Lisää keskusteluapua kouluihin, nyt vain pahimmat tapaukset saavat apua!

minusta meidän kaikkien pitäisi miettiä, että miten tukea koululaista matkallaan. Mä ainakin olin jossain välissä hyvin angstinen ja onneton. Olisin mielelläni ottanut vastaan keskusteluapua. Teini-ikä on aika raskas monelle, vaikka olinkin aika perusnuori. Kaikkea ei voi kavereille ja vanhemmille kertoa.



Mäkin olisin mielelläni mukana liikkeessä, jossa tuettaisiin lastensuojelua, kouluterapiaa ja lasten psykologisia palveluja.



Kaikesta pahasta yleensä seuraa jotain hyvää myös. Kunpa tästä seuraisi se, että kouluterapiaan saataisiin lisää rahaa.

mutta siihen ei puututa, mikä sen ahdistuksen aiheuttaa. Eli esim koulukiusaamiseen, hienovaraiseen syrjimiseen, haukkumiseen jne.



Minulla on lapsi jota ahdistaa pahasti, ja joka oireilee ahdistustaan häiriökäyttäytymisellä. Hänen asioittensa tiimoilta on istuttu tuntikausien palavereissa, joihin kyllä näyttää riittävän aikaa sekä opettajilla että rehtoreilla että koulupsykologeilla ja kuraattoreilla ja kaiken maailman henkiparantajilla (siis ihan oikeasti, yksi koulupsykologin tarjoama apumuoto oli kiinalainen henkiparannus!). Hän pääsi lopulta sairaalaan tutkimuksiin ja on hoidossa - jos se nyt mitään auttaa, koska hoito ei puutu siihen, ettei hänellä ole kavereita vaan häntä syrjitään ja käytetään syntipukkina kaikkeen suunnilleen luokkatoverin kumin katoamisesta ilmastonmuutokseen.



Kaiken sen ajan, jonka opettajat ja psykologit ja kuraattori käyttivät niihin oppilashuoltopalavereihin, he ja me olisimme voineet käyttää hyödyllisemmin puuttumalla siihen koulukiusaamiseen ja syrjimiseen. Ja voi kun siihen olisivat osallistuneet myös ne vanhemmat, joiden lapset tätä syrjimistä ja kiusaamista ja myös suoraa väkivaltaa harrastivat, sen sijasta että vain valittivat että " Luokalla on häirikkö" . Mutta opettajat puuttuivat vain välittömään ja silloinkin vain räikeään väkivaltaa, jonka nämä lapset pian ymmärsivät siirtää vapaa-ajalle. Vanhempia se ei sitten enää kiinnostanut, sillä he olivat jo päättäneet kuka kaikkeen on syyllinen. Ei heidän kullanmurunsa. Minä jouduin jäämään pois työstä, voidakseni suojella iltapäivisin koululaistani ikkunoita kepillä hakkaavilta ja väkisin sisään tunkevilta, sitten sotkevilta ja varastelevilta luokkakavereilta, mutta silti se, jota pidetään huonona vanhempana olen minä.



Ihan totta. Se ei olisi vaatinut yhtään lisää rahaa, eikä yhtään lisää aikaa, että olisi puuttunut ongelman syihin, eikä hoitanut vain oireita. Lapseni vaihtoi koulua, mutta ahdistuksesta ei ole vielä päästy eroon. Ehkä me vielä joskus pääsemme, mutta siihen asti minäkin on VIHAINEN!

koskaan sanoa, että meidän koulussa ei kiusata, koska se on ihan paskapuhetta. Lapseni on tarhassa ja on 5 vee. Jo siellä kutsutaan synttäreille, ei kutsuta, jos kutsuttais en tulisi tai mä en leiki sun kanssa kun sulla ei ole nättejä haalareita. Turha kuvitella, että 7-vuotiaana tilanne muuttuisi radikaalisti, vaikka tästä on puhuttu joka ikinen tarhapäivä.



Vanhassa koulussamme oli niin surkea psykologi myös, että siitä ei ollut kuin pahentamaan tilannetta.

aletaanhan puuhaamaan sellaista!