Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Onko täällä lapsettomuudesta tai sekundäärisestä

18.11.2007 |

lapsettomuudesta kärsiviä, jotka eivät ole tällä hetkellä missään hoidoissa? Haluaisin vähän vertaistukea, kun tuntuu taas niin tuskalliselta tämä tilanne. :(



Olemme kärsineet sekä lapsettomuudesta, että nyt sekundäärisestä lapsettomuudesta. Odotimme yli seitsemän pitkää vuotta esikoistamme ja hänestä olemme olleet ikionnellisia. Oikeastaan tähän asti olen jaksanut hänestä saadulla onnella, hän on tuonut meidän päiviin sen valon ja jaksamisen. Hän on nyt 3 vuotias ja alkaa kaivata seuraa. Vauvakuume on tietysti ollut jo pitkäänkin, mutta nyt on alkanut tulla taas se tietynlainen tuska, kun ei tuu raskaaksi. Koen aina kärsiväni " lapsettomuudesta" , vaikka meillä onkin yksi lapsi. Olemme eläneet sitä tuskaisaa elämää niin kauan, ettei se tunne ja osa lähde meistä koskaan pois. Olemme olleet naimisissa ilman ehkäisyä kohta 11 vuotta ja olemme saaneet yhden lapsen ja yhden keskenmenon.



Lapsettomuus aika oli erittäin tuskaisaa. Koimme olevamme erilaisia kuin muut, emme olleet perhe. Ihmiset satuttivat sanoillaan, vaikka yrittivät jopa helpottaa. Eivät he ymmärtäneet. Koskaan meillä ei ole ollut vertaistukea, kenen kans olis voinut kasvotusten puhua asiasta. Halusimme koko ajan omaa lasta, mutta silti emme tienneet, kuinka valtavan paljosta olimme paitsi!



Tämä sekundäärinen lapsettomuus on erilaista. Olemme niin onnellisia tuosta meille suodusta lapsestamme. Aina vauvakuumeen tuskissa voi kuitenkin kääntää ajatukset, että onneksi meillä on hänet. Mutta toisaalta tuska on tietyllä tavalla suurempi, kun tietää mitä on saada oma pikkuinen. Se tunne on melkein repivä. Ja toisaalta olis niin ihana saada esikoisellemme kaveri, jo hänenkin vuokseen. Pelkään hänen yksinäistä elämää.



Kuitenkin tulee aina mieleen myös se, että me olemme saaneet niin paljon. Oman lapsen, niin ihanan ja rakkaan. Voimmeko enempää toivoa. Tässä on tämä oravanpyörä, jota minä kuljen omissa ajatuksissani. Kaipaisin niin paljon vertaistukea, että toivottavasti täältä löytyy joku, joka haluaa jakaa ajtuksiaan ja tuntemuksiaan kanssani.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
21.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ilmoittaudun hieman samanlaisessa tilanteessa olevaksi. Meillä ei tosin ole ollenkaan noin pitkä ja kivinen taival takana kuin teillä, mutta silti uskon ymmärtäväni ainakin häivähdyksenomaisesti, miltä susta tuntuu.



Me siis yritettiin esikoista 1v. ja sit hakeuduttiin tutkimuksiin. Molemmista löytyikin vikaa, joten inseminaatioon kävi meidän tie. Suureksi onneksi ja ihmetykseksemme meidän poika sai alkunsa ensimmäisestä inssistä. Meidän quu on nyt siis 1v3kk.



Viime helmikuussa tulin yllättäen spontaanisti raskaaksi, ja ehdimme jo hetken kuvitella, että emme joutuisi enää koskaan kokemaan tätä lapsettomuuden tuskaa. Sitä onnea kesti kaksi kuukautta, kunnes ultrassa todettiin vauvamme kuolleen. :( Se oli kyllä ehdottomasti elämäni suurin suru, ja varmasti kannan sitä mukanani jollain tavalla koko elämäni. En uskonut, että voisin olla niin haavoittuvainen... Heinäkuun lopulla testi näytti jälleen plussaa, mutta ei sitäkään pikkuista meille suotu. Kyseessä oli vain kemiallinen raskaus, joten viikon kuluttua positiivisesta testistä oltiin taas palattu maan pinnalle ja nollapisteeseen. Tuntui vain niin tyhjältä ja toivottomalta kaikki.



Meillä siis raskaaksi tuleminen on ilmeisesti mahdollista myös spontaanisti, mutta ei tämä helppoa ole. Nyt asiaa on alkanut uudelleen vaikeuttaa myös sama vanha ongelma minun osaltani, eli kierrot venyvät mahdottoman pitkiksi eikä ole varmaa, ovuloinko enää, jos sama homma jatkuu. Viimeksi siis lopulta todettiin, että en ovuloinut ollenkaan, kun kierto meni jo yli 70 päivän. Nyt mulla on menossa ehkä noin 50 päivän kierto, eli ei hurraamista. Näitä ei montaa mahdu vuoteen...



Kävin viime viikolla Väestöliitossa vain juttelemassa meitä viimeksi hoitaneen lääkärin kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että vuosi kannattaa odottaa ja vasta sitten miettiä hoitoja. Miten pitkältä ajalta vuosi tässä tilanteessa tuntuukaan! Ahdistaa ja pelottaa, että en jaksa tätä. Mutta toisaalta en ole itsekään ihan valmis aloittamaan hoitoja, vaan haluaisin vielä antaa luonnolle aikaa. Joinain päivinä olen taas valmis nostamaan kädet pystyyn ja aloittamaan hoidot. Tunteet menee ihan vuoristorataa.



Piti kirjoittaa lyhyesti, mutta enhän minä osaa. :) Tule tuonne Tonskailijoiden pinoon juttelemaan. Siellä meitä on muitakin, joille on jo yksi ihanuus suotu. Ainakin minä ja MiaMik kuumeillaan vielä toistaiseksi ilman hoitoja.



-Q- ja -q- 1v3kk



Vierailija
2/7 |
21.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tule tosiaan ihmeessä tuonne meidän tonskailijoiden pinoon. Siellä on mukavia ihmisiä ;) Hoidoissa ei tarvitse olla, pitäähän näistä asiosta saada puhua vaikkakin yksi ihanuus on jo meille kaikille suotu :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
21.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä tuo tonskailijat tarkoittaa? En ole aiemmin törmännyt. :) Tulen sinne katselemaan ja tutustumaan, mut kirjoitan vielä kerran tähän kun tuo pino näytti olevan niin pitkä.



Kerronpa vielä meidän tilanteesta pikkasen... Me oltiin kuumeiltu vauvaa noin kolme-neljä vuotta ennen kuin mentiin sitten tutkimuksiin. Kummastakaan ei löytynyt mitään " vikaa" eli lapsettomuus on selittämätön. Menimme myös yhteen inseminaatioon, mutta pettymys oli niin mieletön ja olen aina pelännyt ja inhonnut piikkejä todella paljon, että me vain päätimme, ettemme enää mene niihin hoitoihin. Päätimme katsella vähän aikaa ihan rauhassa. Aloimme miettiä adoptiota ja lopulta olimmekin menossa adoptioneuvontaan parin päivän päästä siitä, kun teimme positiivisen testin. :) Noin tiukille piti mennä! Mutta nyt meillä tosiaan on tuo yksi aurinko!!!



Tutustunpa nyt tuohon toiseen pinoon...

Vierailija
4/7 |
22.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä yksi sekundaarisesti lapseton pari. Meillä myös ihana 3v. aurinkoinen neiti, jolle kipeästi kaivattaisiin sisarusta, mutta jota toiveista huolimatta kuitenkaan ei ainakaan vielä ole saatu.Esikoista emme joutuneet odottelemaan kuin puolisen vuotta, mutta nyt olemme olleet ilman ehkäisyä yli vuoden eikä toista lasta vaan ole kuulunut.Missään tutkimuksissa emme ole toistaiseksi olleet ja ihan luomusti olemme tähän asti yrittäneet. Ikä alkaa kuitenkin vähitellen painaa päälle, joten hyvin pian tehtävä päätöksiä.

Vierailija
5/7 |
22.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva oli kuulla teidänkin kuulumisia. Ei tietenkään se ollut kiva kuulla, että ette ole saaneet pikkukakkosta, mutta että muitakin samassa veneessä olevia on olemassa. :)



On se vaan aika rankkaa odotella sitä raskautta, kun sitä ei vain kuulu eikä näy. Vois luulla, että itsekin tähän jo tottuu tai oppii, mutta pah! Joka kk se on sitä samaa rataa, kuvittelua ja tunnustelemista, joko nyt tai nyt. :( Sehän se onkin niin rankkaa. Ja raivostuttavaa!



En todellakaan koko aikaa sitä asiaa mieti, mutta väkisellä se hiipii ajatuksiin, kun menkat pitäis kohta alkaa. Tai sitten tulee paha olo ja oireet yltyy. Sellaista minulla on ollut sen keskenmenon jälkeen. Kauheita raskausoireita, tai sitten ne kuvittelen.



Kovasti tsemppiä teille yritykseen! Olisi se niin kiva saada kaveri näille leikki-ikäisille seuraksi!

Vierailija
6/7 |
05.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on myös yksi lapsi joka nyt on reilu 2v, hänelle kovasti toivottaisi sisarusta mutta ei vaan kuulu. Ekaa yritettiin pitkään ja käytiin tutkimuksissa, luomusti sitten tulin raskaaksi.



Nyt oli syyskuussa yksi keskenmeno joten toista kiertoa tässä mennään sen jälkeen. Ennen keskenmenoa yritettiin lopputalvesta alkaen.



Toisinaan ' tekee kipeää' kun ystävät jotka myös odottivat esikoistaan samaan aikaan kun itse on joko jo synnyttänyt toisen tai odottaa toista...miksi ei meillä?!



Että samassa veneessä ollaan täälläkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
05.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hassua miten toistenkin ajatukset ovat niin samanlaisia..

Meillä poika 2,5vuotta ja hän sai aikansa luomusti kun endoni oli leikattu pois. Emme olleet yrittäneet sitä enne raskautta vaan vatsakipujen takia menin lääkäriin ja odotettu endo löytyi. Siitä sitten poika sai alkunsa nopeasti 3.kierrossa. Nyt olemme yrittäneet toista 1,5vuotta eikä yhtään raskautta. Perustesteissä olemme käyneet ja odotan uuteen tähystykseen aikaa mahd. parin kuukauden sisällä. Toivottavasti sitten tärppäis. Olen jo valmiiksi jotenkin suhtautunut että toista lasta ei ehkä koskaan tulekaan:( " Pelkään" että endoa ei olisikaan ja syy olisi selittämätön lapsettomuus. Ihminen jotenkin haluaa aina löytää mielummin syyn, johon voi tukeutua. 1,5v yritys on meillä lyhyt monien kokemuksiin mutta silti kun aika koko ajan kuluu, tuntuu välillä pahalta. En tiedä olenko jo " luovuttanut henkisellä tasolla" tai pelkään pettymyksiä, koska olen avoimesti kertonut asiasta ystäville. Aluksi pidin tiedon salassa. Nyt kuitenkin kaikki naapurit ja pojat kaverit ovat saaneet pikkusisaruksia joten siksikin asia koko ajan pinnalla. Yritän kuitenkin olla katkeroitumatta vaikka tiedän että kovasti haluaisin sen toisen. Miehelle olen jo alkanut puhua mahdollisesta adoptiosta (koska tuntuu että sitten sen lapsen ainakin JOSKUS saisi vaikka siinäkin on pitkä odotusaika). Välillä tulee katkeroiduttua itsekseen ja ajattelee että en mä sitten sitä toistakaan enää halua, kun esikoinen olisi sitten jo ehkä 4vuotta jne...pitäisi palata välissä töihin...blaa! Pelottaa myös mahd. lapsettomuushoidot, ja entäs jos sittenkään ei saa sitä pikkuista ja tulee entistä pettyneemmäksi.