Ovatko Kuoma-kengät hyvät lapselle?
Kyseessä on reilun vuoden ikäinen lapsi ja mietin Kuomien ostoa.
Kommentit (23)
Kuomat ovat lämpimät ja kevyet, mutta sitten muuta hyvää niissä ei olekaan eli eivät täytä hyvän kengän kriteereitä. Itse ostaisin ennemmin sellaiset, jotka täyttää hyvän kengän kriteerit, kuten Kavatit, Tepsut tai Pionit.
Mitä tuohon jalan tukemiseen tulee, niin olisi mielenkiintoista kuulla noista ysin maintsemista tutkimuksista. Missähän niitä on luettavissa?
Mitä olen itse seurannut monta vuotta kenkäkeskustelua niin se on ollut aina sitä yhtä ja samaa. Eli kengän pitää kyllä taipua, mutta vain tietyistä paikoista eli päkiän kohdalta - ei kuitenkaan kantakapista tai pohja kiertosuunnassa. Sen sijaan, jos kengässä ei ole pohjaa, niin sehän vastaa sitten suurinpiirtein samaa kuin että ei olisi kenkää ollenkaan (eli jalka ei ole sellaisen korokkeen päällä kuten on esim. Kuomissa) ja niiden kenkien ei sitten niin tukevia tarvitse olla. Tämmöisiä voisi olla vaikka Feelmaxin kengät tai vaikka Bundgaardin ensiaskeltossut, tosin jälkimmäisissäkin on tukeva kantakappi ja kiertojäykkä pohja, vaikka muuten ovat hyvin tossumaiset. Mutta että Suomessa voisi käyttää talvella kenkää, joissa ei olisi paksua pohjaa, niin enpä usko. Silloin jos jalka nousee tämmöisen " korokkeen päälle" , niin nilkalle tarvitaan tukea ja sitä on avittamassa tukeva kantakappi ja hyvät kiristykset. Sitä voi aikuinen miettiä, että minkälaista heistä olisi vaikka kävellä 4 cm pistokasmallisilla korkokengillä muhkuraisessa maastossa. Kuomien 1,5 cm pohja vastannee samaa pikkulapsella. Ja jos joku uskaltaa olla eri mieltä, niin katselkaapa tuossa maaliskuussa ihan huviksenne, että kuinka moni Kuomilla kävelijä astuu ne linttaan ja verratkaa sitä nahkaisten nauhakenkien käyttäjiin.
No, mutta jos lapsi istuu rattaissa eikä juuri kävele, niin ei nuo Kuomat oo yhtään huonot. Samahan se on vaikka kuin että pitäisi esim. kumppareita koko syksyn jalassa.
Niin ja oli sitten kellä tahansa mitkä tahansa kengät, niin 70% lapsista on loppupeleissä väärän kokoiset kengät ja ne tekee eniten haittaa lapsen jaloille.
Mutta tervejalkaiselle lapselle Kuomat ovat ihan hyvät kengät. Tärkeää on se, ettei koko ajan kulje samoissa kengissä, olivat ne sitten mitkä hyvänsä. Eli esim. kuomat pakkasille ja sitten jotkut goret loskakeleille.
Vierailija:
Meillä on näistä kenkäasioista puhuttu sekä fysioterapeutin että lastenlääkärin kanssa (vanhemmalla lapsella synnynnäistä lievää asentovirhettä), eli mistään " vöyhötyksestä" ei ole kyse.
Silti kantakapin tulee olla istuva, eikä kenkä saa hölskyillä edes takaisin. Meillä on näistä kenkäasioista puhuttu sekä fysioterapeutin että lastenlääkärin kanssa (vanhemmalla lapsella synnynnäistä lievää asentovirhettä), eli mistään " vöyhötyksestä" ei ole kyse.
Se, että kenkä ei saa olla liian tukeva, ei tarkoita että sama vaikka lapsi kulkisi tuohivirsuissa, vai mitä tuossa joku edellä heittikään ;-)
t. nro 15