Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Uusi alku vaikeuksien jälkeen?

Vierailija
02.11.2008 |

Hei vaan.

Olen 22v nainen ja takana enemmän ja vähemmän ikäviä tapahtumia. Aloin seurustelemaan 18 vuotiaana silloisen mieheni kanssa ja etenimme hyvin nopeasti (tulin raskaaksi 2kk seurustelun alettua). Päätimme, että pidämme lapsen vaikka epäröinkin kovasti pärjäämistämme ja koko touhua, että onko minusta edes äidiksi vielä jne. Mieheni vanhemmat olivat enemmän kuin innoissaan ja tuntuu jälkeenpäin, että jo odotusaikana rupesi paineita kasaantumaan. Terve ja potra poika syntyi syksyllä 2005.

2vko eteenpäin ja huomasimme ensimmäiset koliikin oireet, siitähän se alamäki sitten lähti :( Olimme pojan ollessa 2kk ikäinen lastenosastolla (omasta pyynnöstämme) seurannassa ja minä sain vähän lisää voimia lapsen hoitoon. Todettiin maitoallergia, pääsimme kotiin, mutta itkuisuutta jatkui sinne puolenvuoden ikään. Tässä välissä minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus (pojan ollessa 3kk), hain tähänkin itse apua ja sain masennuslääkkeitä parin kuukauden ajalle.



Kaiken tämän jälkeen olin kuitenkin jo kadottanut koko äitiyden ilon ja erkaannuin lapsestani. Poika huostaanotettiin 8kk ikäisenä, syynä yksinjättö kun olin viemässä roskia ja käytin koiramme samalla pikapissalla ulkona :( Naapuri oli ilmeisesti tehnyt valituksen lapsen öisistä itkuista jo aikaisemmin koliikin aikoihin ja tulivat tarkastamaan tilanteen. Tiedän, tein väärin. Olin väsynyt ja meillä oli myös sotkuista sillä hetkellä kun pojan hakivat, en edes jaksanut pistää vastaan, olin vihainen, mutta jotenkin myös helpottunut. Sillä hetkellä se vastuu tuntui hirmuiselta ja olin onnellinen kun tiesin, että joku osaava ihminen pitää lapsestani huolta. Mieheni oli pois tolaltaan ja yöpyi silloisen v-lopun lastenkodissa pojan seurana kun minä olin töissä.

Kului aikaa.. en ollut valmis pojan takaisin ottamiseen (mies olisi ollut), hetken olin, mutta seuraavana päivänä vaihdon taas mielipidettäni :( Poika sijoitettiin sijaisperheeseen lähikaupunkiin 3kk huostaanotosta ja kaikkien osapuolien suostumuksella.



Huostaanotosta on kulunut nyt 2½ vuotta ja poika on jo reilu 3v :)

Tilanteeni on muuttunut paljon, olen kasvanut henkisesti paljon ja suurimman käänteen elämässäni sai aikaan uusi mies 1½ vuotta sitten. Olen huomannut itsessäni muutoksen ja nykyään viihdyn kotona mieheni ja koirieni kesken paremmin kuin missään muualla. Teinivuosien rilluttelut ovat jääneet vähemmälle ja kiinostus ihan oikeasti omaa perhettä kohtaan on kasvanut. Ostimme oman talon kesällä ja remontoimme sitä parhaillaan. :)



2 päivää sitten tein yllätyksekseni positiivisen raskaustestin ja minut valtasi samaan aikaan aivan mieletön onnellisuuden ja epätoivon tunne. Me molemmat haluamme lapsen, mutta pelko tulevaisuudesta kalvaa mieltä, ei pärjäämis mielessä vaan lähinnä siinä, että mitä muut meistä ajattelevat, nimenomaan sossu + muut viranomaiset, tutut jne :( Mikä tälläisissä tilanteissa on käytäntönä, tietääkö kukaan? Eihän lasta voida viedä kun olosuhteet ovat hyvät ja olen valmis myös toimimaan tarvittavien 'sääntöjen' mukaisesti?

Vai olisiko minun parempi päätyä aborttiin ja unohtaa lapset kun olen siinä kerran jo pahasti epäonnistunut.. Onko uusi alku mahdollinen..

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
02.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

voimia sulle ja miehellesi sekä onnea raskausaikaan!!!

Vierailija
2/6 |
02.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olit edellisen lapsen syntyessä 18-vuotias, sehän on kuin lapsi vielä! Ainakin itse olin niin lapsi vielä silloin, ettei minusta olisi ollut ikimaailmassa äidiksi. Nyt olet jo paljon kypsempi ja valmiimpi lapsen tuloon.



Ja entäs sitten jos sinulle tulee vaikka synnytyksen jälkeinen masennus? Eihän kukaan sen takia lasta pois ota! Sehän on yllättävän yleistä nykyään ja tunnen muutamia tapauksia ja ei heiltä ole kyllä lasta pois otettu vaan tuettu ja autettu ja mies on sitten ottanut päävastuun. Sinulla on ilmeisesti hyvä mies?



Oletko muuten ajatellut, että ottaisin myös esikoisesi takaisin luoksesi, nyt kun elämä hymyilee. Hänhän on jo iso poika ja osaisi olla avuksi myös vauvan hoidossa.



Onnea!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
02.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai sä sit olet valmis ottamaan sen sun vanhemman lapsen myös kotiin?

Vierailija
4/6 |
02.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

3v poika on pitkäaikais sijoitettu uuteen perheeseensä ja hänellä on todella hyvä olla siellä. Se, että rupeaisin poikaa nyt takaisin 'anelemaan' voi kestää todella kauan ja odottaisin mielummin, että se tulisi ns. luonnollisemmin puheeksi ja ajankohtaiseksi. Poika on kiintynyt sijaisvanhempiinsa ja pitää heitä vanhempinaan (minun ja ex mieheni vierailuista/tapaamisista) huolimatta. Onhan se nyt selvää kun poika siellä asuu ja elää eikä ymmärrä vielä mutkikasta tilannetta.



Olen kyllä valmis ottamaan pojan takaisin kotiin kun sen aika tulee :) Mutta myös valmis tyytymään siihen, että jos on vähänkin hänen edun mukaista jäädä sijaisperheeseen niin nielen kiukkuni ja yritän elää asian kanssa parhaani mukaan.



Uuden tulokkaan la olisi alkusyksystä 2009, jolloin esikoinen täyttää sen 4 vuotta :) Jännittää ja pelottaa, mutta nykyisen miehen ja tilanteen vuoksi tulevaisuus näyttää todella valoisalta ja vakaalta :)

Vierailija
5/6 |
02.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoinen on jo tottunut "uusiin" vanhempiinsa. En enää sekoittaisi pientä enää vaan antaisin jäädä sijaiskotiin.

Vierailija
6/6 |
02.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa että olet tienneet tehneesi virheitä, masennuksella ym. ollut varmasti osuutta asiaan. Poikasi on tottakai tottunut uusiin "vanhempiinsa" mietin vaan ja nyt jos jollain kokemusta koska minulla ei niin avautukaa..



siis mietin miten poikasi suhtautuu myöhemminkään sinuun kun uusi vauva. Käytkö vauvan kanssa vierailulla, näyttämässä veikkaa/siskoa?



Kaipaatko poikaasi luoksenne vai tuntuuko että helpompaa aloittaa uuden kanssa alusta. Pojan sopeutumisongelmat voisivat mahdollisesti tuoda liikaa sietämättömiä paineita? Hyvä että olet aikuistunut ja tovon kaikkea hyvää mitä sitten teetkin ko. asian kanssa.



Lapset ovat lahjoja, tuttavapiirissäni äiti sai kolmannen lapsen mutta kaksi aikaisempaa asuu muualla.. joskus vaan ihmettelen mutta tosin kun en ole kokenut masennusta tms. en tiedä. teiniäiti olen itsekin ollut ja hoitanut lapsen mallikkaasti enkä ole sossun kanssa ollut tekemisissä koskaan.