Lue keskustelun säännöt.
Kolmenkympikriisi avasi silmäni rennompaan ja todellisempaan elämään.
21.11.2007 |
Olen koko ikäni ollut ylisuorittaja, täytän kaikki läheisriippuvuuden tunnusmerkit vaatimattomassa uhrautumisessani. Huomasin toteuttaneeni yli puolet elämästäni jonkun muun toiveita saamatta siitä koskaan mitään kiitosta tai arvostusta. Minun joustamistani ja käytettävissäoloani on pidetty aina itsestäänselvänä. Luulin myös, että minä en voi koskaan olla väsynyt, ylikuormitettu tai vaan yksinkertaisesti kiireinen, koska aina jollain muulla on vaikeampaa ja raskaampaa. Alan nyt sinnikkäästi opetella sanomaan ei ja pyytämään joskus apua itsellenikin ja suhtautumalla asioihin ihan oikeasti, että ei kuulu minulle, ei ole minun ongelmani...
Kommentit (5)
Mun kohdalla kuvio menee aina niin, että pyydetään (käsketään) johonkin asiaan, ja vaikka vastaan että ei oikein sovi kun on työkiireitä tms, niin täysin tämä sivuuttaen jatketaan vain sen perustelua, miksi nyt on ihan poikkeuksellinen hätä ja avuntarve, ja pian alkaakin ovat kiireet kuulostaa ihan maalliselta, kun toisella kerran on niin kamalan ongelmallinen tilanne.
Esimerkki: Tenttiinluku jäi viimeiseen viikonloppuun. Sisko tarvitsi lastenhoitajaa. Ketään muuta ei saa. Miehensä kävi täällä päin autolla, mutta ei huomannut tarjota autokyytiä. Menin itse 3 bussia käyttäen yli tunnin matkan. Perillä lastenhoitajan tarve olikin peruuntunut, mutta siitä ei jaksettu ilmoittaa minulle. Sisko halusi illaksi seuraa, vaikka tiesi, että minulla oli enää 2 päivää tärkeään tenttiin, ja olin suostunut lastenhoitajaksi vain pakottavassa hätätilanteessa. Jos mainitsisin asiasta, se tarkoittaisi sitä, että en halua olla tekemisissä siskonlasteni kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoit toivoa, että valoa tunnelin päässä on ;-).
t. vielä muutaman kuukauden 29 vuotias; kriisi on päällä - ja VAHVASTI onkin!
Itse ainakin muistan, että omat ja miehen vanhemmat odottivat kummatkin, että olemme jotenkin heidän perheensä sisäinen yksikkö. Aina etusijalla juuri tämä lapsuudenkoti, mitä tuli joulunviettoon, heinätalkoisiin tai serkun kummin kaiman 80-vuotispäiviin. Työelämän ja perheen yhteensovittamisen ohella saa sovitella valmistumista ja koulutusta, sillä työelämään pitäisi osata liukua ja valmistella jo opiskeluaikana suhteita ja työkokemusta. Samalla pitäisi valmistua 24-vuotiaana. Perheen perustamisesta puhutaan jatkuvasti, kun toisaalta jo pitäisi, mutta itse ei ihan vielä haluaisi eikä elämäntilannekaan ole paras mahdollinen. Asuminen pitäisi viimeistään nyt päivittyä vuokralta omistusasuntoon.
Esim. ulkoiset asiat menettävät merkityksensä. Mitä väliä vaikka ei olekaan viimeisen päälle kuteet, joka karva poistettuna tai ojennuksessa.