Hei sinulle " me halutaan elää itsellemme" viestin kirjoittaja
Olet saanut aivan uskomattomia viestejä, mitä luin eka sivulta, tulin niin vihaiseksi, että en voinut lukea enempää.
Ensiksi voimia sinulle. Toiseksi elä välitä noista uskomattoman typeristä viesteistä mitä olit saanut.
Harmi ettei sun äiti auta, vaikka monesti et ole apua pyytänyt, kaikki tarvitsee joskus apua, halus ihminen sitä tai ei. Myös nämä, jotka täällä kirjoittelee et mitäs olet lapses tehnyt yms.
Harmi, ettei "lähin" ihminen sitä tajua, että auttaisi jo lähimmäisen rakkaudesta, omaa tytärtä, joka on väsynyt.Jos haluaa lapsia, ei niitä olla tekemättä siksi, koska mies on yrittäjä ja ehkä ei pääse lapsia hoitamaan yms... mitä täällä kirjoitettiin, uskomatonta, suomessahan ei olis kohta ketään. Eikä ihme miks täällä on noin typerää, itsemurha, toisten tappaja, rasistisia, omaan napaan tuijottaja yms kansaa, niitä sikiää noista ihmisistä, ketä sinulle inhottavia vastauksia kirjoitti.
Toivon todella voimia sinulle ja että saat levähtää, että joku ihana ihminen läheltä tajuais, että ei siinä menetä mitään jos ottaa lapsesi leikkimään vähäksi aikaa tai isovanhempi oman lapsen lapsensa, luokseen. En voi käsittää että puhutaan edes hoitamsesta mummon kohdalla, joskus, kun minusta on ihanaa, että saan viettää aikaa lasten lasten kanssa.
Kommentit (17)
Täyspäiväisiksi lastenhoitajiksi minusta mummoja ei saa pyytää, mutta toivon, että itse vanhempana voisin tukea omia lapsiani hädän hetkellä, niin taloudellisesti kuin muutenkin.
Itsenäisyys on kulttuurissamme sairaalla tavalla yliarvostettua, ja valitettavasti seuraukset näkyvät.
koska itse olen siinä onnellisessa asemassa että lapsillamme on kolme ihanaa isovanhempaa, jotka eivät tiedä mitään parempaa kuin lastenlasten hoitaminen. Ja erityisesti silloin, kun tukea on pyydetty sitä on joka kerta saatu.
Miettiiköhän äitisi koskaan tilannetta toisin päin, kun hän vanhenee ja tarvisisi sinun apuasi ja tukeasi - oletko oikeutettu vastaamaan samalla tavalla?
Mäkin jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että tottakai äitini haluaa auttaa. En missään nimessä pyydä äitiäni jatkuvasti, ymmärrän että hänellä on työ ja harrastuksia ja pyrin ottamaan ne aina huomioon, siis esim. jos kyläillään siellä.
Toivottavasti pystyn auttamaan omia lapsiani aina kun he tarvitsevat.
ap
Jos vaikka joku meistä ottaisi lapsesi mukaan puistoon huomenna?
Mä olen tamperelainen.
Siis joku jo täällä sanoikin, että tuollaisten isovanhempien on sitten turha vanhainkodissa ihmetellä, mikseivät lapset ja lapsenlapset käy katsomassa.... kaikki me ollaan täällä myös toisiamme varten ja silloin pitää edes yrittää auttaa, kun joku apua tarvitsee.
Kun olin yksinhuoltaja, autoimme naapurin yh:n kanssa toisiamme ja otimme vuorotellen toistemme lapset puistoon mukaan, jolloin toinen sai pari tuntia omaa aikaa. Vaikket olekaan yh, olisi tällainen järjestely varmaan sullekin jatkossa tosi hyvä.
eikä hoivaa ja auta.
Sitä saa mitä tilaa.
Itsekkyys kasvaa ja kasvaa.
Voimia sen alkuperäisen viestin kirjoittajalle, minäkin voisin ottaa lapsesi hoitoon välillä.
Meillä on 7 lasta ja mummut kaukana, mutta olemme saaneet apua ihanilta ihmisiltä silloin kun olemme tarvinneet. Meillä se apu on ollut eniten 'yhteistä aikaa'. Minun levostani on onnekseni pystynyt huolehtimaan puoliso joka on opettaja ja työmäärä näin kohtuullinen.
Veikkaan, että suurin osa noista aiempaan ketjuun vastanneista on itse elänyt pumpulissa ja saaneet lastenhoitajan aina tarvittaessa. Tai sitten vaihtoehtoisesti ovat vailla tukiverkkoja, katkeroituneet pahasti ja sen vuoksi toivovat kaikille muillekin yhtä paskamaista tilannetta.
Jokainen voi joskus tarvita apua lastenhoitoon tai johonkin muuhun.
Tilanteet muuttuu ja ap: llakin on kyseessä vain tilapäinen avuntarve. Itsekin olen aina raskausaikana ollut todella väsynyt, mutta vauvan synnyttyä tilanne on muuttunut parempaan.
Itse olin samassa tilanteessa tuossa loppukesästä...Olin todella väsynyt 3 lapsen kanssa ja mietin jo että on kyse synnytyksenjälkeisestä masennuksesta...meidän nuorin oli tuolloin reilu 1/2 vuotias...No uskaltauduin soittamaan neuvolaan, koska elämä alkoi mennä siihen, että nousin itkien ylös sängystä, mikään ei huvittanut...Nyt tässä on kuukausia kulunut ja ainut apu minkä olen saanut, on se että kävin kaksi kertaa psykologin juttusilla. psykologi teki diagnoosin että en ole masentunut ja sen jälkeen en olekaan mitään apua saanut. perhetyönekijää väläyteltiin jossain vaiheessa, mutta sitten vihjailtiin, että todellisia avuntarvitsijoitakin on paljon...Nooh, psykologin ainoa neuvo minulle oli myös se, että voisivatko isovanhemmat auttaa...Mutta, oma äitini on lievästi alkoholisoitunut ja mielenterveysongelmainen, hänen vastauksensa minun hätähuutooni on ollut yölliset, känniset puhelinsoitot ja oman "kurjuutensa" esilletuominen. Anoppi on onneksi jonkin verran auttanut, mutta hänelläkin on tällä hetkellä vetämässä paperit lonkkaleikkaukseen...joten eipä jaksa tuota meidän nuorimmaista oikein kanniskella...Että kyllä tässä on saanut aviomiehen kanssa todella miettiä vastuunjakoa ja pakko on ollut pärjätä omillaan.. ei tämä yhteiskunta kyllä valitettavasti millään lailla oikein pysty apua tarjoamaan...Voitte arvata, että jätin äänestämättä...Kyllä niin kauniita lupauksia suoltivat ehdokkaat, mutta kun tietää mitä tuo todellisuus on, niin tajuaa kuinka katteettomia ja kaukaisia nuo lupaukset ovat...
Toivon sydämestäni, että myös sinä saat mieheltäsi tukea tuossa tilanteessa ja koita keskustella myös sen äitisi kanssa vielä...Jospa hänkin nyt vain jotenkin "säikähti" sinun "hätääsi"...Joidenkin ihmisten on vaikea kestää toisten kärsimystä ja saattaa olla että nousee jotakin syyllisyydentunteitakin pintaan tai oman riittämättömyyden tunne?! Ja se apulainen miehesi firmaan voisi olla kova juttu myös. Suosittelen kyllä myös sitä psykologin kanssa jutustelua. kyllä se meillä ainakin auttoi hahmottamaan omaa tilannetta ja jakamaan voimavaroja perheen pyörittämisessä yhdessä miehen kanssa. Voimia & haleja!!
Minusta ei ole häpeä, että joskus tarvitsee apua. Itsekin olet varmasti sitä valmis antamaan äidillesi, jos hän sitä tarvisisi.
Lähimmäisen rakkaus on se, josta ne oudot kirjoittajat eivät ole kuulleet saatika kokeneet.Jätä siis ne mielipiteet omaan arvoonsa.
ps. alkuperäisen ketjun nro 3 kirjoittaja on se sama tunteeton (kaikki tietävä)kirjoittaja, joka aina täällä kirjoittelee. En tunne kyseistä ihmistä enkä kyllä välitä tunteakaan. Voin vain vannoa, että tuollainen ihminen ei olisi ystävyyteni arvoinen.
Voimia sinulle. Kysys vaikka seurakunnalta, olisko niillä antaa jotain apua. Meidän seurakunnassa on esim. kaveriapu vanhuksille, jos vaikka sieltä joku olisi kiinnostunut tulemaan teille silloin tällöin.
Et ole huono ihminen vaikka tarvitse apua ja loukkaannut äitisi käytöksestä.
Et todellakaan ole odottanut kohtuuttomia.
Olen Lohjalta; mielelläni tarjoan lapsellesi satunnaista leikkipaikkaa, mikäli paikkakunta natsaa.
Itselläni on lapset vajaa kahden vuoden ikäerolla ja mies oli tuossa vaiheessa, missä sinä nyt olet, ihan normaalissa päivätyössä. Silti en olisi selvinnyt järjissäni ilman äitini apua (ja anopin) noista ajoista. Äitini vaihtoi lähemmäs töihin (kyllä muistakin syistä) ja anoppi matkusti välillä 300 km:n päästä auttelemaan (miehelläni oli usean päivän työmatkoja silloin tällöin).
Ei meidän tarvitse pärjätä täällä maailmassa yksin! Ei ydinperhe ole ainut perhe, vaan koko suku on tavallaan samaa perhettä. Kyllä minäkin sitten jaksan hoitaa äitiäni ja anoppiani, kun he tarvitsevat apua. Teen sen ilomielin enkä velvollisuudentunteesta. Samalla tavoin ilomielin he ovat auttaneet ja auttavat meitä ja kaupanpäälliseksi ovat saaneet läheiset välit lapsenlapsiinsa.
En minäkään halunnut lukea koko viestiketjua, koska se sai maailman tuntumaan niin kylmältä paikalta. En tiedä sitten, miksi joku arvottaa elämänsä niin, että lapsenlapsi tulee joskus työn, harrastusten, ystävien, kissanristiäisten, hyväntekeväisyystempausten, bingon ja melko mukavan televisiosarjan jälkeen etäisesti mieleen. Niin, tiedän että joidenkin mielestä vanhemmuus on sitä, että kestää 18 vuotta ja sitten pääsee vihdoin irti jatkuvasta kahleorjuudesta. Tälle näkemykselle on myös sukua ajattelutapa, että tärkeintä elämässä on oma puoliso, eivät lapset (eivätkä he myöskään voi olla samanarvoisia, koska lasten kuuluu lentää pesästä).
Huollettavia vanhuksia on usempien keski-ikäisten lähipiirissä yhtä paljon tai enemmän kuin pieniä lapsia. Vanhusten hoidon tarve on jatkuvaa eikä heillä ole äitiä, joka kantaisi hoidosta päävastuun. Millään aiemmalla sukupolvella ei ole ollut samanlaista tilannetta kuin tämän päivän isoäideillä, koska elinikä on pidentynyt ratkaisevasti ja samalla dementiasairaudet ovat yleistyneet. Voi olla, että joskus mummot ovat voineet keskittyä lapsenlapsiinsa, mutta se tilanne on vain historiaa. Näiden aisten hoitovastuu ei tunnu katkeavan ennen kuin haudassa, ja nyt vielä pelottelette, että he eivät saa lapsiltaan samaa apua minkä he ovat antaneet äideilleen. Nii-in, aika vaikeassa raossa ovat.
sillä tuo aloitus tuosta ekasta ketjusta teki pahan olon. Ei ihme että niitä ampujia ym. lapsentappajia on kun ei AUTETA!!! (siis ehkä yliampuvasti sanottu, mutta silti)
Minä olen tehnyt sopimuksen äitini kanssa että soitan hänelle kun "seinät kaatuu päälle". Useimmiten hän auttaa kun olen kipeä tai lapset ovat kipeänä (3 lasta, iät 9kk 2,5v ja 4,5v). Käy kaupassa tai tulee vahtimaan. On auttanut siivoamisessakin. Mieheni äiti auttaa myös todella paljon. Jopa mieheni isä tuli vahtimaan kahta isompaa kun lähdimme miehen kanssa synnärille. Ja on tullut joskus viemään vanhempia metsäkävelyille kun olen ollut aivan poikki.
Apua pitää pyytää!!!! Ei saa jäädä siihen loukkoon. Minäkin pitkään luulin että pitää vaan pärjätä. Kunnes tosiaan kolmannen raskausaikana olin niin poikki että jos en olisi apua saanut en tiedä mitä olisi käynyt. Itkin vaan.
Sen ainakin olen luvannut itselleni että kun lapseni saavat lapsia niin aion auttaa!! Auttaa kun apua tarvitaan. Koska minäkin olen sitä saanut. Ja autan mieheni vanhemmat ja hoidan jos he siihen apuja tarvitsevat. AIemmin en tätä edes ajatellut mutta oma hätä on avannut silmäni.
Mies tulee iltapäivällä kello kaksi kotiin eli ko. "äiti" hoitaa lasta muutaman tunnin aamupäivällä. Ja sekin on liikaa.
Mutta minäkään en ymmärtänyt sen ketjun perusteella mikä oli niin ylivoimaista? Äitiähän oli sanonut, että auttavat MUTTA heillä on oma elämänsäkin, kuten nyt työikäisillä ihmisillä onkin! Tosiaan puoliso tuli 14 kotiin. Kaikilla on joskus rankkaa, mutta silloin mitoitetaan elämä sen mukaisesti että jaksetaan (ostetaan apua jos ei muuten) katsotaan videoita, ulkoistetaan siivous jne. Sen ketjun ap oli pääkaupunkiseudulta ja täällä 35v asuneena voin sanoa, että tukimuotoja löytyy, jos niitä haluaa etsiä.
T. syösairas yh
Äitisi käytös todella törkeää.....
Sen takia ihmisellä on sukulaisia, että niillä on elvollisuus auttaa. ihminen on laumaeläin eikä selviä erakkona kovin hyvin..... Tämä siis ihan vaan kylmä biologinen tosiasia....
Ja laumassa eletään siksi, ttä laumassa on turvaa ja laumassa kaikki auttavat toisaan.