Lue keskustelun säännöt.
Milloin se rankka arki alkaa?
19.11.2007 |
Minulla on kaksiviikkoinen vauva ja kolmivuotias esikoinen. Kaikki pelottelivat etukäteen, että on ihan hirveetä sitten kun vauva syntyy.
No, vauva nukkuu ja syö. Esikoinen leikkii ja käy kerhossa. Ei ole vielä ollut mitään hirveetä. Ei juuri väsymystä eikä ollenkaan mustasukkaisuutta.
Joten jonain päivänä se kamaluus sitten alkaa, vai alkaako?
Kommentit (36)
Aina olen ihmetellyt näitä, jotka sitä valittelevat. Lähipiirissä ne äidit, jotka kovasti " kärsivät" aiheuttavat kyllä paljon itse omalla suhtautumisellaan ongelmat. Eivät ota lapsia mukaan kotipuuhasteluun, pitävät kynsin hampain paikat tiptop, asettavat kaikenlaisia " näin pitää olla, jotta kaikki menee oikein" -velvotteita itselleen ja muulle perheelle. Meillä ei esimerkiksi mustasukkaisuutta oikeastaan ollenkaan, päinvastoin. Tietysti nyt nahistellaan, mutta osaavat ihanasti leikkiä myös yhdessä.
Eli asennekysymys, ellei ole sairautta tai muuta vakavaa. Jatka rentoa elämää ja nauti! Ja jos ongelmia tulee, älä heti nosta käsiä pystyyn, kaikenlaisia vaiheita voi tulla ja tuleekin, ei ne ole pysyviä, ellet sitten ala itse ruokkia niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonkun mielestä rankkuus alkaa siitä, kun joutuu olemaan liian kauan kotona lasten kanssa (tarkotn nyt vaikka yli 3 vuotta), jollekin on rankkaa se että vauva itkee, että pitää imettää ja tuntuu ettei koskaan voi rauhassa istahtaa johonkin. Jollekin on rankkaa yöheräämiset, toiselle riitelevät sisarukset, toisella se, että kun johonkin lähdetään niin kestää ikuisuus ennen kun ollaan valmiita ja sitten lapset juoksee yksi yhteen suuntaan ja toinen toiseen ja kolmas kolmanteen.
Juuri nyt musta on rankkaa kun meidän kaksi pienintä keksii hölmöilyjä koko ajan ja sotkee paikat, mutta musta tämä on kuitenkin huomattavasti hauskempaa kun vauva-ajat.
Ja sitten voit olla rankkaa kun lapset lähtee kouluun ja aina saa olla huolissaan että missä ne on ja millon ne tulee.
Että rankkaa voi olla aina tai sitten jonkun mielestä ei koskaan :))
Ja että kahden lapsen kanssa voi olla alusta asti varsin mukavaa ja helppoa.
T: LApset 4,5 v ja 2-v 3kk.
Vierailija:
Kotiin. Eteinen täynnä kurahousuja saappaita hiekkaa märkiä kurahanskoja nälkä ruokaa pitää saada nopeasti esikoinen saa jonkun kohtauksen kuopus roikkuu jalassa tää on kuumaa ÄITI puhalla mulla on kakkahätä ÄÄÄÄÄÄÄ nyt mennään reippaasti päiväunille joo pitää mennä kyllä nyt käydään nukkumaan taas kakkahätä voi ei pikkuveikalla on nyt kakka pöksyssä käydään pesulla jää sinä nyt vaan sinne nukkumaan jnejne...
Meillä ihan samanlaista, 3v hirvee uhmis ja mustasukkainen, vauva 6kk herää öisin kymmenisen kertaa. Mies on mukana vapaa-ajat, mutta silti en ole vielä itselleni sellaista asennetta löytänyt etteikö väsyttäs ja välillä tympis.
Kaikki eivät ole samanlaisia, ap:lla voi olla helppoakin.
Mutta samaa mieltä olen, että rankkuus voi alkaa millon vaan tai olla alkamatta.
Se voi alkaa kun lapsesi on 1 päivän ikänen tai kun hän on 15-vuotias. Tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Vierailija:kyllä se nimenomaan riippuu ap:sta ja hänen
lapsista. Miten ap suhtautuu elämään, minkälaisella tempperamentilla lapset on varustettu jneMun valoisa suhtautumiseni elämään teki tosi helppoa siitä kun lapseni osoittautui erityislapseksi ja mies jäi työttömäksi. Lapsen ihana temperamentti korvaa hienosti sen, että hänellä on neurologisia poikkeamia jotka tekevät huippuälykkäästä laspsesta kyvyttömän käymään koulua.
Meidän elämä on tämmöistä ja meidän pitää se vain jaksaa. En tosin olisi sitä mieltä, että ME voimme tehdä paljonkaan sen rakkuuden lisäämiseksi tai vähentämiseksi, tuurista se kiini on.
Tossahan ap. just kirjoitti, että se nimenomaan riippuu lapsista, heidän tempperamenteistaan jne. JOkaiselle lienee itsestään selvää, että sairaan lapsen kanssa on rankempaa kuin terveen, mutta kyllä siihenkin vaikuttaa ihmisen oma asenne. Toiset jaksaa paremmin kuin toiset. Mutta vaikka olisi millainen asenne, aivan varmasti tulee niitä aallonpohjiakin. ASenne vaan auttaa siihen jääkö sinne pohjalle vai jatkaako ylöspäin.
Mulla on 5 v 3 kk ja 3 v 2 kk vanhat lapset, jotka on tähän asti olleet täysin ilman mustasukkaisuutta, mutta tämän syksyn tapelleet huomiosta verissä päin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jopa helpompaa kuin vain yhden kanssa. Ekan kanssa arki oli raskasta jo ensi sekunneista lähtien. Toisen syntymä tasoitti ainakin meillä myös esikoisen uhmaa ja huomionhakuisuutta, kun nyt on joku muukin " ajanviete" kuin vain äiti :)
Kun ärsyttää vaan tuollaiset kommentit. IHan sama kuin se iänikuinen jauhanta, että kun lapsi syntyy, niin parisuhteeseen tulee kriisi. VIimeistään kun toinen syntyy. Tai sitten kun ollaan oltu 7 vuotta yhdessä, no kohta joka tapauksessa. Sama lasten kanssa: odotas vaan koliikkia/uhmaikää/murrosikää/kun ne on kolmekymppisiä...
Mua ei esim. ole millään lailla koetellut lasteni uhmaiät tai sairastelut. Ne kun on vaan osa elämää. Muutenkin elellään leppoisasti vailla suoristuspaineita. ELämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. Vaikka välillä tulisi isojakin iskuja vasten kasvoja.
Vierailija:
Mutta samaa mieltä olen, että rankkuus voi alkaa millon vaan tai olla alkamatta.Se voi alkaa kun lapsesi on 1 päivän ikänen tai kun hän on 15-vuotias. Tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
JOs ton ikäiset lapset alkaa käyttäytyä noin, niin kannattaisi aika vakavasti miettiä mistä se mahtaisi johtua.
Vierailija:
Mulla on 5 v 3 kk ja 3 v 2 kk vanhat lapset, jotka on tähän asti olleet täysin ilman mustasukkaisuutta, mutta tämän syksyn tapelleet huomiosta verissä päin...
Ehkä sinun vastauksessasi pisti silmään se, että sinä taas TIEDÄT että teille ei koskaan mitään vaikeeta tule, koska asennoidut oikein. Et sinäkään sellasia voi tietää etukäteen.
Siksi minä (mikä nyt oli numeroni, aika lopussa) olen edelleen sitä mieltä, että voi alkaa koskaan vaan tai voi olla alkamatta. Sitä ei KUKAAN voi edes omalla kohdallaan tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja perusflunssien yms lisäksi kahdella lapsista kaikenlaista hankalampaakin synnynnäistä vaivaa. Mutta nuorimman ollessa n. 1,5v helpotti taas.
Kolmannen ollessa pikkuvauva elämä oli vielä hormonihuuruista ihanuutta kunnes totuus arjesta (meillä ainakin kiireistä ja ajoittain kaaosta ja mua väsytti) kolmen lapsen kanssa iski :) Vaan kyllä mä ehdottomasti vielä vauvan haluaisin jos mies vain ajatukselle lämpenisi :)
Onnea pikkuisesta! ;)
Vierailija:
Minulla on kaksiviikkoinen vauva ja kolmivuotias esikoinen. Kaikki pelottelivat etukäteen, että on ihan hirveetä sitten kun vauva syntyy.No, vauva nukkuu ja syö. Esikoinen leikkii ja käy kerhossa. Ei ole vielä ollut mitään hirveetä. Ei juuri väsymystä eikä ollenkaan mustasukkaisuutta.
Joten jonain päivänä se kamaluus sitten alkaa, vai alkaako?
Joo. Ja laiskoja, mukavuudenhalusia, tyhmiäkin ovat -tottakai!
Eihän aikuinen nainen, joka on fiksu ja aikaansaava, normaalilla maalaisjärjellä ja OIKEALLA ASENTEELLA varustettu henkilö voi mitenkään väsyä missään olosuhteissa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli älä kerjää... :-) ei se kamala arki kaikilla ala... tai se vaan kestää... Onnea ja iloa!
Samaa mieltä oli neuvolakin. On kuulemma paljon epäterveempää, jos noita vaiheita ei tule.
Vierailija:
Mun valoisa suhtautumiseni elämään teki tosi helppoa siitä kun lapseni osoittautui erityislapseksi ja mies jäi työttömäksi. Lapsen ihana temperamentti korvaa hienosti sen, että hänellä on neurologisia poikkeamia jotka tekevät huippuälykkäästä laspsesta kyvyttömän käymään koulua.
Meidän elämä on tämmöistä ja meidän pitää se vain jaksaa. En tosin olisi sitä mieltä, että ME voimme tehdä paljonkaan sen rakkuuden lisäämiseksi tai vähentämiseksi, tuurista se kiini on.