Huijari esiintyy poliisina - kyselee naisilta henkilökohtaisia
Keskusrikospoliisin poliisina esiintyvää huijaria etsitään Oulussa. Huijari on muun muassa kysellyt henkilökohtaisia asioita naiselta.
Poliisille tehtiin rikosilmoitus viime maanantaina sen jälkeen kun mies tuli juttelemaan naiselle väittäen olevansa KRP:n palveluksessa. Hän esitteli korttia, joka oli kooltaan hieman luottokorttia suurempi.
Poliisin mukaan asuntonsa terassilla olleen naisen epäilykset heräsivät, kun huijari alkoi kysellä naisen aviomiehestä ja lapsista. Miehen käytös oli sen verran epäilyttävää, että nainen vetäytyi sisälle asuntoon.
Noin 50-vuotias valepoliisi liikkui mustalla farmari-mallisellla autolla. Mies on lyhyt ja tanakka.
Poliisi muistuttaa, että epäilyttävissä tilanteissa voi aina pyytää nähtäväksi virkamerkin. Poliisi otti vuoden 2006 alussa käyttöön uuden luottokortin kokoisen virkamerkin. Kortissa on kuva, nimi, yksikkö ja virkanimike.