Miten selvitä ajatuksen kanssa, ettei meille koskaan luultavasti tule lapsia?

Mutta en nyt oikein tiedä onko tällaisesta Maija Meikäläisestä kirjan kirjoittajaksi.. Lapsettomuusaiheista kirjallisuutta on kyllä tosi vähä.



ap

Tykkään mieluummin kuunella kuin puhua :)



ap

Me kärsimme aikanaan lapsettomuudesta, mutta päätimme käydä läpi kaikki mahdolliset hoidot, ihan vaan sen takia että jos ne jättäisimme käymättä läpi, emme voisi koskaan olla varmoja, että mitäs jos sittenkin olisi tärpännyt, jos olisimme sitä ja sitä kokeilleet.

No,hoidot sitten lopulta tehosivat ja meistä tuli suurperhe. Mutta adoptio oli myös yksi vaihtoehto, sillä lapsirakkaita kun olemme, uskoimme että kyllä meistä tulisi ihan kelpo vanhempia myös jonkun toisen synnyttämälle lapselle. Tsemppiä vaan ja uskoa, toivoa ja rakkautta.

Ei sillä, etteikö saisi, mutta kuulostaa vaan aika kidutukselta.

Tulee kuitenkin muistaa, että adoptiokaan ei ole ihan yksinkertainen prosessi. Suomalaisia lapsia annetaan adoptioon vuosittain vain 20-30 eli mahdollisuudet sillä puolella aika pienet. Ulkomaiseen adoptioon taas saa varata rahaa usein kymmeniä tuhansia euroja kaikkine kuluineen.



Itseäni arveluttava asia on myös se, että etenkin Suomen lähialueilta, kuten Venäjä tai Puola, tulevilla lapsilla on lähes aina joku sairaus, vamma tai kehitysviive. En tarkoita, että tällainen lapsi olisi jotenkin huonompi, mutta kyllähän jokainen mieluummin ottaisi terveen lapsen. Lapsella saattaa myös olla perinnöllinen sairaus, jota ei voida hoitaa, koska vanhempien sairaushistoria ei ole tiedossa. Suomalaisista esim. ihon väriltään poikkeavat lapset saattavat taas joutua kohtaamaan rasismia ym. syrjintää. Silloin on vanhemman oltava erityisen vahva kyetäkseen kasvattamaan lapsestaan terveen itsetunnon omaavan nuoren.



Ulkomaisen adoptiolapsen odotusaika on myös 3-5 vuotta eli siinä mielessä äidittömiä ja isättömiä lapsia ei ole tulossa jonoksi asti. Adoptiolasta haluavia (lähinnä länsimaisia) pareja on paljon enemmän kuin lapsia on " tarjolla" . Kotia tarvitsevia lapsia varmasti olisi maailmalla paljon enemmän, mutta jostain syystä kaikki eivät päädy adoptioon. Tähän vaikuttaa usein myös ko. maiden oma politiikka. Toisin sanoen lasten antaminen adoptioon ulkomaille kertoo ulkomaailmalle, että maalla ei mene hyvin ja tätä ei aina haluttaisi myöntää.



Anteeksi nyt näin negatiivissävyinen purkaus, mutta etenkin asiaan perehtymättömät heittävät usein näitä kommentteja: " Ainahan te voitte adoptoida" .



Ap:n kysymykseen en valitettavasti osaa vastata, kun saman ongelman kanssa painiskelen itsekin. Tosin hoitoja ei vielä olla lopettamassa, mutta liikojakaan ei voi toivoa. Ehkä pitäisi kokeilla luontaishoitoja... Jaksamista kuitenkin ap:lle! :)

Vierailija:

Itseäni arveluttava asia on myös se, että etenkin Suomen lähialueilta, kuten Venäjä tai Puola, tulevilla lapsilla on lähes aina joku sairaus, vamma tai kehitysviive. En tarkoita, että tällainen lapsi olisi jotenkin huonompi, mutta kyllähän jokainen mieluummin ottaisi terveen lapsen.

Mepäs adoptoimme erityistarvelapsen emmekä edes lähialueilta! Hui! Kuinkas me nyt näin erehdyimme, kaikkienhan piti haluta valkoinen terve vauva...! :D

ja ainakin siinä jutussa puhuttiin yhden vuoden odotusajasta. Hinnasta ei sanottu mitään.