Miksi toisilla on aivan helvetin paska elämä?

Ei edes jonkun katulapsen elämää. Mistä me tiedämme, miten hän elämänsä kokee. Ymmärtäisin kuitenkin pariskuntaa joka toivoo hartaasti lasta sitä saamatta, että he ajoittain kokevat elämänsä täysin turhaksi.



Itse olen toivonut lasta 6 vuotta, sairastanut sinä aikana kolme kertaa syöpää ja sen esiastetta ja hankkinut koiran. Jos tämä koira nyt kuolisi, niin kokisin varmaan hetkellisesti elämän täysin paskaksi. Onhan koira minulle tärkeä perheen jäsen joka on istunut vierellä ja nuollut kyyneleet ku elämä on tuntunut helvetin paskalta. En kuitenkaan halua kenenkään sääliä enkä sitä, että he tulisivat sanomaan elämääni jotenkin huonoksi. Toisaalta en ymmärrä sitäkään, että aina täytyy etsiä vielä suurempi kärsijä jos joku valittaa elämästään. Eihän silloin kukaan voisi sanoa mitään, koska aina jostain löytyy joku jolla asiat ovat vielä huonommin. Eli jos joskus valitan lapsettomuuttani ja hoitojen aikana iskeneitä kasvaimia ei minulla ehkä ole päällimmäisenä mielessäni ajatus siitä, että jollain katulapsella on asiat vielä huonommin. Oma tuska on sillä hetkellä niin pinnalla, ettei muiden huolet yksinkertaisesti mahdu samaan päähän.

Vierailija:

Vierailija:

Sori kärjistetty otsikko!

Surettaa ja itkettää lapsettoman tuttavapariskunnan puolesta. 4 vuotta ovat yrittäneet lasta, tuloksena ainoastaan yksi tuulimunaraskaus.

Nyt he joutuvat käymään läpi rakkaan lemmikkinsä kuoleman. Sekin heiltä otettiin pois aivan liian varhain, koira oli vielä tosi nuori, mutta kuitenkin jo ollut heillä niin kauan, että oli ihan täysi perheenjäsen, rakastettu ja hoivattu.

:´(

Puhutko omista kokemuksista, vai?

onko sulla ukkoa ollenkaan?

On paljon eteenpäin katsovia ja positiivisista hetkistä voimaa saavia ihmisiä, joilla ulkopuolisen silmin näyttäisi olevan kauhea elämä. Ja sitten on paljon pienennäköisten vastoinkäymisten takia epätoivoon ja negatiivisuuteen käpertyviä. Ja kaikkea siltä ja väliltä.



Vaikkapa Pekka-Ericin ja tämän uhrien vanhemmilla on juuri nyt taatusti paskaa, mutta muutaman vuoden kuluttua asenne-erot ovat varmaan huikeat.

vielä sen verran, että kyllä minulle lapsettomuus on enemmän kuin lievää kurjuutta. Eikä se silti tarkoita,e ttenkö löytäisi elämästä ilonaiheita ja pyrkisi katsomaan positiivisesti tulevaisuuteen. Mutta olen aina toivonut tulevani äidiksi ja sitä myös tuntee itsensä ulkopuoliseksi kun oman ikäiset naiset puhuvat lähinnä lapsistaan. Vanhemmuus on monille ihmisille se merkittävin elämänkokemus- ei toki kaikille. Mutta itselleni se, että en saa sitä kokea, on tosiaan enemmän kuin lievää kurjuutta. Mutta ei elämäni siltikään ole paskaa. Siihen vain sisältyy paljon surua.



-85