Lapset tahtoisivat nähdä kuolleen sukulaisen arkussa, sopivaa?
Itse olin vanhempi, kun itse näin ensi kerran avoimen arkun. Sukulainen on kuollut ja lapseni haluaisivat hänet nähdä arkussa ennen hautajaisia. Minkä ikäiselle moinen käy ja voiko jäädä jotain traumoja?
Kommentit (24)
Minä näin 3v ukkini. Sanoisin että liian nuori olin enkä sen jälkeen ole halunnut katsoa. Mutta tiedä sitten jos kyseessä olisi aivan lähipiirin hlö.
Ei jäänyt traumoja, mutta ainoa muistikuva hänestä on se vahanaamainen nukkuvalta näyttävä ruumis.
Tapahtui vähän yllättäen, mummu oli tosi vanha ja hänen lähes 80v lapsensa halusivat avata arkun, kuten oli ollut tapana suvussa ties miten pitkään.
Mutta jos lapset haluavat nähdä niin, miksi ei.
kulunut jo pitempi aika. Ruumis alkaa muuttua ja ei näytä enää tutulta. Itsekään en halua enää hautajaispäivänä käydä kuolleen luona hyvästelemässä vaan mieluummin aikaisemmin. Olin 14 kun kävin ukin hyvästelemässä hänen kotonaan ja siitä ei jäänyt traumoja, koska oli kuollut yöllä ja nukkui sängyssään.
mummon ja tuntuu etten ole toipunut siitä vieläkään
äänellä: Kauniita unia Ukki. Sitten tuli pois sieltä ja supisi hiljaa, et täytyy kuiskia kun Ukki nukkuu ikiunta.
Oli helpottavaa saada todeta, että siinä minun rakas mummoni nukkui rauhassa ansaitsemaansa ikiunta =)
Ei jäänyt traumoja, kun aikuiset suhtautuivat tapahtuneeseen asiallisesti. Herätti lähinnä uteliaisuutta. Muistan vieläkin monet yksityiskohdat tapahtuneesta. Sairaus vei hänet seisovilta jaloiltaan, mutta ei kuitenkaan yllätyksenä.
Vierailija:
äänellä: Kauniita unia Ukki. Sitten tuli pois sieltä ja supisi hiljaa, et täytyy kuiskia kun Ukki nukkuu ikiunta.
Mielestäni se oli oikein hyvä asia. Pyysivät kuukauden päästä päästä uudestaan.
Minä ja siskoni näimme pappamme arkussa kun olimme 6 ja 9 vuotiaat ja nyt aikuisena asiasta kun olemme puhuneet, niin molemmille jäi asiasta traumat pitkäksi aikaa!
Vieläkään en varmaan haluaisi nähdä ketään arkussa.
Mielummin muistan ihmisen elävänä!
4-vuotias on pyytänyt saada nähdä pari päivää sitten kuolleen isoisoisänsä ja aion käydä lapsen kanssa vainajaa katsomassa lähipäivinä. Itsekin haluan ehdottomasti vielä nähdä isoisäni, ja uskon, että silloin kun asian tekee omasta tahdostaan, on se ennemmin eheyttävä kuin traumatisoiva kokemus.
Valokuvan olen jo arkussa makaavasta isoisästäni nähnyt, ja siitä tuli todella rauhallinen olo. Myös lapsi näki tuon kuvan, ja kysyi vain, että onko isoisoisä siinä kuolleena. Asia tuntui olevan lapselle täysin luonnollinen, ja sellaisena toivoisin hänen kuoleman näkevänkin, varsinkin silloin kun kyse on vanhasta, pitkän ja hyvän elämän eläneestä ihmisestä.
Minua vaivaa edelleen, että en käynyt katsomassa mummoani hänen kuoltuaan joitakin vuosia sitten...
Mutta kovin pientä lasta en ehkä veisi katsomaan.
eiköhän kuolleen ihmisen näkeminen ollut ennen lapsille ihan normaali asia, vielä useimpien vanhempienkin lapsuudessa.
eikä jäänyt traumoja. En ollut ennen sitä joutunut miettimään kuolemaa enkä oikein edes tiennyt mitä se tarkoitti,mutta mun mielestä mummi oli arkussa kaunis ja silloin vasta ymmärsin etten näkisi häntä enää.
Lapset tuolloin reilu 3v ja 1½v. Vanhempi sanoi, että tuossa isomummu nyt nukkuu ikiunta, ei saa häiritä. Nuorempi tuskin ymmärsi tilannetta. Olimme selittäneet lapsillemme, että isomummu on nyt kuollut ja mennyt taivaaseen mihin oli jo tovin toivonut pääsevänsä (sairasti leukemiaa). Meille siis isomummun kuolema ei ollut välttämättä surullinen tapahtuma, ikävä on suuri, mutta hän jätti niin paljon hyviä muistoja joista pitää kiinni.
Arkussa oli vaarin " kuoret" , eli kun hänet näin, tiesin että hän on nyt paremmassa paikassa, ei enää täällä. Tuli hyvä mieli että äiti suostui päästämään minut sinne hyvästelemään. Halusin erittäin vahvasti päästä ja aluksi äiti meinasi että olen sinne liian nuori.
Mulla ei ole mitään hinkua nähdä esim. jotain tuttavaani/sukulaista tulevaisuudessa kuolleena, vahamaisena, kuorena.
Mitä läheisempi ihminen sen vähemmän haluan nähdä kuolleen ruumiin, joka ennen oli tämä ihminen.
En koe olevani vieraantunut kuolemasta mitenkään erityisemmin, mutta en todellakaan halua nähdä rakasta ihmistä ruumiina.
Sen yli onkin jo yksilökohtaista. Eihän kaikki aikuisetkaan sitä " kestä" .