Vain 1hlö saa tulla 1-2luokkien joulujuhliin perheestä
Nyt kyllä suututtaa. Koulusta tuli kotiin lappu että toivovat jokaisesta perheestä tulevan vain 1henkilön lapsen joulujuhliin. Kyseessä on koulu jossa on vain 1-2luokkalaisia (siis vielä niitä pieniä lapsia). Tämä siis tarkoittaa että perheesät pitää valita kumpi vanhempi joulujuhlaesitykset näkee ja toinen vanhempi ei saa tulla paikalle...
Ehdin jo ottaa yhteyttä opettajaan ja kysyä ja ehdottaa vaihtoehtoja juhlan järjestämisessä (erilliset juhlat 1 ja 2 luokille, kaksi eri juhlaa, salin istumatilan hyödyntäminen laittamalla pienemmille sisaruksille- joita alueella riittää- jumppapatjan istuinalustoiksi) ja vanhempainyhdistyksen puolelta ehdottovat ulkojuhlaa tai sen koulun jumppasalia jonka alaisuuteen tämä koulu kuuluu (matkaa alle 1km).
Tulos oli totaalisen nolla. Opettajat eivät aioa muuttaa mitään ja rajoite osallistujamäärästä on ja pysyy. -Aika turhauttavalta tuntuu tämä koulun ja vanhempien välinen yhteistyö, kun toimii vain yhteen suuntaan. Vahemmista osa meinaa noudattaa rajoitetta, osalta tulee siitä huolimatta koko perhe ja jokunen meinaa boikotoida koko juhlaa, eikä tule ollenkaan.
Onkohan muilla näin tiukkaa rajoitetta juhliin osallistuvan määristä? Ymmärrän hyvin sen että mummit ja kummit eivät mahdu ja näistä esitetään toiveita, mutta sitä en ymmärrä ettei lapsen molemmat vanhemmat/oma perhe saa osallistua juhliin.
Kommentit (24)
Olen nyt varmaan väsynyt vastaamaan maisan viestiin, mutta pakko on ottaa kantaa. Edellisessä kommentissani halusin tuoda julki, miten paljon vanhempaintoimikunnat todellakin tekevät työtä.
Ajatellen mm. juhlien tarjoilua, niin äidit ainakin meillä leipovat tarjoamiset itse. Arpajaisissa käydään tietenkin " kerjuureissuilla" niin paljon, kuin mielikuvitus antaa myöten. Konserttien narikkatyöskentelyn suunnittelu ei käy noin vain, se vaatii aikamoista työpanosta. Työntekijoitten mukaan saaminen, työaikojen suunnittelu, varmistus, että kaikki toimii. Siinä on useamman illan työ. Tämä kaikki tehdään siis työajan ulkopuolella.
Ainakin omasta mielestäni tuossa on talkootyötä aivan riittävästi vanhempien puolelta. Ja ne aktiiviset talkoolaiset ovat yleensä juhlasta toiseen samat henkilöt, ja juhlat jäävät näiden vanhempien osalta väliin " nautintopuolelta" .
Mutta toimintahan on vapaaehtoista. Jotkat vanhempaintoimikuntaan menevät, varmastikin nauttivat ainakin jossain määrin tietynlaisesta yhteisöllisyydestä.
Mutta näytelmäpukujen valmistaminen ei ehkä ainakaan meidän koulun vanhempaintoimikuntaa saa innostumaan...Kaikella hyvällä.
Hei vielä!
Taisin itsekin olla väsynyt, kun kirjoittelin tai sitten vain sain ilmaistua huonosti itseäni. Siis tosiaan tosi paljon tuntuvat tämän ketjun koulujen vanhempainyhdistykset tekevän. Oikeasti: ei kaikissa paikoissa asiat ole noin hienosti. Olisin tyytyväinen, jos nykyisellä koulullani olisi asiat noin hienosti! Ja siis en tarkoita, että noiden jo mainitsemienne lisäksi tarvitsisi tehdä enempää, mutta vaihtoehtoisiksi jutuiksi vain laitoin nuo näytelmäpuvut (sellaisesta minulla on kokemusta yhdeltä koululta).
Ja tosiaan harmillista, että ette pääse opettajien kanssa sellaiseen keskusteluyhteyteen, jotta saisitte juhlia enemmän vanhemmille sopiviin aikoihin tai niin, että kaikki halukkaat mahtuisivat mukaan. Niin kuin varmasti kaikissa ammateissa, missä ollaan ihmisten kanssa tekemisissä, niin tulee niitä yhteentörmäyksiä ja aikoja, jolloin ei päästä toivottuihin tuloksiin.
Esimerkkinä niiden koulujen juhlista, missä itse olen ollut töissä, voisin mainita noin 300 oppilaan koulun, jossa oli esim. yksi joulujuhla illalla vanhemmille ja oppilaille sitten päivällä. Niin saatiin saliin mahtumaan. Joskus joulujuhlakin on ollut lauantaina ja ainakin yhtenä sellaisena kertana juhlia oli kolme, jotta kaikki halukkaat vanhemmat mahtuivat mukaan. Nykyisessä koulussamme päädyimme tänä vuonna painottamaan itsenäisyysjuhlaa ja pidimme kaksi iltajuhlaa, jotta kaikki oppilaat ja vanhemmat mahtuivat mukaan. Joulun " kuittasimme" koulupäivän aikana olleella kirkkokäynnillä ja todistusten jaolla. Mutta siis ainakin kouluissa, joissa itse olen ollut töissä, käytännöt ovat vaihdelleet vuosien saatossa.
Ja zilgalle vielä: mutta siis esimerkiksi luokanopettajan viikkotuntimäärähän on minimissään 24 tuntia + nuo 2h yhteissuunnittelutyöaikaa ja noista tunneista maksetaan - ei siis ihan perinteinen kokopäivätyö, jos sellaiseksi lasketaan työaika 8-16. Ja siis kuitenkin monesti työaika on käytännössä 8-16 ja palkka tulee edelleen vain 26 tunnista. Jos opettajalla on opetustunteja tuon 24:n yli, niistä maksetaan kyllä erikseen. Mutta tämä tästä - nämä ovat ikuisuuskeskusteluja, ja näihin asioihin ei parannusta näillä sivuilla saada.
-maisa
..tiedän minkälaisen slaagin kyseinen maisteri saisi jos joku väittäisi hänelle päin naamaa että opettajan työ ei ole kokopäivätyö. Juuri siksi että työhön kuuluuu niin paljon muutakin kuin ne tunnit jolloin opettaja opettaa luokan edessä.
Opetustunnit on laskennallinen maksuperuste, joista lasketaan opettajalle kuukausipalkka. Joka on kokopäivätyön kuukausipalkka.
...kun opettajan työ useimmiten kuitenkin on kokopäivätyö siinä kuin joku muukin ja sellaisesta palkka maksetaan. Mikäli on siis ns. täysi tuntimäärä.