Miksi Suomessa lapset ja nuoret voivat pahoin, vaikka suurin osa lapsista hoidetaan kotona
ainakin 3-vuotiaaksi saakka?
Kommentit (32)
Lapsi tarvitsee paljon muutakin kuin kotihoitoa 3-vuotiaaksi, mutta sitähän täällä moni akka ei tajua,.
Vilkaisepas hieman ihan oikeita tilastoja asiasta niin voi mieli muuttua sinullekin!!
Monien lasten ja aikuisten välinen kiintymyssuhde ei ole kehittynyt turvalliseksi tai sitä ei ole ollenkaan - syinä lienevät kyvyttömyys kahdenväliseen tunnevuorovaikutukseen, alkoholi tai mielenterveysongelmat tai nämä kaikki yhdessä. Suomen vankiloissa istuvia vankeja tutkittaessa on arvioitu, että heistä suurimmalla osalla (olisiko ollut 80-90%:lla) on vakava kiintymyssuhdehäiriö, joka vaikuttaa siten persoonallisuuden ja tunne-elämän häiriintymiseen.
Väestöstä tälläinen organisoimaton kiintymyssuhde on vain kait jollain 5%:lla kansalaisista, joten eiköhän se selitä aika paljon rikollisuutta ja kaikenlaisia psykopatologioita.
Kiintymyssuhde kehittyy ensimmäisen kolmen ikävuoden aikana. Sen jälkeen turvallinenkin kiintymyssuhde voi muuttua turvattomaksi erilaisten traumojen ja menetysten kautta. Jonkun lapsen psyyke on vahvempi ja kestää enemmän olosuhteiden ongelmia, toiset lapset murtuvat helpommin.
Monet vanhemmat ovat myös kyvyttömiä ymmärtärtämään, mitä lapsi tarvitsee kehittyäkseen tunne-elämältään vakaaksi ja hyvinvoivaksi - siis ilmeisesti vanhemmat eivät ymmärrä lapsen tarvitsevan hellyyttä, rakkautta, ymmärrystä ja emotionaalista turvaa.
Siten lasten psyykkiset ongelmat ovat yleistymässä näissä yhteiskunnan yläluokankin perheissä ja sieltä tulee yhä enemmän hoitoa tarvitsevia lapsia. Siten lasten huono-vointisuus ei ole enää pelkkien alimpien sosiaaliluokkien ongelma, vaikka siellä prosentuaalisesti huono-vointisuutta onkin suhteessa eniten.
fyysisesti muita ja itseä. Kyllä silloin ihmisen psyyke on häiriintynyt paljon syvemmin.
Ehkä Suomessa voi lapset ja nuoret niin huonosti siksi, että heidän vanhempansa ovat ap:n kaltaisesti katveessa koko vanhemmuuden suhteen: " Minun lapseni ei ainakaan voi voida huonosti; hoidinhan häntä kotona 3-vuotiaaksi" . Ei hyvää päivää.
Voiko joku oikeasti ajatella, että lapsen ja nuoren mielenterveyden takaa millään tavalla se, että häntä on taaperona hoidettu kotona?!?!
Toivottavasti tämä oli provo!
Siksi, koska lukiossa vaaditaan nykyään oppilailta todella paljon. Sama on jo peruskoulussa ja usein jo lapsen synytymästä asti. Jos lapsi oppii kävelemään normaalissa iässä, esim 1v 3kk, ihmetellään " miten vasta nyt, meidän lapsi oppi jo 11 kk iässä" . Nyky-yhteiskunta on mennyt siihen, että jo pienestä pitäen lapselta vaaditaan paljon. Ei anneta lapsen kehittyä omaa vauhtia. Tämä näkyy siinäkin, että lapset alkavat tehdä aikuisten asioita paljon aikaisemmin kuin esim. 20 vuotta sitten on tehty.
Toinen asia, minkä vuoksi lapset voivat huonosti on perheiden hajoaminen. (Ja nyt kun uskalsin tämän sanoa ääneen, saan haukut niskaani.) Totuus on, että lapsi tarvii kummatkin vanhemmat. Kun toinen vanhemmista lähtee, se tuo turvattomuutta ja turvattomuus jatkuu, jos etävanhempi ei pidä tarpeeksi yhteyttä. Lukiessani esim. tätä palstaa, tuntuu, että eronneilla perheillä on just tämä ongelma, että etävanhempi ei pidä tarpeeksi yhteyttä lapsiinsa. Tämä perheiden hajoaminen näkyy työssäni kouluterveydenhoitajana. Nykyajan oppilaat voivat huonosti! Lapset tarvitsevat turvallisuuden tunneta ja rajoja!
Vierailija:
Siksi, koska lukiossa vaaditaan nykyään oppilailta todella paljon.
YO-kokeiden vaatimustaso laskee koko ajan, eikä minulla (keskitason laiskahkolla) oppilaalla ollut minkäänlaisia vaikeuksia aikoinaan läpäistä lukiota.
Koko ajan pitää olla tuottava ja joustava ja sopeutua kaikkiin muutoksiin. Pitää olla nuori, hoikka, kaunis, rikas, kuluttaa paljon ja olla julkkis.
vaikka äideillä 3kk äitiysloma ja sitten duuniin??????????????????????
jättää alle 10v yksin kotiin. Meillä jopa ekaluokkalaiset joutuvat olemaan useita tunteja yksin kotona. Samoin monessa maassa vahditaan nuoriakin paremmin kuin Suomessa. Täällä pyörivät kaljoissa kaveriporukan kanssa ja jotkut vanhemmat jopa itse ostavat lapsilleen kaljaa. Monessa maassa ei tule kuuloonkaan, että nuoret olisivat ilman aikuisia illat pitkät kylillä.
Vierailija:
jättää alle 10v yksin kotiin. Meillä jopa ekaluokkalaiset joutuvat olemaan useita tunteja yksin kotona. Samoin monessa maassa vahditaan nuoriakin paremmin kuin Suomessa. Täällä pyörivät kaljoissa kaveriporukan kanssa ja jotkut vanhemmat jopa itse ostavat lapsilleen kaljaa. Monessa maassa ei tule kuuloonkaan, että nuoret olisivat ilman aikuisia illat pitkät kylillä.
äläs nyt jaksa!
Työkeskeisen kulttuurimme johdosta lapset ja nuoret joutuvat olemaan entistä enemmän yksin tai ilman aikuista seuraa. Professori Lea Pulkkisen mukaan yli kymmenen tunnin yksinolo viikossa on kriittinen raja 14-vuotiaiden nuorten henkiselle pahoinvoinnille. Osa nuorista joutuu olemaan yksin ilman aikuista jopa 30 tuntia arkisin ¿ ikätovereiden seura ei korvaa aikuisen puuttumista. Tästä puutteesta kertoo esimerkiksi se, että Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimeen saattaa tulla 600 soittoa päivittäin ja vain noin kolmasosaan niistä ehditään vastata.
Sinä pystyt antamaan lapsellesi vain sitä, mitä itse olet saanut.
Ajatellaan vuosikymmeniä taaksepäin. Sinun isovanhempasi olivat sodassa, he menivät siinä aivan rikki. Heillä on vakavia tunneongelmia, kun ovat olleet nuoria sodan aikaan.
Heidän lapsensa on sinun äitisi. Mitä tällainen tunnevammainen pystyy antamaan omalle lapselleen?
Sitten sinun äitisi saa sinut. Mitä tunnevammaisessa kodissa kasvanut pystyy antamaan sinulle?
Vierailija:
Työkeskeisen kulttuurimme johdosta lapset ja nuoret joutuvat olemaan entistä enemmän yksin tai ilman aikuista seuraa. Professori Lea Pulkkisen mukaan yli kymmenen tunnin yksinolo viikossa on kriittinen raja 14-vuotiaiden nuorten henkiselle pahoinvoinnille. Osa nuorista joutuu olemaan yksin ilman aikuista jopa 30 tuntia arkisin ¿ ikätovereiden seura ei korvaa aikuisen puuttumista. Tästä puutteesta kertoo esimerkiksi se, että Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimeen saattaa tulla 600 soittoa päivittäin ja vain noin kolmasosaan niistä ehditään vastata.
juostessa, on itse henkisessä puutteessa eikä lapsillekaan ole mitään annettavaa. Talouden ja tehokkuuden vaatimukset sokaisevat. Mikä elämässä on todella tärkeää? Omakotitalo ja farmariauto? Matkustelu ja vapaus? Kulttuuri? Hengellisyys? Henkisyys? Parisuhde? Lapset? Muut ihmissuhteet? Terveys?
Mikä sinulle on tärkeää? Siis oikeasti. Aikuisten oikeasti, niin että oma arvomaailma näkyy myös jokapäiväisesssä arjessa.
Itse pitäisin melkein parempana sitä, että olisi vain vaikkapa 1,5 vuotta kotona ja sen jälkeen tekisi lyhennettyä työaikaa siihen, että lapsi menee kolmannelle. Lapsuus ei lopu 3-vuotiaana.
Vierailija:
juostessa, on itse henkisessä puutteessa eikä lapsillekaan ole mitään annettavaa. Talouden ja tehokkuuden vaatimukset sokaisevat. Mikä elämässä on todella tärkeää? Omakotitalo ja farmariauto? Matkustelu ja vapaus? Kulttuuri? Hengellisyys? Henkisyys? Parisuhde? Lapset? Muut ihmissuhteet? Terveys?Mikä sinulle on tärkeää? Siis oikeasti. Aikuisten oikeasti, niin että oma arvomaailma näkyy myös jokapäiväisesssä arjessa.
Mielenterveydellisiä ongelmia arvioidaan muuten yhdysvalloissa olevan suuremmalla väestönosalla kuin euroopassa, tiedoksi vaan sille yhdelle aikaisemmalle kirjoittajalle. Siellä jopa 35-40% kansasta on arvioitu jossain elämänsä vaiheessa kärsivän mielenterveyshäiriöistä, kun luku euroopassa on muistaakseni noin 20-25%. Joten ei se USA mikään onnela ole sekään.
No, en tiedä miten ja missä lapset hoidetaan, mutta itseäkin askarruttaa miksi lapsilla ja nuorilla on niin paljon pahoinvointia?