Lue keskustelun säännöt.
Mitä tarkoittaa aikuisena oleminen?
20.11.2007 |
Aina hoetaan, että pitää käyttäytyä kuin aikuinen, varsinkin kun vastapuolena on lapsi. Ja sitten toisaalta erilaisista lähteistä saa vihiä, että se on kyllä vallan sääli, kun aikuiset nykyään tarvitsevat maalaisjärjellä selvitettäviin asioihin kaikenlaisia vertaisneuvoja ja asiantuntijoiden tukia.
Mutta kun ei se järjen käyttö ole aina niin helppoa.
Olen uusperheen osa-aikainen äitipuoli. Lapset ovat meillä aika harvoin, joka toinen viikonloppu ja lomia. Alkuun lapset olivat tosi kivoja, kuten olivat kaikille muillekin isänsä kavereille. Sitten kun me aikanaan muutimme yhteen, en sitten tietenkään enää ollutkaan niin hauska, kun en pysynyt vierailevana tähtenä.
Lapset näyttävät mieltään jatkuvasti, kaikenlaisissa pienissä asioissa. Minun laittamaani ruokaa ei syödä, pöytään nostamastani leivästäkin tulee jotenkin " leimattu" . Kun leikkaan kurkusta paloja, on se ihme, jos ne eivät ole ihan yököttäviä. Kun autoni seisoo talon edessä, olen kuulemma varastanut isältä paikan. Kun tulen heidän kanssaan isänsä kyyditsemänä joskus bussipysäkille, ovat kommentit heti " ai miks tänne tuli kaks tyyppiä.... miks toi tuli tänne kans" . He jotenkin määrittelevät meillä kotona, mitkä tavarat ovat isän ja mitkä minun (vaikka ne olisivat molempien) ja sitten jos minä johonkin kosken niin se on varastamista. Minun kysymyksiin ei yleensä vastata mitään. Isän pakottamana sanotaan heit ja hei-heit. Protestointi on ihan jatkuvaa. Heidän isänsä ei sitä oikein huomaa, ilmeisesti koska se ei häneen kohdistukaan.
Yleensä sitten yritän " olla aikuinen" , mutta en oikein tiedä, onnistuuko se. En ole rähjännyt lapsille koskaan, sanon joskus jotain rauhallisesti, mutta en koskaan tarkoituksella ainakaan mitään ilkeää. Joskus he tulkitsevat tosin jonkun kommentin loukkaukseksi, vaikka en olisi sitä niin edes tarkoittanut.
Tämä kommentoimattomuus tekee tosin sen, että koska yritän koko ajan keskittyä siihen, että olisin ihan tavallinen ja rauhallinen, niin vetäydyn vähän sivuun. Miehen mielestä se on ihan mahdotonta, koska hän haluaisi, että olisin iloinen ja reipas kodin hengetär, joka loihtisi ympärilleen päivänpaisteen. Hänen mielestään olen lapsellinen, koska en vain jaksa pitää itseäni superhyvällä tuulella enää siinä vaiheessa, kun päivään on mahtunut tauotonta protestointia useampi tunti. Hänen mielestään en käyttäydy aikuisesti.
Mikä mielestäsi sitten olisi se kuuluisa AIKUINEN KÄYTÖS tässä tilanteessa?
Kommentit (20)
enkä mä viitsi alkaa joka kohdassa osoittelemaan, että " kuuletko sinä nyt mitä toi TAAS sanoi" ? Mies vaan sitten hokee mulle, että anna niiden nyt sanoa, nehän on lapsia vaan. Ei kuulemma kaikki aikuiset välittäis yhtään niin paljon, mutta mä olen vain niin yliherkkä. Ja hän kärsii, kun mä vetäydyn, kun sitten häntä harmittaa.
Kyllä mä aina sen huolen pidän, että jos - esim - kiellän lapsia koskemasta mun läppäriin, niin vahdin myös että niin tapahtuu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot että jos tuollainen ei lopu, joka kerrasta tulee arestia tai muu edun menetys.
Älä anna pentujen pompottaa vaan laita ne kuriin.
Vierailija:
Sanot että jos tuollainen ei lopu, joka kerrasta tulee arestia tai muu edun menetys.
Älä anna pentujen pompottaa vaan laita ne kuriin.
Enkä myöskään määritellä minkään etujen poisottamista, varsinkaan kun niillä ei meillä juuri mitään etuja ole.
Sä olet aikuinen ja lapset ei hypi aikuisen silmille vaikka eivät olisi omia.
Otat lasten isän kanssa asian puheeksi ja teet selväksi että et hyväksy tuollaista käytöstä.
Sinusta se on kiinni!
Jos sä et saa miestäsi tukemaan sua, ei varmaan auta kuin kärvistellä ja toivoa, että lapset kasvavat tuosta vaiheesta yli. Paljonko se sitten lohduttaa, kun lapset tulevat kymmenen vuoden päästä sanomaan, jos tulevat, että kyllä sä oot sittenkin kiva tyyppi, sen tiedät vain sä itse. :/
Mä olen itse tuollainen avioerolapsi, ja olin aika manipuloiva isäpuoltani kohtaan, en tosin mikään täysi paskiainen. Mutta pelasin kyllä kaikissa tilanteissa kotiinpäin. Tästä ollaan myöhemmin isäpuolen kanssa keskusteltu, ja hänkin huomasi mun manipulointini, mutta koki, ettei voinut muuta kuin antaa periksi, koska rakasti äitiäni. Miehesi on syytä ymmärtää kaksi asiaa: 1) lapset, vaikka kuinka ihanat, ovat manipulaation mestareita ja 2) lapset ovat hyvin itsekeskeisiä olentoja, minkä takia manipuloivat säälittä. Lisäksi toivoisin miehesi ymmärtävän, että hyvä suhde sinun ja hänen lastensa välillä on taistelemisen arvoinen asia. Voin kertoa (näin lapsipuolen) kokemuksesta.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä tarkoittaa sitä, etten mä voi alkaa jakaa jotain ihme rangaistuksia. Miehen kanssa tästä puhutaan joka viikko monta kertaa, mutta hän ei vain tunnu tajuavan.
Pidettiin lapsille kyllä kerran puhuttelu, ja silloin kerroin hyvin rauhallisella ja selkeällä äänellä ajatuksistani. Mikään ei kuitenkaan muuttunut.
eli jotenkin se aina kääntyy siihen, että jotain mä olen tehnyt väärin. Joko mä olen vähän jännittynyt jo valmiiksi (ja sitten lapset sen aistivat ja sen takia sitten sanovat sitä tai tätä) tai sitten jotain muuta. Mutta hän ei kyllä sitä usko, että hänen lapsensako manipuloivat, eivät nyt sentään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitäisikö mun sitten jokaisesta " miks toi tyyppi xx" kommentista pompata ilmaan ja olla, että " no niin, mitäs tuli sanottua?" Mies ei antaisi mun mitään arestia määritellä.
Minkä ikäisistä lapsista on kyse? Onko teillä tai miehelläsi keskusteluväli lasten äitiin kunnossa? Voiko olla, että kotona äidin luona asenne sinua kohtaan on väheksyvä? Mielestäni sinun ei pidä vetäytyä.
Keskustelkaa aikuisina yhdessä perheenne pelisäännöt, jotka koskevat kaikkia kotonanne asuvia ja olevia. Pitäkää niistä kiinni. Perussäännöksi kaiken pohjalle tulisi laittaa " toisten kunnioittaminen" = Kaikkia kunnioitetaan. Kotinne on myös Sinun kotisi, kenenkään ei tarvitse eikä tule joutua kodissaan altavastaajaksi tai kokea joutuvansa. Miehen tulee lasten isänä tehdä tämä lapsille selväksi ja tehdä lapsille selväksi myös, että sinulla ON OIKEUS aikuisena " komentaa" lapsia ja oikeus odottaa ihmisarvoista käytöstä. Älkää tehkö mitään pikkutarkkoja ohjeita noudatettavaksi, vaan suuntaviivat, joiden puitteissa kaikilla perheenne jäsenillä on kodissa hyvä olla.
Kerro lapsille miltä sinusta tuntuu heidän käytöksensä. Kerro lapsille myös, ettet sinä vie heiltä isää. Kysy lapsilta, ovatko he huomanneet, että sinä olet heidän isälleen tärkeä? Älä vähättele lasten merkitystä isälleen. Todennäköisimmin loukatessaan/ vähätellessään sinua, miehesi lapset osoittavat mieltään isälleen. Isän tulisi tässä jututtaa lapset siitä, että loukatessaan / vähätellessään sinua lapset loukkaavat myös häntä, sillä isähän on halunnut sinut kumppanikseen. Ei se, että isällä on kumppani ole lapsilta pois, kunhan järjestätte yhteisen aikanne lasten kanssa niin, että isä todella on heidän kanssaan ja huomioi kaikki. Tilanteenne selviää vain, jos miehesi ottaa aktiivisen roolin tilanteen selvittämisessä.
Näytä tämä miehellesi. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmän se harmittaa häntä jos minä reagoin siihen.
Ja sitten just se, että kun hän ei vain kuule, mitä ihmeellistä lasten kommenteissa on, yleensä hän ei edes ole paikalla silloin kun ne pahimmat sanotaan. Ongelma kai on siinä, ettei hänellä ole mitään ongelmaa. Kaikkein vähiten olisi, jos minä olisin vain hiljaa.
Olemme kyllä jutelleet asiasta, ja hän on periaatteessa samaa mieltä, mutta sitten käytännössä mikään ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esim. seuraavanlaisia sääntöjä:
Jokainen siivoaa omat jälkensä, laittaa vaatteet naulakkoon ja kerää lelunsa yms.
Ruokapöydässä ei leikitä, leluja ei tuoda ruokapöytään, eikä ruokapöydässä lauleta.
Kaikkea ruokaa maistetaan. Toisen laittamasta ruoasta ei lähtökohtaisesti sanota sen olevan pahaa : pahoittaa toisen mieltä. Jos jostakin ei pidä, voi sanoa, " kiitos, en ota enempää" (lapset 5-v ja 7-v useimmiten jo muistavat)
Asioita pyydetään kauniisti: " voisinko saada, kiitos" " Saisinko kiitos" " Ojentaisitko kiitos" " olisitko kiltti ja laittaisit videon?" " Haluaisin kuunnella äänikirjan, voisitko..." " Ottaisitko syliin" ...
Vanhemmille, aikuisille tai kenelle hyvänsä puhutaan kohteliaasti: ei huudeta, ei nimitellä, ei vinoilla. (Tähän puuttuu vanhemmista se, johon epäasiallinen käytös Ei sillä kertaa kohdistu ja tämä vaatii " antennien virittämistä" )
Kysymyksiin ja keskusteluihin vastataan. Toisten keskustelua ei keskeytetä (ei puhelua, eikä kasvokkain keskustelua) < tässä on vielä meidän lapsilla harjoittelemista. Kaikki huomioidaan ja otetaan mukaan (leikkeihin)
Näitä on vielä paljon muutakin, mutta tässä nämä meidän perheen perusjutut.
Vierailija:
Meillä esim. seuraavanlaisia sääntöjä:Jokainen siivoaa omat jälkensä, laittaa vaatteet naulakkoon ja kerää lelunsa yms.
Meillä ei. Lapset eivät ole koskaan korjanneet jälkiään, eivätkä vieneet ainoatakaan tavaraa paikoilleen. He eivät myöskään laita vaatteitaan naulakkoon. Ihan vastikää kuulin ensimmäisen kerran miehen sanovan nuoremmalle (eskari-iässä), ettei saa tyhjentää hiekkaa kengästä keskelle eteisen lattiaa. Mutta kyllä hän vaikuttaa niin aina tekevän.
Ruokapöydässä ei leikitä, leluja ei tuoda ruokapöytään, eikä ruokapöydässä lauleta.
Ei leluja tuoda, eikä lauleta, mutta toinen syö usein sormin (siis ihan kunnon ruokaa), toinen levittelee toistuvasti ruokaa pöydälle. Molemmat usein konttaavat pitkin pöydän alusta, juoksevat ympäri ruokapöytää leipä kädessä tai seisovat tuolilla. Mies komentaa ponnettomasti, mutta hyvällä tuulella ollessaan sallii tämän kaiken.
Kaikkea ruokaa maistetaan. Toisen laittamasta ruoasta ei lähtökohtaisesti sanota sen olevan pahaa : pahoittaa toisen mieltä. Jos jostakin ei pidä, voi sanoa, " kiitos, en ota enempää" (lapset 5-v ja 7-v useimmiten jo muistavat)
Lapset sanovatkin usein " hyi haisee ihan yököttävältä, ei kai mun tarvi tota syödä" . Tyypillinen tapa tulla pöytään on " mä en syö ainakaan tota enkä tota enkä tota enkä tota" . Sitten saavat syödä leipää.
Asioita pyydetään kauniisti: " voisinko saada, kiitos" " Saisinko kiitos" " Ojentaisitko kiitos" " olisitko kiltti ja laittaisit videon?" " Haluaisin kuunnella äänikirjan, voisitko..." " Ottaisitko syliin" ...
Ei kovin usein kuulu meillä. Useammin kuuluu " mä haluun, HEI HALOO!"
Vanhemmille, aikuisille tai kenelle hyvänsä puhutaan kohteliaasti: ei huudeta, ei nimitellä, ei vinoilla. (Tähän puuttuu vanhemmista se, johon epäasiallinen käytös Ei sillä kertaa kohdistu ja tämä vaatii " antennien virittämistä" )
Mies ei vain kuule sellaista. Vaikka kuinka huomauttaisin, hän ei huomaa, ei noteeraa, ei kuule.
Kysymyksiin ja keskusteluihin vastataan. Toisten keskustelua ei keskeytetä (ei puhelua, eikä kasvokkain keskustelua) < tässä on vielä meidän lapsilla harjoittelemista. Kaikki huomioidaan ja otetaan mukaan (leikkeihin)
Yleensä mies ei kuule kun häntä puhutellaan, mutta hän kyllä hermostuu jos lapset yrittävät koko ajan keskeyttää puheen.
Mies kyllä on lasten kanssa aktiivisesti suurimman osan ajasta, kun he täällä ovat. Jos hän jotain huomaa, niin myös ojentaa, ja komentaa " sano kiitos" tai " sano nätisti" , mutta suurimmaksi osaksi hän ei vain tunnu kuulevan mitä lapset sanovat, elleivät he puhuttele juuri häntä tai suunnilleen ole jossain kaupassa asioimassa niin, että mies auttaa heitä tekemään ostoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta miehelle tulee jotenkin paha mieli siitä, että pitäisi jaksaa komentaa koko ajan, niin ei sitten...
Meillä on siis ihan " perus ydinperhe" , mutta kyllä minun mielestä on aivan sama millainen perhemuoto on, kuinka paljon kukakin perheenjäsen asuu ko. kodissa. Yksinkertaisesti perheessä tulee olla säännöt.
Vanhempien (aikuisten) tehtävä on asettaa säännöt ja rajat, joista pidetään johdonmukaisesti kiinni. Lapsethan tuntuvat tuossa teidän perheessä pyörittävän teitä aikuisia ihan mielensä mukaan. Vanhemman (tässä sinun ja lasten isän) VELVOLLISUUS lapsiaan kohtaan on ottaa VASTUU. Suuria sanoja, mutta " aikuisten oikeesti" tarpeellisia, jotta lapsilla on turvallinen olo ja he voivat luottaa aikuisiin. Niin klisee kuin onkin, niin RAJAT ON RAKKAUTTA! Rakastaa voi tokiilman rajojen asettamista, mutta turvallisuuden täytteisen rakkauden tunteen voi lapsilleen luoda vain rajoilla. Myönnän, että meidänkään perheessä ei aina olla aivan johdonmukaisia ja esim. ruokailu ei aina toimi ihan kaikkien asettamiemme " taiteen sääntöjen" mukaan :-), mutta esim. pöydän alla ameebana lojumiseen tai ruoan haukkumiseen meillä on sääntö " KUISTILLE" (pakkasella ei ole mukava seistä pitkään kuistilla, tosin sieltä saa tulla heti rauhoituttuaan tai säännön sisäistettyään pois) 5-vuotias on viime aikoina hakenut melko usein " vauhtia" kuistilta.
Vanhemmuus ei ole mitään lystinpitoa, toki se tarjoaa paljon enemmän niitä kirkkaita hetkiä, jolloin lasten kanssa on mukavaa, kuin niitä ikäviä riidanpoikasia. Kirkkaita hetkiä vanhemmuudessa saavutetaan vain sillä, että hyväksytään se, ettei vanhemman tarvitse olla lapsen KAVERI, vaan vanhempi SAA olla lapsen silmissä IKÄVÄ IHMINEN. Se, että joskus on TYHMÄ AIKUINEN, palkitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun itse istumme vanhainkodissa. Uskon vakaasti, että antamalla nyt omaa aikaani lapsilleni ja KASVATTAMALLA heitä kunnioittamaan toisia ihmisiä, kuuntelemaan ympärillään olevaa maailmaa ja rakastamaan itseään terveesti, heistä kasvaa tasapainoisia toiset huomioivia ihmisiä, jotka eivät jätä minua vanhuksena mätänemään vanhainkodin nurkkaan. Voi olla, että minun ei ehkä tarvitse vanhainkotiin koskaan muuttaakaan. Tosin siinä vaaditaan omaa kasvuani olla puuttumatta lasten tulevien perheiden asioihin turhan kärkkäästi.
RAJAT, SÄÄNNÖT JA RAKKAUS niillä pärjäätte...
mutta miehen lasten kanssa olen yrittänyt mennä vähän sen mukaan, että mukailen miehen luomia juttuja. Etten lähde yksin sooloilemaan ja kehittelemään, ja olemaan " se paska äitipuoli, joka tuli pilaamaan kaiken sadistisilla säännöillään" .
Mies sanoo, että kyllä hän puuttuisi, mutta kun hän ei vain HUOMAA. Sitten tulee esille se tilanne, että pitäisikö minun sitten koko ajan " huutaa" - tai nykiä miestä hihasta, että " kato nyt, kato nyt, nyt se taas teki ja taas" .
MIelestäni sinä olet käyttäytynyt ihan niin kuin pitääkin, sen sijaan miehesi on käyttäytynyt tai ollut kokonaan käyttäytymättä. Miehesi velvollisuuksiin kuuluu lasten kasvattaminen ja opastaminen silloin kun ovat teillä, eli hänen kuuluu ehdottomasti tehdä lapsille selväksi se, miten teillä käyttäydytään ja miten sinua kohtaan käyttäydytään. Se on MIEHESI, lasten ISÄN tehtävä. Sinä voit auttaa miestä hänen vanhemmuudessaan sen minkä osaat ja pystyt, mutta päävastuu on miehen - myös sen suhteen, miten lapset käyttäytyvät.
Ja ymmärtää sen, että eivät lapset yleensä ihan pahuuttaan ja ilkeyttään noin käyttäydy, vaan siellä taustalla on aina joku hätä/huoli/ongelma, joka saa heidät käyttäytymään ns. huonosti.
Pinnallisen kanssakäymisen (arjen puuhat ja jutustelut) lisäksi voisit(te) yrittää jutella kunkin lapsen kanssa ihan kahden kesken ja kysyä, mikä lasta askarruttaa? Ehkä lapsi on pahoillaan äitinsä puolesta, ehkä äiti kotona mustamaalaa sinua?
Voisit yrittää kertoa lapselle, että vaikka et olekaan hänen äitinsä, tykkäät hänestä silti kovasti. Ja että ymmärrät kyllä, että sinun ilmaantumisesi isän elämään voi olla kova paikka ja hämmentävää, mutta että näin asiat nyt kuitenkin ovat ja sen kanssa on elettävä ja että kaikilla teillä on mukavampaa, jos voisitte olla kavereita edes jossain määrin. Tsemppiä vaan. Ei se helppoa ole, muttei mahdotontakaan.
Erolapsille järjestetään myös ulkopuolisten tahojen kursseja, ehkä lapset hyötyisivät sellaisesta?
vaikka tilanne olisi miten kahdenkeskinen ja rauhallinen. Mulla taas ei ole pitkään aikaan ollut hyviä hetkiä, joten ihan yksinkertaisesti jo sen " tykkään susta tosi paljon" sanominen tuntuisi karvaalta. Ellei sitten jonain päivänä olisi jotain myönteistäkin mun suuntaan.
Et sä oikein voi itse tehdä tuon enempää. Vetäytyminen ja antautuminen on lapsille erävoitto, siihenhän he pyrkivät. Tällä hetkellä sä olet teidän perheen " koulukiusattu" . Miehesi pitää tehdä lapsille selväksi, että sinä olet tasavertainen aikuinen teidän perheessä, eikä mitään epäkunnioittavaa käytöstä suvaita. Piste.