Imetyksen " puolestapuhujia" paikalla? Kiinnostaisiko keskustella?

Mä olen kyllä imetyksen puolestapuhuja ja pidin tärkeänä, että oma imetys onnistuu ja tein sen puolesta töitä! Mutta en halua " tuomita" heitä, jotka eivät halua imettää tai imettävät vain hetken. Se on jokaisen oma asia. Täällä syntyy niin kärkkäitä keskusteluja aiheesta, että en viitsi alkaa hehkuttamaan imetystä :)

itse imetin 9kk ja minun mielestä jokinen saa tehdä niinkuin itse tykkää, antaa vaikka kaksiviikkoiselle korviketta pullosta jos katsoo sen tarpeelliseksi.

Olenhan itsekin esikoiselleni antanut lisänä, ja toisellekin olisin antanut joskus mutta kun ei huolinut. Mutta sitä vain olen pannut merkille että imetyksen onnistumisen eteen ei viitsitä nähdä yhtään vaivaa, vaan hyvin herkästi mennään korvikelinjalle. Itseäni se siinä mielessä harmittaa, että siinä äitikin jää paitsi siitä imettämisen ihanuudesta.

ap

Eli korvike ei kelvannut.

ap

Minäkin heitin esikoisen kanssa hanskat naulaan 2 kk jälkeen, kun koin osittaisimetyksen niin paljon huonommaksi kuin täysimetyksen. Kunpa silloin olisin saanut kannustutsta ja tukea imettää edes pari kertaa päivässä asenteella " jokainen tippa on tärkeää" .

Vierailija:

Mutta sitä vain olen pannut merkille että imetyksen onnistumisen eteen ei viitsitä nähdä yhtään vaivaa, vaan hyvin herkästi mennään korvikelinjalle.

jos lapsi on tottunut pelkkään rintaan voi olla todella vaikeaa opettaa pulloon yms.

ap

Suuttui suorastaan jos sitä yritti tarjota. Rinta kyllä kelpasi..

ap

Läheisyyttä sai vauva pullollakin, mutta alun hankaluuksien jälkeen imetys oli helpompaa itselle.

Toki kannatan imetystä, mutta outoja nuo neuvot korviketta vastaan.

Kun sain neljännen lapseni, luulin imetyksen olevan helppoa. Ei... Imetin vauvaa tunnin välein laitoksella ja väliajat vauva kitisi eikä kumpikaan nukkunut. Ajattelin ettei korviketta anneta, maitohan riittää... Lopulta olin niin väsynyt, että vein lapsen vauvalaan, jossa hän sai 30 ml korviketta. Nukuimme molemmat kuin tukit sen jälkeen. koko laitoksella oloajan annoin suosiolla tuttelia ja nukuimme yömme.

Kotona oli taas uudet ongelmat. Rinnan päät verillä yritin imettää, ei auttaneet kumit, ei voiteet. Tuska oli niin kova, että ajattelin lopettaa koko imetyksen alkumetreillä. Tuttelia kehiin ja imetin minkä pystyin.

2 viikkoa tuskaa ja tuttelia, mutta siitä se pikkuhiljaa taas lähti.

Jos imettäminen olisi ensimmäisen lapsen kohdalla ollut yhtä vaikeaa, olisin varmasti lopettanut heti. Nyt auttoi ajatus siitä, kun tiesin miten helppoa myöhemmin imetys olisi. Ei pullojen pesua, yöllä aina valmista maitoa...

Turha kellään syyllistää niitä, jotka eivät imetä. Kaikki tekevät omat ratkaisunsa sen mukaan mikä äidislle parasta.

ja pienet vauvat niitä kaikista suloisimpia. Molempia lapsiani olen imettänyt pitkään, ihanaa läheisyyttä pienen ihmisen kanssa. Itse olen kokenut vaikuttavana sen, että voin antaa toiselle jotain, mistä hän niin paljon pitää ja hän tyyntyy siihen. Olen kokenut sen tunteen tyydyttävänä. En koe pulloruokintaa ongelmana, vaan jokainen tekee ratkaisunsa itse. Olen samaa mieltä, että ehkä osa äideistä luovuttaa liian helposti, mutta toisaalta imetyksestä on tehty jotenkin niin ihmeellinen juttu, että osa sentyyppisistä ihmisistä saa varmaan kauhet paineet siitäkin itselleen ja sitten maitoa tulee vielä vähemmän. Jokainen tekee ratkaisunsa ihan itse.

Meille tuli kyllä aika reippaasti esteitä imettämiselle:



lapsi oli isokokoinen, vaikkakaan ei mikään sokerivauva, joutui tarkkailuosastolle 1vrk ikäisenä, en saanut lähes minkäänlaista imetysopastusta ja vauvalla oli NÄLKÄ, joten lisämaitoa annettiin jo sairaalassa.

Taistelin siitä irti kotona, mutta imetys oli vielä silloinkin yhtä räpiköintiä.

Kävimme seuraavat kuukaudet neuvolassa jatkuvasti painokontrolleissa ja lapsi oli tosi itkuinen, mutta sinniteltiin tissimaidolla vaikka se tarkoitti etten muuta tehnytkään kuin imetin.



Sitten vauvan ollessa 4kk tajuttiin hänen olevan pahasti allerginen maidolle, soijalle, kotim. viljoille ja kananmunalle yms.

Aloitin imetysdieetin ja masu alkoi täyttyä ja lapsi kasvaa kohisten, itku väheni huomattavasti ja sain kuin sainkin täysimetettyä 6kk, asia jota olin ennen lapsen syntymää pitänyt itsestään selvyytenä ja ihmetellyt mikseivät kaikki äidit " vaan tee niin" :)



6kk ikäisenä aloitimme soseet mutta imetys (ja dieetti!) jatkui.

Lapselle löytyi onneksi syötävää ihan kivasti ja kaikki oli hetken rauhallista.



Sitten jouduin isommanpuoleiseen leikkaukseen ja jouduin lopettamaan imetyksen ainakin hetkeksi. Olisi ollut vaihtoehtona antaa korviketta hetki ja pumpata lääkemaidot ulos ja jatkaa imetystä parannuttuani mutta en vaan jaksanut sitä, varsinkin kun olisin joutunut pumppaamaan pääasiallisesti makuultani ja se oli vaikeaa.

Eli imetys loppui lapsen ollessa 9kk.



Nyt ko lapsi on jo 2v ja lehmänmaitokin sopii jo.





Tämän kaiken aikana olen oppinut ainakin seuraavaa:



-imetykseen saa ihan liian vähän tukea sairaalassa. Koska neuvomiseen ja auttamiseen ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, annetaan lisämaitoa vähän niinkuin varmuuden vuoksi.



- heti ei kannata antaa periksi, mutta kannattaa huomioida oman jaksamisensa rajat.



-imettäminen voi olla myös suuri voimavara äidille. Suurimman osaa ajasta nautin imettämisestä ja olin ylpeä siitä että jaksoin esteistä huolimatta



-myöskään korvike-pullo-rumba ei ole mitenkään helppoa,

kannattaa ottaa huomioon jos aikoo lopettaa imetyksen kun " ei jaksa"

Kait jokainen saa päättää imettääkö vai ei.

Omani oli muutaman kerran mummolassa hoidossa kun kävin asioilla tms. Äidinmaidon joi kyllä pullosta, mutta korvikkeen sylki välittömästi.

Ei tartte pestä ja keittää pulloja eikä yöllä nousta lämmittämään maitoa.

ap

Jos olisi ollut esikoinen olisi tuttlu korvikelapsi, mutta kun tiesin että kyllä se helpottuu niin sinnikäästi kotona jatkoin.

minusta tuntuu, että välillä jopa meitä imettäneitä oudoksutaan enemmän, kuin imettämättömiä, vaikka itse ei ajattelisi mitään pahaa toisesta sillä perusteella. Minunkin mielestäni imetys on helpompaa, kuin jatkuva pullojen lämmitys ja pesu ja korvikkeiden osto.

että hampaat irvessä imettää

homma on niin, että imettäminen tuskin koskaan on heti alkuun helppoa, mutta se ponnistelu sen onnistumisen eteen on tärkeää. Ymmärrän siis ap:n pointin siitä, että helposti luovutetaan ja annetaan korviketta. Tietysti, jos imetys ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittää, niin on hyvä että korvikkeita on olemassa.



Ehkä siksi että itse on itkua vääntäen taistellut, että imetys onnistui - koska uskon että lääkärit ja tutkijat ovat oikeassa sanoessaan äidinmaidon olevan parempaa kuin korvikkeen - tuntuu jotenkin tyhmältä, että kaikki eivät ole vaikeuksia kohdatessaan valmiita kärsimään hetkellisesti oman lapsensa puolesta. On helppo turvautua siihen, että on vauvalle parempaa, että äidillä on koko ajan hyvä mieli. Mutta olen sitä mieltä, että äidin hyvä mieli on kuitenkin toissijainen asia kun on kyse lapsen terveyden perustan luomisesta. Tulee se hyvä mieli siitäkin, että tietää lapsen saavan sitä mitä tutkijat vuosikymmenten perusteella pitävät parhaana.

Vierailija:

että hampaat irvessä imettää

Eihän täällä kovin useassa kohtaa ketään imettämätöntä edes syytelty mistään. Ehkä joku saattaa luovuttaa liian helpolla? Ei se tarkoita sitä, että jokainen tekisi niin ja jokainen valitsee itse. Tietenkin vauvalle on tärkeämpää onnellinen äiti ja jokainen on onnellinen omalla tavallaan. En ymmärrä, miksi tästä aiheesta tulee aina täällä riitaa.