********HUHTIHIPPUSTEN MARRASKUU************
No aloitinpa sitten meille uuden kuun pinon kun sitä ei kukaan muu ollut tehnyt :) :)
Tuija + Vilma 7kk
Kommentit (22)
Kävin täällä jo katsomassa, että onko uusi nippu aloitettu, mutta en kehdannut ite aloittaa, kun pelkäsin, että koko hippusten aloittaja ottais nokkiinsa :)))) Meillä on nytte ollut tässä varsin risainen viikko unien kanssa, kun mies on ollut yötöissä. Nukkui sitten yläkerrassa koko viikon, paitsi tietty iltapäivällä jo heräsi touhuihin mukaan. Silti aika outo fiilis nukkua kaksin Jennan kanssa.
Joo. Jenna tosiaan heräili usein ja itki lohduttomasti. Eilen sama peli jatkui. Aika pian nukahtamisen jälkeen alkoi itku, eikä meinannu millään rauhoittua. Nälkä ei ollut , mutta annoin tissin suuhun, että rauhoittui, kun ei sylissäkään rauhoittunu. Oli kyllä unessa kait koko ajan. Vähän mietin että oisko hampaat vai kauhukohtaukset syynä. Mies epäili puolukkamansikkakiisseliä, jota olen puuuron kanssa syöttänyt nyt lähes koko viikon. Voi olla, että liittyy kiisseliin, kun illalla on puuron saanu ja sitte aika tasasen ajan päästä itkeny ja vatta on ollu ihan pinkee. Aamullakin on tosin syöty samaa soppaa, mutta ei sitä itkua niin osaa siihen yhdistää päivällä... Täytyy myös sitte katsoa, ettei vaan ole noista puuroista mikään syypää. Olen antanu 4-viljaa, kauraa, riisiä ja ruista. Pitänee siihen kauraan palata sitte, jos jatkuu tämä meno... On aika rasittavaa heräillä usein yöllä. Tosin viime yönä Jenna heräs vaan 2 kertaa syömään ku otettiin meisän väliin nukkumaan. Ei kyllåä sitte illalla nukkunu enää myöhäispäikkäriä, että seki saatto vaikuttaa uneen. On meinaan parina iltana nukkunu 2-3 tuntia vaunuissa ulkona tossa 4-7 välillä.
Meillä on myös pari kertaa oksennettu ihan järkyttävästi. Siis hirveän paljon oksennusta. On tullut tässä siis kahden viikon sisällä 2 kertaa. Toisella kerralla oli mun sylissä ja toissapäivänä oli sängyllä mahallaan. sitä tuli oikein syöksemällä niin että nenästäkin tuli. Ekalla kerralla pelasti haem, jonka helmaan keräsin oksennukset, mutta nyt meni päiväpeitto pesuun ;) En tiedä yhtään, mistä johtuivat. Tai yksi syy saattaa olla se, että olen syöttänyt liikaa. Jenna kun ei aina syö kovin hyvin kasvissoseita, niin olen sitte itkunkin lomassa aina huijannut sille suuhun muutamia lusikallisia. ehkäpä itku onkin tarkoittanu sitä, että maha on täynnä, ja sitte tulee kaikki ulos, ku äiti vaan pakkosyöttää... Mä olen huolissani aina siitä, että vaan nyt tyttö saa tarpeeksi ruokaa ja kaikkia vitamiineja jne. Ehkä pitäis enempi kuunnella lasta ;)
Otin nyt sitte broilerin mukaan ruokaan, Ekan kerran tarjosin sitä perunan kanssa, ja siihen muusiin sekoitettuna. No, tyttö huusi naama punaisena eikä nielly perunaa. Piti kielen päällä vaan. Sitten sekoitin kasvissoseeseen ja nieli kyllä, mutta itki joka ekrta, ku sai ruokaa suuhun. Välillä annoin hedelmää, joka meni kyllä alas hyvin. Oikein nyppii, ku ei noi kasvikset maistu!!! Ajattelin nyt sitte, etten sekoita sitä lihaa siihen koko soseeseen vaan yritän antaa erikseen tai pieneen määrään sekoitettuna. Mutta tosiaan niin suu ei aukea, ellei ole joku herkku. Haistaakin jo, mitä lusikassa on!!! Käsittämätöntä!
Mulla oli just yks kamu kylässä, ku klerto, että hänen poika oli 10kk ku vata alkoi soseet mennä kunnolla. Että ehkä meidän tyttö on sitte näitä kansa. En usko, että soseen sileydellä ois merkitystä. KYllä epätasainen hedelmämössö ja puuro menevät alas ihan hyvin... Mulla vaan tämä kärsivällisyys ei meinaa riittää tähän opetteluun. Mulla on täysi työ välillä pitää itteni kurissa, etten ala räyhäämään tai käsittele lasta kovin ottein. Mä yleensä syön ensin itte, että en ala nälkäisenä ruokkimaan. Siitä ei tule mittään, ku olen nälkänen ja kiukkunen :) Anoppi varmaan ois kauhuissaan jos tietäis, että syön itse ensin aamupalanki ennenku annan lapselle puuron :)
Meillä alkaa olkkarin remppa. Eilen siivottiin kaapit tyhjiksi ja nyt pitäs huonekalut kantaa vintille ja mikä minnekin. KAuhea epäjärjestys on mulle ihan kauhun paikka, mutta minkäs teet... Meillä on tässä asuiskerroksessa olkkari, makakri ja keittiö. Olkkari on suurin, että on aika vaje, kun se otetaan pois. Telkkari menee yläkertaan evakkoon jne. Kynttilöitä ei voi polttaa olkkarissa... Makkariin tulee lisää huonekaluja ja voi voi... Onneks ei tartte olla joulua kotona ahtaudessa :)))
Mä menen nyt kattomaan, josko kauppa kutsuis. Mulla on kahdeltatoista kampaaja, joten en malta pysyä paikoillani tässä. Ihanaa saada väriä päähän ja vaan olla toisen käsittelyssä!!!! Illalla mennään vielä kylään. jotta joo. Eipä tässä muuta tällä kertaa Kirjoitelkaa ihmiset!!!
kylmää marraskuuta täältäkin.
aattelin tässä ajan kuluks kans kirjotella. meillä on ihan toisin päin noiden makujen kanssa. kasvis- ja lihasoseet menee tosihyvin ja on oikein herkkua mutta hedelmä- ja marjasoseet taas ei niinkään hyvin. jos oikein nälkä on niin sitte nekin menee hyvin mutta paremmin syö kaikki kasvissoseet. monesti on mullakin kääpä meinannut palaa aamulla kun puuroa yrittänyt puskea suuhun eikä maistu. pitäis kans ite syödä ensin ettei niin hermot helposti menis.
ja mä olen täällä orjallisesti istunut pojan kanssa lattialla päivät pitkät kun ei viihdy yyhtään hetkeä yksin. ei haittais yhtään jos lähtis ryömimään/konttamaan jos sitte kiinnoistais enemmän. siis ei vtuo poika vihti enään edes yrittää eteenpäin vaan alkaa vaan itkeen kun ei saa jotain lelua ja itkee niin kauan kunnes sille antaa sen ja monesti ei sitten sekään enää auta vaan on otettava syliin. ja heti jos äiti katoaa näkökentästä niin itku tulee, jollei sitte oo ihan mahottoman hyvällä tuulella. itkiessään kyllä pyörii eteenpäin ja raivoamalla huutaa oikein. no jospa se pikkuhiljaa toivottavasti. sais itekkin jotaki tehtyä :D
olen yrittäny nyt saadaa poikaa taas omaan sänkyynsä nukkumaan kun on nyt viimeset pari kuukautta nukkunu läpi yön mun vieressä. alkaa olla paikat jumissa ku nukkuu poju niin leveästi että vie lähes puolet sängystä ja miehen kans siinä sitte yritetään mahtua. ihan hyvin on mennyt nää pari yötä .neljän aikoihin syönnin jälkeen olen sit ottanut taas viereen kun ei jaksa ite valvoa ja rauhotella kun väsyttää niin. ei taho kerta poika sit enään rauhassa nukkua nenne kuin viereen pääsee. oikeen kädellä aina kokeilee että onhan se äiti varmasti siinä.
no mutta eipäs tässä muuta, pitäs lähteä ruokaa laittamaan.....
Me käytiin tossa iltapäivällä ottamassa ne influenssa-rokotukset lapsille. Kaveri kävi kyydillä kans niin hänen tytöllä on nyt kuulemma kuumetta ja kovasti kiukkunen. Täällää ei ainakaan vielä kummallakaan lapsella mitään. En ees suppoa pistänyt Laurille kun vaikutti ihan omalta itseltään. Mutta saas nähdä nyt,ei oo mitään tietoa kuin pitkällä viiveellä siitä voi ne oireet ilmaantua..
Niin,meillä siinä samalla oli sitten 6kk neuvola,tai ihan vaan mitattiin pikaseen Lauri. Ikää nyt siis 6,5kk ja kokoa 9260g ja 67cm.
Lauri tossa illalla oli pylly paljaana lattialla ja keksi siinä että hänhän pääsee liikkumaan kun kierähtää selälleen ja siitä taas mahalleen :) Että ei nyt ihan paikoillaan möllötä enää. Ja kova olis halu ryömimäänkin,peppu nousee korkeelle ja jaloilla tekee ryömimisliikkeitä,mutta käsiä ei vielä älyä ottaa mukaan touhuun.
Me tänään Netan kans piirreltiin isänpäiväkortteja ja Laurin kans tein sellasia tauluja mihin tuli hänen jalanjäljet. Ja vauvakirjan väliin painettiin kans kummankin lapsen käden ja jalanjäljet.
Me Lauantaina lähdetään Lahteen ajelemaan kun mun isä vaimoineen ja mummo ja pappa asuu sielä.
Mutta nyt en muista pitikö jotain kommentoida vielää.. Ehkäpä tuun sitten toisen kerran taas jatkamaan :)
Viva,Lauri 6,5kk ja isosisko 3v2kk
Salijylle- Tottakai voit sinäkin pinon aloittaa hupsu:) Ei varmasti kukaan siitä nokkiinsa ota, ollaan niin laiskan puoleisia kirjotteleen nykyään kaikki, että on vaan kiva kun joku jaksaa olla aktiivinen!
Meillä Vilma on nyt taas ollu kuumeessa, välillä saattaa olla päivä, ettei kuumetta oo ja sitten taas saattaa olla 39 kainalosta mitattuna :( Pitäis varmaan käydä tänään lääkärillä näytillä, jos vaikka löytyis joku syy tohon kuumeiluun. On toinen niin reppana, sylissä vaan viihtyy. Lääkkeellä kun saa kuumeen laskemaan, niin touhuaa kauheesti, nykyään yrittää nousta kaikkea vasten pystyyn! Onneksi on syönyt, ei ihan yhtä hyvin kuin normaalisti, mutta kuitenkin.
No ne ensi lumetkin sitten suli pois, kylmää kyllä on, mutta on taas iltaisin niin pimeetä kun ei oo lunta maassa:( Toivottavasti saadaan pian lisää ja mikä tärkeintä, toivottavasti jouluna on lunta!!! Mekin saatiin muuten hankittua eka joululahja-jess!!
Mites teillä muuten vietetään isänpäivää? Meillä on isi pitkästä aikaa vapaalla isänpäivänä, monesti ollu aamuvuorossa. Laitetaan varmaan lasten kanssa aamupalaa ja herätellään sitten iskä lahjojen ja korttien kera, syödään ehkä jotain "parempaa" ruokaa ja juodaan kakkukahvit jossain välissä. Papalle, ukille ja isoukille laitettiin kortit, asuvat kaikki niin kaukana, ettei voida käydä. On meillä tässä lähellä "varavaari", jolle pikku paketti käydään viemässä!
Vaan eipäs tässä muuta tällä kertaa, hyviä viikonloppuja kaikille!!!
Tuija + Vilma 7 kk
Me oltiin mun isän tykönä ke-la ja käytii pikaseen tossa Jannen isänki luona. En mitään kummempaa ole keksiny iskälle. Ostin rommihumajaa, ku se siitä tykkää. Jannen isä sai Tuplapakkauksen - siis suklaata - ja Jannelle ostin nallekarkkeja Rakastan sinua -laatikossa. En aio tehdä aamiaista tai muuta, mutta mennään kyllä ulos syömään. En tee korttiakaan Jennan kanssa... Sanoin jo, että saa aamuvaipan vaihtaa niinku ennenki ja keittää mulle kahvit. Se on vähä munki ansiota että se on isä... Iskän homma oli aika helppo mun mielest :) Tosin on se tähän asti ollu ihan ok iskä, että kait se vähä tunnustusta ansaittee.
Jenna justaansa nukahti, että tarttis mennä saunaan tästä ja sitte nukkumaan... Kuitenki pitää vielä pari asiaa mainita. Ekaks ni Jenna istuu ilman tukea lattialla. Se pitää kyllä siihen laittaa ja välillä muksahtelee kumoon, mutta istuu kumminki.... Joo, Sitte semmosta kysysin, että anantteko kaupan ja omatekemät kasvissoseet huoneenlämpösinä vai lämmitättekö? Musta on alkanu tuntua, että JEnna syö kylmää ja huoneenlämpöstä paremmin. Jannen veljen vaimo sanoi, että heillä syödään huoneenlämpöstä huomattavasti paremmin, joten pitäneekö paikkansa sitte? Mä en ole saanut Jennaa vielä syömään kunnolla kanaakaan. Huutaa vaan ku kanan maistaa... En tiä sitte...
Sitte vielä vähän huonoja uutisia tähän loppuun... Mun kaveri on pitkään yrittäny saada lasta, Nyt oli sitten tutkittu kaveri ja miehensä, mutta ei löytynyt mitään vikaa. Sai kuitenki lääkityksen, että jos sitte alkais vauvaa pukkaamaan. No, sitte oli jossain ultrassa sen lääkityksen tiimoilta kait. ja oli todettu, että joku rakkula on munasarjassa, mut oletettiin vaan, että ihan poistuu itestään. Nyt sitte oliki saanu kuulla,e ttä on 4 cm kasvain. Pahinta on se, että joku veriarvo, jonka pitäs olla 35 oli pompannu 200 ja sitte taas parissa päivässä 400:n. En tiedä olisko noi tulehdusarvot vai mitkä... Toi viittaa kuulemma syöpään. Tyttö joutuu pikapikaa leikkauspöydälle, eli jo tiistaina, vaikka ei laatu oel vielä selvillä. Ei tiedetä onko levinny, ku ei aiemmin olla mitään huomattu... Nyt tää kaveri sitte itkee, että jos joudutaan poistamaan vaikka kohtu ja munasarjat kokonaa, ni siihen menee lapsihaaveet sitte oman lapsen osalta ainaki... Mun ikänen nainen kyseessä, eli 30v. On ollu muutenki vaikeeta elämässä, että ei todellakaan ois tämmöstä suonu... Mies on ihan paniikissa. Että. Pitää vaan siskot iloita tästä elämästä ja lapsista kaiken harmaan keskelläkin. ASiat vois olla huonosti...
Täälläkin lumi kävi maassa ja hävis kyllä samantien poiskin. Nyt on sitten niin mustaa ja pimeää aikaa. Toivottavasti tosiaan tulis lunta edes sitten jouluksi jos ei aiemmin.
Meillä on vietetty sairastupaa täällä jo viikon ajan. Onneksi pienin on ollut suhtkoht kunnossa nuhaa lukuun ottamatta. Keskimmäinen se on ollut tässä murheenkryyninä. Yskii yöt ja iltaisin viimeistään nostaa kuumeen yli kolmekasiin eli nyt viikon ajan kuumeen nousua. Kaikenlisäksi jo kohta viikon syönyt kuuria poskiontelotulehdukseen ja silti kuumeilee. Eilen soittelin jo päivystykseen ja pyysin verikokeet mutta nekin normaalit. No josko tämä tästä pikkuhiljaa. Tänään vaikuttaa jo lupaavammalta, mutta ei olla vielä illassa. Mutta tältä äidiltä alkaa mennä hermo vain kotona kökkimiseen. Lenkillekään kun ei ole viikkoon päässyt, ja mies vielä tänään työmatkalla ja tulee myöhään kotiin. Anteeksi valitukset.
Mutta joulusta oli puhetta. Meillä on joulua vietetty kotosalla siitä lähtien kun ensimmäinen lapsi syntyi. Miehen vanhemmat jotka asuvat tässä lähellä ovat olleet joka joulu meillä syömässä ja iltaa istumassa. Minun vanhemmille soitellaan illan mittaan joskus monestikin. Joulu on melkoisen perinteinen, ruokaa joulukuusi ja joulupukkikin useinpina jouluina. Kynttilöitä ja vähän viiniä illalla poikien nukahdettua ja vieraiden lähdettyä.
Harrin kuulumisia. Ryömiminen on kyllä mukavaa, ja äiti tykkää kun vaatteita saa pestä päivittäin. On nimittäin housujen ja paitojen etumukset aika näköiset kun edellä kulke kuolavana joka sitten mahalla pyyhitään pois ja siihen tarttuu kaikki pöly ja lika parhaimmillaan myös puklut. Mutta mukavinta on suunnistaa johtotehtäviin tietokonejohtojen pariin tai sitten takkavälinesarjaa kilisyttämään ja nämähän on toki kiellettyjä paikkoja. Myös alalaatikot aukeavat kätevästi, onneksi ei vielä saa niitä tyhjennettyä. Istumaan ei vieläkään ole oppinut kuin tukea vasten syöttötuolissa ja rattaissa sekä potalla. Siinä käydäänkin monta kertaa jo päivässä ja usein onnistuu kakankin siihen vääntämään. Toki vielä vaippaankin usein kakkaa. Ruoka maistuu hyvin, kaikenlainen kiinteä menee. Eikä tarvitse olla ihan hienojakoistakaan vaan esimerkiksi riisit menee ihan kokonaisinaki, vaikka hampaita ei suussa vielä olekaan. Vettä otetaan nokkiksesta ruuan kanssa ja rintaa sitten välissä sekä vielä valitettavasti yöaikaan 2-3 kertaa aamuyön tunteina. Päiväunia nukutaan 3-5 tuntii kahdessa osassa noin yleensä. Muutenkin on iloinen ja touhuavainen pikkupoika. Neuvola on seuraanvan kerran sitten lähellä 8kk ikää tämän kuun lopulla.
Mutta nyt kotihommiin kun nuorin päiväunilla.
Vipe ja Harri 7kk
Käväsenpä nostamassa meitä vähän ylemmäs, kun oltiin tiputtu jo tokalle sivulle!!!
Vilmalla ei oo nyt enää ollu kuumetta, mutta nenu vuotaa ja yöt on menny höpöksi, pitäis taas ottaa ja pitää unikoulua, kun jaksais :D
Laitan tähän Vilmasta vauhdikkaan kuvan, jos saan sen tulemaan!!
Tuija ja Vilma
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=9a8563a6-b009-11dd-b330-…!
Kurkatkaapa toi mun julkinen profiili, siinä on nyt kuva meidän koko lapsikatraasta!!!!!
Tuija
Moikka taas. Kivan näköinen katras Tuikulla :) Täällä sitä vaan istutaan koneella tuli persiin alla, ku ei toimi itkuhälyttimet, ku pääs noi akut lopahtamaan... Pitää käydä kurkkimas alakerrasta vaunuja. Mutta mutta. Meillä siis edelleen on ongelmia perunan kanssa. Ei mee alas ruoka, jossa on hitusen potunmakua jäljellä. Eilen joudsuin kätkemään soseen sitte kuningatarkiisseliin :)) Itetekemää, ni ei olu todellakan maketta, ku oli mustikkaa suurin osa. Sitte meni pottu alas. Tänään koitan maissia ja bataattia ja annan omppuraastetta jälkkäriks. Bataatti siis on nyt aika hyvin menny ja maissiakin ottaa muutaman lusikallisen, mutta aika nirsoa on tämä touhu.
MIssähän vaiheessa sitä leipää ja kananmunaa pitäs antaa? Jossain oli että leipää vasta 10 kk ja kananmunaa tässä nyt viimeistään 8 kk kohdalla. Meillä ei noi lihatkaan mene. Olen aina välillä sitte laittanut kanankökön sillänsä lapsen suuhun, ku ei oikein tykkää että niitä on soseen seassa. En tiedä sitte onko se maku vai mikä siinä rassaa. Tyttö kyllä syö karkeaakin ruokaa, ettei ole hienokurkku, ja sen takia vieroksu kanaa.
Muuten täällä menee hyvin. Oottelen tässä, että ilmat selkenis ja tulis pakkasta. En oo vaunulenkillä pal käyny sateen takia. Tyttöki kaipais jo raitista ilmaa muuallakin ku nukkuessa. Ja meillä muuten soi jo joululaulut :))) Olen nyt aloittanu ajoissa niiden kanssa kun aina tuntuu, että jouluna on niin lyhyt aika niitä soitella. Prismassa jo vihreät pallot killutteli katossa ja oli ilmestyny ihania jouluvaatteita pienelle. Voi että ku raaskis ostaa kaikkea.. MItä muuten olette aikeissa ostaa pikkuisille joululahjaks? Mä en oikeesti tiedä... Vaatteita varmaan, ku ei se mitää noitten lelujen päälle vielä oikein ymmärrä ja pehmoja sillä on lahjaks saatuja jo iso keko. Vähän tuossa katselin semmosta metristä nallekarhua, että jos semmosen. Meillä oli pienenä iso pandakarhu ja se oli loistava :) Mä olen tutuilleki sanonu, ettei ostais mitään leluja, ku niitä tulee sitte ku Jenna niistä jotain tajuaa. Joku soittopelihässäkkä varmaan ois kanssa listalla. Mietin, että ostaisin oikein kunnon kosketinsoittimen, jolla vois sitte isompanakin oikein opetella soittamaan. Tyttö kun selvästi tykkää pimputella soittimia. Lelua ei viittis ostaa sitäkään lajia. Ja sitte ehkä jotain astioita kirpparilta, että saa leikkiä niiden kanssa keittiössä. Joku kattila, kansi ja jotain vispilöitä ja puujuttuja. Meillä on nytte jo menyt muutamiin tyhjiin laatikoihin kurkkimaan, että jotain tarttis keksiä uutta, etei vedä niitä alalaatikoita päälle. Meidän rempan takia siis on tyhjennetty kaappja ja laatikoita ja nyt ne hyllyt nököttää makkarissa, jossa tyttö paljon köllii... On semmosert lenksut niis laatikois, että en tiiä, miten ne sais lukittua. Ne kun lähtee sieltä kokonaan pois ja tippuu päälle vielä...
Onko jku ostanu tai aikoo ostaa semmosen turvakypärän kolhujen varalle? Mä en aio hankkia, ku musta se on niin turha. Meillä on kyllä teräviä kulmia
ja vaaranpaikkoja, mutta silti. Parhaiten sitä oppii ku muksahtelee. Tietty vois topata muutaman vaarallisen kulman joksikin aikaa, mutta semmosta hirviöpäähinettä en kyllä laita muksulle :))) Tietty sitte ku alkaa kävellä, ni matka maahan on korkeampi, mutta silti en kyllä oo hankkimassa...
Joo. Mä meen nyt kattomaan onko vaunuissa rauhallista vielä.
Mä oon tuon Netan ikuista yöyskää ihmetellyt,varmana jo että astma on. Nyt sitten päästiin vihdoin lääkäriin ja olikin korvat tulehtunut. Ei ole yhtään valittanut,ainut tuo yöyskä. Ties miten kauan tulehdus ollut ja mitä ehtinyt jo kuulolle tehdä :/ Tosi hankalia nuo korvatulehdukset tunnistaa!
Me oltiin siis Lahdessa mun isovanhempia ja isää moikkaamassa viikonloppu. Ihan ok reissu,mutta ei noita kyllä usein jaksa. Tosi rankkaa.. Vaikka lapset nukkuikin ihan hyvin,mutta itse en vaan nuku vieraassa paikassa. Niin valvottua tuli sitten pari yötä. Ja lasten hoitaminenkin yksin on rankempaa muualla kuin kotona missä on jo sellaset omat rutiinit. (mun isovanhemmilla oltiin siis yötä ja ovat jo vanhoja ja vaivaisia niin eivät auttaa pysty lasten kanssa).
Laurikin oppi istumaan ilman tukea ihan yhtäkkiä tuossa viime viikon loppupuolella,ei pahemmin kaatuile edes. Voi kun on jo niin iso poika. :)
Ja kananmunaa en ole minäkään antanut vielä,enkä ole ajatellut koska annan. Eikai se niin tarkkaa ole,harvemmin itsekkään kananmunaa käytän.
Ja leipää olen kyllä jo antanut,kuivatettua ruisleipää kun lyö käteen niin hyvin saa viihtymään. Ja vaaleaa leipää myös olen murusia antanut.
8kk sosetta koitin myös viime viikolla antaa ja ihan hyvin upposi kunnes sitten yhtäkkiä oksensi koko mahan sisällön pihalle. Niin taitaa jäädä nuo rakeisemmat soseet vielä hetkeksi odottamaan.
Kaikki muu kyllä kelpaa edelleen,jopa maissia meni eilen koko purkki vaikka aiemmin ei sitä suostunut syömään.
Niin ja kivoja kuvia Tuikulla! :) Iso katras teillä jo!
Mutta eikai mulla muuta.. Kirjotelkaas taas muutkin hippuset kuulumisia :)
Viva ja Lauri kohta 7kk
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=4257d743-b0f2-11dd-a475-…!
Moi täältäkin pitkästä aikaa!
Mä en taas ymmärrä tuon Mikin unettomuutta...Nukahti normaalisti klo 20 mutta heräsi uudelleen puoli 10 aikaan,on ihan pirtee ja naureskelee, ei meinaa millään nukahtaa...ja itsekin tekis mieli pelleillä toisen kanssa kun on niin hyväntuulinen, mut ei auta,kun nukkua pitäis...
Mä stressaan nyt taas jostain syystä kamalasti tuota Mikin kehitystä. Johtuu varmaan siitä kun ite opin kävelee vasta 2 vuotiaana...Miki on kohta 7 kk eikä istu eikä liiku eteenpäin. Kyllähän nää pienet kehittyy eri tahtiin ja Miki saattaa ihan yhtäkkiä oppia sen vaikka huomenna,mut just ton oman hitaan oppimiseni takia hirvittää vähän.
Teillä jotkut oli oppinu istuu. Mitä teidän mielestä se tarkoittaa että osaa itse istua,eli että istuu paikallaan jos lapsen laittaa maahan istualleen vai että lapsi nousee itse makuulta istumaan?Miki kyllä muuten liikkuu tosi paljon,pyörii,peruuttaa ym. Mä vaan stressaan varmaa senkin takia kun pelkään että en oo tarpeeks antanu Mikin olla vapaasti lattialla. Kun se ei koskaan viihdy siinä yksin kauaa, haluu vaan istua sylissä, lukea kirjoja tai sitterissä istua ja tuijottaa telkkaria(!!). Välillä se on sitten helpointa istuttaa esim siinä sitterissä että ite pystyn puuhailee muuta. Sanokaa nyt mulle että oon tosi hölmö,eikö? tää on vaan tätä kun yksikseen kotona näitä päivisin miettii. Mieskiin nauraa mulle että oon hölmö. Ei vaan oo paljon tuttuja joilta kysyä neuvoja näissä lapsi-asioissa.
Syöminen Mikillä taas menee tosi hyvin. Tykkää melkein kaikesta mitä saa. Voiko muuten teidän mielestä nyt jo antaa jotain sormiruokaa vauvalle?esim pehmeitä vihanneksia?vai tarviiko enemmän hampaita?(kaks alhaalla).sellaisia suuhun sulavia maustamattomia maissinaksuja oon antanu,niitä tykkää imeskellä ruokaa odotellessa.
Ootteko muut käyny vauvauinnissa?me ollaan nyt reilu kk,mut tuntuu että lopetetaan se. Rahat ei oikein riitä kun ostettii just asunto, johon muutetaan kuun lopulla. Sitä saa lyhentää niin paljon,että näin äitiyslomalla menee tää eläminen tosi tiukille ja kaikki "ylimääräinen"pitää karsia pois. Meidän mielestä Miki ei edes oikein tykkää siitä. tosin syynä taitaa olla uinnin tosi myöhäinen ajankohta. Uinti on illalla kasin aikaan,jolloin miki on jo yleensä nukkumassa. Uinti ei sitten väsyneenä oikein kiinnosta,ja aina sukelluksenkin jälkeen itkee. Joten paras yrittää uudelleen vaikka vanhempana.
Vitsi kun tänä talvena tulis eteläänki kunnon talvi!Olis niin ihanaa ostaa Mikille vauvapulkka ja antaa sen ihmetellä valkoista maailmaa!:) ei sitä sateista harmautta jaksais taas...muutenkin huomaa että on veto tosi veks kun niin pimeetä taas...lumi piristäis huomattavasti!
Nyt on pakko mennä,ei toi lapsi nukahda millää,huutaa vaan tuolla,ja vaan äidin käsi rinnalla hiljentää...huoh...
Ei kannata olla huolissaan, jos 7 kk ei istu :) Jennan on nyt 7,5 kk ja hänkin vaan peruuttelee tai nousee konttausasentoon ja hytkyy siinä. Ei osaa mennä senttiäkään eteenpäin :) Ja istumisen aloitti silleen että syöttötuolissa istui ja sitten kun näytti siltä, ettei enää röhnötä siinä tuolissa vaan osaa istus välillä suorassakin, niin istutin lattialle. Laitoin siis istumaan. Aluksi lattia kiinnosti, joten oli aika lailla etukumarassa, mutta ei kaatunut nenälleen. Siinä sitten yksi viikonloppu vaan aina laitettiin sitä siihen lattialle istumaan, ja alkoi selkälihakset kantamaan paremmin. Nyt on siis kulunut runsas viikko tuosta ekasta tuetta istumisesta. On muksahdellut välillä ja on hankalaa päästä takaisin masulleen siitä istuma-asennosta, mutta on jo muutaman kerran itse päässyt istumaan masultaan.
Jennan kohdalla on hassua se, ettei tosiaan osaa laittaa mitään suuhunsa omin käsin - ei ainakaan tarkoituksella. Välillä jos kädet on lähellä naamaa ja käsissä joku lelu tai riepu tia hanska ni saattaa eksyä suuhun, mutta ei siis imeskele lelujaan ja vie kaikkea suuhun. Ottaa käteen, siirtää toiseen käteen ja katselee ja tutkii. Eipä siis mikään sormiruoka meillä onnistuis. Naksua ja keksiä tosin opetin syömään, eli vein sen keksin kädessä suuhun, mutta eipä se ilo sitten kestänyt ku siihen asti, ku tuli sormet vastaan, eli ei osannut siirtää keksiä sitten kädessään syömisen edetessä. Meni leikiksi se loppu. Sormiruokaa on jo kehotettu antamaan, kunhan on vaan pieniä ja pehmeitä paloja. Ja jostain luin, että tuoreraastetta olis hyvä antaa ennen 8 kk ikää, että oppii syömään salaatteja isonakin. Ite olen antanu omenaa (raastin pienemmällä terällä mitä raastimesta löytyi). Varmaan vois porkkanaaki kokeilla ja kurkkua ilman kuorta. Tomaatti on aika väklevä, että sitä en uskaltas antaa, vaikka jossain suositeltiin sitä keskustaa lusikalla annettavaksi.
Vauvauinnissa ei olla käyty, kun en halua opettaa lastani siihen, että kuskaamme häntä kaikenmaailman virikeharrasteisiin pienestä pitäen. Minusta tärkeintä on leikki, yhdessäolo ja välillä toisten lasten näkeminen. Jenna ainakin tykkää toisista lapsista hirmusti. Kikattaaa vaan ku joku lapsi tekee jotin ilmeitä tai pyörii tai laittaa päätä lähelle. Ei siis tarvi oikeastaan ku olla vaan liki, ni tyttö kihertää naurusta :) Olen huomannu, että kehitys myös ottaa harppauksia ku ollaan vähän isompien lasten kanssa viikkottain vauvakahvilassa. Jenna oppi siellä mm. konttausasentoon nousun. Muskarissa en ole myöskään käynyt, kun kotona kuunnellaan musiikkia, tanssitaan ja lauletaan ja rummutetaan jne. Nyt on opittu hytkymään musan tahdissa... Mä jotenki aina närkästyn, ku jotkut äidit kertoo miten ne maanantaina käy perhekerhossa, tiistaina muskarissa, keskiviikkona uimassa, torstaina äitikahvilassa, perjantaina ties missä jne. Kyllähän sitä voi olla tylsää kotona ja ehtiihän sitä tietty olla lapsen kanssa sen muun ajan päivästä, mutta silti on kummallista, että joka päivä tarttee jonnekin muksua kärrätä. Tietty mä olen aika kotonaviihtyvää sorttia, että jos on äiti kovin menevää sorttia, ni kait sitä sitte lapselleenki haluaa samaa. Ehkä. En tiedä. Mä en ainakaan sais kotona mitään tehtyä, jos ravaisin jatkuvasti jossain. Mä nautin siitäkin, että kotona on siistiä ja ehtii leipoa jne. Lapsi seurailee touhuissa mukana.
Että näin tällä ekrtaa. Nyt pitää mennä katsomaan miten miehen remonttihommat edistyy. Saan kuulla muuten, että vaan istun koneella ja hän tekee kaikki hommat.
ja huomaa taas että tässä äidillä kirjottelen,tää näppis hieman risa niin teksti on sitten sen mukaista :D
Toivottavasti nyt jotain selvää saa.
Elä Hendu oo yhtään huolissas Mikin kehityksestä!! :) ei tän ikästen tarvitsekkaan vielä liikkua mihinkään. Kunhan ympäri kääntyy niin on ihan normaalisti kehittynyt. Ja vaikka itsekkin olet hitaasti pienenä kehittynyt niin ihan normaali ihminen sustakin on tullut,että eihän se mitään haittaa vaikka hitaammin kehittyisikin :)
Kukaan ei aikuisena ihmisestä nää onko hän oppinut kävelemään 9kk iässä vai 2veenä :D -eikä sillä ole mitään väliäkään.
Mutta tiedän kyllä että nuo asiat huolestuttaa kamalasti vaikka ei olis mitään syytä!
Mäkin olen Laurin pituudesta huolissaan,kun kasvaa niin hitaasti. Vaikka siis ihan normaalihan tuo on,hieman nollakäyrän alapuolella. Sitä on vaan niin vaikea olla vertaamatta siskoon joka oli saman ikäisenä 5cm pidempi. Vaikka ei sais vertailla.. Omia eikä muiden lapsia. Mutta minkäs teet :)
Mutta siis esim tuo mun isompi lapsi ei liikkunut mihinkään vasta kun 8kk iässä alkoi konttaamaan. Ja sitten kuitenkin käveli 10kk ikäisenä. Että niitä kehitys-harppauksia voi sitten tulla yhtäkkiä!
Niin ja noihin harrastuksiin ym piti vielä. Että en mä kyllä ketään kävis arvostelemaan sen mukaan viihtyykö kotona vai tykkääkö harrastaa. Sehän nyt on ihan ihmisestä kiinni.
Esimerkiksi mä tykkään käydä kerhoissa ja kyläillä paljon kavereilla. Ja aina jos on jotain tapahtumaa tms niin mennään kyllä. Mä jos oon koko päivän kotona yksin lasten kanssa niin oon vaan tosi väsynyt ja hermot kiristyy. Eli kaikkien kannalta parempi kun tehdään jotain niin jaksn itekkin olla pirteempi.
Ja sekin tietty vaikuttaa kun mulla ei siis miestä ole,niin ehkä sitä silleen vielä kotona viihtyis jos iltapäivällä tulis se mise kotiin seuraksi. Mutta kun yksin päivät pitkät,niin kyllä sitä vaan kaipaa muiden aikuisten seuraa.
Eli yritetään muistaa että me ihmiset ollaan kaiiki erilaisia ja tilanteet myöskin.
Niin,mutta vauvauinnissa ei olla käyty. Olis aika mahdotonta kahden lapsen kanssa ja muutenkaan sitä ei edes nyt järjästetä täällä ollenkaan.
Tytön kanssa käytiin,ja hän kyllä tykkäs siitä. Mutta kallista se tosiaan on!!
Mä en myös usko siihen että lapset vois "opettaa" siihen että heitä aina kuskaillaan joka paikkaan. Tai siis että sitä rupeisivat vaatimaan. Kyllä mun tyttö ainakin ymmärtää oikein hyvin kun sanon vaan että tänään ollaankin sitten kotona.
Ja istumaan oppimisella mä tarkoitin sitä kun pistän Laurin maahan istumaan niin hän istuu selkä suorassa eikä kaatuile oikeestaan ollenkaan enää.
Ei siis itse nouse istumaan. Esikoinenkin oppi istumaan ilman tukea jo 5,5kuisena mutta itse oppi nousemaan istuma-asentoon vasta jsokus 8 kuisena,tai sinneppäin,en muista enään tarkasti :)
Niin,ja Lauri ei siis myöskään liiku mihinkään,eikä nouse konttaus-asentoon. navan ympäri pyörii ja vahingossa saattaa peruutella. Musta tuntuu että hän saattaa kans koko ryömimisen jättää väliin niinkuin esikoinenkin.
"puhepuolella" on kyllä kehitystä tapahtunut,viikon verran on nyt hokenut tavuja. Hassua kun kuullostaa ihan kuin puhuis välillä :D Hokee esim. "Tetta" ihan kuin Nettaa kutsuis jatkuvasti :)
Juu,mutta ei mulla muuta! Mulla tulee ens viikols nettipimento kun lähdetään porvooseen. Että palailen sitten sen jälkeen taas :)
Viva ja Lauri paria päivää vajaa 7kk
Kiitos Viva ja Salijy rohkaisuista.:)
heti tuli parempi mieli.:) Turhaa mä hätäilen,mulla on kuitenki ihana, terve, ja iloinen lapsi. Sitä vaan välillä vähän miettii liikaa. Varsinkin kun on toi oma "hidas kehitys" taustalla. Eikä sillä tosiaan oo väliäkään koska oppii,kunhan oppii. Tietty se että mä aion palaa töihin vasta kun Miki kävelee, mutta rahatilanne vähän pakottais palaa ajoissa töihin. Saa nyt nähdä. Teen varmaa keikkaa sitten vloppuisin ym. Kunhan voin olla kotona pääsääntöisesti mahdollisimman pitkään.
Toi istumisjuttukin on vaan niin ihme,kun neuvolassa sanoivat että ei sais istuttaa,että lapsen pitää itse oppia istuu, koska muuten lapsi ei kiinnostu lähtee liikkuu jos oppii istuu liian ajoissa. tai jotain sinne päin...mutta joka tapauksessa,en oo sit hirveästi uskaltanu istuttaa,vain hetkiä syöttötuolissa. Niin ja tietty sitterissä ym mutta sitä ei lasketa kun siinä selkä ei oo suorana. mut näköjään voi istuttaa. Miki ei kyllä istu vielä syöttötuolissa suorana.
Toi niin hankalaa ekan lapsen kanssa,kun neuvolassa, joka pitäis olla se luotettavin neuvontapaikka, kerrotaan tekee tietyllä tavalla. Oma tunne taas sanoo että tekisin mieluummin näin,mutta sit ei tiedä uskaltaako kun pelkää että siitä on haittaa lapselle. niin koita siinä sit päättää mitä tehdä kun neuvola sanoo toista, oma tunne toista ja muut äidit toista....huoh..kyllä mä oman fiiliksen mukaan enimmäkseen meen,mutta jos ei oo varma niin mieluiten kuuntelee neuvolaa just siks ettei tee lapselle mitää haittaa. Mä oon nytkin jo sen neuvolan tiukan säännön takia miettiny ja stressannu että oonko mä istuttanu liikaa kun Miki sylissäkin haluu istuu suorassa ym. mut näköjään olisin saanu istuttaa jopa enemmän. Siis näin Mikin ollessa vanhempi,ei tietty ihan pienenä.
Noista harrastuksista vielä. Niissäkin oon samaa mieltä oikeastaan molempien kanssa sekä Salijyn että Vivan. Et toisaalta ne ei oo kovin tärkeitä tässä vaiheessa, vaan se yhteinen aika lapsen kanssa,ollaan sit kotona tms. Mut toisaalta,oon ite aika huono ja pelkuri vedessä,eikä haluis samaa lapselleni. Oli niin noloa koulussa kun opin vasta tosi myöhään uimaan. Tietty jos Miki ei tykkää siitä niin lopetetaan. Niin kuin me nyt meinataanki,lopetetaan se ens kuun jälkeen. Sit toi mitä Viva sano,niin mullekin on tosi tärkeää että näkee ihmisiä usein jne. Tykkään olla kotona myös,mutta täällä on jotenki niin veto veks jos täällä on koko päivän niin on kiva nähdä ihmisiä välillä. Kesällä oltii Mikin kanssa melkein joka päivä jossain,kun pukeminenkin oli helppoa. Nyt sade,pimeys ja mieletön vaatemäärä jättää kyllä helposti kotiin.
Ja musta tuntuu että Mikikin tykkää siitä välillä kun näkee muutakin kuin aina nää samat seinät.
Toi ainainen sade on kyllä rasittavaa,tänäänki olis halunnu kävelee,mutta ei tonne sateeseen viitti kun ei oo kunnon sadevaatteita oikein. Täällä sisällä olo vaan vähän tympii...Eilen onneks käytiin rautakaupoissa kattoo maaleja ja laminaatti-lattiaa uuteen asuntoon. Sisustaminen on niin piristävää. Oon ihan innoissani kun pääsee vihdoin kunnolla sisustaa ja maalaa ym. Tähän asti kun oon vaan asunu vuokra-asunnoissa.
Eipä tässä kummempia,toivotaan että huomenna olis nätimpi päivä!:)
Kiitos vielä teille muille mammoille kun ootte tukena täällä.:)
tosta istuttamisesta tulla sanomaan. Että toi on kyllä totta että joka paikasta siitä saa eri ohjeita.
Meillä neuvolassa on kummankin kohdalla sanottu että saa 5kk iästä alkaa istuttaa syöttötuolissa yms. Ja niin oon ruvennutkin,pikkuhiljaa siis.
Nyt taas just kuulin kun yks kaveri oli puol vuotisen kanssa käynyt fysioterapiassa,niin siellä oli sanottu että puol vuotiastakaan ei sais vielä syöttötuoliin pistää.
Niin siis mulla ei ole mitään hajua mikä tuossa on se totuus :)
Mä oon vaan ruvennut pikkuhiljaa istuttamaan tuettuna ja sitten tuetta kun huomannut että osaa. Jotenkin mun maalaisjärki sanoo että ei ne selkälihakset pääse kehittymäänkään jos ei niitä koskaan käytetä. Mutta voi olla että olen väärässäkin.
Ainakin tuolla tytöllä tuntuis ihan terve selkä olevan kuitenkin vaikka alle puol vuotiaana oppi tuetta istumaan. Ja silloinkin kun neuvolassa kysyin niin sanoi vaan että saa istuttaa kun osaa. Eikä se siis hänen kohdallaan tuntunut haittaavan liikunnallista kehitystäkään.
Mutta kaikki tehkööt niinkuin itsestään parhaimmalta tuntuu! :)
Niin,ja Hendulle vielä onnea uuteen kotiin!!!
pitää kirjotella kun ei vaan jotenki väsytä. poika nukahti puoli tuntia sitten ja vietän tässä vähä aikaa niin eiköhän se ala muakin väsyttään. meillä siis on pojalla rytmi kkääntyny vähä myöhäseksi. aikasintaan 11 nukahtanu tässä viimeset pari viikkoa. aamulla sitten nukkuukin 10-11 asti.
olen tässä alkanu miettimään yösyötöistä vieroitusta kun menneet yöt ihan höpinäksi. tunnin välein herää ja vain tissillä rauhottuu. ei kovin kauan jaksa semmoista ja hermot kiriällä itellä yöllä kun vähä aikaa saa nukkua ja taas ylös. kun ei edes vastasyntyynenä heräilly näin tiheään ja nälkä ei kyllä voi olla kun päivällä syö 5 kertaa hyvänkokoiset annokset. ja muutenki on alkanut yöllä oikeen mönkimään kainaloon ja pitää heti niin lähelle päästä äitiä ku vaan ikinä. ja mun pitää yleensä pitää vielä kättä ympärillä ja on sitte itellä paikat ihanasti jumissa kun hankalasti joutuu nukkumaan.
ei siis poika nuku omassa sängyssä. sinnekkin pitää opettaa kyllä ku on niin hirveä pyötrimään ja vie puolisänkyä ku vaihtelee asentoa. pari kertaa jo yritin tässä joku aika sitten omaan sänkyyn mutta heräs aina viimestään tunnin päästä ja kun nosti meiän sänkyyn niin heti rauhottu. huh saa nähä mitä tulee sitte ens viikosta vai tuleeko mitään jos en sitten henno kuunnella itkuja ja annan pian periksi. isällä onneksi iltaviikko niin saa olla apuna kovasti muuten siitä ei kyllä tule mitään kun en henno oikeen antaa itkiä yhtään ja annan heti periksi. siitä varmaan johtuukin että alkanut vähä väliä herään kun tietää että saa ku vähä vinkuu eikä äiti jaksa olla antamatta sitä tisua.
no mutta semmosta tällä kertaa ei nyt enän muuta päähän pälkähdä, alko sopivasti väsyttämään kun tätä ruutua tuijottaa niin lähenki tästä nukkumaan :D
Meilläkin neuvolassa annetaan ihan eri ohjeita ku naapurikunnassa. Neukkutäti sanoi, että ei saisi istuttaa tuettuna ennen kuin ite alkaa pyrkiä istumaan. Mä olen pitänyt syöttötuolissa ensiks vähän aikaa kerrallaan, mut sitä ennen Jenna jo kinnas ittees ylös sitterissä, eli pyrkimystä oli. Lattialle laitettiin istumaan niin, etät ei tuettu ollenkaan. Siis istui siinä ilman tukea, nojasi aluksi eteenpäin jonkin verran ja muksahteli pari kertaa, mutta periaatteessa istui siis heti ihan yksinään. En mäkään tyynyllä tukien ole pitäny istumassa ku pari kertaa sohvalla ja pari kertaa mummi on laittanu syöttötuoliin tyynyjen kanssa. Kyllä sen sitte huomaa, kun lapsi on innostunu istumisesta. Ja sylissä Jenna istui jo aika pienenä. Aluks semmoses röhnötysasennossa mut nyt isompana ihan selkä suorassa. Kuulemma voi olla vaikeuksia konttaamaan oppimisen kanssa jos liian aikaisin istuttaa, ku laps ei ole vielä valmis... Tiedä noista sitte.
Anteeksi muuten jos loukkasin jotakuta tolla kommentillani äideistä, jotka raahaa muksujaan joka päivä jonnekin aktiviteettiin... En tarkoittanu että neljän seinän sisällä pitäs olla ja kotosalla aina van. Kyllä sitä mennä saa, mutta voi olla lapselle stressaavaa jos ei ole yhtään päivää kotona vaan aina ollaan pukemassa ja menossa jonnekin, joskus moneen paikkaan samana poäivänä. Pakolliset menot on tietty eri asia, varsinkin jos ei ole kumppania siinä avittamassa missään. Lapsi pitää silloin ottaa maukaan. Mutta siis että ei lapsi välttämättä tarvii kauheesti niitä järjestettyjä virikkeitä. Ja sillä lapsen opettamisella kyytimiseen tarkoitin siis sitä, että lapsi oppii siihen, että aina iskä ja äiti järkkää jotain kivaa. Sitte kotona ei osaa olla ku ei oo mitään tekemistä. Sen huomaa kyllä isompana, ku aina on tylsää jos ei oo jotain äksönii menossa, eikä ite keksitä mitää tekemistä. Tietty tässäkään ei pidä yleistää. Lapset ovat erilaisia, mutta mä siis haluan opettaa mun lapset tyytymään vähään ja ilmaisiin huveihin ja mielikuvituksen rikastuttamiseen leikkimällä ja lukemalla jne. Toisia lapsia pitää nähdä ja aikuisia ihmisiä kanssa, mutta sellainen kalenteriin tuijottaminen ja kaahottaminen tukka putkella ei minusta sovi pienen vauvan elämään. Se on mun mielipide. Vauva saa aikuisena ihan tarpeeksi osakseen tämän yhteiskunnan kiireestä ja hössötyksestä.
Joo. Meidän piti lähteä Tallinnaan Jannen veljen perheen kanssa. Oltiin tosi viksuja ku ei hommattu Jennalle passia. Tuli viime sitten mieleen, että se voidaan tarvita. No, lukaisin sitten netistä, ettei alle 7 vuoden ikäsen ole pakko hommata passia, eikä tarvi olla vanhemman passissa lapsen nimeä/kuvaa. Toiseksi esteeksi tuli flunssa. Mies on nyt ollu yötöissä ja ihan kipeenä. Flunssa. Mä ite olen nyt nuhassa ja kurkkukivussa ja viluisena. Peruttiin sitte koko meneminen. Onneksi saatiin kaverit meidän tilalle lähtemään, sillä meillä ei ole luultavasti edes matkavakuutusta joka ois korvannu menetetyt matkarahat. Tosin laivasta ois saanu takas kaiken muun paitsi 20% hinnasta, ettei niin paha kumminkaan. No, jää Jennalta nyt sitte toi kokematta toistaseks. Ois ollu eka ulkomaan matka ;) Turha sitä on hotellista mennä maksamaan, siis että jos joutuis sairastamaan hotellilla ku ei jaksas mennä kaupungille.
Ehtiihän sitä joo. Jotain kivoja joulujuttuja ois voinu löytää, mutta on niitä täällä Turussakin kaikenlaisia markkinoita, joista voi löytää ihania juttuja. Mä olen melkein kaikki lahjat ostanu ja aloitin jo korttien teon. Tuli muuten aivan ihania kortteja ku teetettii Jennasta ifolorilla. Laitan tähän kuvan liitteeks jos onnistun.
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=6cade44c-b7b2-11dd-9c55-…!
Ompa tullu paljon lunta tänään! Aika myräkkä vaan...
Meillä tyttö lähti viikko sitten ryömimään 7kk syntymäpäivänään ja sitten jo perjantaina konttaamaan, nyt on täälläkin perässä pysymistä. Eilen nousi tukea vasten seisomaan.. Kauhee kiire liikkeelle!
Tosta istuttamisesta, meidän neuvolantäti on joka kerta kokeillut tytön selästä, että joko voi istuttaa. Että onko vielä pyöreyttä vai joko istuu selkä suorassa. Ja Saaga oppi istumaan ihan yhtenä päivänä vaan joskus kuukausi sitten. Istuu tosi jämäkästi.
Tänään oltiin taas vauva-uinnissa niinkun aina sunnuntaisin, ja ai että Saaga tykkää siitä! Riemu on niin suuri kun saa loiskutella vettä ja selvästi nauttii kun osaa jo juttuja, esim sukeltaa. Mä siis oon just niitä äitejä, jotka käy uimassa ja kerhoissa ja vauvajumpassa ja muskarissa =) musta se on kivaa ja tyttö nauttii.
- vanilja ja Saaga 7kk
Kirjoitanpa sitten samalla tässä jotain! Yöt on sujuneet meillä viimeaikoina ihanasti, paitsi viime yö :( Mutta siis pääsääntöisesti ollaan alettu nukkumaan yöllä!
Meille satoi sitten perjantaina lunta ja nyt on niin ihanan talvista että :) Vaan eipä nää ensilumet taida vielä kovin kauan maassa pysyä ja jäi tuolla pihalla jotain hommia vielä tekemättäkin, että ei haittais jos vielä sulais lumet pois!
Niin käytiinhän me perjantaina siellä hammashoitajallakin. Oli kyllä tosi turhanpäiväinen käynti, eihän tuo edes Vilman suuhun kattonut kun kysy vaan, että onko hampaita tullu :( Muutenkin oli jotenkin tolleron oloinen koko nainen, ei taida olla omia lapsia, kun ei oikeen osannu lapsille puhuakaan :( No eipäs tarvii käydä ku 2 vuotiaana seuraavan kerran, jospa sillon olis joku toinen hoitaja hommissa!
Sanni tossa vieressä ihmettelee, että mitä äiti toi näpsyttäminen on :) Tunnistaa melkein kaikki kirjaimet ja paljon tuttuja sanoja, varsinkin nimiä ja on kovasti kiinnostunut kirjoittamisesta!
Varasin tossa yksi päivä kirpparipöydän, että saa taas ylimääräistä kampetta pois pyörimästä. Kuun loppuun sain pöydän, toisella kirpparilla olis menny ens vuoden puolelle! Onhan se aina melkonen homma laitella noita kamppeita myyntiin, ei sitä kovin usein viitti tehdä. Huutonetistä oon ostellut tavaroita, mutta en oo siellä myymään ruvennut, kun se lähettäminen tuntuu niin kovin vaivalloiselta :(
Niin joku kyseli joulunvalmisteluista - Me ollaan yleensä oltu jommassa kummassa mummolassa tai sitten mökillä, mutta nyt kun meillä on ihan ikioma talo ja tilaa, vietetään joulua ihan kotosalla! Kuulin myös, että anoppi ja miehen veljen vaimo oli suunnitellut, että tulisivat myös meille joulun viettoon! Ihan kiva kun on porukkaa :) Yhtään lahjaa ei ole vielä hankittuna, pitäis kai jo kovasti aloittaa, ettei tulis niin kiire!
En nyt muista oliko jotain muuta kommentoitavaa, mutta myöhemmin sitten lisää!!
Tuija + Vilma