulee vieraita jotka eivät halua kaikkia vaatteita karvaisiksi.
Turkki on helppo, mutta karvaa lähtee paljon! Kesäisin on toisella koiralla ollut hot spot ihottumaa, joka johtuu runsaasta uimisesta (ihon bakteeritulehdus, joka paranee antibiooteilla). Muutoin koirat ovat terveitä.
Voin suositella rotua, koirissa on tietysti suuriakin eroja, meilläkin toinen on reipas rohkea ritari ja toinen hieman arempi. Upeita yksilöitä molemmat. Kultsi sopii perheeseen, jossa on aktiivista toimintaa, harrastuksia, ulkoilua, metsästystä, leikkimistä. Ehdottomasti tuovat iloa elämään kokonsa verran!
on kyl ollu just sellasia rauhallisia lössyköitä, tottakai neki innostuu välillä, esim. leikkiessään toisen koiran kanssa, mutta ainakaan meidän koirista ei agility-koiria saanut. Toinen koirista jonkun verran oli lintumetsällä mukana. Kultainen noutaja on omasta mielestä hyvä koira lapsiperheeseen, ei ole aggressiivista rotua, tietty jos tahallaan ärsyttää, niin kyllä kultsiki saattaa näykkästä.
Meidän koirat tykkäs tehdä pitkiä lenkkejä ja niiden kanssa oliki kiva metsässä liikkua, kun ei ne karannu koskaan.
Molemmat on ikävä kyllä jo kuollu vanhuuteen, tekis hirveesti mieli hankkia uusi koira, mutta pari vuotta sitten puhkesi allergia :(