Iäkkäiden vanhempien lapset: häpesittekö lapsena koskaan vanhempianne?

Äitini oli syntyessäni 23-vuotias ja häpesin häntä nuorena ihan sairaasti.

Mulla on 10 v vanhempi sisar, joten vanhemmat piti välissämme pitkän tauon. Kyllä koin olevani vanhojen vanhempien lapsi, ja varsinkin jos kavereina oli esikoislapsia joiden vanhemmat mun vanhempia 10v tai ylikin nuorempia, niin huh huh, kyllä häpesin!



Nyt naurattaa tuo, ja itsekin olen saamassa 35v kolmatta lastani, enkä ajattele olevani vielä kovinkaan vanha. Jos saisin neljännen lapsen joskus 40+ niin voisin ajatella olevani vanhemmanpuoleinen, mutta en kovinkaan kummallinen silti :)

Vaikka vanhempiani luultiin aina isovanhemmiksi. Heitä varmaan asia enemmän vitutti.



Nyt harmittaa vain se, etteivät jaksa olla samalla tavalla mukana lastenlastensa menossa kuin haluaisivat. Appi ja anoppi ovat nuorempia ja jaksaisivat, mutteivat halua :(

Vanhempani olivat itsekin iäkkäiden vanhempien lapsia, joten olivat vielä ikäisikseen kovasti vanhanaikaisia ja maalaisia...joo, häpesin.

olivat 33v kun minä synnyin ja 38v kun siskoni syntyi. Keskustelimme tästä juuri siskoni kanssa.



Me aina ihmettelimme, kun monilla koulukavereillamme oli niin vanhan näköiset vanhemmat. Äitimme sanoi silloin, että itseasiassa hän on vanhempi sitä ja sitä ja me emme uskoneet sitä todeksi. Muistan vielä elävästi kuinka ihmettelimme sitä saunassa, että kun meidän äiti on niin nuori.



Vain yhden lapsen vanhemmat luokallani olivat saaneet lapsensa yli yli 40 vuotiaina samoin siskoni luokalla. Jotkut nuoret vanhemmat vaan näyttävät ikäistään vanhemmilta. Ainakin tuolloin 70-80 luvuilla. Toki äitini oli nuorekas ikäisekseenkin.

Äiti sai minut ollessaan 22-vuotias.

verrattuna kaverieni nuorempiin vanhempiin, jotka usein vaikuttivat sangen yksiviivaisilta ja suvaitsemattomilta.

Vanhin siskoni on minua n. 16v vanhempi, itse olen nuorin. Kaiken kaikkiaan meitä on 7 lasta.



En muista nuorena sen kummemmin hävenneeni iän takia. Muuten sitten ehkä enemmänkin:)



Se harmittaa eniten, että vanhempani olivat jo vanhoja ja raihnaisia omien lasteni syntyessä. Nyt molemmat vanhempani ovat jo haudassa. Samoin johtuen suurehkoista ikäeroista sisaruksiini, lapsillani ei ole ikäisiään serkkuja.



Onneksi lasten isän puoleiset isovanhemmat ovat " nuoria"



Mutta muuten, minulla on hyvät välit sisaruksiini ja olen onnellinen siitä, että minulla on paljon sisaruksia. Lapsena olin yksinäinen iltatähti, mutta näin aikuisiällä ikäerot ovat tasoittuneet.

no, tämä meni hiukka asian vierestä.

Lisäksi tuo vanhuus asetti omat haasteensa kasvatukselle, esim. vanhanaikaisuus tuli esille liikaakin.

Meillä oli monella tapaa asiat paremmin kuin muilla lapsilla, mm. iso asunto jonne kaverit olivat tervetulleita, vanhemmat juttelivat kavereille ja olivat ystävällisiä.



Teininä minulla oli jo muutenkin älyä, että arvostin heidän saavutuksiaan ja pidin heitä älykkäinä - tietysti myös vanhanaikaisina, sehän kuuluu teini-ikään.

Useinkin joku luuli isää minun ukiksi.

Ja murrosiässä kyllä huomasi että vanhemmat eivät ymmärtäneet meitä lapsia vaan kuvittelivat että maailma on sama kuin heidän lapsuudessaan.



Luulen kuitenkin että melkeinpä jokainen lapsi häpeää jossain vaiheessa vanhempiaan jostain syystä.

se oli ihan hirveä häpeä, kun kenelläkään ei ollut niin " vanhaa" äitiä, kaikkien äidit olivat 26-27-vuotiaita. Niin on maailma muuttunut.

ennemmin häpeisin jotain 2kymppisenä lapsen saaneita vanhempia..

- ja isä oli 17v kun tyttö syntyi. Nyt tyttö päivitttelee, että kuinka isä kehtaa pukeutua noin ja näin, ei sen kanssa kehtaa kulkea.

Eiköhän jokainen lapsi häpeä joskus vanhempiaan, kuka mistäkin syystä. KEllä on vanha äiti tai isä, kellä lihava, kellä juoppo, kellä köyhä, kellä autoton, kellä mitäkin...

Kyllä minäkin häpesin vanhempiani, olivat lähes 40v kun synnyin. Bestikseni taas häpesi omia vanhempiaan, olivat noin 20v kun hän syntyi...